tiistai 9. heinäkuuta 2013

Paratiisimaisia näkymiä väsyneille mielille


Olen kuljeskellut palstatarhoissa ja nauttinut värikylläisistä näyistä. Kuvannutkin. Näissä tarhoissa on kuin ei olisi missään ja sittenkin jossakin. Aika pysähtyy. Niin luultavasti kokevat palstojen viljelijätkin. Joku kertoi, että osa kasvattaa vain hyötykasveja, osa pelkkiä kukkia ja osa sekä että.












 









 







lauantai 6. heinäkuuta 2013

Taulu valmis - takki tyhjä

"Kämmenen leveys"

Olen viettänyt opettajan pitkää kesälomaa aika suurelta osin minulle rakkaan puuhan parissa. Olen maalannut tauluja.

Yllä oleva teos (koko noin 50 x 87 cm) valmistui tänään. Luomisprosessi oli raskas, mutta tärkeä. Joskus tuntuu, että teos kypsyy ja muotoutuu hitaasti. Teos opettaa ja neuvoo tekijäänsä. Olisi tyhmää olla kuuntelematta.

Värit ovat iloiset, muuta teema kehittyi tummaksi. Värit iloitsevat, mutta kuolema on vieraillut. Vierailun seuraus ei satu heti silmään, mutta ehkä se sieltä löytyy.

Olen väsynyt, mutta onnellinen. Leppoistamisesta lienee parempi olla puhumatta nyt.

Klikkaamalla kuvaa saat se suuremmaksi.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta kaikille blogini lukijoille ja muillekin Blogistanian kaverille!



Voit halutessasi kopioida tämä toivotuskuvan ja lähettää sen keille haluat. Annetaan ilon kiertää!

Voit laittaa kortin suoraan tai vaikkapa Facebookin kautta. Saa sen tulostaakin. Mukava, jos mainitset tekijän ja lähteen. Voit mielihyvin myös jakaa sen Facebookissa.

Tein tämän digitaalisen toivotuskortin Paintilla.

Katso myös FB-ryhmä "Heikki Honkalan maalauksia".

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lisää hyviä uutisia K-supermarket Hertan eettisestä toiminnasta

Kirjoitin äskettäin ilahtuneeni siitä, että lähellämme olevassa K-supermarket Hertassa on laitettu vanhaksi menevät tuotteet edullisella hinnalla myyntiin ja selvästi näkyviin.

Laitoin postauksesta linkin kyseisen kaupan palautejärjestelmään.

Kauppias Markus Ranne vastasi minulle jo samana iltana ja kertoi, että valtaosa vanhenevista tuotteista menee seurakunnan kautta jaettavaksi Myllypuron ruokajonoon. Tämä kuulostaa entistä paremmalta.

Kauppias kertoi myös, että nykyään laki antaa heille mahdollisuuden pakastaa ruokia myöhempiä lahjoituksia varten.

Minusta on hyvin arvostettavaa, että kaupassa nähdään vaivaa ruoan vanhenemisongelman ratkaisemiseksi näin hienolla tavalla.

Meillä on Herttoniemessä kuluttajan markkinat, kun on kävelyetäisyydellä useita hyviä ruokakauppoja. Joudun tunnustamaan, että edullinen hinta tahtoo painaa vaa'assa. Ostoksemme - jotka nyt eivät ole suuret kahden hengen taloudessa - jakaantuvat usean kaupan kesken.

Tässä esitetyt tiedot Hertan toiminnasta lisäävät merkittävästi sympatiaani kyseistä kauppaa kohtaan. Saattaa vaikuttaa hieman ostokäyttäytymiseeni, jonka merkitys tosin on marginaalinen, mutta ainakin voin laittaa hyvää sanaa eteenpäin.

Perinteiset kilpailukeinot laadukkaat tuotteet, hyvä sijainti jne. näkyvät hyvin asiakkaille.

Miten tällaisen eettisen backoffice -office toiminnan voisi tehdä näkyvämmäksi?








keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

K-supermarket Hertta torjuu ruuan tuhlaamista

Nostan hattua K-supermarket Hertan väelle!

Julkisuudessa on ollut hätkädyttäviä tietoja siitä ruuan hävikistä. Puhutaan kolmenkymmenen tai jopa viidenkymmenen prosentin kadosta. Ruokaa häviää ruokaketjun useassa portaassa. Ketjut eivät mahdollisesti hyväksy kaikkia syömäkelpoisia tuotteita esimerkiksi koon vuoksi. Kaupoista ruokaa pannaan menemään, kun "parasta ennen"-päivä lähestyy.



