LEPPOISTAMINEN - yksinkertaista mutta monimutkaista

Leppoistajan paha kierre

2012-01-27T20:19:00.000+02:00

Herttoniemi kasvaa

Olin hukannut verokorttini. Minulla oli töissä verottajalta tullut kuori, mutta siinä olikin mätkyni toisen osan lasku.

Tutustuin verottajan nettisivujen hyvään palveluun, jolla voi tilata uuden verokortin ja tilasin sellaisen postitse toimitettavaksi suoraan palkkakoordinaattorille. Ilmoitin hänelle sähköpostitse. Paluuposti kertoi, että se tarvitaan viimeistään maanantaiaamuna tai muuten veroja pidätetään seuraavasta palkasta 60 %:a. No way!

Lähdin iltapäivätuntien jälkeen verottajan palvelupisteeseen Kaisaniemeen. Sain jonotusnumeron 901 ja menossa oli 770 tai jotain. Siinä meni pitkälti toista tuntia. Sitten vein kortin Vallilan toimipisteeseemme.

Kun olin kotona, aikaa oli palanut ainakin kolmisen tuntia. Olihan se tavallaan leppoisaa istua, odottaa vuoroansa viihdyttäen itseään napit korvissa ja lukien kirjaa.

Leppoistajan paha kierre?

Tarkoitan sitä, että kun väsyy, allkaa hutiloida. Kun hutiloi, joutuu käyttämään aikaansa paikkuuhommiin, kuten minä tässä. Kun aikaa menee hukkaan, sitä jää vähemmän rentoutumiseen ja palautumiseen. Väsymys lisääntyy ja tulee taas paikkaushommia ja niin edelleen.

Hyvä kierre menee tietenkin toisin päin. Kun lepää riittävästi, on skarppi eikä paperit mene hukkaan. Palkinnoksi saa lisää aikaa rentoutumiselle.

Hei Anu, Anu ja Minna. Hauskaa kun hyppäsitte leppoistamisvankkureille. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

PS. Voikohan mätkyjä laittaa suoraveloitukseen?

"Rahat riittämään" - Heikin talouskoulu: Yleistä

2012-01-19T19:00:00.000+02:00

Talouden hallitsemiseksi kannattaa käyttää kahta pankkitiliä. Yksi on palkkatili ja toinen toimii rahavarastona. Taulukkolaskentaohjelma auttaa niiden sisältöjen järjestelemisessä.

Palkkapäivänä tai mahdollisimman pian sen jälkeen jyvitän saadun palkan osiin tulevien menojen hoitamiseksi. Jätän palkkatilille rahat ruokaan, juokseviin kotitalousostoksiin sekä 200 euroa puskuriksi, jotta minun ei tarvitse olla huolestunut tilinylityksistä.

Inhoan kuittien keräämistä ja niiden summien laskeskelemista. Niinpä ruokamenot saavat vain mennä palkkatililtä ja sillä siisti. Jos rahaa on jatkuvasti selvästi liikaa tai liian vähän, säädetään ruokarahan suuruutta. Maksan miltei kaikki pankkikortilla.

Jos nettopalkka pysyy samana, jyvitys käy helposti, koska voi vain kopioida aikaisemman jaon. Aina voi myös säätää, jos on tarvetta. Jyvityksen avulla tiedän, mihin on varaa.

Muut jyvitetyt rahat siirrän rahavarastotilille, josta suurin osa maksuista hoituu itsestään suoraveloituksina. Minun ei tarvitse murehtia hukkuneista laskuista tai siitä, muistanko hoitaa asiat ajoissa. Rahat karttuvat kuukausittain esimerkiksi sähkölaskuihin ja suoraveloitus hoitaa maksun automaattisesti kolmen kuukauden välein.

Vähennän tapahtuneet suoraveloitukset rahavarastotilin ao. taulukkolaskelman sarakkeesta palkkajakson mittaan tai viimeistään ennen seuraavaa palkkajyvityksen yhteydessä. Nämä voisi poistaa "ronttina", mutta kun tykkään täsmällisyydestä tällaisissa asioissa, poistan ne yksitellen ja oikaisen erot. Ei tästä varmaan suurta hyötyä ole, mutta näyttää kauniimmalta.

Rahavarastotilille varatuista eristä kertyy vähitellen mukava summa, joka toimii myös vararahastona äkkinäiseen tarpeeseen. Sieltä voi "lainata" ja maksaa vähitellen takaisin.

Aikaisemmat osat:

Johdanto

Slow life vai proper life?

2012-01-17T20:31:00.000+02:00

Termi "Slow life" ilmaisee paremmin korostunutta eläman rauhallisuuden valintaa kuin vain vauhdin tuunausta sellaiseksi, että siinä jaksaa. Kohtuullistaminen ilmaisee tämän paremmin. "Proper life" voisi muutoin sopia "Slow lifen" vastineeksi, mutta mielestäni se on liian väljä.

Vauhdin tuunaamisen tarve voi perustua elämän kokemiseen liian kiireiseksi tai jaksamisongelmiin. Syynä voivat olla myös erilaiset sairaudet. Jos on saanut uniapneadiagnoosin, on syytä pohtia syntyjä syviä ja säätää vauhtia. Slow life -opit voivat olla avuksi.

"Rahat riittämään" - Heikin talouskoulu: Johdanto

2012-01-15T19:00:00.000+02:00

Mihin ne rahat katoavat? Mihin ihmeeseen panin sen laskun? Onko minulla varaa tähän? Inhoan kuitteja! Miten selviän syksyn isosta lääkärimaksusta? Olenkohan muistanut maksaa kaikki? Taasko pikalaina avuksi?

Elämältä kuulostaa vai mitä? Niin tuttua arkea myös minulle.

Tulojen ja menojen tasapainottaminen on minulle tuttua taistelua, jota on kestänyt vuosikymmeniä. Seitsenhenkisessä taloudessa pääsääntöisesti yhden hengen tulojen varassa rimpuilemisessa on ollut tietämistä. Lapset ovat lentäneet kotoa joten nyt on jo helpompaa setviä taloutta.

Olen kehittänyt vuosien saatossa järjestelmää, joka helpottaa taloudenpitoa. Siinä on elämän ironiaa, että se toimii varsin hyvin nyt, kun pahin lienee ohi. Hyvä näinkin. Järjestelmä suo minulle mielenrauhaa, kun tiedän suunnilleen missä mennään ja paperisotaa on aika vähän.

Menettelytapani tuo leppoisuutta elämään ja olen ajatellut nyt kuvata sitä vähitellen tässä blogissani. Voit vapaasti käyttää sitä hyväksesi. Mukavaa, jos se auttaa sinuakin.

Toimin taannoin viitisen vuotta talouspäällikkönä, mikä on kovasti auttanut minua tässä asiassa. En ole kuitenkaan kehittänyt laskentatoimen teorioiden näkökulmasta oikeaoppista järjestelmää vaan olen saanut aikaan työkalun, joka ei perustu lillukanvarsien lajitteluun, mutta silti pitää talouden järjestyksessä.

Toivon tämän "Rahat riittämään" -retken toimivan crowdsourcing -hengessä siten, että jos ja kun keksitte parannusideoita järjestelmään, laitatte kommentteina niitä meille kaikille yhteiseksi iloksi ja hyödyksi.

Kysymys on ajattelutavasta, millä raha-asiat voidaan pitää järjestyksessä mitä tahansa yksinkertaista taulukkolaskentajärjestelmää apuna käyttäen.

Katso vieläkö 110-vuotias hehkulamppu palaa

2011-12-07T20:06:00.001+02:00

Kirjoitin maaliskuussa tyrmistyneenä dokumentista, jossa kerrottiin tuotteiden suunnitellusta vanhentamisesta. Hehkulamppuhuijaus näkyy taas Ylen Areenassa 13.12. saakka.

Kyse on tuotteiden tarkoituksellisesta suunnittelemisesta sellaisiksi, että ne kestävät vain osan siitä ajasta, jonka ne voisivat kestää. Tarkoituksena on saada enemmän myyntiä aikaan. Ohjelman nimi viittaa 1920-luvulla vaikuttaneeseen lampputeollisuuden kartelliin, jossa oli sovittu hehkulampun pisimmäksi kestoajaksi 1000 tuntia, vaikka se voisi olla paljon enemmän.

Yhdysvalloissa on Livermoren paloasemalla sellainen hehkulamppu, joka on palanut jo 110 vuotta. Tästä pääset katsomaan webkameran kautta, vieläkö ikivalo palaa ja tästä pääset sen fanisivuille.

Nailonsukat on aikoinaan kehitetty niin kestäviksi, että niillä voi hinata autoa. Eihän sellainen ole mikään järkevä business ja niinpä insinöörit komennettiin suunnittelemaan heikommat versiot, joissa silmä juoksee.

Me hölmöläiset ostamme kiltisti uudestaan ja uudestaan sellaista tavaraa, joka voisi kestää vaikkapa koko ikämme. Dokumentissa haastateltu emeritusprofessori nimesi kolme tekijää, joihin ilmiö perustuu. Ne ovat mainonta, suunniteltu vanhentaminen ja rahoitus.

Ostitko viimeisimmän kännykkäsi käteisellä? En minäkään. Näinhän se menee. Operaattorit mainostavat jatkuvasti uusia malleja niputettuina kytkykauppoihin, joissa laitekustannus hautautuu mukavasti puhelinlaskuun vaikkapa pariksi vuodeksi. Teknisesti vimpaimet kestäisivät pidempään, mutta kuka nyt samaa kapulaa montaa vuotta käyttäisi? Suunniteltu vanhentaminen toimii siten, että uudet mallit uusin ominaisuuksin saavat vanhat tuntumaan museoesineiltä.

Sen verran lievennän, että toki tekninen kehitys kyseisellä alalla menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja oikeita parannuksia syntyy luontaisesti useammin kuin kypsemmillä aloilla kuten autoteollisuudessa.

Onnellisuuden jäljillä 4: Miksi republikaanit ovat demokraatteja onnellisempia?

2011-11-29T20:53:00.001+02:00

Nobelin talouden muistopalkinnon jakaja Daniel Kahnemann toteaa Onnellisuuden jäljillä -ohjelman haastattelussa, että ihmisten onnellisuuden kriteerit ovat hyvin perinteisiä. Hyvät tulot, hyvä koulutus, arvostus ja vakaa perhe-elämä ovat tällaisia. Varallisuuden lisääntyminen vaikuttaa myönteisesti koettuun onnellisuuteen, mutta pitkässä juoksussa vaikutus on vähäinen.

Sosiaalisuuden merkitys on suuri. Sillä kuinka paljon on tekemisissä ystävien kanssa, on voimakas yhteys onnellisuuteen.

Erikoinen löydös on se kuinka paljon vakaumus vaikuttaa onnellisuuden kokemukseen. Kahnemannin mukaan republikaanit ovat paljon onnellisempia kuin demokraatit. Hän arvelee sen johtuvan siitä, että ensin mainitut kokevat maailman olevan oikeudenmukainen paikka ja että heidän menestyksensä on heidän omaa ansiotansa. Demokraatit taas ajattelevat, että maailma on epäoikeudenmukainen paikka elää.

Mitä tuo tarkoittaa? Tuottaako yksilön voimakas subjetiivisuus arvioissaan enemmän onnellisuutta kuin analyyttinen ote? Liittykö asia moraaliseen kehittyneisyyteen?

Lawrence Kohlberg on esittänyt mallin ihmisen moraalikehityksen vaiheista.

Wikipedian mukaan Kohlbergin vaiheet ovat:

Auktoriteetin rangaistuksen uhalla synnyttämä tottelevaisuus.
Oman edun tavoittelu reilun pelin säännöillä tapahtuvana, kaikkia osapuolia hyödyttävänä vaihtona.
Hyvien ihmissuhteiden moraali, johon kuuluvat kiltteyden ja yleisemmin hyvän maineen käsitteet sekä huolenpito toisesta. Tässä vaiheessa tärkeiksi käsitteiksi kehittyvät myös luottamus, uskollisuus, kunnioitus ja kiitollisuus.
Moraali vastuuna yhteiskunnan hyvinvoinnista; sääntöjen ja lakien noudattaminen yhteiseksi hyväksi.
Moraali yhteiskuntasopimuksena ja abstraktina yksilön oikeuksien hyväksymisenä.
Yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali, jossa yksilöillä on arvo itsessään.

Mitä korkeamman tason yksilö tavoittaa, sitä analyyttisempi ja objektiivisempi näyttää hänen näkemyksensä olevan. Asteikko näyttäisi ainakin piilevästi tukevan Kahnemannin tulkintaa.

Psykologian mukaan persoonallisuutemme on perimän ja olosuhteiden seurausta. Vaikuttaa siltä, että omaa perimäänsä ja kyvykkyyttänsä korostavat yksilöt pystyvät kokemaan onnellisuutta ilman syyllisyyttä paremmin kuin ne, jotka painottavat olosuhteiden merkitystä.

Vai onko kyseessä taas 90-luvun kaikkien asioiden selittäjä itsetunto? Jätetään sen pohdinta toiseen kertaan.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Leena Kärras. Kiva kun liityit joukkoon.

Tässä linkki viimeisimpää taidehistoria-artikkeliini "Barbizonin koulu".

Sompasaaresta.

Onnellisuuden jäljillä 3

2011-11-27T13:47:00.001+02:00

Referoimassani dokumentissa (Onnellisuuden jäljillä) hollantilainen tutkija toteaa kunkin maan onnellisuusasteen liittyvän sen varallisuuteen, demokratian tasoon ja ihmisten keskinäiseen luottamukseen, mihin vaikuttaa paikallinen mentaliteetti. Instituutioillakin on oma merkityksensä.

Pohjoismaat pärjäävät hyvin onnellisuusmittauksissa. Mainitut kriteerit täyttyvät täällä hyvin. Suomessa voimme luottaa siihen, että viranomaiset hoitavat velvollisuutensa ilman lahjuksia ja pyrkivät toimimaan eettisesti. Voitelurahan pyytämiseen ei viranomaisella ole suurta kiusausta, koska hän tietää saavansa palkkansa tililleen silloin, kun hänen pitääkin se saada. Vaalitukikähminnät ovat asia erikseen.

Voi olla, että parhaat ajat ovat meillä takana. Toivottavasti olen väärässä. Kun jouduin perheineni pulaan 90-luvun lamassa, yhteiskunta auttoi meidät kuiville. Toki piti itsekin ponnistella, mutta järjestelmä tarjosi turvallisen selkänojan. Olen tapahtuneesta hyvin kiitollinen.

Tuloerojen sanotaan kasvavan. Kehityksen jatkuessa osa turvaverkoista pudonneista saattaa siirtyä hämärähommiin, mikä vähentää keskinäistä luottamusta. Vartiointibisnes näyttää kukoistavan jo nyt.

Vaalitukijupakka voi olla oire demokratian murenemisen alkamisesta. Politttinen menestys ei saisi riippua liikaa käytettävissä olevasta rahasta.

Yleinen luottamuksen tunne yhteiskunnassa on uskomaton voimavara, joka on vaikea saavuttaa. Sen arvon ymmärrämme, jos sen menetämme.

Hei Karavaani kulkee ja Ulla-Riitta. Oikein mukavaa, kun tulitte mukaan leppoistamisrattaille. Lämpimästi tervetuloa!

Tässä linkki viimeisimpään taidehistoria-artikkeliini: Ranskalaista maisemaromantiikkaa.

Graffititaidetta Sompasaareessa. Kaksi taiteilijaa työssä.

Kiireen ongelma

2011-11-22T19:00:00.000+02:00

Mika Pantzar pohtii Ekonomi-lehdessä (8/2011) kiireen ongelmaa. Vapaa-aika on lisääntynyt, mutta silti kiireen kokeminen on lisääntynyt. Vain joka kymmenes työntekijä kokee itsensä kiireettömäksi.

Osan ristiriidasta selittää se, että työntekijät eivät koe voivansa vaikuttaa ajankäyttöönsä tarpeeksi. Aikataulut saadaan osittain annettuina ja siihen pitää sopeutua.

Omassa työssäni opettajana annetun ja itse määritettävän aikataulutuksen suhde on mielestäni varsin sopiva. Tunnit on luonnollisesti pidettävä aikataulun mukaisesti, mutta muun työn organisoinnissa on väljyyttä. Jos on valmis arvioimaan opiskelijoiden tuotoksia lauantaina, saa muualle pelivaraa. Toki kursseilla on taipumus kasaantua joillekin jaksoille, mikä tietää stressaavaa tahtia ja tiheän aikataulun tuomaa kiirettä. Se auttaa jaksamaan, että tietää muilla jaksoilla olevan vastaavasti enemmän väljyyttä.

Pantzar viittaa tutkimukseen, jonka mukaan vaatimustason nousu söi kotitalouskoneiden lisäämän vapaa-ajan kotitöissä, ja toteaa saman toistuvan nyt työelämässä. Tietotekniikan aikaansaama tuottavuuden nousu menetetään samasta syystä.

USA:n taannoinen presidentti Nixon totesi aikoinaan, että kansalaisten pitää tottua ajatukseen tuottavuuden nousun huomattavasti lyhentäneestä työpäivästä. No, kuten voimme todeta, hän oli väärässä.

Kiva, että liityitte leppoistamisporukkaan Katja ja Maalainen. Lämpimästi tervetuloa!

Kaksi näkymää Sompasaaresta.

Onnellisuuden jäljillä 2

2011-11-21T19:00:00.000+02:00

Jatkan vielä dokumentin "Onnellisuuden jäljillä" ajatusten käsittelyä.

Toimittaja päätti kokeilla kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä ja kutsua väkeä onnellisuusistuntoihin. Pieleen meni. Tekstistä tuli latteaa. Kukaan ei tullut.

Tuli mieleeni tapaus 90-luvulta. Olin saanut jostakin ajatuksen pitää miesten kutsut ja pyysin kavereita meille. Järjestimme tarjoilua ja vieraitakin tuli. Juteltiin niitä näitä. Tunnelma oli kuitenkin väkinäisen teennäinen. Seuraavaa kutsua ei koskaan tullut. Luin jostakin elämäntaitokirjasta, että joku oli kokeillut samaa ja tuloskin oli ollut samanlainen.

Toimittaja jatkoi kierrosta.

Seuraava tutkija nosti esiin myötätunnon kokemisen. Ihmiset, jotka pyrkivät lievittämään muiden kärsimystä, ovat muita onnellisempia. Hän jopa suositteli tunteiden käsittelyn opettamista koulussa myötätunnin ja ystävällisyyden edistämiseksi. Ovatkohan lääkärit ja sairaanhoitajat vahvoilla?

Toimittaja keskusteli seuraavaksi erään neuropsykiatrin kanssa. Tämä kertoi, että osalla ihmisistä on luontaisesti korkeampi serotoniinitaso kuin muilla. Tästä ei kuitenkaan seuraa automaattisesti suurempi onnellisuus, koska he ovat sietävät muita enemmän riskejä ja voivat ajautua näiden toteutuessa onnettomaan asemaan. Toiset taas tuntevat rajoituksensa ja tavoittelevat vakaita olosuhteita elämäänsä. Näin he välttävät masennuksen, vaikka heillä on matala serotoniinitaso. Tämän asiantuntijan mukaan Pohjoismaissa kasvaa muita onnellisempia nuoria.

Kaksi otosta Sompasaaren graffiteista.

Onnellisuuden jäljillä 1

2011-11-20T15:49:00.001+02:00

Dokumentissa Onnellisuuden jäljillä toimittaja tapaa useita onnellisuustutkijoita saadakseen ohjeita elämäänsä.

Ihmissuhteita korostettiin, sekä kotona että työssä. Kyynisyydestä varoitettiin. Jonkin tutkimuksen mukaan onnellisimpia ovat palomiehet, psykologit ja opettajat heidän työnsä ihmisläheisyyden vuoksi. He saavat myöskin olla avuksi muille. Olen itse opettaja ja minulle onkin hyvin merkityksellistä, että voin työssäni kokea auttavani omalta pieneltä osaltani ihmisiä eteenpäin elämässä.

Kyynisyys on varmasti myrkkyä ihmissuhteille ja sen myötä omalle onnellisuudelle, koska siitä puuttuu toivo. Mielestäni elämää kannattaa suunnitella, mutta ei pidä kutistaa ajatuksiaan vain järkeen ja mekaaniseen todennäköisyysarvioitiin perustuviksi. Olen kokenut omassa elämässäni, että synkältäkin näyttävä tulevaisuus voi olla väärä illuusio. Nöyryys ei kilpailua korostavassa yhteiskunnassa ole muodikas termi. Ihminen voi luottaa liikaa järkeensä ja vaipua murheeseen, koska "kaikki nyt vain selvästi menevät pieleen". Kannattaisi mieluummin olla nöyrä ja antaa tulevaisuudelle mahdollisuus. Olenkin omaksunut motokseni lauseen "Hyvinkin voi käydä".

Puolen tunnin liikunta kolme kertaa viikossa kuuluu vaikuttavan yhtä hyvin kuin parhaat psyykelääkkeet. Olisikohan niin, että silloin tulee varanneeksi aikaa itselleen? Voihan se tuottaa tyydytystäkin, kun tulee tehneeksi jotakin yleisesti hyödyllisenä pidettyä.

Kiitollisuuden merkitys nousi myös esiin. Pidämme monia asioita helposti itsestäänselvyyksinä. Huomaamme niiden arvon vasta, jos menetämme jotakin niistä. Yksi haastatelluista kehottaakin kirjaamaan tai jakamaan joka ilta läheisten kanssa asioita, joista on kiitollinen.

Hyvä neuvo. Muistan kun kerran sairastuin ja pelkäsin menettäväni työkykyni pitkäksi aikaa. Jouduin toteamaan, että palkanmaksu päättyisi kahden kuukauden kuluttua, jonka jälkeen emme selviäisi nykyisistä menoistamme. Vuoden kuluttua työsuhdekin katkeaisi. Näytti siltä, että koko elämämme sortuu. Joutuisin sairaana hoitamaan hankalia paperiasioita saadaksemme apua, laittamaan asuntomme myyntiin ja meidän olisi kestettävä muuton vaivat. Muistan hyvin kuinka tärkeältä oma koti silloin tuntui. Onneksi voinnissani tapahtui nopea käänne ja pystyin palaamaan töihin. Se tuntuu ihmeeltä vieläkin.

Emme joutuneet kokemaan sitä, mikä näytti olevan edessä. Olisihan siinäkin lopulta voinut hyvin käydä.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Alfean, Riitta, Karita ja BalticFinns. Kiva kun hyppäsitte kyytiin.

Tässä linkki taidehistoriablogini viimeisimpään artikkeliin "Delacroix oli suuri koloristi".

Kävimme vaimon kanssa kävelyllä Sompasaaressa, josta tulee Kalasataman asuntoalue. Projekti on vielä aivan alkutekijöissään. Alueella on pitkiä seinämiä, jotka on tarkoitettu graffiteille. Sivulla on otoksia kävelyltä.

Kirjamessujen täysosuma

2011-10-29T22:18:00.003+03:00

Olin vaimon kanssa iltapäivällä Kirjamessuilla.

Olin tutkaillut ohjelmaa ja etsinyt kiinnostavia keskusteluja, haastatteluja ja sen sellaisia. Olin sellaisia löytänytkin, mutta otin tänään leppoisasti. Kirjamessut ovat mukava tapahtuma, mutta mukavuus katoaa, jos alkaa ryntäillä ja ahnehtia.

Satuin Ylen osastolle, kun Jukka Arvassalo haastatteli kulutustutkija Mika Pantzaria. Jäin kuuntelemaan. Radioäänen perusteella olin luonut aivan erilaisen kuvan Arvassalosta kuin hän on luonnossa. Olin kuvitellut pyknikkomaisempaa olemusta, mutta hän oli hyvin hoikka ja aika pitkä. Saapa nähdä kumpi mielikuva ehtii ensin, kun kuulen hänen äänensä seuraavan kerran radiosta.

Kävin kuuntelemassa Viron lähihistoriaa koskevan keskustelun, johon osallistuivat Iivi Anna Masso, Marju Lauristin, Sofi Oksanen ja Toomas Hiio. Oli kiinnostavaa kuulla sekä neuvostoajan että itsenäisyyden kokeneiden kertovan menneestä.

Pörräsin antikvariaattiosastolla etsimässä pitäjähistorioita, joiden avulla on mukava tutustua omien esi-isien ja -äitien kotikuntiin ja saattaa niistä löytyä mainintoja itse henkilöistäkin. Tuli yksi täysosuma. Se on "Laatokan lapset. Muistelmia Vuohensalosta", omakustanne, joka kertoo Käkisalmen maalaiskunnassa olleen kylän ihmisistä ja historiasta. Kirjan henkilöistä huomattavan monen sukunimi on Vuohelainen, joka oli isäni isoäidin nimi ja hän olikin kotoisin kyseisestä kylästä. Taidan löytää paljon sukulaisia.

Tiedän aika vähän Vuohelaisista ja Vuohensalosta. Joitakin tarinoita olen kuullut. Joku kyseisen suvun miehistä on ollut niin vahva, että pelasti merihädässä olevan venekunnan ihmisiä hakemalla heitä rannalle. Voimat ehtyivät niin, ettei hän jaksanut hakea viimeistä. Alkuvilkuilun perusteella tämä tarina saattaa löytyä kirjastakin.

Isäni isoisä Pekka Hanski tuli Vuohelaiselle kosiomatkalle. Mielessä oli vanhempi sisar, mutta huomio kääntyikin nuorempaan. Hanski oli ollut kesällä Laatokalla hommissa ja päivettynyt siellä. Anna oli uunin takaa sanonut, ettei lähde noin tummalle. Mieli oli kuitenkin muuttunut vielä samana päivänä. Onnekseni, sillä ilman tuotakin päätöstä en istuisi tässä bloggaamassa.

Kuuntelimme lopuksi ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin haastattelun.

Aleksis Kivi, Miika Nousiainen ja John Simon

2011-10-28T21:38:00.002+03:00

Lisää eilisistä kirjahankinnoista. Joukossa olevia kahta romaania ja yhtä elämäkertaa suosittelen lämpimästi.

