Innostusta ja perfektionismia

Arjaanneli ja Pellonpientare rohkaisevat minua olemaan kahlitsematta innostustani edellisen postaukseni kommenttilaatikossa. Kiitoksia!

Kyllä se voi mennä överiksi. Miniatyyriesimerkiksi voin helposti juuttua myöhään illalla tänne nettiin, kun on niin mukava pörrätä täällä, ja kuitenkin liian lyhyet painavat harteilla seuraavana päivänä.

Jos minulla on kovasti kiireitä töissä ja muita velvollisuuksia, en tahdo malttaa säännöstellä muita mukavia puuhia, ja sitten kuormitus on liian suuri. Ajan tuhatta ja sataa, enkä huomaa käyttäväni jo tuleviakin energiavaroja, ja sitten tulee äkkipysäys. Psykofyysinen systeemi onneksi soimii sulakkeena.

Perfektionismi voi pahentaa tilannetta, jos ei pysty hoitamaan ainakin osaa hommista vain 90 %:sti mikä on yleensä aivan kelvollisen järkevä taso.

Aino-Maijakin (Yksinkertaistaen) kirjoittaa perfektionismista. Hän erittelee ominaisuuden kahteen tyyppiin, joita voitaneen kutsua myönteiseksi ja kielteiseksi perfektionismiksi. Ensin mainitun tyypin edustaja pääsee määrätietoisesti ponnistellen tavoitteeseensa ja toinen taas lamaantuu, kun asettaa itselleen niin korkeat odotukset.

Myönteinen perfektionisti varmaan pärjää, jos hän on myös realisti. Tässä perfektionismi ei ehkä tarkoitakaan pikkutarkkuutta vaan sisukkuutta tai peräänantamattomuutta.

Minusta tuntuisi, että jälkimmäistä auttaisi kohtuullisuuden idea. Realismikaan ei olisi pahitteeksi.

Päivän äijä:

- Kulta! rakas! Mikä sul on? En ikinä oo nähny sun itkevän.

- Nyy-yh. Uhu-u. Ki-k kimi voitti!

Päivän pieni ilo: Pomon mukavan kannustava lausahdus sähköpostiviestissä.

Innostuksen annostelua ja perusteellisuuden patoamista

Jatkan pohdintaa kohtuullisuudesta. On ainakin kaksi piirrettä, jotka vaikeuttavat pitäytymistä aikomusten kohtuullisuudessa.

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut innostumisesta, jota voi olla vaikea pitää aisoissa. Kun tekee jotakin mukavaa ja kiinnostavaa, ei tahdo malttaa annostella paneutumistaan, ja myös kivat puuhat tuntuvat vievän energiaa. Ehkäpä pitääkin ajankäytön hallinnan sijaan puhua innostuksen hallinnasta (tai innostuksen annostelusta).

Toinen kohtuullisuutta haittaava piirre on taipumus liikaan perusteellisuuteen tekemisissään. Jos tuntuu, että varmuuden vuoksi on varmistettava viimeinenkin lillukanvarsi, saa aikaa ja energiaa tuhrautumaan puuhiinsa aivan ylettömästi. Mitenkähän tätä kutsuttaisiin? Perusteellisuuden patoaminen?

Päivän äijä:
- Eii-ii! Tuohinen kesälakki. Tota et paa päähäs.
- Mähän paan. Isänmaan asialla. Kotimaista tuotantoa.

Päivän pieni ilo: Poikkesin Sanomatalossa WSOY:n myymälässä. Juttelin tovin myyjän kanssa. Hän harrastaa astioiden tekemistä betonista. Sellainen oli uutta minulle. Oli mukava kuunnella, kun hän kertoi harrastuksestaan.

Kohtuullisuuden viisaus

Päädyin eilisessä luovuuspostauksessani kohtuullisuuden hyveeseen. Kohtuullisuus kuulostaa tylsältä, tasapäiseltä (inhoan tuota sanaa), harmaalta, epäpersoonalliselta ja mitä kaikkea.

Aristoteles määrittää kohtuullisuuden keskiväliksi nautinnon ja kärsimyksen suhteen. Hän puhuu myös kultaisesta keskitiestä, mikä lienee lähellä ajatusta kohtuullisuudesta. Ihmisen ruumiinlämpö ei saa olla liian matala eikä korkea. Ämpärillinen vettä on liikaa pienelle kasville mutta liian vähän puulle, joten kultainen keskitie ei ole kaikille sama.

Tutkailin taas Sampsan pohdintoja ajankäytöstä ja tavoitteista. Hän suosittelee muistamaan, että omat tavoitteet ovat omia. Niinpä, se on hyvä neuvo. Niitä ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Sampsa kehoittaa myös keskittymään oleelliseen eli rajaamaan ajankäyttönsä rakkaimpiin puuhiin.