Syyllisiä olemme myös me, jotka annamme osan ruuasta mennä käyttökelvottomaksi jääkaapeissamme.

Olen huomannut, että Hertassa on alettu merkitä selvästi punaisella lapulla tuotteet, jotka ovat hieman varttuneita mutta käyttökelpoisia, ja jotka myydään alennuksella pois. Hienoa, ettei tällaisia tuotteita ole laitettu kaikkia samaan paikkaan, vaan niitä löytää vastaavien, mutta tuoreempien tuotteiden joukosta eri paikoissa.

Arvostan ja kunnioitan!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Musiikkitalon kohtuullisuus

Katsoin äskettäin dokumentin Musiikkitalon rakentamisesta Helsinkiin.




Kuten arvata saattaa, projekti on ollut pitkä, monimutkainen, monitahoinen ja monessa suhteessa haastava. Dokumentissa esiintyi muiden toimijoiden ohella voittaneen arkkitehtiryhmän - Marko Kivistö, Ola Laiho ja Mikko Pulkkinen - edustaja Marko Kivistö, jonka ajatukset viehättivät minua. Hän on kirjoittanut ajatuksistaan ja matkastaan musiikkitalohankkeen parissa kirjan Hiljainen huone.


Ryhmä Etna esiintyy. Musiikkitalo vasemmalla, nyt ilman valaisua


Tämän taitavan arkkitehdin periaatteet koskettavat. Kaukana ovat suureellisuus, wow-efektit, itserakkaus ja -korostus.

Suunnittelijoiden tavoitteena on ollut luoda rakennus, joka sopii käyttötarkoitukseensa ja ympäristöönsä. Ehdotuksen nimenä oli "a mezza voce" eli hiljainen huone. On haluttu tehdä konserttitalo, joka ei tee numeroa itsestään, mutta on silti itseään kunnioittava rakennus, joka istuu eheästi lähirakennusten yhteyteen.

Marko Kivistö totesi dokumentissa, että on oikeastaan hyvä, että taloudellliset resurssit olivat rajalliset. Hän tuntuu kunnioittavan kohtuullisuuden ajatusta. Slow architecture!

Kivistö on ollut Arto Nybergin haastateltavana pari vuotta sitten. Jos haluat katsoa sen, se löytyy täältä: Musiikkitalo - kaupunkikuvan harmonisoija.


8.2.2013

Musiikkitalo on suunniteltu hyvin herkkään ja haastavaan paikkaan. Vinottain vastapäätä Mannerheimintien suuntaan on eduskuntatalo. Pohjoispuolella on Kaupunginmuseon Hakasalmen huvila ja sen pohjoispuolella Finlandia-talo.




Musiikkitalon eteläpuolella olevan aukion vastapuolella näkyvät Kiasman lisäksi Samomatalo sekä Töölönlahden alueen toimistorakennusten ketjun eteläisimmät rakennukset, jotka näyttävät nykyisessä rakennusvaiheessaan hyvin mielenkiintoisilta. Avoimen alueen keskellä on tsaarinaikaisten rautatiehallien palolta säästynyt jäännös, jonka kohtalo lienee vielä ratkaisematon.

Hakasalmen huvila

Kun olen tullut Mannerheimintietä etelään ja ohittanut Musiikkitalon, olen huomannut talon julkisivun synnyttävän liikkeen, joka jatkuu kauempana näkyvässä Kiasmassa. Tämä on minusta erikoisen huomionarvoinen vaikutelma, koska rakennukset ovat jonkin verran etäällä toisistaan ja ulkomuodoltaan kovin erilaiset.

Sanomatalon suunnasta

Sanomatalon suunnasta katsoen Musiikkitalon itäfasadi noudattaa samaa linjaa Finlandia-talon vastaavan kanssa ja näin virittää ne samalle aaltopituudelle. Talo itse näyttäytyy rauhallisen laatikkomaisena mutta lasilla kevennettynä tästä suunnasta. Lasitalo katsoo lasitaloa eli Sanomatalo Musiikkitaloa ja päinvastoin.

Sanomatalo

Kiasman suunnasta katsoen Musiikkitalon edessä näkyy "nurmikkoportaikko", joka saanee kesäisin piknikkaajia koristuksekseen. Sen juurella tulee varmaankin olemaan yksi Stadin kevyen liikenteen solmukohdista, koska rautatiekuiluun tehty Baana alkaa tältä alueelta.






Baana alittaa Mannerheimintien

Minua ilahduttaa kohtuullisuuden periaate myös arkkitehtuurissa. Toki kaupunkiin jokunen wow-rakennuskin mahduu, mutta mielestäni joudumme visuaaliseen kaaokseen, jos kaikki rakennukset kilpailevat keskenään huomiosta.