Seitsemän veljestä ei esittelyjä kaipaa. Kivi on sijoittanut kirjan tapahtumia kotikuntansa Nurmijärven maisemiin, mutta ei niin orjallisesti, että kirja täsmäisi pitäjän karttaan. Sattuneesta syystä kyseisen pitäjän maisemat ovat minulle tuttuja.

Aika paljon esikuvapaikkoja on kuitenkin löydettävissä. Täältä pääset sivuille, joilla kerrotaan näistä ja muutakin kansalliskirjailijastamme.

Jukolan talon esikuva Ojakkala on vanhan kolmostien tuntumassa Palojoen ja kirkonkylän välisen tien lähettyvillä. Jos olet menossa Helsingistä Hämeenlinnaan tai päinvastoin, kannattaa ajaa Palojoen korkeudella vanhaa tietä, niin näet pienellä pyörähdyksellä tämän hyvin vanhassa ilmiasussaan sailyneen tilan rakennuksineen.

Nousiaisen Hedelmävenepakolainen on hulvattoman hauska kertomus nuoresta suomalaismiehestä, jonka päähänpinttymänä on muuttua ruotsalaiseksi. Kirjailija ilottelee sekä ruotsalaisten että meidän suomalaisten kustannuksella. Olen lukenut myös saman tekijän Maaninkavaaran, joka kertoo ykstotisesta valmentajaisästä. Se ei yllä Hedelmävenepakolaisen tasolle.

Simonin Koneen ruhtinas on rohkean avoin kuvaus erikoislaatuisesta patruunasta ja onhan se Suomen teollisuushistoriaakin.

Löytöjä Helsingin Kirjamessuilta

2011-10-27T21:12:00.002+03:00

Tämänvuotiset Helsingin Kirjamessut alkoivat tänään. Olen kuvannut viime- ja toissavuotisten kokemuksia ja ostoksia näissä postauksissani.

Kuvissa tämänpäiväinen saaliini (yksi puuttuu).

Kyseessä taitaa olla kiusaus, jonka vastataiset taistelut minulla on taipumus hävitä. Kirjat vievät tilaa ja osa jää lukematta. Järjettömältä tuntuu, mutta vetoan tunteisiini.

Ja nyt tämänkertaisiin selityksiin.

Nuorisososiologia kiinnostaa minua ammatillisesti ja muutoinkin minusta on mukava pohdiskella nuorisoilmiöiden vaikutuksia tulevaisuuteen ja kyllä muukin sosiologia sopii pirtaan. Marx ja Clausewitz lukeutuvat historian painavimpien teosten kirjoittajiin, joten on kiva lukea, mitä heidän teksteistään kirjoitetaan. Historia kuuluu harrastuksiini. Klassikoita, hyviä romaaneja ja kiinnostavia elämäkertoja sorrun ostamaan, kun ne ovat edullisia.

Näin alkoi kirjaripittäytymiseni tänä vuonna.

Hidas talous ei ole hidasta työntekoa

2011-10-24T20:36:00.004+03:00

Vaula Norrena venyttää slow -ajattelua eteenpäin ja lanseeraa käsitteen "hidas talous". Ensin voi tulla mieleen, että pitäisi tehdä työt hitaammin, pidentää aikatauluja ja muuta sellaista, mutta Vaula on ajatellut asian pidemmälle.

Hän esittää, että kvartaaliajattelun sijaan erilaisten hankkeiden kannattavuus pitäisi laskea todella pitkällä tähtäyksellä. Rakennetaan kunnolla, ettei tarvitse pian korjata. Satsataan ihmisten terveyteen ennen kuin sairaudet tulevat. Rikastetaan lasten koulunkäyntiä ja pienennetään ryhmäkokoja.

Hyviä ajatuksia. Tulee mieleen sanonta "Älykäs selviä nokkelasti tilanteesta, johon viisas ei koskaan joudu". Hidas talous on viisautta.

Miksi kvartaalitalous eli lyhyen tähtäyksen voitontavoittelu on niin laajasti omaksuttu liiketoiminnan perusteeksi? Mihin tarvitaan nopeita ja isoja voittoja pörssissä? Listattua osakekauppaa on perusteltu sillä, että se johdattaa pääomia sinne, missä se tuottaa parhaiten. Varmaan näinkin - ainakin lyhellä tähtäyksellä (!).

Mieleeni on tullut, että voisiko huonontunut huoltosuhde olla yksi merkittävä kvartaalitalouden syy. Kun on suhteellisesti enemmän lapsia ja eläkeläisiä työikäisten määrään nähden kuin ennen, huoltosuhde on heikentynyt.

Eläkeyhtiöt ovat suuria toimijoita osakemarkkinoilla. Ne ottavat jatkuvasti vastaan eläkemaksuja, joita niiden pitää sijoittaa tuottavasti, jotta kertyneillä varoilla voidaan maksaa eläkkeitä. Suomessa on tärkeänä pidetty myös sitä, että varat sijoitetaan turvaavasti. Riittävän suuri osa on investoitava kiinteistöihin, varmoihin papereihin yms., joissa tuotot eivät ole suuret mutta eivät myöskään riskit.

Olisiko maailmanlaajuinen huoltosuhteen heikentyminen lisännyt eläkeyhtiöiden tarvetta saada isoja pikavoittoja? Mene tiedä.

Haluaisin ulottaa hitaan talouden käsitteen myös kestäviin kodinkoneisiin ja vastaaviin. Ennen vanhaan puhuttiin kestokulutushyödykkeistä (sic!). Nykyään ei taideta enää kehdata, kun tuotteiden pitää hajota, jotta päästään taas myymään uusia.

Miksi ei pesukoneet voisi kestää ainakin 20 vuotta? Miksi sukkahousut ja hehkulamput tehdään tarkoituksellisesti kestämättömämmiksi kuin voitaisiin (kts. Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen)?

Kyseessä ei siis ole työtahdin hidastaminen, paitsi milloin se tuottaa vähemmän sutta ja sekundaa. Hyödykkeiden tekemiseen voitaisiin kuitenkin käyttää enemmän aikaa, jos niin saadaan kestävämpiä tuotteita. Hinnat tietysti nousisivat, mutta jos kuluttaja voi laskea tuotteen kestävän pitkään, hänen kannattaa tehdä sijoitus ja ostaa kallista mutta kunnollista.

Eilen oli sumuista, mutta auringonlasku siinsi pilvien läpi.

Egon paisumisen neljä hälytysmerkkiä

2011-10-23T16:27:00.000+03:00

David Marcum ja Stephen Smith ovat tutkineet paisuneen egon merkitystä yritysten toiminnassa. Kaikki me egoa tarvitsemme, mutta hybris tuottaa enemmän haittoja kuin hyötyjä. Mitkä ovat egon kustannukset?

Tutkijat esittävät neljä hälytysmerkkiä, joiden avulla voimme arvioida, onko oma ego päässyt paisumaan:

1. Huomaat puolustelevasi omia ideoitasi.

2. Vertaat jatkuvasti itseäsi muihin.

3. Etsit hyväksyntää omien egotarpeittesi oikeutukselle.

4. Varmistat, että etevyytesi tulee näkyville.

Mielestäni nämä signaalit kuuluvat luonnostaan arkeemme ja kysymys on ensisijaisesti määristä.

Napoleon
Wikimedia Commons

Jos minulla on hyvä idea ja haluan esitellä sen muille, minun pitää tietenkin perustella se. Jos ymmärrän, että muut voivat keksiä esitykselle lisää myönteisiä ja kielteisiä perusteita, suhtaudun niihin asiallisesti ja tyydyn siihen, että idea tulee tasapuolisesti arvioiduksi, ei minulla liene huolta paisumisesta. On pakko kuitenkin todeta, että moni hyvä asia olisi jäänyt toteuttamatta ilman idean keksijän itsepäisyyttä. Kuvitellaanpa edesmenneen Stephen Jobsin suhtautumista omiin ideoihinsa. Tuskin Appleen olisi kuitenkaan montaa jobsia mahtunut. Toisaalta Eurooppa ei varmaan olisi oikeasti tarvinnut Napoleonia.

"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" sanotaan. Jos haluan olla paras kaikessa, joudun pinnistelemään sellaisissakin asioissa, jotka eivät ole minulle luontaisia. Jos taas pystymme täydentämään toisiamme omilla lahjoillamme, lopputulos lienee parempi. Hyvä nimitys tuo lahja. Kun olemme saaneet lahjaksi jonkin kyvyn ja voimme antaa sen lahjaksi yhteisölle. Työyhteisössä saamme palkkaa, mutta sielläkin saattaa voida ajaa joko koko- tai puolivaloilla.

Jos on määräävässä asemassa muihin nähden ja kokee olevansa korvaamaton, saattaa alkaa rakentaa itselle suurempaa elintilaa kuin on eettisesti hyväksyttävää. "Koska olen niin korvaamaton, voin syödä hieman kuormasta, kohdella muita alentuvasti ja palkita liehakoitsijoita."

Nykyään suositaan erikoisen paljon erilaisia häpäisykilpailuja. Yleisö saa äänestää kierros kierrokselta kuka putoaa ja lopulta voittaja saa kunnian. Joissakin formaateissa eteneminen perustuu oikeaan osaamisen ja eteneminen perustuu enemmän tai vähemmän asiantuntija-arvioon. Toisissa ratkaisevat fiilikset ja mutu. Ihmettelen miksi sellaisissakin tapauksissa, joissa etenemisen ja voiton ratkaisee asiantuntijaksi hyväksytty taho, pudotukset toteutetaan kovin häpäisevällä ja röyhkeällä tavalla. Ehkäpä tällaisissa tapauksissa varmistetaan tuomarin tai tuomareiden erinomaisuuden näkyvyyttä.

Hei Virpi. Kiva kun kiinnostuit aiheesta. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Pitääkö työt tehdäkin mahdollisimman huonosti?

2011-10-21T20:21:00.003+03:00

Strasbourg 2009

Opettaja-lehdessä on tänään juttu professori Juha Hakalasta, joka rohkenee sanoa, ettei kaikkia töitä kannata tehdä kympin arvoisesti. Seiskakin voi vältää. Hän jopa provosoi ajattelemaan, että useimmat työt voisi tehdä niin huonosti kuin voi. Toki välillä kannattaa tähdätä kymppiin.

Joskus on sanottu myös, että paras on hyvän pahin vihollinen. Sillä tarkoitettiin jotakin sellaista, että täydellisen tekemiseen menee aivan liikaa aikaa. Suorituksen parantaminen 90 %:sta sataan saattaa tarkoittaa työmäärän tuplaamista.

Luulen Hakalan tarkoittavan, että jos kaiken tekee sataprosenttisesti, ei ehdi tekemää juuri mitään ja silti voi uupua. Kun on rajallisesti aikaa käytettävissä, kannattaa optimoida yksittäisten tehtävien tulostasotavoitteet siten, että kokonaistulos on paras mahdollinen. Helpommin sanottu kuin tehty.

Ihminen ei pysty millään tekemään työtä täysillä tunnista toiseen - ainakaan minä. Opetustyö syö miestä ja varmaan naistakin sen verran, että loppuiltapäivän tunneilla aivot ovat tahmeat ja kaukana aamupäivän vireydestä.

Toivon silti, että lentäjät eivät tyydy vaillinaisiin suorituksiin ja että kirurgit tavoittelevat parasta tulosta potilaan kannalta. Näitäkään hommia ei tarvinne tehdä kahdeksaa tuntia yhteen menoon niin, ettei välillä ole löysempää.

Kauppojen asiakaspalvelu on vaativa ammatti, koska kontaktitilanteessa asiakassuhteen jatkuminen on koko ajan katkolla, mutta niissäkin hommissa päästään välillä hyllyjä järjestämään.

Arvioin, että omassa työssäni on erityisen tärkeää keskittyä vuorovaikutustilanteisiin tunnilla ja arviointeihin, koska niiden sujuminen vaikuttaa paljon opiskelijan motivaatioon ja omanarvontunteen kehittymiseen. Työpöydän järjestyksen ylläpitäminen on hyvä asia, mutta ainakin minun prioriteettilistassani häntäpäässä.

Hei Pia. Kiva kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Reteää työmatkarehkimistä pyöräillen vai eleganttia moniliikkumista?

2011-10-20T20:44:00.000+03:00

Olen ajoittain harrastanut aika ahkerasti työmatkapyöräilyä, mutta viime vuosina on ollut hiljaista sillä rintamalla.

Vuosia sitten työmatkani 13-14 km:a yhteen suuntaan. Päiväannokseksi sain vajaa pari tuntia liikuntaa. Tosin en pyöräillyt kaikkina päivinä. Sittemmin olen polkenut lyhyempää matkaa.

Olen oppinut, että keli ei estä juuri koskaan pyöräilyä. Kysymys on varustautumisesta. Jos laittaa lämmintä alle ja vettäpitävää päälle, pärjää hyvin kelillä kuin kelissä. Talvirenkaat ovat verrattomat silloin, kun on niiden aika.

Aikaa paloi paitsi ajamiseen, myös suihkussa käyntiin ja vaatteiden vaihtoon. Mutta kyllä oli olo freesi noiden operaatioiden jälkeen. Kun olin palannut kotiin, ei tarvinnut erikseen lähteä kuntoilemaan.

Kunto oli niin hyvä, että tein yhtenä kesänä noin 800 km:n yhden miehen pyöräretken.

Sateista ei ollut juuri mitään haittaa, mutta anteliaasta lumisateesta oli sillä pyöräteitä ei aina ehditä lanata. Jos on hyvin valaistu, voinee ajaa autojen urilla. Oikein kovista pakkasista minulla ei ole kokemuksia.

Nyt kun työmatka on kuutisen kilometriä, voin laistaa suihkun, jos en aja liian kovaa. Silloin pukeutumisesta ei tule kynnystä lähteä.

Tämänhetkiseksi liikuntakokonaisuudeksi näyttää muotoutuvan kuntopyöräily, jolloin voin viihdyttää itseäni vaikkapa kuuntelemalla radiota, työmatkan osittainen kävely, hissin säästäminen ja venyttely. Näiden lisäksi saatan kävellä tai pyöräillä muutoin vain. Tällä yhdistelmällä saa Kiloklubissa vihreät pampulat, jos määrät ovat riittävät.

Kuntopyöräilyn teho on suurempi kuin ulkopyöräilyn, mutta sisällä ei tietenkään voi nauttia raikkaasta ulkoilmasta. Peseytyminen tapahtuu hetkessä, kun marssii hikisenä suihkuun.

En tarvitse huippukuntoa mihinkään. Minulle riittää riittävä kunto. Toivon, että nykykuvio tuo jatkuvuutta eikä ryhdistäytymisen ja lysähtämisen vuorottelua.

Hei Rippe. Lämpimästi tervetuloa mukaan leppoistelemaan!

Strasbourg 2009

Selviääkö lapsiperhe ilman autoa?

2011-10-18T22:33:00.000+03:00

Valpuri pohdiskelee blogissaan, tohtisiko lapsiperhe luopua autostaan, ja kyselee kokemuksia.

Me olemme olleet ilman autoa vuodesta 1993 lähtien. Lama vei minulta työpaikan ja työsuhdeauto jäi sinne. Päätimme katsoa miten pärjäämme ilman ja siitä se sitten lähti. Kaikki viisi lastamme olivat tuolloin kotona, mutta nyt ovat jo lentäneet pesästä. Nuorin oli 8 vuotta ja vanhin 16 vuotta vanha. Asuimme omakotitalossa.

Kun lapsemme eivät olleet enää kannettavia, meidän ei tarvinnut paneutua lastenrataslogistiikkaan. Käsiämme venytimme ruokakasseja kantaessamme ja busseissakin niiden kanssa sählättiin. Voihan ajatella, että jotkut menevät salille ja maksavat tällaisesta, mutta enpä tiedä, voidaanko tässä puhua hyötyliikunnasta. Sitä teemme vieläkin, joten ei kädet vielä ihan maata viistä. Foordi eli ostosratas on kätevä.

Lapsemme oppivat käyttämään itsenäisesti julkisia. Rauhaisa hetki Hesarin parissa ei katkennut kyydityspyyntöön eikä sikeästä yöunesta tarvinnut nousta kuutamoajeluille. Toisaalta eräs ystävämme sanoi, että hän voi viettää aikaa kaksistaan kunkin lapsensa kanssa kyyditessään heitä. Hyvä pointti sekin.

Vaimo arvelee vierailukutsujen vähentyneen, mikä on ikävää. "Ai niin teillä ei ole autoa. No tulkaa sitten, kun teillä on.". Tuohon tyyliin.

Minulle itselleni autosta luopuminen merkitsi asennemuutosta liikkumisen suhteen. Olin tottunut siihen, että auto on aina valmiina eikä lähtemisiä tarvitse ajoittaa kovin tarkoin. Nyt piti alkaa lukemaan bussiaikatauluja ja laittautua pysäkille riittävän ajoissa. Tottuihan siihen. Lisäbonuksena sain mahdollisuuden lukea työmatkoilla.

Käsittääkseni ei ole miehekkään näköista kantaa kauppakasseja, joten kannattaa pukea individualistin viittaan.

Ostin sittemmin hyvän pyörän, jolla pystyin kuskaamaan tavaraa ja liikkumaan paikasta toiseen. Taas saatoin ajatella, että joku pulittaa salimaksuja ja minä saan liikuntaa ilmaiseksi sivutuotteena. Ajelin työmatkaa jonkin verran talvellakin ja opin, että sekin on mahdollista. Pyöräily lisää myös kotiseututuntemusta, kun voi kulkea autoille mahdottomia reittejä. Minusta on mukava pörrätä pyörällä ja nuuskia paikkoja, joissa ei ole ennen käynyt.

Nykyään asumme kerrostalossa ja meillä on erinomaiset kuljetuspalvelut käytettävissämme. Aivan lähellä on CityCarClubin piste. Järjestelmä on todella hyvä. Saamme auton lähes aina kun tarvitsemme ja voimme valita kulloiseenkin kuljetustarpeeseen sopivan. Meidän ei tarvitse murehtia auton huolloista yms.

Käytämme myös kadullamme olevaa pientä autovuokraamoa (Actum) silloin, kun se on edullisempi vaihtoehto. Otamme toisinaan taksin. Kaiken perustana on Helsingin seudun erinomaiset julkisen liikenteen palvelut. Julkiset ovat vuokra-auton hyvä vaihtoehto myös silloin, kun käymme muualla Suomessa. Alkuaikoina saimme usein ystäviltämme auton lainaksi.

Palveluja kannattaa käyttää rohkeasti, koska oman auton puuttuminen säästää paljon rahaa. Ruokareissujen vaivoja voisi välttää käyttämällä kauppojen kuljetuspalveluja. Aikoinaan oli useitakin nettiruokakauppoja. Ehkä ne olivat liian varhain liikeellä. Tietääkseni ainakin yksi ketju tarjoaa tällaista palvelua nytkin.

Kuvat Strasbourgista 2009.

Omaa jääkaappia dyykkaamaan

2011-10-17T21:30:00.000+03:00

Terhi Upola kehottaa Uudessa Mustassa dyykkaamaan omasta jääkaapista. Kannattaa mieluummin katsoa mitä syötävää sieltä löytyy kuin lähteä kauppaan. Tuo on hyvä neuvo.

Olen pannut merkille, että minua ärsyttää ajatus jonkin perusruoan loppumisesta kesken kaiken. On mukavampi olo, kun tietää, että varastotilanne on kunnossa. Olisimmeko luonnostaan hamstereita, kun kautta historian ruoasta on ollut pulaa? Vai onko kyse turvallisuuden tunteesta tai joustamattomuudesta?

Vaimoni on tässä asiassa minua rennompi. Sekin ärsyttää minua, että hän ei minun laillani varmistele ruokatilanteen ajantasaisuutta.

Mitä täydempi jääkaappi, sen helpommin ruokaa ehtii mennä huonoksi ja se on huono juttu. Kirjoitin elokuun lopussa sydämmistyneenä artikkelin "Puolet ruoasta roskiin - voiko tämä olla totta?", kun olin nähnyt ruoan haaskaantumista käsittelevän dokumentin.

Syön mielelläni aamuisin ja iltaisin samanlaista jogurttia, mustikkasoppaa, ruisleipää jne. Tähän saattaa yhtenä syynä olla Kiloklubi, jossa syömisten kirjaaminen on helpompaa samojen ainesten toistuessa päivästä toiseen. Koen että minun on hyvä yrittää pitää ruokavalio aika staattisena, jotta paino pysyy edes jonkinlaisessa kurissa. Luovuuteni tuntuu yltävän kehnosti ruoka-asioihin.

Jostakin syystä vaimoni ostaa mielellään parsakaalia, joka tuntuu sitten viihtyvän jääkaapissa.

Yksi syy voi olla jonkinlainen tekemisten optimointi. Vaikka kauppoja onkin lähellä, tuntuisi turhauttavalta lähteä hakemaan jotakin yksittäistä ruokatavaraa erikseen.

Selityksiä selityksiä. Vanha koira tuntee nyt tarvetta oppia uusia temppuja.

Tässä linkki eiliseen Inhimilliseen tekijään, jossa keskustelimme Marikkan, Sannan ja toimittaja-Sarin kanssa slow life -teemoista:

Eilisen illan taivaita

Työn merkitys

2011-10-16T19:49:00.000+03:00

Downshiftauskollegani Marikka Bergman pohtii työn ja muiden toimien merkityksellisyyttä blogissaan Pientä elämää etsimässä. Hän on saanut virikkeen tähän aiheeseen kohtaamastaan heitosta, että downshiftaajan vapaa-aika olisi lähinnä fiilistelyä muffinssien oikean koostumuksen etsimisessä. Marikalle ajatus on kaukainen, koska hänellä on lähes täysi palkkatyö ja kotona neljä lasta.

Käydäkö työssä vain rahan ansaitsemiseksi? Vai onko työ elämän pääsisältö?

Varmaan ääritapauksiakin löytyy, mutta erilaisia "pitoisuuksia" lienee runsaasti. Pohdinpa asiaa omalta kantiltani.

Työllä on minulle suuri merkitys, joskaan ei suurin. Joskus tullessani kouluun ajattelen, että saan olla onnellinen, kun on työ johon tulla. On olemassa tehtäviä, jotka odottavat juuri minua tekemään niitä. Toki moni muukin ne voisi tehdä, mutta nyt nämä ovat varattu minulle.

Sellaisina päivinä kun minun ei tarvitse mennä työpaikalle voi käydä niin, että olen kotona koko päivän enkä käy edes kävelyllä tai kaupassa. Olo alkaa tuntua tunkkaiselta. On hyvä, että työ pakottaa minut useimpina päivinä lähtemään kotoa. Pysyn paremmin elämässä kiinni. Se että voin tehdä välillä töitä kotona on kuitenkin myös hyvä mahdollisuus, koska työmatka-aikaa säästyy ja tämä tuo huokoisuutta ajankäyttöön.

Siitäkin nautin, että minulla on työyhteisössä hyviä työkavereita, joista osan olen tuntenut jo pitkään. Kollegat tietävät minkälainen olen ja lienevät tottuneet omituisiinkin piirteisiini. On helppo mennä töihin. Vanhojen tuttujen kanssa saa nauttia syvällisistäkin kahvipöytäkeskusteluista.

Saan olla kiitollinen siitä, että on organisaatio, joka tarjoaa minulle työolosuhteet ja annostelee työtä tehtäväkseni - vaikkakin vaihtelevassa - silti sopivassa tahdissa. Jos olisin yrittäjä, joutuisin pitämään huolta tasaisesta työkuormasta ja tekemään ne työtkin. Voin keskittyä haasteisiin, joita toki tässäkin hommassa riittää.

On mukavaa työskennellä opiskelijoiden kanssa. Tehtävä on kuitenkin niin vaativa, että aina tuntuisi jäävän parantamisenvaraa. Miten järjestää erilaisille persoonille kullekin sopiva tapa opiskella? Komentaminen toimii huonosti, samoin pitkät luennot. Yksilöllinen ohjaus ja kannustaminen toimisivat paremmin, mutta niihin ei tahdo riittää aikaa.

Minulle on tärkeää, että työssäni on humanistisia sisältöjä. Voin yrittää auttaa nuoria elämässä eteenpäin, pyrkiä ehkäisemään syrjäytymistä, auttaa oppimaan ja toivottavasti edes vähän luoda itseluottamusta ja uskoa tulevaan sekä edistää omien kykyjen tunnistamista.

Minulle ei ole mahdoton ajatus jatkaa työtäni eläkeiässä, jos terveys ja voimat sallivat, ainakin osa-aikaisesti

Miten kaikki tämä liittyy leppoistamiseen?

Helposti ajatellaan, että downsiftaaminen tarkoittaa lyhennettyä työaikaa. Voi se olla sitäkin, jos se on kotitilanteen vuoksi tarkoituksenmukaista. Niinhän Marikkakin tekee. Meidän tapauksessamme on tarkoituksenmukaista, että minulla täysi opettajan työ, koska vaimoni opiskelee ja toimii freelancerina.

Yksi mahdollisuus olisi vähentää opetustyön osuutta ja lisätä toisen ammattini - kuvataiteilijan - osuutta. Siihen minulla ei ole rohkeutta, koska niin kuin olen kertonut, minun on vaikea annostella sitä työtä ja sille alalle on vaikea luoda toimivaa ansaintalogiikkaa.

Näillä kohtuullistamispohdinnoilla pyrin tasapainottamaan elämääni siten, että siihen mahtuu merkityksellinen työ ja muutakin merkityksellistä.

Tämä tarina venyi, vaikka käsittelin vasta palkkatyön merkitystä, mutta jatketaan juttua myöhemmin.

Tänään (16.10.2011) tulee kello 21.00 Inhimillinen tekijä, jossa keskustelemme Marikkan ja toisen kohtuullistamiskollegan Sanna Wikströmin (Hidasta elämää) kanssa toimittaja Sari Valton johdolla otsikolla "Pienen elämän etsijät".

Kiva kun liityit seuraan Runotalon Sari. Leppoisasti tervetuloa!