Sampsan ohjeet voitaisiin ehkä kiteyttää kohtuullisuudeksi.

Olen työssäni - opettajana - urani huipulla, ja niin on hyvä. Tämän hetken merkittävin käytännön elämään liittyvä tavoite minulla on saada meneillään olevat taideopiskeluni päätökseen. Soisin sen tapahtuvan ensi keväänä, mikä on mahdollista. Työkiireiden vaihteluista johtuen yritän suhtautua asiaan siten, että onnistuu jos onnistuu. En taida oikeasti pystyä siihen. Tämä on minulle järkeilyä. Luontoni puhuu toisin.

Päivän äijä:
- Pääkö? Annan sulle akoniittumia.

- Tä?

- Niin, homeopatiaa.

- Ei ole kuule hometta eikä apatiaa. On päänsärky ja siihen otetaan burana.

Päivän pieni ilo: Kävelin iltapäivällä Herttoniemenrannassa. Tällä kertaa oli mukava kulkea alueen sisäreittejä ja tutkailla näkymiä.

Eilisisiä näkymiä, yksi edellisessä postauksessani oleva toisin rajattuna ja kaksi ylivalottuneen marraskuisa synkistelyä.

Hierarkiat hajalle ja luovuutta leppoisuudella?

Kirjoitin toissapäivänä väljyyden merkityksestä luovuudelle.

Jatkan vielä samaa teemaa ja siteeraan Puohiniemeä ja Nymania (Mies. Arvot, roolit ja tunteet.), jotka toteavat, että:

Kilpailutilanteissa miesten motivaatio on parempi kuin naisten, koska suoriutuminen on miehille tärkeämpää kuin naisille. Luovalle työskentelylle hierarkiat ovat myrkkyä. Ihmisen voi pakottaa liikkumaan ripeämmin, mutta ei kehittämään uusia ideoita. Sen minkä miehet mahdollisesti voittavat paremmuutta tavoitellessaan, he todennäköisesti häviävät ideoiden innovatiivisuudessa.


Voi meitä miehiä! Naiset, lohduttakaa vähän :)






Näinköhän se menee, että kun toistaiseksi miehet ovat enemmistönä johtotehtävissä, eri organisaatioihin rakentuu kilpailullisia hierarkioita virkateineen, tiukkaa projektityötä, nälkäistä tulosvastuuta ja seurantajärjestelmiä?

Toki organisaatioissa pitää olla järjestys ja yhteistyömeininki, mutta rajansa kaikella. En oikein usko, että organisaation kaikkia tehtäviä - jos mitään - tarvitsee suojella luovuudelta, mutta pitää sekin muistaa, että moni asia ei ikinä valmistuisi ilman määräaikoja.






Kuka tohtisi ruveta toistelemaan työpaikallaan, että otetaanpa leppoisammin?

Suo siellä, vetelä täällä. Ehkä on aika palauttaa mieleen klassinen kohtuullisuuden hyve.



Päivän pieni ilo: Farmaseutti oli ystävällinen, vaikka kävin tänään apteekissa viime minuuteilla.



Tämän päivän näkymiä

Väljyyttä luovuudelle?

Palaan vielä tiukasti tai väljästi aikataulutetun elämän problematiikkaan.

Hesarin viimeisimmässä Kuukausiliitteessä on laaja juttu USA:ssa professorina työskentelevästä Bengt Holmströmistä. Huomiotani kiinnitti se, kun hän kuvasi vakinaisen professorin virkaa huippuyliopistoissa.

Sellaiseen tehtävään on hyvin vaikea päästä, mutta kun näin on tapahtunut, saa tehdä melkein mitä haluaa. Hän tarkoittaa, että voi itse valita mielenkiintoisimman yhdistelmän opetusta, tutkimusta ja/tai kiertämistä konferensseissa luennoimassa. Aihepiirit tuntuu saavan itse valita.

Ymmärrän taustalla olevan ajatuksen olevan sen, että luovuus tarvitsee väljät oltavat. Keksintöjä ei voida tehdä tarkan aikataulun mukaan. Mihinkähän muihin ammatteihin vastaava asetelma voisi sopia?

Päivän pieni ilo: Reipas kävely syksyisen kosteassa säässä.

Tämänpäiväisiä näkymiä

Unfriending ulosnaamaustako?

Simplicitas ja Sanna (Mutkatonta mustikkaa) ovat tarttuneet uudissanaan unfriend (Oxford Word of the Year 2009), jolla tarkoitetaan kavereiden heittämistä ulos omasta Facebook -piiristä. Itsekin osallistuin Facebookissa keskusteluun tästä aiheesta, mutta ei meillä ollut tiedossa tätä nimeä asialle.