Kaikki sivun kuvat on otettu Lux Helsinki -tapahtuman aikaan tämän vuoden alussa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Onko tehtävä uraa?


Kyllä ja ei, sanoisin. Olen kantanut huolta työurani aikana siitä, että cv:ni näyttää sellaiselta, että voi saada töitä. Työni on ollut perheeni pääsääntöinen tulolähde ja siksi sen jatkuminen on tuntunut tärkeältä. Tästä on seurannut, että olen ponnistellut säilyttääkseni työpaikkani ja että yhden työsuhteen päättyessä on ollut toinen odottamassa. Ei tämä ole aina onnistunut.



25.2.2013

Kun neuvottelee uudesta työpaikasta, on ehyt cv hyvä selkänoja. Työsuhteiden on syytä olla kohtuullisen pitkiä eikä niiden välillä saisi olla merkittäviä katkoja. Jos joukossa on lyhyitä pestejä ja pitkiä katkoja, ne on syytä pystyä selittämään järkevästi.

Tuolta se on tuntunut, kun munat ovat olleet samassa korissa. Kun olen ponnistellut varman päälle, vaimolleni on jäänyt liian suuri osa siitä kaikesta muusta.

Jatkuvuuden välttämättömyys riippuu alasta. Ymmärtääkseni esimerkiksi rakennusalalla työn tarjonta vaihtelee niin paljon, että katkoja tulee väkisin.

Onko työuran oltava johdonmukainen ja nousujohteinen? Mielestäni uran olisi hyvä näyttää siltä, että uudessa työpaikassa on aina voinut käyttää karttunutta kokemusta hyväkseeen. Minun urallani tosin ei ole aina näin käynyt. Eräässä vaiheessa jouduin aloittamaan lähes nollasta, kun siirryin talouspäällikön tehtäviin. Oli otettava sitä, mitä oli tarjolla. Työ tekijäänsä opetti, mutta päivä oli pitkä.

Rekrytoijat varmaan pitävät nousujohteisista urista. Se on ymmärrettävää. Ihminen kaipaa vaihtelua ja haasteita, tosin eivät kaikki ihmiset. Kun yksi työ opittu, se voi alkaa tuntua pitkästyttävältä ja on luonnollista kokeilla siipiään vaativammassa tehtävässä.

 Joskus käy niin, että siirtyminen tapahtuukin horisontaalisesti. Minulla on ollut hyötyä ammatillisen opettajan hommissani aikaisemmasta liike-elämän kokemuksesta. Uusi työkuva on tuonut mukanaan uudet haasteet.

Hyvin nousujohteisen uran hinta voi olla kova. Jos on lapsia, suhde näihin voi jäädä etäiseksi, kun työpäivä tapaa loppua vasta sähkövalon loisteessa. Eläkepäivien koittaessa voi joutua miettimään, että kukahan tuo puoliso pohjimmiltaan on.

Mietin välillä kuullessani minua nuorempien vaihtavan työpaikkaa lyhyenkin pestin jälkeen tai jättävän työnsä lähteäkseen vaikkapa kiertämään maapalloa, että onko aika muuttunut. Luottaako nykyrekrytoija siihen, että työnhakijaan kannattaa panostaa, jos hänen cv:nsä on resuinen? En tiedä. Ehkä asenne muuttuu, kun nämä nuoret ovat vakiintuneet ja ovat rekrytoimassa työntekijöitä.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lisää vaihtoehtoja liikkumiseen Helsingissä


Hienoa, että saamme lisää joustavuutta liikkumiseen Helsingissä. Meillä on ennestään hyvä perusverkosto, joka rakentuu bussi-, juna- ja metroreittien varaan. Näitä voidaan mainiosti täydentää tilanteen tai fiiliksen niin vaatiessa autojen yhteiskäyttö-, taksi ja autovuokrauspalveluilla.




Autojen yhteiskäyttöpalveluja tarjoavat City Car Club ja Smart Travel ovat saaneet uuden kilpailijan, kun Kortteliauto on aloittanut toimintansa. Uuden tulokkaan järjestelmä muistuttaa vanhoista enemmän Smart Travelia, koska näissä molemmissa tavalliset autonomistajat toimivat resurssina. Tässä on mainiota se, että kaupungin autokanta ei lisäänny eli olemassa olevat resurssit tulevat paremmin hyödynnetyiksi. Kun uusia autoja ei tarvita ja vanhat seisovat vähemmän parkkiruuduissaan, pysäköintialan niukkuus helpottuu.