Kuvat viime kesältä. Taivaan moninaisuutta.

Ajankohtaisen ykkösen keskustelu suhtautumisesta työhön 13.10.2011

2011-10-13T18:33:00.002+03:00

Olin viime viikon tiistaina lähdössä töistä kirjaston kautta kotiin, kun sain yllättävän puhelun. Ida-Maria Hytönen oli löytänyt tämän leppoistamisblogini ja soitti. Hän etsi toista haastateltavaa tämänpäiväiseen Ajankohtaisen ykkösen osioon, jonka teemana on suhde työhön.

Tovin kuluttua olin siirtynyt Itä-Pasilasta Länsi-sellaiseen ja istumassa Ylessä Ida-Marian haastateltavana.

Hän oli jo jututtanut Helsingin Taksipalvelu Oy:n toimitusjohtajaa Anssi Halmista ja nyt oli minun vuoroni. Olemme molemmat tahoillamme kokeneet kovia 90-luvun laman aikoihin. Halmiselta kaatui firma ja minulta meni työpaikka.

Voit kuunnella ohjelman täältä. Tämä osio on ohjelman lopussa.

En tunne Halmista, mutta haastattelun perusteella kunnioitan hänen sitkeyttään ja määrätietoisuuttaan, kun hän oli kovasti ponnistellen saanut yrityksensä uudestaan jaloilleen ja menestymään hyvin.

Minun reittini oli erilainen. Olin talouspäällikön tehtävissä, kun lama puraisi, mutta pääsin auskultoimaan ja runsaan vuoden päästä olin taas työelämässä, nyt opettajana.

Ohjelma kärjistää hyvin suhtautumista työhön. Ollako työhullu vai leppoistelija?

Mustan ja valkoisen välillä on kuitenkin paljon harmaan eri sävyjä.

Halminen kertoo velkaantumisestaan, kun lama iski. Arvelen, ettei hänellä ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin taistella itsensä yrittämällä irti velkaloukusta. Minullakin on ollut samantapaisia vaiheita. On ollut pakko työskennellä ankarasti, että saa talouden pysymään tolallaan ja perheen pysymään leivässä.

Halmisella näyttää olevan perheyritys ja kymmeniä työntekijöitä. Ymmärrän hyvin, että hän tuntee vastuuta ja haluaa varmistaa, että kaikki toimii. Päivä siinä helposti pitkittyy. Hän tuntee varmasti tyydytystä siitä, että asiat rullaavat ja yritys menestyy. Yrittäjä haluaa pitää myös kannattavuudesta huolta, että saa kerrytettyä puskuria pahan päivän varalle. Pörssi ei kuitenkaan väijy taustalla kasvukiilto silmissään.

Jos työpäivät ovatkin pitkiä, tilanne on mielestäni kunnossa, jos terveys kestää ja elo tuntuu enimmäkseen mukavalta koko perheestä. Olemme niin erilaisia.

Minulla on mielenkiintoinen ja vakaa työ eikä minulla ole huolta siitä, että pystyn maksamaan palkat työntekijöille. Lapsemme ovat lentäneet pesästä. Minulla on mahdollisuus valita toisin. Minulla on tavanomainen opettajan työ, jossa päivän pituus tosin vaihtelee kovasti, mutta kokonaisuutena työmäärä on minulle aika sopiva. Pystyn sisällyttämään elämääni sitä rikastavia asioita.

Halminen arvioi veikeästi kohtuullistajan elämää luostarimaiseksi. Jos seuraa näitä blogejani, voi ehkä tulla muihinkin ajatuksiin.

Kuvat ovat otoksia keskeneräisestä työstäni.

Ratkaisuidea eiliseen nappikorvaisuusongelmaan

2011-10-12T21:36:00.000+03:00

Kävelin tänään kotoa Herttoniemestä Kivinokan kärkeen ja takaisin. Lähtiessäni iPhonen napit oli korvissa ja menossa kiinnostavan Arabikevään historiaa - sarjan toinen osa.

Radio-ohjelman kuuntelu luonnon rauhassa alkoi tuntua ristiriitaiselta. Keskeytin ohjelman. Tuntui paremmalta antaa ajatusten vain ajelehtia. Virikeimurin lenkki sujui mukavasti.

Poikkesin kaupassa ennen kuin palasin kotiin. Kassalla panin ohjelman jatkumaan.

Eiliseen dilemmaan syntyi tällä kävelyllä sellainen ratkaisuajatus, että voinhan kuunnella Areenaa, kun kävelen tai pyöräilen liikenteen metelissä ja luonnon helmassa liikkuessani olla kuuntelematta.

Jos lähteminen tuntuu hankalalta, voin narrata itseni liikkeelle etsimällä kiinnostavan ohjelman. Kun lähtemislaiskotus on nujerrettu, voin kuunnella tai olla kuuntelematta tilanteen mukaan.

Iltataivas tänään.

Lenkille napit korvissa vai ilman?

2011-10-11T22:54:00.000+03:00

Hankin äskettäin Apple iPhone 4 - kännykän. Olen vaikuttunut. On sen käyttö niin vaan mukavaa. Selvästi on ajateltu käyttäjän porkkanasormia.

Voin ostaa tai lainata siihen kirjoja, käyttää nettiä, ottaa valokuvia, videoida, pitää kalenteria, kuunnella radio-ohjelmia tai katsoa videoita Ylen Areenasta ja mitä kaikkea ...? Niin, voihan sillä soittaakin.

Mihinkähän olen joutunut? Kaltaiselleni virikkeitä imuroivalle tapaukselle värkki on liian koukuttava. Ei tarvitse pitkästyä, kun omppusella voi aina tehdä jotakin. Koskahan alan törmäillä pylväisiin, jos en malta olla katsomatta videoita kävellessäni, tai tapahtuu jotakin vielä kamalampaa?

On suurempi houkutus lähteä kävelylle tai pyöräilemään, kun voi kuunnella jotakin kiinnostavaa samalla. Aika juoksee nopeammin. Hyvä juttu, mutta ... toisaalta sanotaan ulkona liikkumisen selvittävän ajatuksia ja luulen tällaisen nupin kirkastumisen olevan sujuvampaa, jos lintujen laulun kanssa ei kilpaile radion puheripuli. Luulen raukean olotilan olevan tajunnalle hyväksi ja kun kävelee ulkona, ajatukset voivat harhailla sinne tänne ja kukaties järjestellä itseään kuin unessa ikään.

Virikepaastot olisivat paikallaan, mutta en tiedä, pystynkö jättämään omppusta kotiin lenkille lähtiessäni, kun välillä tekee mieli ottaa se saunaankin mukaan.

Asiasta toiseen. Ensi sunnuntaina 16.10.2011 klo 21.00 Inhimillisessä tekijässä (klikkaa "Seuraava lähetys")on aiheena "Pienen elämän etsijät", johon toimittaja Sari Valto kutsui keskustelemaan kolme kohtuullistajaa, Marikka Bergmanin (Pientä elämää etsimässä), Sanna Wikströmin (Hidasta elämää) ja minut.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Pauliina. Kiva kun hyppäsit kyytiin.
Sivun kuvat ovat tämäniltaiselta kävelyltäni Herttoniemenrannassa. Joo, napit olivat korvissa.

Upshiftaustakin tarvitaan - ja noshiftausta

2011-10-02T13:34:00.003+03:00

Tuija Matikka tuo esiin hyviä näkökulmia downsiftaukseen Tiede-lehdessä (9/2011). Meidän kannattaa huomata vauhtimme säätelyssä elämämme kriisit, elinkaaremme vaiheet ja osaamisemme osa-alueet.

Hän vertaa elämää pyörällä ajamiseen. Jos ei polje, pyörä kaatuu. Jos vauhtia on liikaa, voi päätyä allikkoon. Nopeus kannattaa valita tilanteen mukaan. Viisaasti sanottu. Iälläkin on merkitystä. Taaperon vauhti on hidas, kukoistusvaiheessa kaasutetaan ja ehtoopuolella taas jarrutellaan.

Mieleeni tulee suunnittelemisen hankaluus. Meidän kannattaa asettaa tavoitteita opiskelussa, asunnon hankinnassa jne. Mutta miten yllättävät kriisit otetaan huomioon? Tietenkin on oltava realisti ja vakuutuksetkin tuovat turvaa. Riskiaukkoja jää silti aina. Joudumme väistämättä ainakin pieniin hankaluuksiin.

"Hiljaa mäessa" on tavattu sanoa, Elämää on elettävä ja pyörän pitää edetä, mutta vauhtia voimme säätää. Jos ei jaksa polkea, voi ottaa varman päälle ja taluttaa pyörää. Välillä on pysähdyttävä, mutta kohta taas on jatkettava. Ehkä on tullut haalituksi liikaa tavaraa mukaan ja siitä on päästävä eroon tavalla tai toisella. Sellainenkin on mahdollista, että tie nousee pystyyn. Toivottavasti silloin löytyy tukevia käsiä, jotka auttavat seuraavalle tasanteelle - jos ei suoraan niin mutkan kautta.

Toimiminen on ihmiselle luontaista. Kirjoittaja toteaa, että "... suvantovaiheissa tarvitsemme uusia haasteita, jotta pääsemme miellyttävään sopivan kuormituksen mielentilaan, ...".

Downshiftaus onkin mielestäni kovin rajaava termi. Tarvitsemme myös upshiftausta ja noshiftausta. Vaihteet on tehty käyttöä varten.

Matikka ottaa esiin myös osaamistemme erojen merkityksen vauhdin säätelyssä. Fyysisesti kyvykkäällä juoksu sujuu useimpia muita paremmin. Toinen taas on muita hoksaavaisempi ja kolmas on suhdetoimintavelho. Joku on huippu näissä kaikissa, meidän muiden osaksi jää kaikenlaiset kykytasoyhdistelmät. Iän karttuminenkin trimmaa näitä ylös ja/tai alas.

Tämä kaikki korostaa yhteisöllisyyden tärkeyttä. Olemme kyvyiltämme erilaisia. Olemme eri elämänvaiheissa. Erilaiset sattumukset kohtaavat meitä, ketä mitenkin. Tukekaamme siis toisiamme ja tarvittaessa nojatkaamme toisiimme. Niinkin sanotaan, että "auta miestä mäessä".

Eläköön yhteisöllisyys!

Kuvat Strassbourgista kesältä 2009.

Kunnon kaupunkipyörät Helsinkiin - Bravo!

2011-09-26T21:13:00.000+03:00

Olen kirjoitellut viime aikoina Pariisin hienosta kaupunkipyöräjärjestelmästä ( 21. elokuuta ja 11. syyskuuta) . Tämänpäiväisessä Hesarissa on loistava uutinen. Olemme saamassa samanlaisen Hesaan jo ensi kesänä.

Tukholmassa on vastaava (Stockholm City Bike), mutta palvelun toimittaja on eri yhtiö kuin Pariisissa (Velib', jonka taustalla on JCDecaux). Stockholm City Biken omistavat Tukholman kaupunki ja Clear Channel Communications, joka toimii mm. ulkomainosalalla kuten JCDecaux. Helsinki aikoo kilpailuttaa nämä kaksi yritystä.

Harmi, että pyörät sijoitetaan ainakin alkuun vain kantakaupunkiin. Toivottavasti täältä Herttoniemestäkin niitä joskus saa. Jos tuollainen palvelu olisi ulottuvilla, ei omaa pyörää juuri tarvitsisi. Inhoan pyörän korjaamista. Siksi arvostan paljon sitä, että näissä järjestelmissä yhtiöt pitävät pyörät ajokuntoisina.

En tiedä, suunnitteleeko Helsingin kaupunki palvelun tarjoamista ympäri vuoden. Toivottavasti. Olisi hyödyllistä, että pyörät vähentäisivät ruuhkia myös talvella, vaikka käyttö varmaan olisi vähäisempää. Näin pohjoisessa pyöriin voitasiin vaihtaa talvirenkaat loppusyksystä. Lisäksi olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota pyöräväylien auraukseen.

Taas tarvitiin vanhalle asialle uusi nimi - kotoilu

2011-09-24T15:53:00.004+03:00

Montjean, Ranska

9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on
uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.

Näin merkitsi Saarnaaja kauan sitten kirjansa ensimmäiseen lukuun.

Tämä tulee mieleen, kun media kirjoittaa perustavallisesta kotielämästä ja kutsuu sitä kotoiluksi. Termi on niin uusi, että suomenkielinen Wikipedia ei sitä vielä määrittele.

Englanninkielinen vastine "homing" näyttää myös vielä hakevan sijaansa tässä merkityksessä, koska googlaamalla löytyy viitteitä lohien ja lintujen vaeltelusta elektroniikkaan. Sitten on "cocooning", jossa kotona oleilu sävyttyy nykytekniikan mahdollistamalla etätyöllä, netistä shoppailulla yms. Tämä bloggailukin lienee sitä.

Kaksplus pitää kotoilua leipomisena, kokkaamisena, säilömisenä, sisustuksena, kierrätyksenä, löysäilynä, siivoiluna, marjastuksena, sienestyksenä, kalastuksena ja yleensäkin yhdessä puuhailuna.

Markkinointi ja mainonta kertoo, että USA:ssa opiskelijat valitsevat aiempaa useammin oppilaitoksen, joka ei ole kaukana kotiseudusta. Kutsuvat sitä paikalliseksi kotoiluksi, joka ilmaus on minusta hieman tautologinen.

Ehkä tässäkin kyseessä on kyllästyminen hyperkiireiseen ja kilpailulliseen elämään. Hyvää elämää siis tavoitellaan ja hyä niin. Toivotetaan ilmiölle navakkaa leviämistä.

Eipä silti. Kohtuullisuudenkin idea juontuu kaukaa antiikista ja Raamatussakin siitä puhutaan. Slow life on siis sekin vanhaa hyvää tavaraa uudessa paketissa.

Kotoilublogeja: Kotoliving, Kotoilua, Pientä kotoilua, Kotoilua ja kokkausta, HomingHeaven.

Valoa putken päässä?

2011-09-22T22:07:00.000+03:00

Elämä on tasapainossa, mutta intuitiivisesti koen jonkin olevan vialla. Viime postauksessani järkeilin, kuinka maalaaminen on orgaaninen prosessi, joka etenee omaehtoisesti.

Iltataivas 20.9.2011

Olen yrittänyt alottaa, mutta siitä ei ole tullut mitään. Tekeminen on tuntunut teennäiseltä ja väkinäiseltä. Olo on ollut kuin loppuunpalamisessa. Tahto käskee, mutta käsi ei toimi. Siinäkin tein virheen, että yritin taas ulkoa saamaani aihetta.

Tänään meillä on ollut vaimon kutsuma käsityökerho. Minäkin olen osallistunut maalaamalla työhuoneessani.

Otin aiheeksi kesäisen näkymän, jota olen työstänyt aikaisemminkin. Lähdin aiemman piirustukseni pohjalta ja jätin päikallisvärit huomiotta. Olen muovaillut itsenäistä värisommitelmaa työhöni. Hain vauhtia Bonnardilta.

Uusi lähestymistapa on auttanut. Työ on sujunut ja tuntunut mukavalta. Toivottavasti tämä tietää hyvää. Jospa korkki on nyt irronnut.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Inkivääri. Kiva kun liityit joukkoon.

Kaikki hyvin?

2011-09-18T20:24:00.001+03:00

Taivas eilen

Tämän blogin kirjoittaminen on auttanut minua saamaan aiempaa selkeämmän kuvan tekemisistäni ja priorisoimaan toimiani.

Minulle on kehittynyt seesteinen kuva omasta jaksamisestani ja siitä, mitä elämääni mahtuu. Se on edellyttänyt tosiasioiden tunnistamista ja tunnustamista. Ymmärrän, että oleminen on syytä rakentaa kulmakivien varaan. Tällaisia ovat parisuhde ja sen vaaliminen, leipätyö, läheiset ja ystävät jne.

Kuvataiteen tekeminen on minulle myös tärkeää. Valitettavasti sille ei jää kovin runsaasti voimia elintärkeämpien toimien jälkeen. Asiaa hankaloittaa myös se, että ajan ja voimien lisäksi tarvitsen hyvän kelin. Joudun elämään sen tosiasian kanssa, että taiteellinen minäni on kuin konstikas ja itsepäinen varsa. Jos se haluaa nukkua, en saa sitä millään hereille. Se voi päättää nukkua, vaikka minulla olisi loma. Jos se on virkeä, minun on pakottauduttava pitämään se aitauksessaan silloin, kun minulla on työtä.

Tuntuu tyhmältä. Kirjailijatkin sanovat, että pitää vain aamulla aloittaa - tuntuu miltä tuntuu. En kuitenkaan pysty aloittamaan, jollei se tunnu merkitykselliseltä. Ilman merkityksen kokemusta maalaaminen on väkinäistä. Voin toki saada jotakin alulle, mutta se voi jäädä kesken ja tuntua tekemiseltä tekemisen vuoksi.

Olen kokenut viime aikoina elämäni seesteiseksi, kun olen keskittynyt elintärkeisiin ja jättänyt itselleni luppoaikaa. Olen toisaalta kokenut olevani umpikujassa, kun taiteilijapolun jatko on ollut hukassa. Ehkä tämä on ollut alitajuisen välttämätöntä kypsyttelyä, koska olen alkanut tuntea hermostuneisuutta yms.

Alkukesästä oli hyvä keli, kun tein triptyykin tiettyyn kuvioon, mutta siitä enemmän tuonnempana.

Onneksi olen alkanut kadottaa idean maalaamisesta taiteilijaurana sinänsä. CV:n määrätietoinen rakentaminen ja sen vaatima näyttelyrumba ei vedä, koska se vie voimavaroja maalaamiselta. Sitäpaitsi näyttelytoiminta ei tunnu mielekkäältä, koska teokset eivät tunnu juurikaan löytävän koteja sitä kautta. Toki niiden tuominen näkyville ja vuorovaikutukseen on merkityksellistä.

Tunnen nyt, että maalaaminen on minulle jotakin orgaanista, jonka kasvua minulla on velvollisuus vaalia vaikka sen olemassaolon tarkoitus onkin minulle salaisuus.

Anna rakkaalle huonekalullesi menneisyys

2011-09-17T21:15:00.000+03:00

Kävimme tänään Habitaressa. Kierroksen sävähdyttävin löytö oli mustan designin kaikessa yksinkertaisuudessan mitä mainioin oivallus.

Se on tarralappu, johon voi kirjoittaa kaikenlaista mielenkiintoista kalusteen menneisyydestä ja jonka voi liimata sopivaan paikkaan huonekalussa välittämään tietoja tuleville haltijoille.

Tämäkin keinutuoli on tehnyt kaksi evakkomatkaa Jääskestä Suomen länsilaidalle sekä välissä yhden takaisin Jääskeen ja päätynyt lopulta Helsinkiin.

Näin voi kunnioittaa hyvin tehtyä ja siten ekologista huonekalua sekä lisätä sen merkitystä tekemällä sen historian näkyväksi. Sen elinkaari saattaa jopa pidentyä. Jos ostaa kotiin vanhoja huonekaluja, niihin voi kiintyä enemmän, kun ne tuovat tarinansa tullessaan.

Ei tuohon tietenkään erityistä tarratuotetta tarvita, mutta voisihan idean keksijää kunnioittaa käyttämällä valmiita lappuja.

Kun isäni lapsilleni tekemät lelut periytyvät sukupolvesta toiseen, historiamerkintä estää niiden alkuperän unohtumasta.

Joskus muinoin pitkää päivää tehdessäni kirjoitin työpöytäni laatikon pohjaan käyttäneeni kyseistä kalustetta. Sitten kävi niin, että pöytiä poistettiin ja sain tuoda pöytäni kotiin. Nyt se lienee poikani huushollissa. Tarinaa pitäisi jatkaa.

Villisilli ja Markus, kiva kun kiipesitte leppoistuskärryille. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Slow life ja parisuhde

2011-09-12T20:38:00.000+03:00

Ajattelen, että kohtuullistaminen tarkoittaa oman elämänmuodon muokkaamista enemmän sisäsyntyiseksi kuin ulkoa ohjatuksi. Parisuhteen kannalta pohdittuna tämä tarkoittaa mielestäni näkökulman kääntämistä kahden erillisen uran rakentamisesta kohti yhteistä hyvää.

Jos kumpikin tavoittelee oman uransa nopeaa kehitystä, parisuhde voi muuttua kahden ylivirittyneen uraohjuksen laatuaikakohtaamisiksi. Ne kilpailevat tilasta asiakastapaamisten, bisnesneuvottelujen, verkostoitumistapahtumien, salitreenien, shoppailujen, kulttuuririentojen, kurssien, paikasta toiseen siirtymisten ja mitä kaikkea niitä onkaan muodostamassa hetteikössä. Tämä on kärjistys, mutta kuitenkin ...

Asiaa voidaan kouraantuntuvoittaa vertaamaalla nykymenoa entisaikaiseen maalaiselämään. Arvelen, että ennen ajateltiin työn olevan elatuksen hankintaa, joka tapahtui kotona, muualla tai sekä että riippuen kulloisistakin olosuhteista. En halua kuitenkaan romantisoida asiaa, koska ankaraa elämä lienee usein ollut. Roolit olivat varmaan stereotyyppisiä, mutta tavoitteena oli koko perheyhteisön etu. Toki tavoitteena saattoi myös olla mahtitilallisten asemaan pääseminen.

On luonnollista, että ihminen haluaa edistyä työssään ja päästä uralla eteenpäin. On mukava kokeilla jotakin uutta, saada tyydytystä etenemisestä ja kokea mielihyvää vaativampien asioiden osaamisesta. Eivät taloudellisetkaan seikat ole merkityksettömiä.

Ydinajatukseni tässä on työn merkityksen pohtiminen ja sen vaikutus parisuhteeseen. Olisiko elämä kuitenkin antoisampaa, jos pitäisimme työtä enemmän välineenä ja vähemmän itseisarvoisena päämääränä? Kannattaisiko mitoittaa talous siten, että siinä olisi enemmän liikkumavaraa? Tarkoitan sitä, että vähemmät menot tekisivät kotitalouden vähemmän riippuvaiseksi kahden aikuisen ripeästä etenemisestä ja jatkuvasta menestymisestä työmarkkinoilla. Olisi enemmän iskunsietokykyä.

Jos pelataan tietoisemmin kotitiimin kokonaiseduksi, voidaan uskaltaa antaa enemmän aikaa muille perheenjäsenille. Puolisoiden taloudellinen vetovastuu voisi vaihdella tilanteen mukaan. Työaikoja voitaisiin sovitella siten, että jää aikaa yhteisiin harrastuksiin ja muihin puuhiin - tietenkin myös puolisoiden omiin harrastuksiin. Lapset saisivat nauttia enemmän aikuisten läsnäolosta ja jopa virkeästä sellaisesta. Kun tahti on rauhallisempi, mahdollisesti kiristynyt parisuhdekin ehkä alkaa osoittaa elpymisen merkkejä. Ehkäpä puolisot alkavat huomata toisissaan niitä piirteitä, joihin aikoinaan ihastuivat.

Utopiaako?

Sivun kuvat ovat Tuileries'n puistosta menneeltä kesältä.

Pariisin mainiot kaupunkipyörät 2

2011-09-11T22:12:00.001+03:00

Pariisin pyörät näyttävät täysin identtisiltä ja varmaan sitä ovatkin. On todella luksusta, että niissä on vaihteet - kolme kappaletta. Ne vieläpä toimivat, mikä johtuu varmaankin siitä, että niitä huolletaan.

Pyörät näyttävät painavilta ja jopa kömpelöiltä, mutta silti niillä on hyvä ajaa. Rullaavat mukavasti ja tuntuvat vakailta.

Otin automaatista lipun vuorokaudeksi ja se maksoi 1,70 €:a. Veloitusjärjestelmä toimii siten, että kyseisen vuorokauden aikana sain ajaa niin monta kertaa kuin halusin ja kerrallaan korkeintaan puoli tuntia ilman lisäveloitusta (alkaen yhdestä eurosta ). En oikein ymmärtänyt toimintaperiaatteita ja siksi visakortille karttui veloitusta huomattavasti enemmän (yli 30 €:a). Siitä olisin pystynyt niistämään ison osan. Puolen tunnin sääntö tuntuu nerokkaalta, koska näin pyörät ovat mahdollisimman hyvin saatavilla.

Vapaakauppa ratkaisee kaiken?

2011-09-04T14:25:00.000+03:00

Adam Smith
Wikimedia Commons

Kun ruoasta näyttää suuri osa päätyvän kaatopaikalle, elämä on monille kohtuuttoman kiireistä ja epävarmaa, resurssit ja välttämättömät tarpeet eivät kohtaa, joutuu miettimään markkinatalouden mielekkyyttä.

Adam Smith oli vapaakaupan ehkä tunnetuin puolestapuhuja. Tosin hän piti itseään ensisijaisesti moraalifilosofina, mutta kyllä hän taloustieteilijäkin tunnusti olevansa. Smith loi kuuluisan "näkymättömän käden" käsitteen, jolla hän tarkoittaa, että järkevä, omaa etua tavoitteleva henkilö toimii koko yhteisön eduksi, koska toimii kyseisen näkymättömän käden ohjauksessa.

Smith kuvaa vapaakaupan mahdollistaman työnjaon etuja vastaansanomattomasti esimerkillä nuppien teosta. Yksittäinen ihminen pystyy valmistamaan sellaisia ehkä muutaman päivässä, mutta kymmenen henkilöä pystyy tuottamaan organisoidussa yhteistyössä kukaties kymmenentuhatta kappaletta henkeä kohden. (Smith: Kansojen varallisuus 1933). Työnjako mahdollistaa sen, että voimme erikoistua eri ammatteihin, eikä kaikkien tarvitse perustaa elatustaan maanviljelyyn.

Smithin ja muiden vapaakauppaprofeettojen ajatukset ovat saaneet valtavasti hyvää aikaan. Tosin mitä ilmeisimmin pahaakin, jos muistellaan vaikkapa brittilapsien työskentelyä hiilikaivoksissa 1800-luvulla.