Saapa nähdä saammeko taas yhden anglismin suomen kieleen. Tuleekohan siitä anfrendausta ("Anfrendasin coolisti muutaman frendin Facebookissa") vai olisiko se suomeksi epäystävystyminen tai muuta sellaista? No, miltä kuulostaisi epänaamaus, ulosnaamaus tai poisnaamaus?

Simplicitas kertoo Facebookissa olevasta mahdollisuudesta piilottaa epäkiinnostavat lähteet. Olen ehkä kovin kiltti, mutta minusta tämä on parempi tapa kuin heittää ulos. Minulla roikkuu pyyntö erään tuttavani naamakaveriksi. Sen verran hyvin tunnemme ja pitkältä ajalta, että aina välillä mietin syytä hyväksymättömyyteen. Laitoinko mukaan kommentin, joka ei tuntunut hyvältä? Eikö hän päivitä tiliään juuri koskaan? Olisiko kyseessä ennakoiva ulosnaamaus?

Niinkin voi käydä, että anfrendaus arkipäiväistyy eikä enää hetkauta. Ehkä tähän tarpeeseen sopisi jokin netikettipykälä. Jos esimerkiksi kaveri on ollut passiivinen kolme kuukautta, sitten hänet voi ulosnaamata ja hän voi taas lähettää uuden kutsun sitten, kun ehtii taas naamailla.

Oman elämän kohtuullistamisen näkökulmasta katsoen naamakirjavirran siivoaminen on paikallaan, kun jää vähemmän koukutuksia houkutuksiksi.

Kirjoitin tässä Sampsan innoittamana nukkumaan menemisestä ihmisten aikoihin ja asetin tavoitteeksi valon sammuttamisen kello 23:n aikaan. Olen onnistunut kahtena iltana, jona kumpanakin valo napsahti pois kutakuinkin määräaikaan. Ensimmäisen iltana nukahdinkin aika pian, mutta toisena en, mikä saattoi johtua opetuksestani tuona iltana. Nukuin kuitenkin kumpanakin yönä enemmän kuin normaalisti. Kiitos Sampsa!

Mainitsin hiljattain Puohiniemen ja Nymanin kirjasta. Luin siitä tänään, että upseerit ovat huolissaan amerikkalaissotilaiden Internetistä johtuvasta univajeesta Irakissa, koska siitä johtuen nämä eivät ole yhtä skarppeja taistelutilanteissa kuin muutoin olisivat.

Päivän pieni ilo: Minulla ei ole ollut tunteja tänään, joten ei ole tarvinnut lähteä mihinkään. Aamullakin sai heräillä rauhassa. Raskas työpäivä tämä kuitenkin on ollut, kun arviointeja olen tehnyt.

Leppoistaja menee ajoissa nukkumaan

Sampsa kirjoittaa vastaansanomattoman viisaasti riittävästä nukkumisesta Vehmas Assemblyssä.

Sellaista on minunkin elämäni. En millään malttaisi illalla mennä riittävän ajoissa nukkumaan, jotta ehtisin saada kunnon unet ennen aamuherätystä. Kun tulen töistä, saatan treenata kuntopyörällä ja sitten onkin päivällisen aika. Tuo Ylen Areena on viheliäinen aikavaras, kun sitä voi katsoa milloin vain ja siellä on tarjolla esimerkiksi dokumentteja, joita tällaisen historiafriikin on vaikea laistaa. No siihen saattaa mennä aikaa, samoin bloggaukseen ja naamakirjailuun. Hesarikin on luettava loppuun. Entä mistä aikaa kirjoille?

Mikäs tässä on puuhastellessa kaikenlaista kiinnostavaa, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja vaimon kanssa kaksin asutaan, mutta rajansa kaikella. Jotenkin tämä virikejanoisuus pitäisi saada aisoihin.

Lupaan noudattaa Sampon neuvoja ainakin tänä iltana. Valot sammukoon klo 23.00. Silloin minun tarpeisiini jää hyvin aikaa nukkua. Jätän syötiksi hesarin siltä osin kuin se on lukematta. Sen luen sängyssä.

Päivän pieni ilo: Katsoin kuntopyöräillessäni Areenasta Darwinia käsittelevän ohjelmasarjan ykkösosan. Esitettiin mielenkiintoinen vaikutusketju. Mitä enemmän talossa, jossa pidetään mehiläisfarmia, on kissoja, sitä enemmän lähistöllä kasvaa puna-apilaa. Kissojen vuoksi mehiläispesiin ei pääse peltohiiriä, jotka ovat tuhoisia pesille. Mehiläiset ovat ainoa laji, mikä pölyttää puna-apilaa.