City Car Clubilla on ainakin se etu, että autokalusto on nuorta ja siitä huolehditaan hyvin.

Toinen palvelu, joka tuntuu erityisen houkuttelevalta, on Kutsuplus-palvelu. Siinä pikkubussin voi tilata lähipysäkilleen ja ajaa sillä päämääränsä lähipysäkille, mutta siitä lähemmin myöhemmin.




perjantai 1. helmikuuta 2013

Ei aikaa voi hallita


Ylen Aamussa pohdittiin tänään, voiko aikaa hallita. Otsikkona oli "Pienillä askeleilla tavoitteita kohti" ja haastateltavana Aalto-yliopiston tutkija Carol Kiriakos.

Suomenlinnan majakka eli kirkko

Kiriakoksen mukaan aikaa ei voi hallita, mutta sen käyttöä voi. Meitä ei voi jakaa niihin, joilla on itsekuria ja niihin, joilla ei ole. Tätä ei kuulemma kannata ajatella, vaan tekemisiä. Simppeli ohje kuuluu, että jos sinulla on joku iso projekti, älä ajattele sitä kokonaisuutena, vaan sovella C15-ohjetta. Sen mukaan kannattaa päättää tehdä kyseisen projektin eteen työtä 15 minuuttia päivässä. Näin työ nytkähtää joka päivä eteenpäin ja käytännössä siihen tulee käyttäneeksi enemmän kuin vain 15 minuuttia.

Mieleen tulee Tahkokallion "Syö peruna kerrallaan"-ohje.

On tuossa itua ainakin, jos puhutaan isoista kokonaisuuksista, joiden valmistumisen ajankohdalla ei ole niin väliä. Sopii siis siviilipuolen juttuihin, kun työssä on kuitenkin toimittava aikataulujen ja eräpäivien mukaan.

Aloin vajaa kolme vuotta sitten pitää blogia "Taidehistoriaa ja muutakin havinaa" oppiakseni taidehistoriaa ajanjaksolta klassismista modernismiin. Osallistuin vuosia sitten silloisen TaiKin eli Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston kurssille, joka käsitteli taidehistoriaa muinaisuudesta jonnekin 1600-luvulle. Jatko-osan luennot pidetään päiväsaikaan ja siksi minun vaihtoehtoni on kirjatentti. Se tie kuitenkin tuntuu vaivalloiselta, koska luettavaa on paljon ja haluan oppia asiat kunnolla.

Taidehistoriablogin kirjoittaminen edistyi mukavasti, mutta tyssäsi viime vuoden kevättalvella. Taidan ottaa C15-ohjeen käyttöön.

Kiriakos opettaa väitöskirjantekijöitä. Heille kyseinen projekti näyttäytynee hirviönä, joka ajoittain saa työn tyssäämään. C15:n avulla hommaa saa sellaisillakin keleillä kitkutettua eteenpäin. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Itsekkyydestä ympäristöhyötyä?


Pohdin alkukuussa kestävän kehityksen toimien motiivien puuttumista otsikolla "Raha on lyhytnäköistä - kuka sitä neuvoisi?".





Suomen Kuvalehden lokakuun numerossa on ollut samantapaiset aiheet esillä artikkelissa nimeltä "Ratkaisu ympäristöongelmiin: Itsekkyys hyötykäyttöön". Eräässä tieteellisessä julkaisussa esitetään itsekkyyden rakentuneen ihmisen perimään ja sen vuoksi on hyödytöntä taistella luontaista oman edun tavoittelua vastaan, kun halutaan ohjata kulutuskäyttäytymistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Ihminen ei pysty ajattelemaan tulevien sukupolvien etua, joten on parempi vedota ihmisen itsekkyyden kautta tämän päivän etuihin.

Artikkelin mukaan pitäisi naapurukset saada suuntaamaan kilpailunsa autojen paremmuuden sijasta sähköpolkupyörien hienouteen.

Kaunis ajatus, mutta kuulostaa naiivilta. Kuka tai mikä saisi tämän uudelleen suuntautumisen aikaan?

Tosin, mikä muu sitten auttaisi?




lauantai 26. tammikuuta 2013

Mikä ihmeen Hiljaisuuden piiri?




Helsingin luterilaisten seurakuntien lehti Kirkko ja kaupunki kertoi viime kesänä kuukausittain järjestettävästä mielenilmaustapahtumasta, joka ei takuulla häiritse melulla ketään, koska sitä ei ole.