Tuntuu luonnolliselta, että asiat tulee paremmin hoidetuiksi paikallisen asiantuntemuksen ja yritteliäisyyden varassa kuin kaukaisen keskusjohdon komennuksessa. Työnjako ja vapaus mahdollistavat ihmisten erilaisten lahjojen hyödyntämisen. Kilpailu on saanut aikaan monia hienoja keksintöjä, joista saamme nauttia.

Mikä on se erehtymätön näkymätön käsi, johon uusliberalismi tuntuu perustavan ajattelunsa? Onko se hyvä isäntä, jos se ajaa yritykset kilpailutilanteessa teettämään töitä niin surkeilla korvauksilla, ettei kaikilla työntekijöillä pitkää päivääkään tekemällä ole toivoa edes lapsille koituvasta paremmasta huomisesta? Pitääkö palvoa sellaista kättä, joka johtaa suureen ruokavarojen tuhlaukseen tai ympäristöongelmiin?

Ei tuomita Smithiä. Uskon että jos hän eläisi nyt, hän kehittäisi ajatauksiaan vielä pitemmälle yllämainittujen ja muidenkin markkinatalouden vikojen korjaamiseksi.

Väistämätön johtopäätös on se, että vapaakauppaa tarvitaan, mutta se tarvitsee kunnon suitset. Minkälaiset? Pohditaan sitä myöhemmin.

Puolet ruoasta roskiin - voiko tämä olla totta?

2011-08-28T12:36:00.000+03:00

Tuli mieleen tuttu sanonta "... joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.", joka on peräisin Raamatusta (Saarnaaja 1:18), kun katsoin ykkösdokumentin Arvokas ja herkullinen jäte (nähtävissä Areenassa 22.9. saakka).

Miten maailma voi olla näin hullu? Miten me olemme näin kreisejä?

Jos ruoan tuhlaus voitaisiin lopettaa, sen myönteinen ilmastovaikutus olisi sama kuin joka toinen auto poistettaisiin liikenteestä.

On vain kolme tuotetyyppiä, joiden kohdalla "Parasta ennen"-päiväyksellä on terveydellistä merkitystä (mm. liha). Muiden kohdalla se merkitsee esimerkiksi sitä, että tuotteen fyysinen olemus ei ole enää sama, mutta se on silti vielä aivan syömäkelpoinen.

Me luulemme, että tuote on vanhenemassa kelvottomaksi, kun "eräpäivä" lähenee. Kaupat saattavat heittää tuotteet pois, jopa 5-6 päivää ennen kyseistä takarajaa, koska ne eivät mene enää kaupaksi yhtä hyvin. Lisäksi tuo kurja päiväys lievittää omaatuntoa kotona, kun heitetään kelvollista ruokaa roskiin.

Tuotetusta ruoasta jopa puolet menee roskiin. Viljelijä joutuu karsimaan perunoista liian isot ja liian pienet, koska kauppa ei huoli niitä. Sama kohtalo on aivan hyvillä perunoilla, jotka ovat muodoltaan rumia.

Jos ruokatavara selviää kauppaan saakka, se voidaan heittää siellä roskiin, vaikka on vielä aivan syömäkelpoinen. Jos se selviää tästä karsinnasta jonkun kotiin jääkaappiin, se voi sielläkin lentää roskiin aivan kelvollisena.

Joku jossakin on tehnyt työtä kasvattaakseen banaaneja ja osa näistä tekee tuhansien kilometrien matkan vain päätyäkseen syömättöminä kaatopaikalle.

Rinnakkaisia tuotteita on niin paljon, että kauppiaan on vaikea ennustaa tarkkaa menekkiä. Jos virheitä tulee, me kuluttajat nyrpistelemme nokkaamme. Leipomo tekee runsaasti erilaisia leipiä ja tietoisesti liikaa niitä, koska kaupan hylly ei saa olla tyhjä päivän loppupuolellakaan. Niinpä ohjelmassa kerrotaan eräästä leipomosta, jossa uuneja lämmitetään ylijäämäleivällä.

Samaan aikaan ihmisiä kuolee nälkään.

Ohjelma ei käsittele Suomea, mutta on meilläkin syytä katsoa peiliin.

Lainaamani Saarnaajan kohta kuuluu kokonaisuudessaan: "Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.".

Liitänpä lopuksi toisenkin tutun jakeen (2.) samasta luvusta: Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

Leikki on kadonnut?

2011-08-25T21:28:00.000+03:00

Tiededokumentti "Leikin loppu" röykyyttää ajatuksia. Lasten ei anneta leikkiä itsenäisesti, koska heitä kuskataan jatkuvasti ohjattuihin treeneihin eikä vanhemmat uskalla päästää heitä silmistään juuri milloinkaan. Ohjelma on katsottavissa 25. syyskuuta 2011 saakka Ylen Areenassa.

Dokumentin mukaan vain viisi prosenttia ihmisistä on liikunnallisesti lahjakkaita ja siten urheilutreenit hyödyttävät vain näitä. Muilla ei ole kivaa.

Ohjauksessa olevat lapset eivät opi ottamaan riskejä eivätkä selvittämään itsenäisesti välejään. Luovuuden kehitys häiriintyy.

Testeissä vapaasti leikkineiden rottien aivojen verkostot kehittyivät paremmin kuin vanhempien rottien valvomien. Rotat muistuttavat kuulemma niin paljon ihmisiä, että tällä on todistusvoimaa meidänkin suhteen.

Ohjelma on kuvattu anglosaksisissa maissa, mutta tuntuu tuo koskevan Suomeakin. Eikö vain?

Pariisin mainiot kaupunkipyörät 1

2011-08-21T16:34:00.000+03:00

Lomailimme tänä kesänä Ranskassa ensin Anjoun Montjean-sur-Loiressa ja sitten Pariisissa.

Pariisin kaupunkipyöräjärjestelmä Vélib’ teki minuun suuren vaikutuksen. Kaupungissa on joka puolella pisteitä, joista voi ottaa pyörän ja joihin sen voi palauttaa.

Järjestelmään pitää rekisteröityä ja se kirjaa käyttäjän kaikki otot ja palautukset. Fillaristi on vastuussa ottamastaan pyörästä ja hänet saadaan tarvittaessa tilille mahdollisesta väärinkäytöksestä. Tämä on varmaan yksi syy siihen, että pyörät ovat niin hyväkuntoisia.

On kätevää, että pyörää ei tarvitse palauttaa lähtöpisteeseen vaan sen voi jättää mihin pisteeseen tahansa, jossa on vapaita paikkoja.

Voit siis ottaa pyörän läheltä majapaikkaasi, hurauttaa sillä vaikkapa keskikaupungille, jättää sen pyöräpisteeseen, pörrätä jalan kaupungilla ja ottaa taas ajopelin sieltä, mistä haluat jatkaa matkaa. Pisteitä on niin runsaasti, että jos satut tyhjälle, löydät läheltä toisen, josta löydätkin vapaita ajoneuvoja.

Mukava kun lähdit mukaan Katja. Lämpimästi tervetuloa!

Suuri puhdistus

2011-07-11T18:54:00.000+03:00

Opettajan kesälomasta on mennyt leijonanosa nurkkiin jumittuneiden tavaroiden lajittelussa jätettäviin ja hylättäviin. Äkkiseltään luulisi ettei moinen ole monen päivän homma, mutta projekti vain jatkuu ja jatkuu.

Paperien nyylääminen vasta hidasta onkin. En kykene ottamaan hommaa siten, että vain jysäyttäisin koko roskan jätesäkkeihin ja sitten roskiin. Se olisi kuin polttaisi menneisyytensä. Vanhoilla kuiteilla ei ole juuri virkaa, mutta on paljon sellaista aineistoa, joka kantaa muistoja menneestä. Minulla on runsaasti päiväkirjoja, mutta muu aineisto täydentää visuaalisesti muistiinpanotekstejä ja muillakin teksteillä on merkitystä. Paljon olemme kuitenkin saanet siivottua pois.

Piirustuksia ja maalauksia minulle on kertynyt vuosien saatossa niin paljon, että on vain kylmästi pantava niitä menemään. Näyttelyiden pitämisen kautta ne katoavat valitettavasti kovin hitaasti. Olemme valikoineet tilaa vievistä kiilakehyksellisistä jonkin verran säilytettäviä. Osa on kaatopaikkatavaraa, joka tosin käy pohjiksi öljyväreillä maalaaville. Tauluissa on myös monia sellaisia, jotka säilyttäisin mielelläni, mutta mutta ... Jälkipolvemme on jo valikoinut töitä ja valikoinee vieläkin itselleen. Osa ystävistämme ja tuttavistamme on myös hakenut töitä turvaan. On mieluisaa ajatella, että ne saavat kodin, joissa niitä arvostetaan. On parempi, että ne ovat jossakin seinällä kuin, että makaavat maalaushuoneen nurkassa tai kaatopaikalla.

Vintillä oleva kanakoppimme on päässyt eroon osasta siellä ollutta roinaa, mutta kenelle kelpaisi Ikean kerrosänky? Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteys

Olemme saaneet myös kirjoja menemään jonkin verran, mutta paljon niitä on jäljellä. Pienehkö määrä odottaa vielä ottajaansa. Loput varmaankin jäävät. On oikeastaan mukava todeta, että suurin osa hankkimistamme kirjoista on säilyttämisen arvoisia. Vanhemman tyttäremme porukka suostui ottamaan Spectrum -sarjan, mikä vapautti hyvän siivun hyllytilaa.

Homma jatkuu ...

Mukava kun tulit mukaan Pekka. Oletkin oikea ekspertti näissä asioissa.

Urakoida vaiko eikö urakoida?

2011-05-22T21:42:00.003+03:00

On ollut hurjaa kiirettä opettajan työssäni. Elämään ei ole paljoakaan muuta mahtunut, eikä olisi ollut juuri voimiakaan. Mutta kohta pääsen nauttimaan tämän ammatin isosta bonuksesta. Viikon päästä maanantaina on päättäjäiset ja alkaa loma.

Tämän kartanon alimmassa kerroksessa Normandiassa vietimme viime kesänä kaksi viikkoa.

Nyt voin päättää, annanko jo tahdin hidastua vai en. Voin keskittyä viimeisiin oppitunteihin ja jättää rästityöt tehtäväksi kaikessa rauhassa päättäjäisten jälkeen. Näin saisin huokoisuutta viimeiseen viikkoon.

Voin myös päättää urakoida rästit pois tällä viikolla, jolloin kiire jatkuisi vielä, mutta suvivirren kaikuessa mieli olisi keveämpi.

Mikä lienee leppoistajan oikeaoppinen ratkaisu? Ehkäpä ensimmäinen vaihtoehto, mutta luonteeni tuntien arvaan päätyväni yrittämään jälkimmäistä.

Tervetuloa asklepios joukkoon. Kiva kun tulit. Olen muuten käynyt Kreikan Epidauroksessa, jossa on muinoin ollut Asklepioksen temppeli.

Kiireiden annostelua

2011-04-03T22:29:00.001+03:00

Pariisi

Nyt on töissä kiireiset ajat. Meillä on koulussa kuusi jaksoa, joiden kesken kuormitus vaihtelee. Tämä toiseksi viimeinen on niitä kiireisempiä ja kahden viikon päästä alkava viimeinen jakso on helpompi vaikka silloin tosin on työtä päättyneiden kurssien arviointien parissa.

Onneksi olen pystynyt laittamaan muita puuhia jäähylle. Taidehistorian luvut saavat nyt odottaa. Maalaaminen on vähäistä. Maanantai-iltaisella taidekurssilla kuitenkin käyn. Lueskelen mitä lueskelen, mutta en ota paineita. Nettipuuhastelukin on pysynyt kohtuudessa.

Pariisi

Minusta tuntuu, että olen oppinut jotakin. Kun työkuorma hellittää, tulee taas muillekin jutuille tilaa.

Inka ja wihtori, onpa mukava, kun tulitte mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Mistä kestävää kasvua?

2011-03-20T15:17:00.000+02:00

Jos valmistajat luopuvat suunnitellusta vanhentamisesta, miten käy kasvun ja työpaikkojen?

Pariisi, Saint-Lazaren asema

Richard Nixon puhui jo ennen presidenttiyttään siitä, että ihmisten pitäisi tottua ajatukseen muutaman tunnin työpäivästä. Tekniikan kehitys näytti olevan mahdollistamassa tuollaisen muutoksen. Niin ilmeisesti olisikin, mutta rajusti yksinkertaistaen ehkä voidaan sanoa, että valmistajat ovatkin päättäneet myydä meille samat tavarat moneen kertaan. Siihen tarvitaan tietenkin lisää rahaa ja työtä.

Vaikea sanoa, tulisiko siitäkin yhteiskunnallisia vaikeuksia, jos työpäivä olisi esimerkiksi nelituntinen, mutta kestävän kehityksen kannalta se olisi parempi (ellei sitten alettaisi ajankuluksi tuhoamaan luontoa).

Ainakin vapautuvat voimavarat voisi käyttää kestävän kehityksen mukaisten tekniikkojen kehittämiseen ja hädän poistamiseen maailmasta, mutta sellaiseen meidän hyvyytemme ei näytä yltävän. Hoivapalvelujen tarve lisääntyy, mutta "sehän on niin kallista". Höh.

Toisenlaisiakin yrityksiä onneksi on. Iittala käyttää nerokasta termiä "throwawayism" markkinointiviestinnässään ja tuottaa laatutavaraa, jolle on ominaista korkeatasoinen design.

Maailmassa olisi tilaa iittalismille.

M'tilta, kiva kun lähdit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen

2011-03-19T19:34:00.001+02:00

Ylen esittämä ohjelma "Hehkulamppuhuijaus" oli tajuntaa järkyttävä. Siinä näytettiin esimerkiksi lamppua, joka on palanut jo sata vuotta. Sellaisia hehkulamppuja on siis osattu tehdä jo aikoja sitten.

Pariisi, Seine

Sitten lamppuyhtiöt muodostivat kartellin, jonka avulla päästiin sellaiseen tilanteeseen, että lamput tehtiin kestämään vain tuhat tuntia. Näin business kannattaa paremmin.

No entäs nylonsukat? Sama juttu (tosin kartellista en tiedä), aluksi suunniteltiin tosi kestäviksi, mutta sitten insinöörit pantiin suunnittelemaan huonommat, että päästiin myymään sukkia aina uudestaan ja uudestaan.

Applella on ollut otsaa markkinoida puhelinta, jonka akku on suunniteltu kestämään vuoden. Uutta akkua ei voinut ostaa mistään! Tulivat onneksi järkiinsä, kun asiasta syntyi oikeusjuttu.

Päättömin esimerkki oli tietokonemaailmasta. Erään kaverin tulostin oli tehnyt tenän. Hän alkoi tutkia asiaa ja kävi ilmi, että printteriin oli ohjelmoitu tietty määrä tulostuksia. Kun luku tuli täyteen, laite lakkasi toimimasta. Kaveri onnistui hommaamaan ohjelman, jolla saattoi suurentaa lukua. Tulostin jatkoi toimintaansa.

Näyttää siltä, että yritykset rakentavat vahvoja brändejä, joiden avulla myydään tuotteita, jotka eivät kestä. Tosin tämä ei koske kaikkia yrityksiä. Canon-merkkiset järjestelmäkamerani ovat olleet laadukkaita ja kestäviä.

Kyllä olisi "kirveellä töitä", jos kestävää kehitystä ajatellaan. Poliitikot huutavat kasvua, kasvua, kasvua ... Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen on kyllä hölmöläisten hommaa.

Vain rikkaat voivat leppoistaa?

2011-02-24T19:47:00.000+02:00

Strasbourg

Silloin tällöin törmään kommenttiin, että pitää olla rikas, jotta voi leppoistaa. Se olisi siten elitististä puuhaa.

Minulla ei ole sellaista kokemusta rikkaudesta, jotta voisin sen pohjalta arvioida mainittua kysymystä. Arvelen, että rikkaalla on paljon huolta omaisuudestaan. On osattava sijoittaa omaisuuttaan ja miettiä ottaako riskiä vai pelatako varman päälle. Jos omistaa useita asuntoja, voi olla huolta vuokralaisista tai asuntojen kunnosta. Jos haluaa tehdä pikavoittoja pörssissä, on oltava jatkuvasti valppaana. Jos omistaa monta kesäpaikkaa, saattaa varkaat pelottaa. Jne.

Voihan omaisuuden hoitaminen olla tietysti oma ammattikin. Ehkä on onnistununut hankkimaan ison omaisuuden, jonka hoitamiseen voi keskittyä. Tuohonkin työhön voi varmaan tietoisesti suhtautua siten, ettei tavoittele ylettömiä vaan tyytyy kohtuulliseen tuottoon ja näin välttää epäterveellistä stressaantumista.

Taannoinen esimieheni sanoi tavoitteenaan olevan, että on ansainnut viisikymppisenä niin paljon rahaa, että voi jättää työtä eikä tarvitse murehtia omaisuudestaan. Tuosta on aikaa. Tietääkseni noin ei ole käynyt vaan hän on nytkin yrittäjämäisisssä kuvioissa.

Varakkaan yrittäjän lapset saattavat periä valtavan omaisuuden ja paineita voi tulla siitä, ettei hukkaa saamaansa.

Maailman mittapuun mukaan useimmat meistä suomalaisista olemme hyvin menestyviä kuten kaikenlaiset mittaukset osoittavat. Moni perhe elää sellaisessa tulokuviossa, josta esi-isät ja -äidit eivät voineet uneksiakaan, mutta jatkuva kiire ja huoli rassaa. Olisi helppoa neuvoa, että höllää vähän. Voisiko ainakin toinen vanhemmista etsiä helpomman työn tai jättäytyä vaikkapa puolipäiväiseksi. Tuskinpa kannattaa puuttua asiaan, koska jos vertaiset elävät samalla tavalla, korkea elintaso koetaan normaalina ja siitä hankala pudottautua, vaikka saisikin lisää aikaa palkakseen. Olisihan siinä riskejäkin. Tosin siinäkin on riskinsä, jos jatkaa samalla tavalla, koska terveys vaarantuu.

On ihmisiä, jotka uivat kiireessä ja paineessa kuin kala vedessä. Heitä vauhdin kohtuullistaminen saattaisi stressata kovastikin.

Minulle leppoistaminen eli kohtuullistaminen merkitsee sitä, että miettii, paljonko stressistä aiheutuu omista valinnoista ja ovatko valinnat varmasti omia. Jos muutostarvetta ilmenee, voi pohtia, pystyykö elämäntapaansa muuttamaan jollakin tähtäyksellä kestävämpään suuntaan. Tällaisia voivat pohtia keskituloisetkin ihmiset.

Mitäpä tähän sanoisi loppukaneetiksi? Muistetaan vanha hyvä arvo - kohtuullisuus.

Hei M.E. Kiva kun liityit joukkoon. Lämpimästi tervetuloa!

Stressikö leppoistajan arkkivihollinen? Osa 3

2011-02-22T20:28:00.001+02:00

Strasbourg

HUS yhdistää stressin elämänhallinnan alentumiseen. Tästä voidaan johtaa sellainen ajatus, että jos on siten realisti, että tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet, pystyy hankkiutumaan omia vahvuuksia vastaavaan työhän ja osaa asettaa itselleen saavutettavissa olevia tavoitteita, todennäköisesti kärsii keskimääräistä vähemmän stressistä. Avainsana on itsetuntemus. Elämmekö omaa elämää vai muiden määrittämää?

Juha esitti sensuuntaisen ajatuksen, että leppoistaja tekee vain sellaista, mistä nauttii. Wikipedia samastaa nautinnon voimakkaaseen mielihyvään, jota ihminen voi saada esimerkiksi syömisestä, liikunnasta, seksistä, seuraelämästä tai taiteesta. Hedonisti asettaa mielihyvän ja nautinnon tavoittelun elämän tärkeimmäksi sisällöksi.

Minusta stressin välttämistä ei pidä automaattisesti yhdistää mielihyvän tavoitteluun. On sitäpaitsi turhaa tavoitella täydellistä stressittömyyttä, koska sehän johtaisi epäterveeseen passiivisuuteen. Stressi on palautejärjestelmä. Se kertoo, että koet kohtaamasi vaatimukset melkein saavuttamattomiksi. Meillä kaikilla lienee yksilöllinen stressinsietotaso. Ei haittaa, jos mittari heilahtelee plussalla ja miinuksella, mutta jos se on jatkuvasti punaisella, on syytä pohtia vakavasti omia elämänolosuhteitaan.

Stressikö leppoistajan arkkivihollinen? Osa 2

2011-02-13T16:48:00.001+02:00

Strasbourg

En usko, että on mielekästä tavoitella stressitöntä elämää eikä sellaisen saavuttaminen liene mahdollistakaan. Kuten HUS kertoo, lyhytaikainen stressi voi olla hyödyllistäkin. Pitkäaikainen stressi puolestaan on terveydelle haitallista.

Stressiä kannattaa pitää signaalina, että jotakin voi olla vialla. Ehkä sitä voisi kutsua ystäväksi, joka haluaa auttaa.

Jatkuva stressi saattaa kertoa siitä, että olet väärässä työssä. Ehkä lahjakkuusrakenteesi ei täsmää riittävästi työsi edellyttämän kykyprofiiliin kanssa. Ehkä olet tutkijatyyppi, joka on ajautunut opettajaksi, tai sairaanhoitaja, jolle sopisi suurpiirteisempi tehtävä. Oletko tullut hakeneeksi ja päässeeksi johtotehtäviin, mutta tunnetkin viihtyväsi paremmin asiantuntijana. Ehkä kannat levottomana myyntineuvottelijan tulosvastuuta ja uneksit hoitoalan töistä. Jne.

Oletko tullut ajatelleeksi, että jos et ole rehellinen itsellesi oman kykyprofiilisi ja työsi suhteen, elämäsi perustus saattaa olla huteralla tolalla. Jonakin päivänä psykofysiikkasi saattaa yllättää sinut ja hakea tasapainon tavalla, jota et arvaakaan. Jos olet onnekas, se ei tapahdu terveyden romahtamisena vaan vaikkapa työpaikan menettämisenä siten, että löydät itsellesi sopivamman työn.

Mukava kun tulit mukaan cocogoony. Lämpimästi tervetuloa!

Stressikö leppoistajan arkkivihollinen? Osa 1

2011-02-06T17:33:00.005+02:00

Le Havre

Jatkan Juhan viestien kommentointia. Juha kirjoittaa:

Vaan maailmassa on outo huume tai olio, joka tykkää rikkoa paikkoja, istahtaa olkapäälle ja täyttää jopa taskut ja... ikävä kyllä, ajaa lopulta täydellä junalla olohuoneeseen.

Tuo ikävä piru, niin piruksi kai voinen sitä kutsua, niin viheliäinen se on, on nimeltään stressi.

Se on mielestäni leppoistajan arkkivihollinen. Luulisin nimittäin että juuri tuo ketale on se, joka lyö kiilansa aidon leppoistajan toimeen.
Asetankin siis kysymyksen. Onko tuo kummajainen leppoistajan päävihollinen, ja onko rajallinen aika vain tuon vihulaisen loihtima sumuverho?

Ja jos näin on, kuinka tuon vihulaisen saisi eliminoitua?

Charles de Gaullen juna- ja lentoasema

Ja mielestäni tuo arkkivihollinen on myöskin koodattuna jokaiseen kysymykseen. Niinpä se seuraa aina kysymystä ja saattaa porautua vastaajan otsalohkoon.

Tuon mukana tulevan stressin saa eliminoitua, kun kysymys on asetettu niin, ettei siihen tarvitse vastata.

En siis odota kysymykseen vastausta, päinvastoin. Mielestäni leppoistajalle tärkeintä on pohtia, sisäistää ja nauttia. Vasta silloin kun vastaamisesta nauttii, tuottaa se leppoistajalle iloa.

Charles de Gaullen juna- ja lentoasema

Stressi onkin kiinnostava aihe leppoistamisen näkökulmasta. Aihe on minulle ajankohtainen, koska juuri nyt tunnen altistuvani stressille. Onko stressi siis leppoistajan arkkivihollinen? Sietääpä miettiä.

HUS:in sivuilla on luotettavan tuntuista tietoa stressistä. Stressin syynä voivat olla suuret elämänmuutokset kuten läheisen kuolema, rakastuminen tai muutto. Se voi myös aiheutua työn vaativuuden ja yksilön edellytysten välisestä ristiriidasta, mutta myös työn liian vähäinen haasteellisuus. Stressi voidaan määritellä kiihtymys- tai ylihälytystilaksi.

Charles de Gaullen juna- ja lentoasema

Näyttää siltä, että osa stressin aiheuttajista on sellaisia tapahtumia, joille ei voi mitään. Jos esimerkiksi läheinen kuolee, surutyö täytyy tehdä ja jos siihen liittyy stressiä, minkäpä sille voi.

Muuttaminen on luonnollinen tahahtuma elämässä ja sitä tuskin kannattaa sen stressaavuuden vuoksi kaihtaa, jos tapahtuma esimerkiksi parantaa elämänlaatua.

HUS tuo esiin työn vaativuuden ja yksilön edellytysten välisen ristiriidan stressinaiheuttajana. Tälle voimme tehdä tai ainakin yrittää tehdä jotakin. Jos työ on liian vaativaa tai liian haastamatonta, voimme yrittää vaihtaa työpaikkaa. Se saattaa viedä aikaa, joten stressiä joutuu kestämään, kunnes uusi paikka on saatu ja uuden työn kanssa ollaan tultu sinuksi.

Niinkin voi käydä, että oman elämän kustannustaso on niin korkea, että se vaatii korkeapalkkaisen mutta stressaavan työn tekemistä. Tämä voi johtua siitä, että lapset on syötettävä, puettava jne. Sellainen elatuksenmurhe kuuluu elämään ja vanhemmat ehkä saavat voimaa siitä, että tuntevat ahertavansa tärkeän asian eteen.