Jutun otsikko on Hiljaa hyvä tulee ja se kertoo luterilaisen kirkon piirissä aktiivisesti toimivan pariskunnan - Kaisa Raittilan ja Mikko Malkavaaran - Suomessa käynnistämästä toiminnasta. Ydinsisältönä on kokoontuminen joka kuukauden viimeisenä maanantaina Senaatintorille Aleksanteri toisen patsaan tuntumaan seisomaan tunnin ajan hiljaa.

Piiriä ei voi ainakaan raskaasta organisaatiosta syyttää, koska luulen sen rajoittuvan Facebook -ryhmään, jossa näyttää tällä hetkellä olevan 85 tykkääjää. Sosiaalisen median mahdollistamaa joukkotoimintaa siis, kuten vaikkapa flash mob -ilmiö, jonka ilmentymä on usein odottamaton konsertti tai muu vastaava jossakin julkisessa paikassa. Suomeksi ilmiötä voidaan kutsua äkkiryhmäksi. Hiljaisuuden piiriin voi osallistua kuka vain ja täysin anonyyminä.

Jos haluat ja joudat, avaa tästä video Kööpenhaminan rautatieasemalla toteutetusta flash mob -konsertista, jossa satunnaiset ohikulkijat saivat nauttia Maurice Ravelin musiikista suuren orkesterin esittämänä. Ota mukava asento ja rentoudu muutamaksi minuutiksi.

Äkkiryhmilläkin voi olla jokin missio. Haaviston kannattajat kerääntyivät Helsingin rautatieasemalle ilmaisemaan laulamalla tukensa presidenttiehdokkaalleen. Kuten tapana tuntuu olevan, tapahtuma kuvattiin ja laitettiin editoituna Youtubeen toimimaan mainosvideona. Kaupalliset organisaatiotkin voivat järjestää flash mobeja.

Hiljaisuuden piirikin taitaa olla flash mob. Tieto kulkee sosiaalisessa mediassa ja tapahtuma on yllätys muille paikalla oleville. Hiljaa seisominen kuuluu aiheuttavan ihmettelyä. Kuinkahan suosittu olisi Youtubessa video, jossa esitettäisiin tunnin verran hiljaa seisovia ihmisiä. Sanoisin, että edellyttää hard core -asennetta katsojiltaan. Mistäpä tuon tietää?

Hiljaisuuden piirin idea on lähtöisin Ranskasta, jossa fransiskaanimunkit keksivät uuden keinon ilmaista tukensa paperittomille maahanmuuttajille.

Suomalainen sovellus ei ole mihinkään uskontoon sitoutunut. Joku mukana olevista tosin rukoilee, mutta vieressä seisova voi mielessään valmistella oppitunteja. Piirin tuen kohde on väljä. Se haluaa tukea myönteistä ajattelua vaikeuksien keskellä, suhteellistaa niitä ja rakentaa hyvää - mitä se sitten lieneekään.

Piiri kuuluu voivan olla spontaanikin. Jos kesällä Espalla puolen tusinaa kaverusta tapaa, he voivat asettua nurmikolle piiriin istumaan ja sopia olevansa hiljaa viisitoista minuuttia. Miksei näinkin. Tekee varmaan hyvää.

Hiljaisuuden piiri on selvästi sukua leppoistamiselle, johon pitkään pohdiskellut ja ilmiölle suomenkielisen nimenkin antanut Timo Kopomaa liittää vauhdin ja ajan lisäksi tilan. Hiljaisuuden piiri ottaa tietyn tilan haltuunsa ja miehittää sen hiljaisuudella. Paikasta tulee hetkeksi rauhoittumisen keidas kiireen keskelle. Muistaakseni Kopomaa peräänkuuluttaa kaupunkitiloja, joissa kansalaiset voivat pysähtyä, viipyä ja rauhoittua, ennen kuin taas jatkavat päivän askareita. Hiljaisuuden piiri tarjoaa uuden sovelluksen leppoistamiseen.


Loire, lomatkalta Ranskassa 2011.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Harmoninen musiikki voitelee sielua


Utelias luontoni on addiktoinut minut kuuntelemaan asiapitoisia radio-ohjelmia Ylen Areenasta työmatkoillani. Seurauksena on se, että aivoni saavat pureskeltavaa silloin kun ne voisivat elpyä rauhassa uusiin koitoksiin.  

Olen löytänyt oivan ratkaisun asiaan. Se on Riston valinta. Juontaja on Risto Nordell, joka kokoaa harmonisen kaunista klassista musiikkia ohjelmaansa ja jutustelee mukavasti kappaleiden välissä.

Hyvä vaihtoehto on Näistä levyistä en luovu. Kuunnellessa voi saada musiikin valitsijalta mukavia kappaleisiin liittyviä oivalluksia.

Näitä on mukava kuunnella, kun kävelen liikuntaa saadakseni Itä-Pasilasta Sörkkaan palatessani töistä kotiin. Lepuuttava vaihe työn ja kodin välillä.

Harmonisen musiikin tuottajia Valamon luostarissa kesällä 2012.   

torstai 24. tammikuuta 2013

Leppoistajan mielestä Jari Sarasvuo puhuu järkeä


Jari Sarasvuo on palannut toimittajan hommiin - ainakin pikkuisen. Hänellä on Ylessä oma puheohjelma, joka on nimetty Ylen tyyliin Jari Saravuoksi.

Hänellä oli 22.1. otsikkonaan "Kun yhteiskunta ja mieli hajoavat, muiden menestys auttaa". Otsikko hieman ärsyttää, mutta en voi kiistää, etteikö se pitäisi paikkansa. Se on hieman provokatiivinen varmasti tarkoituksellisesti.

Sarasvuon pitkät yksinpuhelut osoittavat, että hän paneutuu vaivaa nähden aiheisiin, jotka hän kokee tärkeiksi, sekä pohtii niitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti. 

Ilahduin hänen toteamuksestaan, että kaikki sellainen työ on tärkeää, millä on merkitys. Erityisesti se, että hän ei rajannut sitä palkkatyöhön, vaan luki mukaan myös esimerkiksi kotityöt. Näin minäkin ajattelen. Jos viljelee perunoita omiksi tarpeikseen palkkatyön ohessa, onhan sekin oikeaa työtä ja se, että hoitaa lapsiaan.

Siitäkin pidin, että hän ei suhtaudu ihmisiin välineellisesti. Ihmisen ihmisarvo ei riipu hänen tuottavuudestaan.

Ymmärsin myös, että hän ei pidä täysin kahlitsematonta kapitalismia ideaalina ja automaattisesti ongelmat poistavana järjestelmänä, eikä tietenkään voikaan pitää, kun ottaa huomioon hänen yllä kertomani mielipiteensä.

Minua hämmentää nykymenossa se, että tehdään tarkoituksella huonoja tuotteita, jotta saadaan pian pian myytyä asiallisesti samanlainen uudestaan.Toivoisinkin, että Sarasvuo paneutuisi pohtimaan, miten markkinatalouden ja onnistuttaisiin kanavoimaan ilmastomuutoksen torjumiseen. Se synnyttäisi työtä, jolla on merkitys.


 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

MIhin ilmastomuutos on kadonnut?


Ylen Ajantasassa pohdittiin viime marraskuussa otsikolla Media ja ympäristöuhat, miksi ilmastomuutos ei näy enää julkisessa sanassa.

Yhdeksi syyksi arveltiin tietenkin sitä, että huonontuneet talousnäkymät ovat nousseet tilalle.

Toisena syymä mainittiin se, että ongelma vaikuttaa liian ylivoimaiselta (wicked problem). Avuttomuuttamme emme voi kuin ohittaa asian. 







Sekin on ongelma, että tiede ei voi osoittaa mitään kehitystä täysin varmaksi, ei tässä eikä missään muussakaan asiassa. On kyse vain todennäköisyyksistä.

Ihminen on edennyt käsittämättömän nopeasti tieteen saralla, mutta olemme silti vain pieniä torakoita osana jotakin valtavan suurta, jota emme käsitä kuin pikkuisen reunasta.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Leppoistajan vapaavaihde



Kirjoitin äskettäin leppoistajan viitosvaihteesta. Tarkoitan sillä sellaista tilannetta, jossa on syytä venyä, vaikka ei millään jaksaisi. Jos lapsi on huolestuttavan sairas, hänen kanssaan on lähdettävä lääkäriin sydänyöllä vaikka kuinka väsyttäisi ja aamulla odottaisi raskas työpäivä.

Jos auto on käynnissä, mutta vaihde on vapaalla, auton perustoiminnot ovat valmiudessa, mutta mitään ei tapahdu. Elämän tempoon rinnastettuna tämä voisi olla vaikkapa päiväunien nukkumista, kiireetöntä haaveilua kesälomalla rannalla tai rentoutuslevyn kuuntelua. Ei ole kiirettä mihinkään. Mieli rauhoittuu, ajatukset ajelehtivat, koko olemus lepää kiireestä.