Elintason kokeminen tiedetään nykyään suhteelliseksi. Köyhyyden tunne seuraa siitä, että toteaa vertaisten elintason omaa korkeammaksi, vaikka se koko maailman mittakaavassa olisi hyvinkin kohtuullinen. On ymmärrettävää, että vanhemmat ponnistelevat, jotta lapset eivät kokisi alemmuutta kavareittensa silmissä.
Miten kasvattaa lapsilleen niin vahvan itsetunnon, että he osaisivat kantaa luontevasti oman materiaalisen vaatimattomuutensa?

Luterilainen työetiikka ei tarkoita työhulluutta

2011-01-23T17:12:00.002+02:00

Le Havre

Juha laittoi minulle pitkän kirjeen Facebookiin ja perusteli viestinsä reittiä sillä, että näin ei leppoistajalle tule stressiä. Tuli sieltä toinenkin viesti. Kiitos Juha viesteistä, niiden ideoista ja ajatuksista sekä huomaavaisuudesta toimittamismuodon valitsemisessa.

Juhan jäljittelemättömän värikästä tekstiä on hankala lyhentää ja referoida, joten lainaan sitä suoraan.

"Pieni näkökulma eettisestä suhtautumisesta leppoistamiseen, ja heitänkin Hessulle(ja kaikille muillekin) luun kaluttavaksi.

Meillähän surraa tuon pääkopan prosessorin taustalla jonkinlainen koodinpätkä. Jotta voisin tarkemmin ilmaista mitä tuolla tarkoitan, kuvaan sitä sanalla ideologia tai identiteetti. Ideologia on sanana aika vahva, joten sanaa pitäisi hiukan laimentaa lorauksella...vaikka huumoria. Eli se mitä tarkoitan on jotakin ideologian ja identiteetin rajamailla. Ja käytännössä kaikki miten toimimme, suodattuu tuon lantratun ideologian läpi. Ja jokainen, jolla on suu, on se erilainen.

Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, siellä prosessorissa pyörii, kellä vahvempana, kellä laimeampana, luterilaisuus. Ja Lutherhan opetti vielä viimeisenä päivänäkin istuttamaan omenapuun.

Elikkäs joku tiukkapipo voisi jopa vetää piikkilangan leppoistamisen ja luterilaisen ajatusmaailman välille.

Le Havre

Vaan kysehän ei ole laisinkaan siitä.
Leppoistamisessahan ei ole mielestäni, enkä toki usko harvan muunkaan mielestä, olevan kyse siitä että haudataan lapio ja hanskat kuopanpohjalle, istahdetaan riippukeinuun katselemaan, josko aurinko nousisi välillä lännestä.

Niin, aurinko ei nouse koskaan lännestä, vaikka kuinka siitä haaveilisi, eikä metro kuljettaisi leppoistajaa määränpäähän, ellei ohjastaja painaisi kaasua(en muuten tiedä, joko kaasumetroja on?;), ja mekaanikko välillä oikoisi rattaita.

Aurinko pyörii siis aina samaan suuntaan, ja niinpä rakentuu yhteiskuntakin."

Juha taitaa viitata ns. luterilaiseen työetiikkaan, jolla usein tarkoitetaan ylenpalttista työlle antautumista ja rehkimistä. Tätä käsitystä voidaan kuitenkin pitää virheellisenä. Sen ajatellaan olevan seurausta Max Weberin kannasta, jonka mukaan kapitalismin alkuperä olisi protestanttisessa ennaltamääräämisopissa. Jos ihminen on valittu, tämän pitäisi näkyä aineellisena menestyksenä. Tämä on ajatus on kuitenkin Calvinilta peräisin eikä Lutherilta. Edellinen arkkipiispa Jukka Paarma käsittelee aihetta täällä. Pastorit Heinimäki ja Jolkkonen myös käsittelevät aihetta teoksessaan Luterilaisuuden ABC. Luther arvostaa työtä mutta ei työhulluutta. Työhön liittyy kohtuullisuuden ajatus, mikä sopii leppoistamiseenkin, jonka "virallinen" nimitys on nykyään kohtuullistaminen. Ei Luther meitä ylettömään laiskottelemiseenkään päästä, sillä työ on hänen mukaansa lähimmäisten palvelemista.

Eipä Juhakaan leppoistamista laiskotteluksi väittänyt. Nosti vain näkökulman esiin.
Asia voidaan varmaan kiteyttää niinkin, että sekä työhulluudesta että laiskuudesta kärsivät läheiset ja lähimmäiset.

Olen miettinyt hieman leppoistamisen suhdetta talouteen ja moraaliin postauksessani Leppoistamisen etiikka.

Olen pohdikellut ja sivunnut muutamassa postauksessani identiteetin merkitystä leppoistamisessa:

Le Havre

Leppoistettu identiteetti
Sotako meitä panee yhä kiiruhtamaan?
Tyhmyyttämmekö ostamme brändejä?
Hölläisinkö krakaa ja hellittäisinkö kirjoista?

Useissa muissakin postauksissa aihe ainakin lurkkii rivien välissä. Esim. Kohtuullistaminen elitististä? Leppoistaminen tai tarkemmin kohtuullistaminen on minusta mitä suurimmassa määrin identiteettiin liittyvä asia, jos kohta muitakin painavia selittäjiä on kuten arvot, asenteet, vakaumus, persoonallisuus jne.

Juhan viestit generoivat niin ajatuksia, että jatkan aiheesta myöhemmin.

Hidasta taidehistoriaopiskelua

2011-01-16T16:34:00.000+02:00

Le Havre

Haluan nyt päästä eteenpäin taidehistorian tietojeni kartuttamisessa. Olen ilmoittautunut TaiK:in avoimen Taidehistoria kakkosen kirjatenttiin, jonka voi käydä suorittamassa yleisinä tenttipäivinä. Olen edennyt hitaasti ja perusteellisesti. Tenttiin liittyvät kirjat ovat kaksi englanninkielistä tiiliskiveä. Käytän myös muita lähteitä.

Tiedustelin tentaattorilta voisinko tehdä suorituksen blogia pitämällä. Se ei käy, kirjoitan silti sellaista (Taidehistoriaa ja muutakin havinaa), koska niin opiskeleminen on hauskempaa ja tunnen oppivani paremmin kuin vain lukemalla. Luennot sisältävä vaihtoehto on ulottumattomissani, koska tuntuvat pitävän näiden tunnit nykyään päivisin, eikä kevätkaudella niitä ole tarjollakaan.

Pidän kovasti aihepiiristä ja tunnen saavani tukevia järkäleitä taiteentekemistoimieni perustuksiin.

Tämän lukuvuoden viimeinen tenttimahdollisuus lienee keväällä. Nykyvauhdilla tuskin olen valmis osallistumaan silloin. Sinänsä uskoisin selviäväni tentistä piankin, mutta siinä tapauksessa menettäisin sparrausavun, joka hillitsee rönsyilemistä. Haluan paneutua aihepiiriin kunnolla.

Jos suoritus siirtyy ensi lukuvuoteen tai siitäkin eteenpäin, mitäpä siitä? Voi tietysti käydä niin, ettei suoritusmahdollisuutta enää tule, mutta ehkä se ei ole niin tärkeää.

Jakso vaihtuu koululla (työpaikallani) ja kahtena seuraavana minulla on runsaasti tunteja. Senkin puolesta täytynee vaalia malttia näissä taideopinnoissa.

Niina, kiva kun tulit mukaan. Tervetuloa!

Onnellista uutta vuotta kaikille!

2011-01-03T18:50:00.000+02:00

Rafaelin ja Hessupapan ilotulituskooste.

Rauhaisaa joulua kaikille!

2010-12-24T12:35:00.000+02:00

Ruualla ja unella on aikansa - vai?

2010-12-12T11:14:00.006+02:00

Le Havre

Juha kommentoi värikkäästi ja mielenkiintoisesti artikkeliani uniohjelmasta. Mainio kynäniekka ja pohdiskelija tuo Juha! Tässä linkki Juhan pitkään kommenttiin ja tässä maistiaisia:
Niin, elämässähän nukutaan, jotta jaksettaisiin syödä.

Vanhuus eikä yrittäjyys tule yksin.

Vaan olen itse sellainen seka-ajattelija, niin kommentin jätän, vaikka vain kokeillakseni puista miekkaani.

Ihminen kykenee olemaan relax, mikäli mitään konkreettista tai kuviteltua uhkaa ei siellä luolan suulla ole.

Kun tuo aito tai kuviteltu uhka sieppaa vallan siellä jossakin luolan perällä, on hermosto ja alitajunta jännittyneenä puolustautumaan tai pakenemaan.

Samoin eipä laskettu kaloreita kun sarvikuono saatiin kellistettyä, vaan vedettiin maha täyteen, kun ei tiedetty milloin seuraava on ketarat oikosenaan.

Juha on sitä mieltä, ettei ihmisen tarvitse syödä eikä nukkua säännöllisesti. Ymmärrän Juhan ajattelevan, että näiden aika silloin kun ne ovat luontaisen mahdollisia.
Minullakin on ollut elämässäni tuon tapaisia jaksoja. Työkuviot ovat olleet sellaiset. Luulen kuitenkin joutuneeni myöhemmin maksamaan tuolloisesta joustavuudestani.
Arvelen, että kykymme sietää epäsäännöllisyyttä on yksilöllistä. Yksi kestää hyvin sellaista, mikä olisi toiselle liikaa. Esivanhemmillamme ei liene ollut vaihtoehtoja. Oli oltava varuillaan.
Nykyään tuntuu siltä, epäsäännöllisyys ruokailussa näkyy minulla vyötärössä ja lyhyiksi jääneet yöunet painavat kovin seuraavana päivänä harteilla.

Kiitos Juha virkistävästä asioiden kyseinalaistamisesta ja asennetuuletuksesta.

Tiia, kiva kun lähdit mukaan leppoistelukeskusteluun. Lämpimästi tervetuloa!

Uutta unesta

2010-12-06T21:40:00.000+02:00

Areenalla oli tähän päivään saakka mielenkiintoinen dokumentti nukkumisesta. "Unen lyhyt oppimäärä" esitti ainakin osin uusia ideoita parempaan uneen.

Lämmin kylpy noin tuntia ennen nukkumaanmenoa auttaa. Tämä johtuu siitä, että kylpy nostaa ruumiinlämpöä. Sen jälkeen tapahtuva lämpötilan lasku aiheuttaa unettavan tunteen.

Myös unen rajoittaminen auttaa. Joku tosi huono nukkuja sai avun, kun sängyssäolo rajattiin tarkasti kuuteen tuntiin ja herätys oli aina samaan aikaan. Muulloin ei saanut mennä sänkyyn. Aika pian hän alkoi nukkua kuuden tunnin pätkän yhteen menoon ja virkistyi.

Kahvin todettiin tutusti viivyttävän unen saantia. Alkoholi edistää nukahtamista, mutta tuottaa huonolaatuisen unen.

Lounaalla on edullista syödä proteiinipitoinen ateria, koska se pitää vireyttä yllä. Illalla taas hiilihydraatit tuottavat sopivasti uneliaisuutta.

Jetlagin hoitamiseen on uuden teorian mukainen konsti. Kun pidättäytyy syömästä matkan ajan - jopa ennenkin - ja aloittaa lennon jälkeen ruokailun normaaliin tahtiin eli jos saapuu perille aamulla, kannattaa aloittaa aamiaisella.

Kiva kun lähdit mukaan Juha. Tervetuloa ja onnea yrittäjän arkeen!

Flow lihottaa

2010-11-28T20:43:00.000+02:00

Le Havre

Flow on tila, jossa hommat luistaa niin ettei ajan kulua huomaa. Mikäs sen hauskempaa.

Siinä on kuitenkin se huono puoli, että kun kotona liukuu flown maailmoihin, ei malta pitää ruoka-ajoista kiinni. "Vielä tämä ja vielä tämä ..." Sitten tulee liikanälkä ja tietäähän sen miten siinä käy - ainakin minulle. Tulee syötyä liikaa eikä ehkä malta niin miettiä mitä syö. Niinpä.

Jos haluan siis pysyä kuosissa, minun on vain aikanaan katkaistava raa'asti aatosten lento ja laskeuduttava pilvistä ruokapöydän ääreen.

Mister Csikszentmihalyi, mites tämmä homma hoidetaan?

*iTkUpiLLi*, kiva kun lähdit mukaan leppoistelujunaan. Tervetuloa!

Sesonkiaikaa

2010-11-19T20:43:00.000+02:00

Nyt on niin hommia, ettei paljoa leppoistella. Toinen jakso päättyi koulussa ja arviointia riittää.

Kuten olette huomanneetkin, bloggaaminen on ollut nyt vähäistä ja Facebook -seurustelukin on ollut kohtuullisempaa mitä nyt valokuvia olen intoutunut sinne laittamaan.

Olo on tuntunut aika rennolta, kun olen keskittänyt tekemisiäni.

Piccolina, kiva kun nousit veneeseen. Tervetuloa mukaan!

Kanneltalo tiistaina 2.11.2010 klo 17-19. Tervetuloa!

2010-11-01T22:56:00.000+02:00

Muistattehan huomiset (2.11.) taidenäyttelyn avajaiset Kanneltalossa klo 17-19. Klaneettitie 5, Helsinki.

Videovälähdyksiä kirjamessuilta 1

2010-10-31T21:46:00.002+02:00

Tuomas Enbusken haastateltava on kirjailija Raija Oranen.

Tulipa huonolaatuista jälkeä, kun siirsin suoraan koneelta ilman Youtuben apua. Ehkä noita viitsii katsoa pieninä ruutuina.

Kuva- ja kirjasatoa kirjamessuilta

2010-10-29T22:23:00.000+03:00

Kävin kirjamessuilla. Tässä kuvasatoa:

Kirjamessujen kantapaikakseni näyttää olevan vakiintumassa Gavrieles Foodsin taverna, jossa tänäänkin söin maittavan kreikkalaispäivällisen kuten aikaisemminkin.

Huomasin, että messujen antikvariaateissa on hyvin saatavilla pitäjähistorioita. On kiva tutkailla sellaisia, jotka kertovat vanhempieni ja esivanhenpieni kotiseuduista ja elämästä historian pyörteistä. Saattaapa löytyä mainintojakin menneistä esipolvista.

Tämänpäiväinen kirjasaldo:

Björneborgs stads historia; J.W. Ruuth, 1897
Käkisalmen historia; Erkki Kuujo, Eino Puramo ja J. Sarkanen, 1958
Muistojemme Kurkijoki; toim. Aarno Karimo ja V. Lähdeoja, 1952
Sakkolan historiaa; toim. Väinö Kaasalainen, 1951
Vpl. Pyhäjärvi. Tarinakivillä; Heimo Pohjolainen, 1997

Miksi nuo kirjat?

Äitini on porilainen. Olisi mukava löytää myös Ahlaisten historia, koska hänen isänsä oli kotoisin kyseisestä kunnasta, joka kuuluu nykyään Porin kaupunkiin.

Osa isäni puolen sukujuurista juontuu Käkisalmen maalaiskuntaan ja isäni itse on kotoisin viimeksi mainitun naapuripitäjästä Vpl. Pyhäjärveltä.

Isäni äiti oli omaa sukua Hanski sukujuonne hänen kauttaan kulkeutuu Vpl. Pyhäjärven kautta Lahdenpohjaan, joka kuului aikaisemmin Jaakkimaan, ja sieltä Kurkijoelle. Sukutarina kertoo, että sukunimi Hanski olisi lähtöisin Viipurin linnassa toimineesta saksalaissotilaasta, joka oli sukunimeltään Handsche.

Isäni isän äiti Katri Kaasalainen oli Sakkolasta. Kijan onkin toimittanut lupaavasti Väinö Kaasalainen.

Sähkökirjojen lukulaitteiden tutkailua

2010-10-27T21:40:00.002+03:00

Hesari kirjoitti tänään lukulaitteista artikkelissa "Suomessa sähkökirja ei ole paperikirjaa halvempi" ja suosittelee samalla sivulla (paperiversiossa) toisessa jutussa olla ostamatta vielä sellaista, koska formaattikisa on kesken. Jos siis ostan tietyn laitteen, en pysty lukemaan sillä kaikkia sähkökirjoja. Toivottavasti yhteinen standardi löytyy.

Lehti moittii laitteita hitaiksi ja hankaliksi käyttää. Minusta jutussa annetaan liian huono kuva asiasta. Sain jokin aika Sonyn laitteen kirjastosta lainaksi ja kirjoitin kokemuksestani jutun tähän blogiin. Oli se pikkuisen hidas, mutta lukutilanteessa se toimi ihan kelvollisesti. Käyttöliittymänkin kanssa uskoisin tulevani toimeen, jos jonkin aikaa rutinoituisin.

Käväisin Tapiolan Akateemisessa tutkailemassa heidän myymiään laitteita, Cybook Opusta (Bookeen) ja Iriver Storya. Booken näyttää kuvissa minusta tyylittömältä, mutta luonnossa se oli kiva ja kätevän oloinen, pieni ja kevyt. Muistutti Sonya. Olisi näppärä lukea illalla sängyssä. Iriver oli isompi ja painavampi. Näyttää Amazonin Kindleltä. Kyseisestä yksilöstä oli virta loppunut, joten en voi sanoa juuri muuta kuin, että saattaa olla pikkuisen painava sängyssä luettavaksi.

Pyörähdin myös Kampin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Heillä ei vielä ollut lukulaitteita, mutta tulossa on.

Elämänraivauksen pienrypäsvaihe

2010-10-24T14:52:00.001+03:00

Suuntana slow life

Le Havren kirkko

Puuharyhmittelyssäni toissapäivänä listasin pikkuryppäiksi videoinnin, bloggauksen ja lukemisen. Videointi itsessään ei vie erityisesti aikaa, koska se tapahtuu yleensä muun puuhan ohessa, mutta editointi, niin haastavaa ja mielenkiintoista kuin se onkin, on varsinainen aikavaras. Siispä kuvaus jatkukoon, mutta editointi jää eläkevuosiin (jos niitä tulee).

Nyt on nostettava kissa pöydälle! Tämä leppoistelubloggaus syö aikaa. Se myös tuo aikaa, koska tässä vuorovaikutteisessa kirjoituspuuhassa oppii hyviä juttuja. Matemaattisesti ottaen olen todennäköisesti häviöllä, mutta ei tämä pelkkää laskelmointia ole. Ratkaisu: Homma jatkuu, mutta postaustiheys laskee.

Taidehistoriabloggaus jatkuu, koska liittyy läheisesti tärkeään maalausryppääseen. Honkalat-blogia voin täydennellä silloin tällöin.

Mieleeni on tullut, että jos raivaan jotakin nyt pois, se ei tarkoita sitä, että se jäisi iäksi pois puuhistani. Voin antaa ajankohtaisille jutuille isomman siivun nyt ja nostaa myöhemmin taas jotakin kuopattua esiin. Jonkinlaista aikataulutusta siis.

Voisin keskittää lukemisiani nyt taidehistoriaan ja muuhun historiaan. Kaunoa luen Kirjaviisaiden menun perusteella. Kaunoa voisin lukea ennen nukahtamista, kun taidehistoria on jo liian tanakkaa tavaraa. Tiedelehden tilaus peruutetaan. Hesaria opettelen lukemaan kevyemmin.

Maiju, kiva kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Elämän raivausta

2010-10-23T18:06:00.002+03:00

Ajattelun ammattilainen kehottaa poistamaan listasta sellaiset aktiviteetit, jotka eivät tue mitään muuta.
Jos poistan kaikki, seuraakin todellinen slow life.

Käydäänpä luetteloa läpi alkaen yksittäisistä hommista. Liikkuminen on merkitty väärin, koska se tukee varmaan kaikkia muita. Viime aikoina en ole oikein saanut liikutuksi, kun on niin väsyttänyt ja ollut muuta puuhaa. No, puuhia karsitaan nyt. Liikkuminen saa jäädä luetteloon ja toivottavasti elpyy taas.

Kyläily on ydinelämää. Sille ei tehdä mitään.
Vapaaehtoistyö jää joukkoon tärkeytensä vuoksi. Sillä on linkki maalaamiseen, koska voin antaa myymättömiä töitä hyväntekeväisyyteen huutokaupattavaksi.

Kiloklubiin en enää kirjaa syömisiäni, joten aikaa ei juuri siihen mene. Silloin tällöin kirjaan sinne painoni niin voin seurata sen kehitystä. Yritän hallita syömisiäni näppituntumalla.

Ylen Areena haukkaa liikaa aikaa, koska siellä on niin paljon mielenkiintoista katsottavaa. Yritän rajoittaa seuraamiseen enimmäkseen historiadokumentteihin. Yritän myös lopettaa katsomisen jo ohjelman alussa, jos sisältö tuntuu liian köykäiseltä. Jos olen rentoutuksen tarpeessa ja ohjelman katsominen auttaa, silloin jatketaan. Historialliset ohjelmat maustavat mukavasti taidehistorian opiskeluani. Historiassahan kaikki liittyy kaikkeen.

Tietotekniikkavarustusta kannattaa hoitaa, koska se tukee monia puuhia.

Raha-asioiden hoitaminen on elämän kivijalkaa.

Facebuukkaus on kivaa, mutta vie hirvittävästi aikaa. Siitä raivataan tilaa muille.

Kirjapiiri Kirjaviisaat on aika irrallinen, mutta tällaista rentoutusta pitää elämässä olla.

Kukkojen sukuseura jääköön listalle, koska kokoontumiset ovat niin harvoin.

Paperien ja tavaroiden perkaamiseen kannattaa uhrata aikaa ja energiaa, koska hyvä järjestys tukee muita hommia ja saahan siisteydestä mielihyvää. Tähän liitän mukaan mööbleerauksen. Näillä parisuhde paremmaksi :) Miksikähän nämä hommat ovat minulle niin vastenmielisiä? Yksi syy voi olla se, että olen niissä hommissa aika huono. Toinen syy voi olla järjestelypuuhien rutiinimaisuus, joka rasittaa vilkasta mieltäni. Tälle epämukavuusalueelle minun täytyy itseni pakottaa useammin.

Vapaa-ajan puuhieni siilikonsepti

2010-10-22T17:57:00.000+03:00

Ajattelun ammattilainen neuvoo kirjaamaan kuvatut toimet paperille ja merkitsemään, mitkä liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.

Tein työtä käskettyä. Paperille syntyi yksi iso ryväs, joitakin pieniä ryppäitä ja yksittäisiä toimia. Irrallisia (tai melkein) yksittäistoimia ovat liikkuminen, kyläily, vapaaehtoistyö, Kiloklubi, Ylen Areenan seuraaminen, raha-asioiden hoito, tietotekniikkavarustuksen ylläpito, facebuukkaus, Kirjaviisaat, Kukkojen sukuseura sekä paperien ja tavaroiden perkaus.

Le Havren kirkko

Nukkumisen, rentoutumisen ja läheisten kanssa olemisen rajaan ulos tarkastelusta, koska ei näitä voi arvottaa ja verrata muihin puuhiin.

Pikkuryppäitä ovat videointi (kuvaus ja editointi), bloggaus (Leppoistaminen, Taide historian kourissa, Honkalat) ja lukeminen (lehdet ja kirjat).

Iso ryväs on kuvataiteilijana toimiminen ja kaikki, mitä siihen liittyy. Siinä on piirteitä, jotka muistuttavat ajattelun ammattilaisen käyttämän käsitteen - siilikonseptin - ominaisuuksia. Tämä perustuu Isaiah Berlinin esittämään vertaukseen kreikkalaisen Arkhilokhoksen toteamukseen “Kettu tietää monia asioita. Siili tietää yhden ison asian.”. Kettu osaa kaikenlaisia konsteja siilen narraamiseksi mutta siilella on yksi, missä se on tosi hyvä. Siili osaa taivuttaa itsensä piikkipalloksi.

Ainakin maalaaminen ja piirtäminen rinnastuvat siilikonseptiin siinä, miten tärkeitä ne ovat minulle. Muita kuvataiteilijana toimimiseen lliittyviä puuhia ovat alan kursseille osallistuminen (ml. taidehistoriablogin kirjoittamisen), näyttelyt, kutsurekisterin ylläpito ja valokuvaus sekä siihen liittyvä editointi.

Jatketaan pohdintaa myöhemmin.

Kävin muuten lääkärissä keskiviikkona ja kuulin, että kolesterolitasoni on pudonnut 8,8:sta 5,8:an. Bravo!

Ilmastomuutos on ns. "ilkeä ongelma"

2010-10-21T20:55:00.001+03:00

Perretin suunnittelema kirkko

Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola esitti Hesarin ja yliopiston viime Voxissa minua hätkähdyttävän näkökulman ilmastomuutokseen ja asia tuntuu vielä itsestään selvän uskottavalta. Hän totesi, että ilmastomuutos on ns. wicked problem (ilkeä ongelma).

Korhola kuvasi ilkeää ongelmaa sellaiseksi, että on vaikea tietää, mistä sellaisen ratkaiseminen pitää aloittaa eikä siitä oikein tiedä, milloin se on ratkaistu. Muitakin piirteitä hän luetteli.

Wikipedia kertoo, että ilkimysongelmia ei voi määritellä eikä testata, ne ovat ainutlaatuisia ja jokainen niistä voi olla toisen ongelman oire.

Ilmastomuutoksen torjunta on tässä valossa miltei mahdotonta. Ei nyt isketä hanskoja tiskiin kuitenkaan, eihän? Ihminen on kaikessa viisaudessaan kovin pieni moisen ongelman edessä. Tuokin käsitys ilmastomuutoksesta ilkeänä ongelmana on jonkun näkemys, joka voi olla väärä, vaikka näyttää niin uskottavalta. Minusta meidän pitää toimia niin kuin järki neuvoo, eikä masentua mahdottomalta näyttävän ongelman edessä.

Toinen maailmansotakin lienee näyttänyt maailmanlopulta, mutta niin vain on elämä jatkunut (ei toki kaikkien).

Päivän pieni ilo: Kävin tapaamassa ikääntyneitä vanhempiani. Meillä oli mukava muistelushetki, jonka tallensin videolle.

Kuva on Le Havresta. Se on yhdistelty useasta kuvasta, mikä ei ole täysin onnistunut. Oikeasti torni nousee suoraan ylös.

Tervetuloa avajaisiin ja näyttelyyn Kanneltaloon!

2010-10-20T19:00:00.001+03:00

Heikki Honkala: Kaukainen ajatus

Koti epämukavuusalueelle?

2010-10-19T19:00:00.008+03:00

Nostetaan katse kauniiseen

Hidasta elämää-sivuston ylläpitäjää Sanna Vikströmiä haastateltiin tänään Päiväntasaaja-ohjelmassa radiossa. Hän kuvasi mainiosti herätystään lenkillä, kun poikaystävä kysyi, miksi hän katsoo vain tietä edessään eikä huomaa luonnon kauneutta ympärillään.

Hän kertoi tottuneensa juoksemaan tavoitteellisesti ja sykemittariin tukeutuen. Hän oli havahtunut siihen, että voihan lenkillä vaikka pysähtyäkin.

Sanna sovelsi ajatusta mainiosti muuhunkin toimintaan, kun pohdiskeli, että miksi ei muissakin hommissa voi hidastaa silloin kun ei tunnu hyvältä. Jokaisella ihmisellä on luontainen temponsa.

Epämukavuusalueelle?

Sannan puhe johdatti ajatukseni muoti-ilmaukseen "jokaisen pitää mennä epämukavuusalueelleen". Pohdin eilisessä jutussani homo economicuksen mahdollista kuolemaa, johon aihepiiriin tämä trendisanonta jollakin tavalla liittyy.

Tulkitsen sanonnan tarkoittavan sitä, että pitää kovasti pinnistellä tavoitteittensa eteen vaikka tuntuisi pahalta. Kaikki tietävät, että elämässä täytyy välillä toimia juuri noin. Ennen puhuttiin sisukkuudesta.

Tietyssä vaiheessa elämääni jouduin tekemään työtä varmaan yli kaikkien normien, kun tilanne oli sellainen. Oli perhe ruokittava, mutta työni vaatimuksien suhde valmiuksiini oli niin ankara, että päivät olivat pitkiä. Onneksi tilanne myöhemmin parani, kun kestin aikani ja pystyin vaihtamaan työpaikkaa.

Elämä on liian iso asia uhrattavaksi epämukavuusalueella viipyilyyn. Aikoinaan armeijassa juoksin sisulla Cooperin testissä 3.000 metriä, kun siitä sai loman. Hyvä palkka 12 minuutin vaivasta.

En usko, että jatkuva epämukavuusalueella oleskelu tekee meistä parempia ihmisiä. Käydään siellä, kun se on järkevää, mutta ei laiteta sinne kotia.

Slow life -gurut puhuvat tempo giustosta, joka merkitsee sopivaa, oikeaa, tarkoituksen mukaista tms. tempoa tekemisissä. Kun muitakin sanoja on otettu vääntämällä suomen kieleen, sorvautuisiko tempo giustosta meille tempouttaminen tai kiustaaminen?

Taas kerran: Kohtuu kaikessa!

Kuvat ovat Le Havresta.

Homo economicuksen kuolema

2010-10-18T19:13:00.001+03:00

Taloustieteessä on perustavan laatuisena olettamuksena perinteisesti pidetty ajatusta ihmisestä järkiperäisenä omia taloudellisia etuja ajavana olentona, homo economicuksena. Oletko sinä sellainen? Entä minä?

Siirtolan emäntä kritisoi kaupallista toimintaa homo economicuksen hyysääjänä, mutta pohtii myös, olisiko homo economicus mahdollisesti kuolemassa. Olemmehan selvästi ristiriitatilanteessa, kun uusliberalistissävytteinen rummutus ajaa meitä kuluttamaan lisää ja kuitenkin luonnonvarat ovat rajalliset.

Taloustieteessäkin on herätty syventämään käsitystä ihmisestä toimijana yhteiskunnassa. Vuoden 1998 Nobelin talouden muistopalkinnon saaja Amartya Sen on kirjoittanut muiden kuin taloudellisten vaikuttimien merkityksestä ihmisten toimissa.

Daniel Kahneman ja Vernon Smith palkittiin nobelilla vuonna 2002 psykologisen ja talousteoreettisen tutkimuksen yhdistämisestä.

Elinor Ostrom on todennut yhteismetsien tuottavan usein yhtä hyvin kuin yksityiset metsät. Hän jakoi saman palkinnon vuonna 2009 toisen yhteishallinnan tutkijan, Oliver E. Williamsonin, kanssa.

Onhan nämä enemmän kuin heikkoja signaaleja. Jospa se tästä vielä.

Kuvat ovat Le Havresta.

Hitaan oppimisen luksusta

2010-10-17T17:48:00.000+03:00

Voiko oppia nopeasti ja tehokkaasti? Epäilen, ettei ainakaan kovin hyvin. Luonnollisesti on yksilöllisiä eroja.

Kerroin viime kuussa aloittaneeni taidehistoria-aiheisen blogin kirjoittamisen. Tarkoitukseni oli hankkia kyseisestä aiheesta tietoperusta klassismista toiseen maailmansotaan ajottuvasta jaksosta ja käydä sitten TaiK:in avoimen kirjatentissä yrittämässä suoritusta asiasta. Tentissä voi käydä TaiK:in tenttipäivinä ja aikaa minulla lienee ensi vuoden elokuuhun saakka.

Tästä Taidehistoria 2-kurssista on myös toinen vaihtoehto, jossa voi osallistua luennoille. Nykyään TaiK:in avoin tarjoaa ilta- ja viikonloppukurssien ohella mahdollisuutta osallistua tietyille kursseille yhdessä TaiK:in päiväopiskelijoiden kanssa. Mainittu luennollinen vaihtoehto on tällainen ja niiinpä se on minun ulottumattomissa.

Yritin suorittaa kyseisen kurssin pari kolme vuotta sitten lukemalla kurssin kaksi tiiliskiveä. Taisin tehdä muistiinpanoja wordilla ja liittää kuviakin netistä. Ei siitä mitään tullut. Kirjat ovat kovin pölkkykielisiä, asiapitoisia kyllä, mutta ei todellakaan mitään sanataiteen herkkupaloja. Lueskelin niitä lähinnä työmatkoillani bussissa. Ajankohta toki oli huono, koska työni lisäksi opiskelin jo taidekoulussa.

Olen nyt kirjoittanut taideblogiini 15 juttua ja tunnen todella oppivani. Asiaa auttaa se, että mietin, mikä on oleellista ja siten blogiin vietävää. Runkona käytän kurssikirjoja, mutta tutkailen asioita paljon muistakin teoksista. Voinpa pohtia juttuja oman maalaamisenikin näkökulmasta. Pääsen näin paljon syvemmälle, löydän kiinnostavia kytköksiä ja saan nauttia tietojeni karttumisesta. No, konstruktivismiahan tämä.

Jos joutuisin hoitamaan homman pänttäämällä päähäni lyhyessä ajassa nuo eepokset tenttiä varten, varmaan siitä selviytyisin - tai ainakin nuorempana olisin selviytynyt - mutta oppismistulos olisi todennäköisesti hyvin pinnallinen.

Tiedustelin tentaattorilta, voisiko blogi korvata tentin. Ei onnistu. Ymmärrän hänen perustelunsa, kun hän haluaa hoitaa hommansa taloudellisesti.

Kirkon edustaa

Lueskelen rauhassa teemaan liittyvää aineistoa, kirjoittelen blogia ja käyn sitten tentissä, jonka suorittaminen lienee "peace-of-cake", jos paneudun asiaan kuten aion. Jos en ole valmis elokuuhun mennessä, mennään sitten seuraavan lukuvuoden aikana (jos on yhä tarjolla).

Päivän pieni ilo: Hermanni (2 v.) oli papan kaverina muutaman tunnin.

Sivun kuvat ovat Le Havresta, joka tuhoutui sodassa pahoin ja jonka uudelleenrakentaminen tapahtui arkkitehti Auguste Perretin johdolla.

Säläpuuhia

2010-10-15T22:08:00.000+03:00

Alan saada puuhieni kuvauksen valmiiksi ja sitten pitääkin alkaa arvottaa niitä.

Olen laittanut listalle myös kurssit. Käyn maanantai-iltaisin Taikin avoimen Kuvaopinnot-kurssilla ja lueskelen muutoin taidehistorian tenttiin. Nämä antavat minulle virikkeitä maalaamiseeni ja auttavat minua eteenpäin.

Minulla on hyviä kokemuksia Kiloklubin käytöstä painonhallinnassa tai oikeastaan laihduttamisessa. Siinä kirjataan päivän syömiset nettiin ja saadaan välitöntä palautetta. Se varmaan auttaisi kolesteroliongelmani ratkaisemisessa, mutta ruokien kirjailuun menee aikaa. Olen yrittänyt nyt noudatella soveliasta ruokavaliota ilman kirjailuhommia.

Tietokoneiden ylläpito yms. vaatii aikansa, mutta mikäpä auttaa, jos aikoo niitä vampaimia käyttää.

Käytän kuukausittain palkkapäivän aikohin muutaman tunnin "finanssien" järjestämiseen. Jyvitän palkkarahat siten, että suurin osa laskuista hoituu suoraveloituksena ja että raha riittää. Olen saanut pitkä ajan kuluessa excel-systeemini varsin hyvään uskoon, joten homma on aika helppo ja tuo varmuuden tunteen rahojen riittämisestä.

Vapaaehtoistyö on oikeastaan kaikkien velvollisuus, jotka sitä pystyvät tekemään. Se ei ole minulle harrastus (paitsi tulkkaus on sitäkin), mutta jollakin tavoin haluan kantaa pienen korteni kekoon.

Kuulun Kukkojen sukuseuran hallitukseen. Setäni halusi aikoinaan järjestää minut tilalleen. Olen ollut varapuheejohtajana, mikä on merkinnyt käytännössä keskimäärin ehkä yhtä kokousosallistumissa vuodessa eikä juuri muuta. Puheenjohtaja haluaa vaihtaa osia ensi vuoden alusta lähtien. Hallitus toki päättää, mutta todennäköisesti nakki napsahtaa. Se tietää tiukempaa asioihin paneutumista.

Kuvat ovat Etretatista.

Lukemisen autuus

2010-10-14T19:32:00.000+03:00

Laiska töitään luettelee ... :) Jatkan tekemisieni kuvaamista priorisointia varten tavoitteenani riittävän slow life.

Kyläilyt rajataan ulos priorisoinnista, koska nehän kuuluvat elämän ytimeen, eivätkä meidän tapauksessamme vie kovinkaan paljoa aikaa - enemmänkin voisi.

Niputan lukupiiri Kirjaviisaat yhteen kyläilyjen kanssa. On mukava istua silloin tällöin mukavassa seurassa ja jutella löysin rantein (Ai ei niin voi sanoa. No löysin leuoin.). kulloinkin aiheena olevasta kirjasta ja kaikenlaisesta muustakin. Toisekseen näin tulen varanneeksi aikaa kaunokirjallisuuden lukemiseen, joka rentouttaa ja jota en muutoin tulisi lukeneeksi tämän vertaa.

Pakko tunnustaa, että kirjojen lukeminen, josta kovasti pidän, on vähentynyt, kun rinnalle on noussut mahtavia kilpailijoita kuten facebook yms. Lukeminen rauhoittaa, joten lieneepä miettimisen paikka. Vetävä dekkari tai ylevän tempaiseva kaunokirja, sänky ja yövalo. Ja kun raukaisee, valot pois. Se on siinä!

Naamakirjailu ja bloggaus vaativat keskittymistä ja aktiivista ajattelua, mikä vie energiaa, vaikka onkin mukavaa.

Ylen Areena, mikä hieno palvelu. Voin poimia historiaa, kiinnostavia keskusteluja ja punnittua puhetta silloin kuin minulle sopii nauttia niistä. Liian usein sopii. Ohjelman anti voi olla venytetyn köykäistä mennyttä aikaa, jumittuvan jankkaavaa eipäs-juupasta tai yksisilmäistä provosointia. On toki paljon hyvääkin.

Olen ollut huomaavinani, että ohjelmien sähäkät leikkaukset ja hyökkäävät tehosteäänet saavat minut tuntemaan itseni vähän rauhattomaksi - vai uneksinko vain. Miksi tunnareiden ja niiden visualisointien pitää olla niin koheltavan meluisia?

Levollinen kirja ei huuda ei räisky eikä kääntele katsettani sinne ja tänne.

Laatuaika on kaunisteleva ilmaus kasvatuksessa, mutta tähän se sopii. Areenassa on niin paljon katsottavaa, että on parempi poimia vain herkkupaloja ja edellyttää laatua uhratun ajan vastineeksi.

Kuvat ovat Etretatista.

Minäkö askeettinen hedonisti?

2010-10-13T17:16:00.000+03:00

Leo Stranius tyypittelee hidastelijoita nettiartikkelissaan. No, hän puhuu itseasiassa yksilöllisestä kevytaktivismista, joka erottuu raskaasta vastaavasta siinä, että nämä aktivistit eivät sitoudu julkilausumiin. Tekevätpähän muuten vain tuunauskokeiluja elämässään.

Stranius esittää räväkät alaluokat kevytaktivismiin: vapaaehtoinen vaatimattomuus, askeettinen hedonismi ja kulutuskarkuruus.

Vapaaehtoisesti vaatimaton vähentää työntekoa ja saa enemmän aikaa vaikkapa perheelleen. Askeettinen hedonisti karsii kunnolla elämäänsä ja kokee sen seurauksena elävänsä ylellisesti hötkyilemättä kaikenlaisen tohinan perään. Radikaali kulutuskarkuri taas painuu pöpelikköön ja alkaa omavaraiseksi.

Ettäkö mikäkö minä olen? Pöpelikköön en ole pujahtanut joten punnitaan kahta ensimmäistä vaihtoehtoa. Askeettinen hedonisti? Hm. Hedonismilla on huono kaiku. Wikipedian mukaan siinä on keskeistä mielihyvä ja teot punnitaan sen mukaan, kuinka paljon ne tuota ihanuutta tuottavat.

Mielihyvän käsite on selkeä, mutta sitten alkavat hankaluudet, kun yritämme arvottaa erilaisia mielihyvää tuottavia asioita. Mässäily, musiikki, keskustelu ja väkivalta voivat tuottaa mielihyvää. Selvää on, että mielihyvä, joka aiheuttaa vahinkoa muille suljetaan ulos tarkastelusta. Entä mässäily? Ainakaan se ei liene kohtuullista.

Onneksi Wikipedian lyhyt artikkeli tuo esiin myös termin, joka liippaa läheltä. Utilitarismissa teon arvon mittaa sen tuottaman hyödyn ja onnellisuuden perusteella.

Stranius rinnastaa vapaaehtoisen vaatimattomuuden downshiftaukseen. Tämä taitaa osua parhaiten, joskin voihan olla mausteena mukana jonkinlaista askeettista utilitarismia.

Tude, kiva kun hyppäsit kyytiin. Tervetuloa!

Kuvat Etretatista

Tekee mieli e-kirjan lukulaitetta

2010-10-11T19:06:00.013+03:00

Kirjoittelin toukokuussa Sonyn E-lukulaitteesta, jota sain kokeilla kirjastossa, mutta en saanut lainaksi.

Viime perjantaina äkkäsin pääkirjastossa kyltin, jossa kerrottiin, että laitteita voi lainata ja niinpä teinkin.

Olen lukenut descartesia laitteella ja hyvin sujuu. Laite on mukavan pieni ja kätevä sängyssä lukemiseen. Tekstin lukeminen ei rasita silmiä. Tekstin koon voi vaihtaa. Käytän toiseksi pienintä fonttia, jota tekstiä ei mahdu ruudulle kuin ehkä viidesosa tavanomaisesta kirjan sivusta, joten sivua pitää "kääntää" usein. Kääntäminen käy kätevsäti nappia painamalla. Tosin olisi kiva, jos nappi olisi näin oikeakätisen näkökulmasta enemmän oikealla niin siihen ylettyisi paremmin.

Laitteessa on sellainen kätevä piirre, että kun lopettaa lukemisen ja sammuttaa virran, laite muistaa missä olit. Kun käynnistät sen taas, pääset heti jatkamaan.

Tekee mieli tuollaista vempainta. Siinä on melkein 600 teosta. Kun yhden saa luettua, voi heti etsiä seuraavaa.

Kirjaston laitteeseen voi ladata lisää luettavaa Helmetin (Helsingin kaupungin kirjasto) sivuilta ja muualtakin. Siirtäminen tapahtuu mukana tulleen USB-piuhan avulla. Lukemista voi etsiä samoin kuin muutakin lukemista tavanomaisella hakutoiminnolla, mutta laittamalla valinnaksi sanan E-kirjat. Löysin kiinnostavan kirjan videoeditoinnista ja aikani räpellettyä sain sen downloudatuksi. Siihen tarvittiin Adobe Digital Editions -ohjelma, jonka pääsi noutamaan kirjastosivuston linkin kautta ja tietysti piti hommata myös Adobe -tunnus ja -salasana.

Kirja putosi mukavasti tietokoneelle ja on luettavissa ruudusta. Hyvältä näyttää. En ole kokeillut vielä siirtää sitä Sonyyn.

Samalla tutustuin Helmetin hienoon palveluun eli e-kirjan lainaamiseen tietokoneelle, mistä mahdollisuudesta en ollut tietoinen. Helmetillä on oikeus yhteen kappaleeseen asianomaista kirjaa. Se merkitsee ymmärtääkseni sitä, että kun se on nyt minulla, sitä ei voi kukaan muu lainata. Laina-ajaksi oli valittavissa viikko tai yksi päivä.

Kuvat Etretatista

Slow art manifesto

2010-10-10T17:49:00.001+03:00

Slow art manifesto näytään allekirjoitetun 11.1.2005 New York Cityssä. Asialla on ollut joukko taiteilijoita.

Tekijät arvostavat pitkään harjaantumiseen perustuvaa taidokasta työtä tehtynä hitaasti ja huolellisesti. Osalle heistä aihe on tärkeä, mutta kaikki pyrkivät kauneuteen. He arvostavat taidehistorian suuria mestareita, mutta samalla katsovat tulevaan. Menetelmät voivat olla vanhoja tai uusia. Hitaus ei sulje pois spontaaniutta.

Manifesti on erään taidegallerian sivuilla. Manifestin taustaa kuvataan perusteellisesti.

Näyttää kuitenkin siltä, että asia on jäänyt tuohon.

Etsin netistä tekijöiden teoksia ja löysin niitä kahdelta, jotka todennäköisesti ovat allekirjoittajia, ja varmaan enemmänkin löytyisi. Työt esittivät mestarillisen luonnollisesti kuvattuja ihmisvartaloita.

Eivät nuo huonoja asioita ole. Asian ydin vaikuttaisi olevan paneutumisen tuottama laatu.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Molly!

Kuvat ovat Etretatista.

Mitä on slow art?

2010-10-09T20:21:00.002+03:00

Wikipedia tarjoaa kaksi tulkintaa. Ensinnäkin hidas taide voidaan määrittää taideteoksen tarkastelemiseksi kaikessa rauhassa sinä itsenään ja irrallaan sosiaalisesta kontekstista. Mitä voin saada taiteilijalta työ kautta?

Toinen tapa tulkita käsitettä liittyy taiteen tuottamiseen. Taidetta tehdään meditatiivisen hitaasti käyttäen kierrätysmateriaalia. Teokset ovat olemisen seurausta.

Etretat

Vaikuttaa siltä, että nuo molemmat istuvat hankalasti markkinatalouteen ja taiteen kenttään (Kts. Bourdieu), joissa kilpaillaan rajallisista resursseista.

En tiedä, onko mitenkään mahdollista tarkastella taideteosta ilman minkäänlaisia assosiaatioita taiteen kenttään, joka arvottaa tuotoksia ja toimii portinvartijana. Ehkä silloin, jos katsoja on täysin tietämätön taiteen kentän substanssista ja mekanismeista.

Jos taiteilijan toimeentulo perustuu vain taiteelliseen työhön, lienee äärettömän hankala työskennellä ilman näyttelyaikataulujen painetta. Hyvin hidas työskentely edellyttänee mukautumista minimalistiseen elämäntapaan.

Asiahan on itsestäänselvä

2010-10-08T20:53:00.002+03:00

Kommentoin vajaa viikko sitten Tuomas Enbusken ohjelmaa, jossa aiheena oli downsiftaus. Siinä nousi esiin palkkatyön ja muun työn välinen vastakohtaisuus.

Etretat

Serenitas lainaa kirjassaan kirjailija-lääkäri Juhani Seppästä, joka arvelee puheen työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta johtuvan siitä, että oman väen hyvinvoinnin edistäminen ei olekaan enää ensimmäisellä sijalla.

Siinäpä se. Eikö yksilön ja perheen näkökulmasta ole tärkeää nimenomaan hankkia elatus ja muu siten kuin perheellä on hyvä. Monihan tekee kohtuullisesti töitä ja hankkii täydennystä vaikkapa marjastamalla ja puutarhaviljelyllä. Vanhemmat ovat enemmän läsnä ja lähettyvillä. Pätee minusta myös sinkkutalouksiin.
Tämä tosin vaatii työn, joka pysyy aisoissa.

Etretat

Minä tässä paraskin olen neuvomassa.

Asiahan on itsestäänselvä. Mitäpä tästä enempää.

Tervetuloa mukaan Sanna! Kiva kun hyppäsit kyytiin.

Päivän pieni ilo 1: Sain kirjastosta e-lukulaitteen lainaksi viikoksi.

Päivän pieni ilo 2: Tapasin yllättäen luokkakaverini vuosikymmenien takaa. Mukava rupatella. Tapasin hänet melkein samassa paikassa kuin jokunen vuosi sitten.

Pärjäisitkö ilman marinoitua ja suikaloitua lihaa?

2010-10-07T20:18:00.001+03:00

Talouselämä-lehden artikkelissa "Rucola korvasi kiinankaalin" verrataan mielenkiintoisesti ruokakaupan nykytarjontaa vuoden 1990 vastaavaan.

Etretat

Kaksikymmentä vuotta sitten leivälle levitettiin voita tai Floraa. Tämän hetken suosituinta leipää (Ruispalat) ei vielä ollut. Ranskanleivän voi korvata lukuisilla vaihtoehdoilla. Leipää ei tarviste enää itse leikata siivuiksi.

Juustomarkkinoita hallitsi täyskermainen Edam eikä hinkua juuri ollut kevyttuotteiden perään.

Lihaa ei myyty suikaleina eikä marinoituna (Sic!).

Karkkihyllyssä on tapahtunut makeispaisumus.

Kiireessäsi voit ostaa nyt paistovalmiita leivonnaisia ja vaikkapa lämmittää roiskeläpän (einespitsa) lounaaksesi.

Voit ryypätä maitosi keveänä, jalostettuna, aatteellisen ja profiloituna.

Etretat

Elettiin sitä ennenkin. Ruokaa syötiin jo kaksikymmentä vuotta sitten. Eihän se ollut näin ylenpalttista mutta kuitenkin. Kun nykytarjontaan on tottunut, olisi vaikea siirtyä vanhaan. Onhan niin mukava ostaa monenlaisia juustoja ja maistaa eksoottisia hedelmiä.

Vaikka eettistä tuotetarjontaa on, voitaneen kysyä, onko se eettistä, että kaupat ovat valtavia ja sijaitsevat automatkojen päässä.

Hitaita Uutisia?

2010-10-06T20:27:00.000+03:00

Marikka on pohtinut blogissaan, että tarvittaisiin slow life -lehti. Hän tuumii kohderyhmän olevan kuitenkin pienen ja ehkä muutoinkin olevan hitaita tilaamaan lehtiä. Marikka itse lukisi mieluummin paperiversiota kuin nettilehteä.

Olisihan sellainen kiva olemassa, mutta kohtuullistajat ehkä mieluummin kohtuullistavat senkin ajan johonkin muuhun, ettei menisi leppoistelu ihan hoppuisteluksi. Taannoin joku julkaisi nettilehteä, jonka nimi saattoi olla Blogisanomat. Joo, oli se, löytyy vieläkin täältä.

Muistelen lehden idean olleen sallaisen, että asianomainen bloggaaja luki muita blogeja ja keräsi niistä aineistoa kommentoidakseen sitä lehdessään.

Tuohan saattaisi toimia tässäkin, jos joku hommakseen ottaisi. Aihepiiri vain rajoittuisi kohtuullistamiseen. Paperimuoto olisi varmaan liian työläs. Olisi siis kohtuullista, että lehti olisi nettilehti.

Lehti voisi toimia myös Kulutusjuhlan tapaan eli sitä tekisi muutama alaan vihkiytynyt kirjoittaja.

Entä lehden nimi? Kohtuullisuuslehti, Slow Sanomat, Leppoisa Lehti (LELE), Hidas Aviisi, Kohtuullisen hidas lehti, Hitauden Sanomat, Loikoilu-uutiset, Hitauden Havinaa, Me Leppoistajat, Hitaita Uutisia, Slow Life, Hidas elämä, Verkkainen Viisu, Kohtuus kaikessa, Lupposanomat, Luppolehti vai ....?

Ajattelenko itseni läkähdyksiin?

2010-10-05T20:51:00.001+03:00

Pellon pientareella kommentoi puuhiani niin viisaasti ja osuvasti, että nostan hänen kommenttiviestinsä tähän framille samoin kuin vastaukseni siihen. Mukava jos sinäkin kommentoit näitä opiksi minulle.

Raukki, Etretat

Heikki, minulle on jo jonkusenkin kerran tullut mieleen lukiessani näitä juttuja, että onko isoin "aikasyöppösi" mahdottoman kova, jatkuva ja isomääräinen ajattelusi? :) Tämä ei ole kritiikkiä ja vähän hassu kommentti kaiken kaikkiaan, mutta kun se koko ajan tulee mieleeni, niin laitan sen nyt sitten tähän kirjoitettuna.