Jos tapahtuu jotakin uhkaavaa, ollaan silmänrapäyksessä liikkeellä taydessä vauhdissa. Jos taas aurinko menee pilveen, laitetaan ykkönen päälle ja lähdetään rannalta maleksimaan majapaikkaa kohti.

Vapaakin on tarpeellinen vaihde, mutta jos autossa ei olisi muita, ei siitä olisi mihinkään.

Tuileriesin puistoa, taustalla Louvre. Kesälomamatkalta 2011.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Leppoistajan tekee mieli autoa

Keväällä tulee kaksikymmentä vuotta siitä, kun luovuimme autosta. Tarkemmin sanoen meidän oli luovuttava, kun lama vei työpaikan ja sen mukana työsuhdeauton. Ajattelimme sitten kokeilla miten pärjäämme ilman, emmekä ostaneet mitään rotiskoa tilalle. Kunnon autoa emme olisi pystyneetkään ostamaan.




On meillä toki ollut autoja lainassa, vuokra-autoja olemme käyttäneet sekä autojen yhteiskäyttöä (CityCarClub). Pääsääntöisesti olemme kulkeneet julkisilla, mihin onkin täällä Helsingissä hyvät mahdollisuudet.

Nyt tunnemme vaimoni kanssa alkavamme ikääntyä. Olemme huomanneet, että julkisilla kulkemin vie voimia, niitä on syytä allokoida. Pakkanen haittaa vaimoni hengitystä ja liukkaat kelit muutoin kulkemista.

Ystäväpariskuntamme lähti ulkomaanmatkalle ja jätti autonsa meille "hoitoon". Julkisilla selviän työpaikalleni noin puolessa tunnissa, mutta autolla huomasin olevani noin vartissa työpaikkani parkkihallissa, nämä noin suuntaa-antavasti.. Voi pojat, että houkuttelee!

Veljeni on autoasiantuntija ja häneltä kuulimme, että noin kahdella tonnilla saisi aika hyvän käytetyn auton. Tulisihan siinä mukana muitakin kuluja ja merkittävimmät johtunevat siitä, että jos on auto, sillä myös ajetaan. Talous on yhä tiukka. Jos antaa pikkusormen ...

Huomasin heti, miten elämä meni levottomammaksi, kun oli vähän aikaa auto käytössä.

Ehkä ei olisi ympäristönäkökulmasta aivan kohtuutonta, jos varttuneemmat keski-ikäiset autoilevat.

Mjaa, tällaiset ovat tunteet tällä hetkellä. Saas nähdä ... tuleeko lankeemus.
 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Eeva-Liisa, Marjo, Mirja, Taru, ja Tiuku!

K-supermarket Hertan parkkialue helmikuussa 2011. 


Katso päivän taivasnäky: Yön punainen kita syö kaupungin mustuuteensa










torstai 17. tammikuuta 2013

Stressi on turvajärjestelmä, mutta ...


Helsinki tänään 17.1.2013


Ylen Puheen iltapäivä 16.1.2013: Tunnista stressin oireet ja selätä ne! Suosittelen!

Ohjelmassa on vieraana hyvinvointivalmentaja Mia Jokiniva, joka kertoo erittäin selkeästi stressin hyvistä ja huonoista puolista sekä siitä, miten stressiään voi hoitaa.

Stressi on tarkoitettu hädän hetkiin, jolloin jolloin meidän on ylitettävä tavanomainen suorituskykymme. Se on fysiologinen ilmiö, joka liittyy ruumiin kortisolin tuotantoon.

Fysiikkamme voi olla stressaantunut silloinkin, kun emme huomaa, esimerksi melun vuoksi. Työ-, koti- ja muiden kiireiden takia voi käydä niin, että emme palaudukaan välillä stressitilastamme ja se voi olla vahingollista terveydellemme. Voi käydä niin, että emme enää pysty rentoutumaan, vaikka yrittäisimme.

Jokiniva kertoo oireista, jotka liittyvät stressiin. Hän antaa myös vinkkejä rentoutumiseen. 

Jokiniva on julkaissut aiheesta kirjan: Hengähdyshetkiä. Opas stressittömään elämään.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Leppoistajan viitosvaihde

Downshifting tarkoittaa tietääkseni esimerkiksi auton vaihteen vaihtamista pienempään.

Tuota vertausta voitaisiin kehittää vielä pidemmälle. Rinnastetaan slow -ajattelua viisivaihteisen auton ajamiseen. Viitosella voidaan ajaa auton huippunopeutta suoralla, monikaistaisella tiellä. Saksassa sellainen lienee sallittuakin joillakin väylillä. Toimeliaisuuteen rinnastettuna tämä tarkoittaisi äärimmäistä kiiretta ja painetta sekä työssä että siviilissä. Töissä on minusta asiallista venyä ajoittain, jos työnantajan tilanne on kriittinen, esimerkiksi urakan on valmistuttava ja viivästyssakot painavat päälle. Se voi merkitä tilapäisesti pitkää päivää, joskus jopa yötyötä.

Työantaja ei tuollaiseen voi velvoittaa, mutta jos on hyvä henki ja venyminen korvataan rahana tai vapaana, se on minusta fiksua.

Voi käydä niinkin, että samaan aikaan lapset ja/tai puoliso sairastavat. Heitä on vietävä lääkäriin ja apteekkiin. Kaiken kukkuraksi on tullut aloitettua tutkintoon tähtäävät opinnot työn ohessa tehtäviksi. Jos huonosti käy, tärkeä tentti on ylihuomenna ja seuraava mahdollisuus vasta kaukana tulevaisuudessa.

Annahan olla, eiköhän pyykkikonekin hajoa samaan syssyyn ja tarvittaisiin uusi - mieluummin jo huomenna.

Kaikkea ei ehkä voi tehdä ja on priorisoitava. Unet saattavat jäädä vähiin ja vauhti olla hirmuinen. Nuorehko ihminen voi jaksaa hetken ja se voi olla tarkoituksenmukaista, mutta tilapäistä sen on syytä olla.

Tarkoitan sitä, että mielestäni ei kannata alkaa niin puhdasoppiseksi leppoistajaksi, että elää kaavamaisesti eikä ota tilanteita huomioon.

Ei matka tapa vaan vauhti, sanotaan, mutta noputta voi säätää tarkoituksenmukaisuuden vaatiessa ylöspäinkin.


Kuva: Näkymä Père-Lachaisen hautausmaalta Pariisissa

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Leppoistaminen ja itsetunto


Lux Helsinki 2013




Uskaltaako haurasta itsetuntoa kantava ihminen hidastaa vauhtia, jos sen nykytaso laskee elämisen tasoa? Hän ei ole varma omista kyvyistään eikä selviämisestään mahdollisesti eteen tulevista ongelmista. Hän saattaa hakea hyväksyntää asettamalla itselleen kohtuuttomia vaatimuksia ja yrittämällä toteuttaa niitä. Hän haluaa varmistaa, ettei joudu selittelemään tekemisiään. Jos tekee kaiken sataprosenttisesti, ei joudu tällaisiin ahdistaviin tilanteisiin.

Jos vahvaitsetuntoinen pannaan tilille jostakin tekemisestään, hän sanoo, että en nähnyt järkeväksi tehdä kyseistä hommaa perusteellisemmin, koska oli merkityksellisempiä tehtäviä, joihin kannatti panostaa enemmän. Jos on tullut jokin virhe, hän sanoo tyynesti, että sattuuhan sitä ja ensi kerralla kiinnitän asiaan enemmän huomiota.

Onko itsetunnon puutostautia sairastava tuomittu puurtamaan, hermoilemaan ja tekemään pitkää päivää? Siinäpä kysymys! Kuka osaisi vastata?

  


perjantai 11. tammikuuta 2013

Leppoistamisen ajatus ei ehkä olekaan kuolemassa




Radion Kultakuumeessa oli eilen (10.1.2013) otsikkona Hitauden kulttuuri tähtää oleellisen löytämiseen. Vieraana olivat valokuvaaja Mikko Rikala ja tutkija Kati Lintonen. Nauhoitusten kautta oli mukana myös Timo Kopomaa, joka on slow lifen suomenkielisen vastineen - leppoistamisen - isä. Rikalalla on äskettäin ollut Korjaamolla näyttely Towards nothing. Lintonen on väitöstutkimuksessaan tutkinut yli sata vuotta vanhojen valokuvien avulla luonnon merkityksiä sen ajan ihmisille.




Olen ajatellut, että leppoistaminen ja slow -liike on ehkä ohimenevä ilmiö, joka alkaa jo taantua varsinkin, kun eräät talouselämän edustajat ovat sitä kritisoineet. Ohjelma sai minut uusiin ajatuksiin. Ehkäpä ei sittenkään. Asialla on vankempaakin vankempi peruste, joka on ympäristön elinkelpoisuuden turvaaminen.

Ohjelma sai ajatukseni rullaamaan, mutta palaan sen hedelmiin tuonnempana. 

Kannattaa kuunnella!



Kuvat Hesperianpuistosta Lux Helsinki 2013 -tapahtumasta 


torstai 10. tammikuuta 2013

Kuvakertomus Lux Helsingistä