Monestihan sanotaankin, että länsimaisen ihmisen yksi ongelma on aivojen käyminen ylikierroksilla, jatkuva viriketulva ja sen myötä myös ajatustulva. Käytät mielettömästi (?) aikaa sen pohtimiseen ja kirjoittamiseen, vähän stressaamiseenkin(?), että mihin se aika menee. Luot aina vain uusia blogeja, puuhaat montaa asiaa samaan aikaan, otat lisää harrastuksia ja hommia. Ja niiden lisäksi vielä aktiivisesti pohdit niitä ;).

Tämä kommentti tulee nyt ihan siis intuitiivisesti sydämestä ja sydämellisesti, toivottavasti et ymmärrä väärin. Mutta mitäs jos lähtisit viikoksi tai viikonlopuksi jonnekin sähköttömälle vedettömälle mökille tms., ilman puhelinta, tietokonetta, radiota ym.? Olisit vain, et opiskelisi, lukisi (paitse ehkä jotain ei liian vakavaa romaania) tai seuraisi mitään mediaa. Hiljetyisit joka päivä vartiksi tai pidemmäksi aikaa, jossa yrittäisit tyhjentää ajatuksesi täysin. Muutenkaan et aktiivisesti ajattelisi, vaan antaisit ajatusten tulla ja mennä, mutta et tarttuisi niihin, menisin niiden mukaan. Suorastaan pyrkisit olemaan ajattelematta, vaan vain tarkkailisit silmin ja korvin ympäristöäsi, luontoa, taivasta, tilaa jossa olet ym. Näkisit tämän hetken ja ajan, jota ei oikeastaan ole, vain tämä hetki.

Minulle on aina sanottu, että ajattelen liikaa. Pidin sitä tyhmänä kommenttina. Nyttemmin olen tajunnut, että siinä oli ehkä itua. Varsinkin älykkäillä ihmisillä on taipumus ajatella "liikaa", ajatuksista ja järjestä tulee huomaamatta eräänlainen jumala tai uskonto, pakkomielle, jota ilman ei voi olla. Ratio jyristää kaiken muun yli, ja kaikkea muuta on niin paljon.

Mutta hiljaisuus, läsnäolo, hetkessä eläminen, yksinkertaisuus myös mielessä, on ollut minun tärkein ja rakkain "löytöni" viime vuosina. Olen ihan fiksu ja pätevä, vaikken koko ajan ajattelekaan niin kauheasti ja viisaita. Se on ollut parasta terapiaa ja hoitoa.
Miltä kuulostaa? :) Onko tässä mitään järkeä mielestäsi? Olenko yhtään jäljillä?

Rantamuodostelmaa, Etretat

Hei Pellonpientare! Lämpimästi kiitoksia sydämellisestä ja huolehtivasta viestistäsi. Juuri tuollaiset viestin ovat bloggaamisen suolaa. On siinä järkeä, kovastikin, ja jäljillä olet.

Olen näissä viimeisissä postauksissani kuvannut tekemisiäni tarkoituksenani arvottaa niitä jotenkin "Ajattelun ammattilaisen" ohjeiden mukaan ja miettiä mitä tälle rönsyilylle tekisin.
Mainitsit viriketulvan, joka varmaan onkin ilmiö, joka minua vauhdittaa. Ajattelen sen olevan jonkinlaista henkistä uteliaisuutta. On niin paljon kiinnostavaa ulottuvilla.
Tuo vartin rauhoittuminen on hyvä ohje. Taidan kokeilla sitä (jos maltan :)).
En oikein tiedä, pystynkö olemaan ajattelematta ja kiinnostumatta asioista. Varmaan ainakin paasto olisi paikallaan.
Pidin muutava vuosi sitten sapattivuoden ja olin mm. yli puolivuotta Kreikassa, suuren osan ajasta yksin. Siellä osasin ottaa iisisti.
Tämä tekemisten kuvailu on paljastanut minullekin, miten paljon sitä on. Onhan minun raivattava sitä, jos aion maalatakin, mikä on minulle tärkeää. Sehän sisältää ajatteluakin, mutta myös intuitiota.
Kiitos vielä kerran arvokkaasta viestistäsi ja erityisesti sen suoruudesta!

Rantamuodostelmaa, Etretat

Päivän pieni ilo: Oli mukava tavata taideopiskelukavereita Group Konalan näyttelyavajaisissa ANT galleryssa tänään.

Hesari vie paljon, entä muut lehdet?

2010-10-04T21:28:00.000+03:00

Ja sitten aikakauslehdet syyniin. Ajankäytön kannalta on hyvä, että ei tule yhtään läpeensä koukuttavaa.

Ammattijärjestöihin kytkeytyen losahtaa luukusta kerran viikossa Talouselämä ja Opettaja-lehti. Talouselämässä on kiinnostavia juttuja, ammatillisesti ja muutoinkin, mutta median moninaisuus näyttää syöneen siltä peliaikaa niin, että perehtyminen tuppaa jäämään köykäiseksi. Opettaja-lehti hoituu nopeasti. Siinä korostuu ammattiyhdistys näkökulma. Jos sisältäisi enemmän didaktiikkaa ja pedagogiikkaa, olisi kiinnostavampi. Kauppa- ja kulttuuriopettajayhdistyksellä on myös oma lehtensä, mutta se ilmestyy aika harvoin.

Mitäpä vielä? Kauppaketjujen asiakaslehdet Pirkka ja Yhteishyvä tulevat, mutta eivät kiinnosta. Toisin oli silloin, kun niissä oli enemmän yleisaikakauslehtiluonnetta. Nykyään niissä kuvastomaisuus korostuu. Mainoksia kyllä näkee, jos haluaa. Vaimo tilaa Avotakkaa ja Hyvä terveys-lehteä, mutta niitä en lue.

Haksahdin varmaankin alkuvuodesta tilaamaan Geo-lehteä, kun puhelinmyyjä oli niin rauhallisen asiallinen ja tietävä. Lehti on hyvin laadukas monessa suhteessa, mutta sen aihepiiri menee kuitenkin ohi mielenkiintoni ydinalueesta.

Olen tilannut jonkin aikaa myös Tiede-lehteä. Sitä varmaankin jatkan. Lehti on hauska kooste kaikenlaista yleistiedettä maan ja taivaan väliltä populaarissa muodossa ja mausteena kivasti knoppologiaa. Sopivaa iltalukemista. Voi lopettaa minkä tahansa artikkelin jälkeen. Romaaneissa on kiusauksena lukea vielä se yksi luku ja sitten vielä yksi.

Hesarin kuukausiliite tulee nimensä mukaisesti harvakseen, joten sillä ei ole suurta merkitystä. Yleensä jotakin siitäkin luen.

Ostan silloin tällöin irtonumerona Historia-lehden, joka on mukava sekatavarakauppa kaikenlaista historiaan liittyvää, jota voi shoppailla aikansa kuluksi. Harkitsen tilaamista.

Somistekuvat on otettu lauantailtana 2.10.2010.

Ovatko muut sanomalehdet kuin Hesari aika-ahmatteja?

2010-10-03T16:26:00.000+03:00

Päivittelin kaksi viikkoa sitten Hesarin lukemiseen menevää aikaa ja niin kuin silloisesta postauksestani ilmenee, meneehän sitä. Entäs sitten muut lukemiset? Tutkaillaanpa ensin asiaa muiden lehtien kuin Hesarin kannalta.

Sanomalehdet on äkkiä kuitattu. Onneksi ei muita samanlaisia aika-ahmatteja kuin Hesari. Kauppalehteä saatan silmäillä silloin tällöin töissä kahvikupin ääressä. Kotiin kannettavia ilmaislehtiä en juuri lue. Iltasanomat luen joskus eikä silloinkaan aikaa suuremmin suttaudu.
Posti tuo keskiviikkoisin pari pienhköä sanomalehteä, joiden lukemisesta on tullut rutiini, mutta aikaa ei pala kovin kummoisesti.

Lopetin äskettäin Markkinointi & Mainonta-lehden tilauksen. Olen tutustunut siihen ehkä parisen vuotta. Siitä voisi olla ammatilliseksi virikelähteeksi, mutta mielestäni se on aika köykäinen.

Tulee minulle vielä yksi sanomalehti. Vpl. Pyhäjärvi-lehti muistelee Kannaksella olevaa isäni kotipitäjää, joka jäi rajan taakse, ja kertoilee sieltä kotoisin olevien evakkojen ja heidän jälkeläistensä kuulumisia. Tulisikohan tuo kymmenisen kertaa vuodessa. Lehteä on kiva lukea, kun siinä on omiin sukujuuriini liittyviä juttuja ja se piirtää kuvaa isäni synnyinkulttuurista sotia edeltävältä ajalta.

Käsittelen tässä yhteydessä Kukkojen sukuseuraan liittyvän luottamustoimeni. Isäni on alkuperäiseltä sukunimeltään Kukko. Kuulun sukuseuran hallitukseen, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, useimmiten Tampereen seudulla. Olen osallistunut ehkä keskimäärin kerran vuodessa.

Aikakauslehdistä seuraavassa jutussani.

Somistekuvat ovat eilisiltaisesta idästä päin maata pitkin ryömineestä sumurintamasta.

Palkkatyökö vain on oikeaa työtä?

2010-10-02T20:08:00.000+03:00

Tuomas Enbuskella oli äskettäin ohjelmassaan aiheena "Mikä ihmeen downshiftaus?" ja keskustelukumppaneinaan Osmo Soininvaara, downshiftaaja Sampsa Kiianmaa (Vehmas Assembly, tiedättehän!) ja Alma Median henkilöstöpäällikkö Mari Vuorre.

Keskustelussa nousi esiin Sampsa Kiianmaan ja Mari Vuorren erilainen käsitys siitä, mikä on tärkeää työtä.

Sampsa kertoi tekevänsä nelipäiväistä työviikkoa, mutta sen lisäksi myös vapaaehtoistyötä (ja tiedänhän minä, että hän viljelee kasvimaatakin). Hän pitää tätä parempana kokonaisuutena kuin aikaisempaa elämäänsä kiireisemmässä työssä. Vuorre puolestaan katsoi, että yhdestä työpaikasta pitäisi saada innoitus irti ja keskittyä siihen.

Sampsa ihmetteli, miksi palkkatyötä pidetään parempana kuin vapaaehtoistyötä ja Mari Vuorre puolestaan, miksi vapaaehtoistyötä parempana kuin palkkatyötä.

Mitäpä tuohon sanoisi? Symppaan enemmän Sampsan ratkaisua, mutta ymmärrän, ettei sellainen ole kaikille mahdollinen. On hienoa, että hän on pystynyt olemaan noin itsenäinen, tekemään itselle tärkeää ja mieluista työtä sekä tasapainottamaan menot tulojen kanssa.

En haluaisi tehdä eroa palkkatyön ja muunlaisen työn välille. Jos sienestää ja hoitaa kasvimaata saadakseen perheelleen ja itselleen ruokaa, työtä se minusta on, eikä asia siitä muutu, vaikka noista hommista nauttisikin. Jos äiti tai isä hoitaa lapsia kotona, sekin on työtä. Kun teemme työtä ensisijaisesti elatuksemme vuoksi, miksi palkkatyö pitäisi kanonisoida ainoaksi arvokkaaksi työmuodoksi.

Taloudellisia järkiperusteita toki löytyy. Palkkatyön kautta karttuu verotuloja hyvinvointivaltion menoihin ja työnjako nostaa tuottavuutta. Silti ihmisen valinnanvapaus on itsearvoisesti lähtökohta tässä asiassa.

Vapaaehtoistyö on hienoa kansalaisuuden toteuttamista. Onhan siinäkin toki ongelmansa. Varoja menee oman organisaation brändäykseen, kun kilpaillaan aktiiveista ja lahjoitusvaroista. Varat karttuvat parhaiten siellä, missä brändäys onnistuu parhaiten eivätkä varat jyvity hädänalaisimpien tarpeiden mukaan.

Sosiaalitoimen kautta tapahtuvassa auttamisessa avustusta myönnetään normitettujen tarveperusteiden mukaan ja harkintaa sovelletaan myös. Tämä on oikeudenmukaista, mutta tuntuu etäiseltä kansalaisista ja vaatii runsaasti työvoimaa käsittelyyn.

Entä jos kotimaan köyhyys hoidettaisiin verotuksen kautta ja ulkomaden köyhiä vapaaehtoistyön kautta?

Tuomas Enbuske esitti ohjelmassa hyvin mielenkiintoisen pointin. Hän sanoi, että siihen tyyliin, että virikkeet lisäävät vauhtia. Tuo vastaa kokemustani. Mitä enemmän puuhaa kiinnostavien asioiden parissa, sitä enemmän virikkeet lisäävät höökää pannuun.

Tervetuloa mukaan Kiki ja MiaO! Kiva että päätitte tulla.

Päivän pieni ilo: Äitini lahjoitti minulle tänään A.B.C. Piirustuskoulun ensimmäisen vihkosen sarjasta "Cours A.B.C. de Dessin". Vihkonen on painettu minun synnyinvuotenani. Äitini aloitti kyseisen piirtämisen etäopetuskurssin minun ollessani pieni. Äitini pärjäsi aikoinaan koulussa piirustuksessa oikein hyvin. Hän ei käynyt tätä kirjekurssia loppuun, mutta vihkonen on minulle kallisarvoinen aarre.

Kuvat taas Etretatista

Ahneuden monet kasvot

2010-10-01T14:19:00.000+03:00

Serenitas eli Ritva Rajander-Juusti nostaa esiin mainion ja toisaalta ajatuksia herättävän näkökulman kirjassaan (Kohtuus kaikessa - Enemmän elämää vähemmällä).

Perinteisesti käsitämme ahneudella kaikenlaista ylenmääräisen mammonan perässä läähättämistä, mutta se voi ilmetä muillakin - myönteisiksi mielletyillä - tavoilla. Posketon ahneus työlle eli työnarkomania vaivaa monia, mutta me voimme olla ahneita myös kommunikaatiolle ja elämyksille. Netti ja kännykkä pitää olla aina ulottuvilla. Saatamme juosta tapahtumasta ja koulutuksesta toiseen.

Niinpä. Pitäisikö älähtää, kun kalikka kalahtaa? Tässä taas bloggaillaan, kohta pitää tsekata Facebook ja maanantai-iltana mennään taas kurssille TaiK:iin. Netistä löytyy niin paljon mielenkiintoista, että melkein ei tiedä minne päänsä kääntäisi.

Voisiko ihminen olla myös ahne laiskottelulle? Kohtuutta downsiftaamiseenkin. Entä ahneus liikunnalle? Vähänkö noita maratoonareitakin juoksee tapahtumissa ja pururadoilla treenaamassa.

Kuvat Etretatista Ranskasta

Melkein yhtä tylsää puuhaa kuin fillarin korjaus

2010-09-30T20:10:00.000+03:00

Kuumaiseman kautta luolaan

Yksi minulle vastenmielisimpiä vapaa-ajan toimia on papereiden perkaaminen ja järjestäminen. Ja sen huomaa. Samaan kategoriaan kuuluu myös tavaroiden mulkkaaminen (kiitos oululaisille tästä mainiosta sanasta) ja poistettavien esineiden valikointi. Näitä tylsempää on ehkä vain fillarin korjaus. No, muukin siivous sijoittuu "hyvin".

Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että minulla on huonot luontaiset edellytykset kaikenlaiseen järjestelyyn. Se ei tietenkään saisi olla syy tämmöisten hyötyhommien laistamiseen. Niitä on kuitenkin helppo kiertää, kun aina on tärkeämpää (lue: mukavampaa) tekemistä, ja aikahan on rajallista.

Luolan perukka

Olen hidas mulkkaaja, jumitun liikaa harkitsemaan poisheittämisen ja säilyttämisen välillä, olen hajamielinen ja epäkäytännöllinen. Väsyn nopeasti systemaatisessa työssä. Seli seli ...!
Kyllä kyllä, elämä helpottuu, kun tavarat löytyy ja tilaakin on enemmän.

Paperien organisointia olen pystynyt huomattavasti helpottamaan sekä työssä että kotona siirtymällä kohti paperitonta toimistoa. Kauan on puhuttu siitä, kuinka tuollainen aika on tulossa, mutta kuinka se aina siirtyy eteenpäin. Minusta se nykyään eniten omasta tahdosta kiinni. Koulussa melkein kaiken voi säilyttää bittimuodossa. Opiskelijat voivat tehdä kurssityönsä suoraan oppimisalustalle (meillä Moodle), sähköpostitse viestitään ja opiskelijoita koskevat asiat voidaan säilyttää tietojärjestelmissä.

Kotona suuri helpotus on ollut, kun olen saanut siirrettyä suurimman osan laskuista hoitumaan suoraveloituksella ja tiliotteetkin olen vaihtanut bittimuotoon.

Kuvat ovat Etretatista kesäreissultamme.

Minut tyypiteltiin keventäjäksi

2010-09-29T20:53:00.000+03:00

Tänään oli pitkäaikaisen slow life -bloggaajan Serenitaan eli Ritva Rajander-Juustin kirjan Kohtuus kaikessa - Enemmän elämää vähemmällä-kirjan julkistuksen juhlistustilaisuudessa.

Kirjan rakenne on tällainen:

Miten minusta tuli kohtuullistaja?

Kohtuullistaminen - uusi, vanha vai uusvanha ilmiö?
Yksilönä työelämässä
Aika virtaa
Kohtuullisuus kulutuksessa
Onnellisuutta etsimässä

Ritva haastatteli minuakin kirjaansa varten. Sen verran olen ehtinyt kirjaan tutustua, että tiedän hänen tyypitelleen minut kohtuullistajana keventäjäksi. Muut tyypit ovat nuoret kohtuullistajat, perheen hvyinvoinnin etsijät, uranvaihtajat ja irtiottajat.

Oli mukava tavata tilaisuudessa ensimmäistä kertaa naamakkain bloggaajakaverini Mari Koistinen, joka kirjoittaa ansiokkaasti Mari Koo-blogia ja on yksi Kulutusjuhla-sivuston taustahahmoista. Taitaa hänellä olla muitakin.

Videoiden editointi on vaarallinen ansa

2010-09-28T20:08:00.000+03:00

Videokuvaus ja editointi on hyvin, kovin, koututtavan houkuttelevaa. Hommasin hyvän digivideokameran (full hd) viime vuoden lopussa. Sillä voi kuvata miltei vaikka minkälaisessa valaistuksessa ja kuvalaatu on katsottaessa upea.

Luola houkuttaa

Nyt pää kylmäksi. Editointi on luovaa ja mielenkiintoista, mutta vie tolkuttomasti aikaa. Kuvaaminen sinänsä sujuu mukavasti matkailun, seurustelun yms. ohessa.

Kaarina Davisin raju elämänmuutos

2010-09-27T21:54:00.000+03:00

Sattui Haaga-Helian kirjastossa käteen kiinnostavan tuntuinen kirja. Kaarina Davis on kirjoittanut slow life -oppaan, jossa hän kertoo rajusta elämänmuutoksestaan. Kirjan nimi on nasevasti "Irti oravanpyörästä".

Davis on työskennellyt stressaavaksi kokemassaan ammatissa eli sairaanhoitajana. Hän sai kyllikseen, kouluttautui luontoyrittäjäksi ja muutti Hämeenkyrön Alhonkylässä olevaan torppaan. Hän kasvattaa itse suuren osan tarvitsemastaan ruuasta ja kerää polttopuut metsästä. Hän tulee vähällä toimeen ja sen vuoksi hänen ei tarvitse tehdä töitä niin paljoa kuin ennen. Aamuisin hän herää onnellisena uuteen päivään.

Rohkea teko! Enpä tiedä olisiko minusta tuohon, mutta kirjan aion lukea.

Bloggausta ja/vai facebookkausta?

2010-09-26T11:41:00.000+03:00

Laskuvesi paljastaa laajan vesijättömaan
ja avaa reitin seinämässä olevaan luolaan

Bloggauksen rinnalle on ankara kilpakumppani taistelemaan ajasta. Tämän haastajan nimi on Facebook. Kummassakin on omat viehätyksensä.

Bloggaus on pitkäjänteisempää ja teemakeskeisempää. Vuorovaikutus tuntuu tapahtuvan enimmäkseen tuntemattomien kanssa. Heistä voi kuitenkin tulla bloggauksen puitteissa kavereita, joihin yhdistää kiinnostus samoihin aiheisiin, osasta jopa face-to-face -tuttuja. Blogin reunaan kertyy vähitellen linkkejä muihin kiinnostaviin blogeihin. Samanmielisiä löytyy. Kommentteja vaihdellaan.

Bloggauksesta saa enemmän irti, jos käyttää runsaasti aikaa muiden kirjoittajien blogien lukemiseen ja uusien kiinnostavien blogien etsimiseen. Tähän tosin humahtaa helposti tunteja niin, että yöunet vaarantuvat.

Vesijättömaa houkuttelee poimimaan simpukoita

Naamakirjailu taas on päiväperhosmaisempaa, mutta silti kiinnostavaa ja mukavaa. Teemat ovat lyhytikäisiä ja syntyvät usein median esiin nostamista aiheista. Suurin osa seurustelukumppaneista on vanhoja kavereita, jos toki kavereiden kavereihinkin voi tutustua Facebookin tarjoamissa puitteissa.

Facebookkauksessa tykkään siitä, että voin vaihtaa ajatuksia kiinnostavista sellaisten kavereiden kanssa, jotka tunnen hyvin, mutta tapaan harvoin. Näin voin elvyttää ja ylläpitää kaveruuttani sellaisten kanssa, jotka ovat muuttaneet muualle. Oman suolansa hommalle antaa se, että kavereiden aloittamiin keskusteluihin osallistuu heidän kavereitaan, jotka ovat minulle tuntemattomia. Puolitutukin voivat muuttua vaikkapa kolmen vartin tutuiksi.

Facebookissa voi käväistä pyörähtämässä muun puuhan lomassa ja heittää jonkun kommentin. Virkistävä hengähdys tutussa seurassa. Tosin onhan siinä vaara jumittua, mistä on haittaa, jos aikataulu ei oikein sallisi moista.

Hanna, lämpimästi tervetuloa mukaan!

Bloggaus rosvoaa vapaa-aikaa

2010-09-25T18:50:00.000+03:00

Murentelenpa lisää vapaa-ajan puuhiani priorisoitavaksi.

Olen blogannut ja pitänyt kotisivua vuodesta 2005. Aikaa on tietysti palanut. Aiheet luonnehtivat mielenkiintojani. Olen kirjoittanut historiasta, taidenäyttelykäynneistä ja matkoistamme. Perhebloginkin olen pistänyt pystyyn. Osa blogeista on liittynyt työhöni. Tämän blogin teemana on slow life ja äsken aloitin taidehistoriablogin.

Historiablogissani yhdistelin matkoillamme näkemäämme yleiseen historiaan. Se on nukkunut muutaman vuoden ruususenunta lukuunottamatta jotakin yksittäistä myöhempää ryhdistäytymistä.

Kirjoitan hitaasti. Liitän blogeihin valokuvia, videoitakin. Siihenkin menee aikaa. Hankin tietoja kirjoittamista varten.
Tässä kuvausta yhdestä vapaa-ajan aikavarkaastani. Arvioin myöhemmin näiden merkitystä.

Päivän pieni ilo: Alta kolmevuotias tyttärentyttäremme lauloi meillä tänään ja "säesti itseään pianolla".

PS: Käyttävät blogien kirjoittamisesta nimitystä "blogaus", mutta minun korvissani "bloggaus" soi paremmin. Niinpä käytän sitä.

Viisautta lennokkaasti Vox Helsingissä yliopiston juhlasalissa

2010-09-23T21:43:00.000+03:00

Olimme tänä iltana Vox Helsinki-tapahtumassa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Vähän dejavutakin, kun 90-luvulla kuuntelimme Esa Saarisen ja Kirsi Longan esityksiä samassa salissa. Lonka oli nytkin paikalla. Tilaisuudessa oli kuusi esiintyjää, jotka kukin piti varttitunnin esityksen.

Tarjolla oli akateemista tietoa ja journalistilennokkuutta. Päivän teema oli hyvä elämä.

Minä ja Kosmos

Pekka Himanen: Anna arvoa jokaiselle niin autat häntä löytämään potentiaalinsa ja maailma parantuu. Ei minä vaan me! Mikä on merkityksesi?

Kari Enqvist: Galaktinen vuosi kestää noin 260 miljardia vuotta. Me täällä elämme galaktista varttiamme kahden jääkauden välissä. Linnunrata ja Andromeda sulautuvat yhteen, mutta siihen menee onneksi 4000 miljardia vuotta. (tässä saattoivat kyllä miljoonat ja miljardit minulla heittää häränpyllyä).

Työelämä vai työ ja elämä

Kari Uusikylä: Luovuus tarvitsee aikaa ja tilaa. Kontrolli pahasta. Kaikkien organisaatioiden ei pidä toimia bisneslogiikalla. Sellainen johtaa tuhoon.

Reetta Räty: Koillisssanomat Kuusamossa ei tarvinnut visiota ja strategiaa. Muutoinkin tiedettiin mitä pitää tehdä. Muistiot ja konsulttitermit pois. Tehdään työtä.

(Hyvä) elämä opettaa

Kirsi Lonka: Ilman myönteisiä tunteita ei opi, mutta ei liian rentokaan saa olla. Ahdistus haittaa.

Jaakko Lyytinen: Ihmiset ovat turhaan 20 vuotta laitoksissa (=oppilaitoksissa). Ei asioita niissä opita. Ne opitaan vertaisilta.

Paljonko elämästä Hesarille?

2010-09-19T10:28:00.000+03:00

Lukeminen on minulle läheinen ja luontainen tapa viettää vapaa-aikaa. Illalla ennen nukahtamista on mukava lueskella sängyssä. Siinä mieli tyyntyy ja jossakin vaiheessa alkaa tuntua, että valon voisi nyt sammuttaa. Voi tosin käydä niinkin, että on niin kiinnostavaa luettavaa, ettei tahdo malttaa lopettaa. Vielä yksi luku ja sitten vielä yksi ....

Etretatin hallinnollinen keskus

Usein luen Hesarin loppuun sängyssä. Tunnustan olleeni pitkän aikaa addiktoitunut kyseisen lehden lukemiseen. Ne nyt vain osaavat siellä lasitalossa koostaa päivittäin runsaan annoksen kiinnostavaa luettavaa. Olen tietoinen siitä Hesarin periaatteesta, että pääkirjoitukset edustavat lehden kantaa, ja muita juttuja voivat leimata kirjoittajien erilaiset aatteelliset taustat.

Näkymä Etretatista

Mutta mutta ...! On myös syytä kritiikkiin. Huomaan hömpän alkaneen syödä laatulehden palstatilaa. Osa vaikuttaa huitaistulta tajunnanvirralta ja osa jonkinlaista kevytuutisoinilta. En tarkoita tässä taitavan nasevaa pakinointia, jolla on oma piristävä roolinsa.

Minusta vanhasta roolijaosta olisi syytä pitää kiinni, asialehti asialehtenä ja hömppä iltapäivälehtiin. Sähköisen median kilpailu kai taivuttaa Hesaria viihteellisyyteen.

Olen huomannut luiskahtavani lukemaan noita joutavuuksiakin. Kai voisin ryhdistäytyä ja tietoisesti jättää ne väliin. Sitten kun haluan lukea kevyempää, voin ostaa Iltsin.

Hesarin lukeminen rentouttaa. Silti voisi miettiä, paljonko vapaa-ajastani annan Hesarille. Varsinkin valtava sunnuntaipläjäys tahtoo vallata ison osan aamupäivää. No, kai sen huonomminkin voisi käyttää ja onhan se mukava olla kiireettömänä mukavan luettavan parissa.

Mutta jos arkipäivän Hesari vie vaikkapa tunnin ja sunnuntain kaksi, menee tähän julma osa vapaa-ajasta.

Lukeminen on saanut mahtavia kilpakumppaneita taistelemaan ajastamme. Facebook, bloggaus, Ylen Areena koukuttavat. Areenassa on mm. kiinnostavia historiadokumentteja, että niiden katsomatta jättäminen tuntuu menetykseltä. Kun ohjelmat ovat määräaikansa katsottavissa, voi kertyä urakkaa. Tämä on nyt sitä infoähkymaailmaa. Joskus tuntuu myös jotakin katsottuani, että olo olisi levollisempi, jos olisin lukenut kirjaa. Toisaalta elävä kuva saa nimensä mukaisesti historian elämään.

Aloitin taidehistoriablogin

2010-09-18T21:23:00.000+03:00

Näkymä Monet'n lummelammikolta

Opiskelen maailman taidehistoriaa uusklassismista toista maailmansotaa edeltävään taiteeseen. Kyseessä on kirjatentti, jota varten luettavana on kaksi teosjärkälettä:

Fritz Novotny: Painting and Sculpture in Europe 1780-1880

George Heard Hamilton: Painting and Sculpture in Europe, 1880-1940

Arvelen että opiskelu sujuu kiinnostavammin ja syvällisemmin (ehkä leppoisamminkin), jos teen sen blogaten. Jos aihe kiinnostaa sinua, pääset uuteen Taidehistoriaa-blogiini tästä.

Onko rentoutumisella ja harrastamisella eroa?

2010-09-11T15:47:00.000+03:00

Arkipuheissa todetaan joskus, että ihminen tarvitsee vastapainoa työlle. Varmaankin tarkoitetaan, että pitää olla jotakin "muutakin elämää" kuin työ ja välttämättömät arkiaskareet. Ajanvietto läheisten ja ystävien kanssa vapauttaa ajatuksia työmurheista. Oikein sosiaalisilla ihmisillä vapaa-aika saattanee tulla näin käytetyksi miltei kokonaan ja hyvä niin.

Jokin rakas harrastus auttaa monia irrottautumaan työstä. On mukava keskittyä johonkin, joka vie huomion ja on mukavaa. Jos aikaa on runsaasti, flow löytyy helposti. Onko tämä rentoutumista?

Jos aika jakautuu tarkkaan työn, unen, arkiaskareiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja harrastusten kesken, onko kaikki hyvin? Eikö kuulosta hyvältä elämältä?

Saattaa tuo jollekin sopia, mutta ei oikein minulle. Olen tosin runsaasti harrastunut elämäni sullomista täyteen välttämättömiä ja kiinnostavia aktiviteeteetteja. Elämä opettaa. Tarvitsen tilaa olemiselle. Täyteenbuukattuna eläminen on ruhjovaa. Ei makeaa mahan täydeltä.

Harrastukset, kyläilyt ja muu mukava virkistävät mieltä. Tällaisen puuharentoutumisen lisäksi tarvitaan olorentoutumista.

Lainaan Satu Pusaa:

Rentoutuminen on mukavaa OLEMISTA, ei tekemistä, ei sen suunnittelua mitä teen kun saan oltua tämän rentoutumisen “pois alta” ... vaan ihanaa antautumista oman itsensä OLEMISEEN, painolastin purkua, akun täydentämistä, itsensä kuuntelua, aikaa itselle, tasapainottumista, lepoa, hyvää oloa. (Lue lisää täältä.)

Hei, tarvitsemme luppoaikaa. Vanha Nykysuomen sanakirja (1967) määrittelee sana näin: " s. murt. jouto-, työtön aika, joutilaisuus.". Verbi luppoilla taas määrittyy näin: "s. murt. kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien tai odotellen." Luppo tarkoittaa myös naavaa.

Kuulostaa arkaaiselta. Sävy on negatiivinen. On menetys, kun joutuu viettämään luppoaikaa. Minusta sävy ei ole nykyään tuollainen vaan neutraali, jopa myönteinen. Nykykäytössä se mielestäni tarkoittaa lyhyitä aikoja kuten vaikkapa puolta tuntia.

Voisikohan sanan etymologia kulkeutua naavan pehmeyteen? Tarvitsemme pehmustavia lukkoaikoja puuhiemme väleihin, aikoja ilman aikataulua. Voi vain oleskella ja nysväillä mitä mieleen juolahtaa ilman tavoitteita.

PS: Minun on lisättävä siviilipuolen aktiviteeteihini raha-asioiden hoito ja taidekurssit.

Sivun kuvat ovat Etretatista Ranskasta. Se sijaitsee Normandiassa Kanaalin rannalla. Asukkaita on vain parisen tuhatta, mutta kylä tuntuu olevan jonkinlainen kulttipaikka Ranskassa. Courbert ja Monet ovat maalanneet Etretatissa. Monet'n maalauksissa voi nähdä kuvieni näkymiä, mm. kalkkikivijyrkänteistä. Kallion päällä oleva merimieskappelikin näkyy maalauksissa.

Yllä näkyvä ateljee on erään gallerian yläkerrassa. Joku taiteilija tuottaa tästä Monet'n maisemaa uudestaan ja uudestaan. Hm.

Kirjailijat Guy de Maupassant ja Maurice Leblanc sekä säveltäjä Jacques Offenbach kuten eräät muutkin kuuluisuudet liittyvät Etretatin menneisyyteen. Leblanc halusi olla syvällinen kirjailija, mutta alkoi kirjoittaa Sherlock Holmes -dekkareiden vastineeksi -kirjoja ja jäi sille tielleen. No, Etretatissa on nyt Arsène Lupin -talo.

Mihin vapaa-aika menee ja minne sen pitäisi mennä?

2010-09-10T20:42:00.000+03:00

Jatkan puuhieni priorisoinnin pohtimista. Leipätyössä valitseminen erilaisten tehtävien kesken on rajallista vapaa-ajan puuhiin verrattuna. Työtehtäviäni olenkin jo kuvannut.

Luettelin aikaisemmassa kirjoituksessani tarjokkaita vapaa-aikaani varaamaan:

•nukkuminen, rentoutuminen

•yhteiset puuhat vaimon kanssa

•lapset ja lastenlapset

•vanhemmat

•liikkuminen

•kuvataiteilijan työ

◦maalaaminen ja piirtäminen

◦valokuvaus

◦näyttelyt, kutsurekisteri

◦osallistuminen kursseille

•kyläilyt

•bloggaus

•facebook

•lukeminen

◦lehdet

◦kirjat

•kolesteritason laskeminen (Kiloklubi)

•Ylen Areena

•lukupiiri Kirjaviisaat

•tietotekniikkavarustuksen ylläpito

•videofilmaus ja editointi

•tavaroiden ja paperien perkaus

•Kukkojen sukuseuran hallitus

Alan nyt kuvata näitä Ajattelun ammattilaisen ohjeiden mukaan. Hän kehottaa miettimään myös näiden tekemisten seuraamuksia eli niiden merkitystä. Kun listaa katselee, näyttää selvältä, että toiset ovat tärkeämpiä kuin toiset. Puuhien merkitys ja siten myös arvojärjestys varmaankin vaihtelevat elämänvaiheiden mukana.

Nostan luettelosta nukkumisen ja rentoutumisen sekä liikkumisen erilleen, koska niiden riittävä määrä on perusedellytys kaikelle muulle. Ne voitaneen ottaa annettuina tekijöinä. Aikaa menee sen verran kuin menee.
Näistä huolehtiminen paitsi tekee elämän miellyttävämmäksi myös parantaa muiden puuhien sujumista, koska virkeänä ja hyväkuntoisena pystyy toimimaan tehokkaammin.

Tuli tässä mieleen, että luetteloon pitäisi lisätä myös vapaaehtoistyö.

Nostan erilleen myös puuhailun vaimon kanssa sekä olemisen lasten, lastenlasten ja vanhempien kanssa. Tätä tuskin tarvitsee perustella. Ollaan elämän ydinalueella.

Asioita voisi arvottaa myös myös sen mukaan, onko niillä merkitystä muille läheisilleni ja jos on, minkä verran.

Tämän verran pääsin eteenpäin tänään.

Tämän sivun kuvat ovat Etretatista

Millaista on hyvä opetus?

2010-09-09T18:13:00.000+03:00

La Manne-Porte, Etretat

Aloitin jokin aika sitten elämäni toimien kirjauksen ja kuvauksen niiden priorisointia varten. Työtehtävistäni on vuorossa didaktinen kehittäminen. "Didaktiikka etsii vastausta kysymykseen, millaista on hyvä opetus. Didaktiikan tutkimuskohteena on siis opetus, ei opettaminen tai oppiminen.", toteaa Wikipedia.

Nykyään oppimaailmassa nojaudutaan laajalti konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen, jonka minäkin jaan. Konstruktivismi painottaa opiskelijan omaehtoista aktiivisuutta ja aikaisemman tiedon hyväksikäyttöä oppimisessa.

Etretat

Sana "opettaminen" pitänee ymmärtää irrallaan oppimisesta. Asioita kannattaa ja pitää selittää, mutta se ei vielä vie maaliin, koska opiskelija omaksuu asian kunnolla vasta sovellettuaan sitä käytäntöön. Luennointia ei saa olla liikaa eikä soveltamista liian vähän. Sanotaan, että opettaja on oppimisen mahdollistaja.

No, tuossa ei ollut juuri uutta, mutta koen työssäni tämän kentän mielenkiintoisena, haastavana ja jopa kuormittavana. Miten löydän menetelmiä, jotka innostavat opiskelijoita ja ottavat huomioon erilaiset oppijat? Tämä aihe on työni suolaa. Siinä on kuitenkin vaaransa, koska kehittäminen vie paljon aikaa ja kokonaisuuden pitää jatkuvasti rullata. Innostumista pitäisi oikeastaan yrittää säädellä, koska jos työ menee raskaaksi puurtamiseksi, menetetty vireys kostautuu tuntityöskentelyssä. Kun kehittelee opetusjärjestelyjä, pitää oppia uusia juttuja ja joutuu takeltelemaan niiden käyttöönotossa.

La Manne-Porte, Etretat

Sattumuksia: Nousin äskettäin Pasilassa raitsikka ysiin mennäkseni Hakaniemeen ostamaan grafiittitankoja. Välikössä oli miellyttävän oloinen nuori mies, joka vaikutti ulkomaalaiselta. Hän piti kädessään lappua, jossa luki tähän tyyliin: Free conversation in English. Max. 5 min. Nuori suomalaismies oli paraikaa juttelemassa hänen kanssaan. Kun aika täyttyi, lapunpitäjä keskeytti ystävällisesti keskustelun. Kun seuraavaa kumppania ei kuulunut, hän istuutui tekemään muistiinpanoja. Hänellä tuntui olevan raitsikan perässä ainakin yksi suomalainen kaveri. Mistähän lienee kyse?

Hullu tarina mutta niin tosi

2010-09-07T09:21:00.000+03:00

Firenze, sekatekniikka

Mariá de la Luz Cervantes (sic!) oli kakkosluokan näyttelijä ja hänen miehensä Saturno yhtä hyvä salonkitaikuri. Mariálla hajosi auto kesken matkan hänen ollessaan paluumatkalla kotiin. Tämä nuori nainen rantasandaaleissaan poimittiin kaatosateesta tainnutettuja mielisairaita kuljettavaan bussiin ja kävi niin ikävästi, että hän joutuikin potilaaksi laitokseen, kun oli nukkunut matkalla ja perillä tultaessa kyseli puhelinta soittaakseen taikurilleen.

Hänet kuvattiin levottomaksi ja hänellä katsottiin olevan sellainen pakkomielle, että hän jatkuvasti pyysi päästä puhelimeen. Kun puolisolle vihdoin selvisi missä Mariá on, hän alkoi vierailla laitoksessa ja luuli hänkin vaimoaan mielisairaaksi.

Sinne Mariáraukka jäi ja Saturno löysi uuden vaimon.

Tämä novelli on kirjakerhomme Kirjaviisaiden tämän iltaisen kokoontumisen läksykirjassa, joka on García Márquezin kokoelma "Oudot vaeltajat". Kyseisen novellin nimi on "Minä tulin vain soittamaan puhelimella".

Ohi mennen: Eilen meitä vastapäätä istui metrossa istui noin nelikymppinen mies ja häntä varttuneempi rouva. Äiti ja poika? Täti ja ...? Teatteriin tms. menossa. Miestä haukotutti. Rouva totesi tämän väsymyksen ja sanoi, että pitää panna käsi suun eteen, heti eikä perästä, kun haukottelee.

Äiti!

Käännän takkini - Habitare-messuilla on kivaa

2010-09-05T18:05:00.000+03:00

Pulikoiden alla on pehmike

Olin tänään ensimmäistä kertaa Habitaressa sen uutuuden, taideosaston, houkuttelemana. Olen ennakkoluuloisesti vieroksunut tapahtumaa, kun olen kuvitellut mielessäni tavarapaljoutta ja ihmisvilinää.

Menimme ensin Design-osastolle. Olin yllättynyt, kun siellä oli niin monenmoisia yksinkertaisuudessaan viehättävän innovatiivisia ja kauniitakin tuotteita esillä. Niitä oli helppo tarkastella eikä ruuhkaakaan ollut haitaksi asti.

Ajatella, että noin yksinkertaisen käyttökelpoisia keksintöjä voidaan vielä hoksata.

Patjan päällisen saa auki vetoketjun avulla

Aikaa vierähti Pelle Peloton-osastolla ja taideosastokin oli laaja.

Loppukevennys

Näin minua on nyt opetettu omistamaan kirjoja

2010-09-04T15:59:00.000+03:00

Eilinen kirjaviisasteluni on kirvoittanut kovasti kommentteja Facebookiin.

Kirjamessuvalintojani on moitittu tylsiksi. Eräs kirjoittaja toteaa, ettei kädet tärise himosta päästä noiden kimppuun. Tässä vastavetoni ... :) :

"Miksi väheksytte valitsemaani tietopuolista, sopivaa kirjallisuutta? Mikä voisi olla ajankohtaisempi kuin Weberin pörssi. Entäs Ksenofon? Selkämyksen mukaan kyse on omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisyisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Onkos laskut maksettu? Eikös meidän jo vihdoinkin pitäisi saada selville, mihin sukupolveen kuulumme? Jos vaikka ihan väärissä tulee hengailtua.
Ai historia ei kiinnosta? No katsokaa edes mistä se alkaa.
Ja Leonardo ja Aleksanteri Suuri - niin tylsänharmaita tyyppejä."

Vastaukset ovat avanneet mukavasti näkymää erilaisiin suhtautumistapoihin kirjoihin. Yksi kommentoija kertoo, että hänellä on oma hylly lukemista, sopivaa aikaa ja tunnelmaa odottaville kirjoille. Hyvä idea. Hän vakuuttaa, että jokaisen kirjan omistamiselle hänellä on jokin syy. Kirjahyllystä löytyy usein vastauksia. Hyllyt kantavat ystäviä, joista ei voi luopua.

Toinen sanoo heillä ostettavan kirjoja kun himottaa ja samalla tehdään hyvää tukemalla kirjailijoita.

Kolmas toteaa, että vain parhaat kirjat kannattaa jättää itselle.

Vakaakätinen pitää ostossatsiani keveänä ja arvelee tarvitsevansa perässä hiissattavan lentolaukun messuille mukaan. Hän kertoo antaneensa lahjaksi osan yksillä messuilla ostamistaan eepoksista, yhtä hän on käyttänyt lähteenä ja yksi ruonkirja on muuten luettu. Jotain on jäänyt lukemattakin. Hänellä on ollut kanttia luopua 100-200 teoksesta muuton yhteydessä.

Viides antaa turhia kirjoja kirjastoauton kuljettajan vietäväksi. Omistuskirjoitukset tosin mietityttävät.

Kuudes tarjoutuu tekemään hylkykirjoista taidetta. Tästä viriää seitsemännellä ideoita tehdä joutokirjoista lampunjalkoja ja sivuista saisi lahjapaperia.

Virisi sitten jopa ajatus kirjoista muuratusta ajattelutilasta tai -katoksesta.

Marikka kertoo tämän postauksen kommentissa, että heillä on pystytty luopumaan peräti 800 kirjasta.

Mitenkähän tätä nyt vetäisin yhteen? Kirjahyllyn sisällöllä on merkitystä. Turhista kannattaa luopua - jopa luovasti. Hyvä kirjasto on kuitenkin kuin ystävä, joka ei hylkää. Sen luokse voi mennä puhumaan murheistaan ja hakemaa apua. Miksi rampata kirjastossa, kun ystäviä on lähelläkin. Ne jaksavat odottaa vuoroaan. Osasta huomaa, ettei niiden seuraa niin kaipaakaan. Ne voi lähettää etsimään parempaa seuraa.

Olkaamme uskollisia parhaille ystävillemme!

Tervetuloa mukaan QKiara. Mitä sinä ajattelet kirjojen omistamisesta?

Luetaan hei kirjahylly tyhjäksi!

2010-09-03T19:42:00.000+03:00

Kirjoitin viime vuonna jutun ostoksistani kirjamessuilla. Pian on taas se aika vuodesta. Saalis näkyy tuossa kuvassa.

Olen lukenut noista tähän mennessä vain kuvassa oikealla olevaa Liina Puustisen kiinnostavaa kirjaa Kuluttajamuottia. Sekin on siis kesken, mutta mikäpä laki määräisi lukemaan kaikki käteen tarttuneet eepokset kannesta kanteen. Luulen jo perusjujun tavoittaneeni.

Puustinen on tutkinut ansiokkaasti mainonnantekijöiden käyttämien kuluttajaluokitusten merkitystä. Mainonta oikeastaan tuottaa kuluttajuutta. Miksi niin suuri osa mainonnasta kohdistuu nuorehkoon naissegmenttiin ja miten se vaikuttaa?

Mutta asiaan! Muut ovat kokonaan lukematta, vaikka ovat yhä kiinnostavia. Sitäpaitsi kirjahyllyssä on lukemattomia muitakin lukemattomia.

Järkevää olisi jättää kirjastokäynnit pitkäksi aikaa ja keskittyä omiin kirjoihin. Sitä mukaa kun kun saan kirjoja luettua, voisin arvioida, missä niistä on niin runsaasi jatkuvakäyttöistä sisältöä, että ne on hyvä pitää hyllyssä. Muut joutavatkin kierrätykseen. Osa romaaneista saa mennä, mutta sellaiset, jotka panevat pohtimaan ja joita haluttaa koristella alleviivauksin, palautukoon hyllyyn.

Tietopuoliset jääköön kiinnostavuudesta ja asian painavuudesta riippuen. Mitä tehdä vanhalle Spectrum-sarjalle näinä tiedon valtaväylän aikoina?

Tunnearvoiset saakoon myös armon.

Sitten se tärkein syy kirjojen omistamiseen. Miltä minä näytän kirjastoni seurassa? Mitä haluan kirjastoni kertovan minusta? Kotikirjasto on sisustuselementti. Tunnustapa vain - näin se menee! Tehtäisiinkö testi? Kuinka suuren prosentin kirjoistasi olet lukenut? Minkälaisia ne ovat suhteessa muihin?

Hm. Kirjamessut - pian ne ovat taas. Pakkohan sinne on mennä.

Päivän pieni suru: Odotimme aamulla bussia lähtöseisakkeella. Sateli hieman. Kuljettaja istui bussissa, joka oli tauon ajaksi tarkoitetulla paikalla. Hiukan ennen lähtöä hän siirsi bussin pysäkille ja me odottajat aloimme nousta bussiin. Edelläni menevä henkilö katsoi aiheelliseksi moittia kuskia siitä, että seisotti ihmisiä sateessa. Kuljettava vetosi taukoonsa. Minusta tuo oli tarpeeton episodi. Kuljettaja on leponsa ansainnut.

Päivän pieni ilo: Kävelin kevytliikennesiltaa yli Pasilan konepaja-alueen vanhan radan, Oli mukava nähdä nostalginen, vesoittunut ratauoma, jota on ajettu paja-alueelle ja Kumpulaan vievään ratatunneliin.

Vanhan sahan "petollisen" leppoisaa tunnelmaa

2010-09-01T20:11:00.000+03:00

Liitin eiliseen artikkeliini kuvia Isnäsistä, jossa oli viikonloppuna kyläpäivät ja jossa on maalauksiani esillä - tosin nyt sopimuksen mukaan.

Isnäsin vanhan sahan ympäristö on hyvin tunnelmallinen ja ilmapiiri on tosi slow, vaikka yrittäjyys kylässä kukkiikin. Vanhat punamultaiset työläiskasarmit henkivät mennyttä. Kyläpäivät liittyvät Loviisan Wanhat Talot-tapahtumaan, joten aiheesta kiinnostuneet kävivät tutustumassa esiteltäviin asuntoihin. Joukossa oli entisiä asukkaitakin, jotka kertoivat, että talojen ensimmäisen kerroksen asunnot olivat aikoinaan kaksioita, joissa asui monilapsisia perheitä. Yläkerrassa oli hellahuoneita.

Kylä oli vireä yhteisö, mutta hiljentyi, kun saha lopetti toimintansa 1990-luvulla. Kylässä oli kauppa ja terveyskeskus sekä ruotsinkielinen koulu. Bussi kulki tunnin välein. Töissä käytiin sahalla.

Laaja satama-aluekin nuokkuu unohtuneena. Sitä kautta puutavara aloitti aikoinaan matkansa kohti asiakkaiden varastoja. Käytössä olevia veneitä sentään keinahtelee laiturissa odottamassa isäntäväkejään.

Olisi helppo romantisoida mennyttä elämää maaseudun rauhassa. Varmaankaan meno ei ole tuntunut niin hektiseltä kuin nykyään, mutta työ lienee ollut ruumillista ja siten raskasta. Se varmaankin on eheyttänyt olemista, että tuskinpa kylästä on useinkaan tarvinnut lähteä muualla käymään. Joku kävijä oli löytänyt puolisonsakin naapurikylästä.

Palaan vielä eiliseen aiheeseeni eli työtehtävieni kuvaamiseen. Nykyään kouluissa on runsaasti tietokoneita. Voisi luulla, että ne helpottavat kovasti rutiinityötä. Tuntuu käyneen päinvastoin. Merkittävä osa työtä on erilaisten tietokantojen tai tiedostojen päivittämistä. Se vie aikaa ja stressaa. Tällaista on esimerkiksi poissaolojen kirjaaminen. Opetuksen kannalta riittäisivät rastit paperiin, mutta oppilashuolto tarvitsee tiedot tietojärjestelmään.

Päivän pieni ilo: Kävelin Aleksis Kiven katua ja kuulin Dallapé-muistomerkin tienoilla
alakuloista saksofonin laulua. Joku kaupanpitäjä siellä kulutti aikaansa asiakkaita odotellessaan.

Lisää työtehtävien kuvausta priorisointia varten

2010-08-31T20:37:00.000+03:00

Jatkan työtehtävieni kuvaamista. Oppitunteja ja valmistelua jo kuvasinkin toissakertaisessa postauksessani.

Loviisan Isnäsin tunnelmaa

Seuraavana listalla on ohjaus, joka on aika venyvä käsite. Sitä tapahtuu tietenkin tunneilla, josaan ei kovin paljoa, koska opiskelijat tuntuvat mielellään yrittävän selviytyä itse tuntitehtävistä. Ohjaukseen voitaneen laskea myös kasvava tehtäväkenttä, jota voisi kutsua vaikkapa peräänhuuteluksi. Joitakin opiskelijoita on paimennettava sähköpostein - joskus soitellenkin - pysymään mukana kurssilla. Tehtävien tekemisen ohjausta pitäisi tehdä myös tuntien ulkopuolella, mutta aikaa tahtoo olla niukalti ja tuntien jälkeen ei tahdo jaksaa. Se voi tapahtua myös sähköpostitse.

Isnäsin höyrykonemuseon jyhkeää laitteistoa

Muuttuvat opetussunnitelmat merkitsevät kurssin rakenteen muutoksia. Kokemukseni mukaan sisällöt muuttuvat aika vähän, mutta aikataulutusta on syytä miettiä ja viritellä. Aikaa menee jonkin verran suunnittelupalavereihin, mutta niitä on aika harvoin.

Höyrykoneen nippeleitä ja nappeleita

Päivän pieni ilo: Oli mukava kävellä Itä-Pasilasta Kurviin metroasemalle nuuskien uutta reittiä Vallilan läpi. Aurinko paistoi.

Tervetuloa näyttelyyni "Rakennettu maisema - eletyn kasvot" Loviisan Isnäsiin

2010-08-27T19:32:00.000+03:00