keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Proper life!

Olen vähän pohdiskellut termin "slow life" merkitystä. Pitäisikö elämän olla lähtökohtaisesti hidasta? Jollekin ehkä sopii oikein hidas elämä, mutta minusta tuntuu, etten viihtyisi hyvin verkkaisessa menossa.

Miltä kuulostaisi "proper life" eli sopiva elämä? Vai pitäisikö nopeuden sisältyä jotenkin käsitteeseen ? Proper speed life?

Downshifting kuvaa nopeuden vähentämistä ja sehän on tarpeen, jos vauhti tuntuu liialliselta. Voihan joskus  olla myös sellainen tilanne, että vauhtia on välttämättä nostettava joksikin aikaa. Jos vaikkapa töissä tulee tilapäinen hoppu, on varmaankin syytä sopeutua, jos tarve on todellinen ja on tiedossa, että hötäkkä ei tule kestämää loputtomiin.

Oikeastaan siis kannattaisi sopeuttaa temponsa - tarvittaessa hidastaa tai kiihdyttää -tilanteen mukaan niin, että asiat tulevat kohtuullisesti hoidetuiksi ja samalla kokonaiskuormitus on pidemmällä tähtäyksellä sopiva, mikä edellyttää, että tavoitteet ovat realistiset.


Daniela, lämpimästi tervetuloa mukaan! Kiva kun liityit.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kehitä kilpailemattomuuskykyäsi

Pekka Pirhonen näyttää keksineen erinomaisen termin, joka on kilpailemattomuuskyky. Luepa hänen juttunsa hänen blogissaan No Agenda Clubissa.

Tuo on virkistävä ajatus näinä kilpailu-uskon päivinä. Ei kilpailukykyä sovi toki kokonaan unohtaa, kun se on maailmaa vallitseva ajatusmalli, mutta muistetaanpa taas myös ikivanha kohtuullisuuden hyve.

Kilpailullisuus on myös luonteenpiirre. En osaa sanoa, onko periytyvää vai opittua laatua, paitsi ehkä silloin kun se on itsetunnon puutteen kompensaatiota jolloin se kummunnee lapsuuden kokemuksista.

Sellainen ajatus tuntuisi houkuttelevalta, että kun on hyvä itsetunto, ei tarvitse joka radalla kilpailla. No, ei se varmaan näin yksinkertaista ole.

Jos oletetaan, että leipä tulee tienatuksi kohtuullisen pistesijan edellyttämälla vauhdilla, miksi rynnistää kärkeen, kun se usein edellyttää hirvittävää kiirettä ja hyvää paineensietokykyä (jota toki joillakin on luonnostaan). Perinteillä syillä - raha ja kunnia - lienee osuutensa, mutta voihan olla niinkin, että olo tuntuu epävarmalta, jollei ole kärjessä.

Miksi sitten joillakin tuntuu olevan tarve menestyä monella kilparadalla samanaikaisesti? Luulisi sen olevan rankkaa. Vastausta voinen kaivella omankin puseroni sisältä, mutta jääköön toiseen kertaan (jos siihenkään).

Omakohtainen kokemus kertoo, että kilpailemattomuuskykyäkin voi kehittää.

Ehkäpä tässäkin pätee, että vähemmällä pidemmälle tai less is more.

Päivän pieni ilo: Hoksasin tarjoutua menemään vaimon avuksi, kun hänellä oli raskas ostoskärry kotiin tuotavaksi (no hän tosin vihjaisi).

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kohtuullistaminen elitististä?

Mari Koo on poiminut epiteetin "joutilaampaan elämään etuoikeutettu elitisti" yhden postauksensa otsikoksi ja äskeisessä TV-haastattelussa hän kysyttäessä totesikin, että kohtuullistaminen onnistuu vain, kun on riittävästi vaurautta kuten Suomessa on. Näinhän asia on. Mari jatkoi viisaasti toteamalla, että tekemällä vähemmän nyt voi tehdä pidempään.

Ko. kysymyksen tehnyt toimittaja tuumi, että kuka eläkkeen maksaa, jos kaikki kohtuullistavat. Mielestäni ilmiö myös parantaa eläkeläisten oloja siinä suhteessa, että kun on enemmän aikaa, on myös enemmän aikaa tavata läheisiään ja pitää heistä huolta.   

On itsestään selvää, että jotta voi kohtuullistaa, pitää olla, mistä kohtuullistaa. Jos katsoo Areenasta dokumenttisarjaa Verta, hikeä ja noutoruokaa , varmasti toteaa, ettei tämä ole kaikille mahdollista. Joidenkin on työskenneltävä ankarasti tullakseen edes juuri ja juuri toimeen.

Voidaan tietenkin ajatella, että voi olla etukäteen neuvokas ja pidättäytyä tavoittelemasta kiirettä, kilpailua ja yletöntä materialismia.


Eilisen videon luonnollinen jatke

Elävästä arkistosta löytyvä dokumentti Minut myytiin osoittaa, etteivät Suomessakaan tietyt orjuuteen rinnastettavat olosuhteet ole sittenkään kovin kaukana. Ohjelmassa haastatellaan henkilöä, joka on itse kokenut, mitä on tulla myydyksi huutolaisena.

Huutolaisten kohtalo on voinut olla hirveä vaikka varmasti on ollut sellaisiakin huutajia, joilla on ollut sydän paikallaan. Kovin karu tuo tuolloinen sosiaalijärjestelmä on ollut.

Mainittakoon, että isänikin kotona - tosin ilmeisesti ennen hänen syntymäänsä - oli ollut eräs aikuinen nainen, Leunaeukoksi kutsuttu, tällaisessa huollossa.

Sampsa erittelee - tapansa mukaan ansiokkaasti - termiä elitismi tässä yhteydessä. Olen samaa mieltä Sampsan kanssa. Kohtuullistaminen ei ole elitismiä.

Tällainen hämärtää asiaa. Kohtuullistamisessa ei ole mitään uutta. Se on mielestäni iki vanhaa terveen järjen käyttämistä, itsenäistä ajattelua ja jopa osaansa tyytymistä.

Ehdotan, että torjumme selvin sanoin yritykset leimata kohtuullistamista elitismiksi.

On kokonaan toinen asia, että meillä on todella syytä miettiä, miten voisimme kantaa kortemme kekoon kehitysmaiden ankarissa oloissa elävien auttamiseksi. Niin, oikeastaan sekin on kohtuullistamista, jos mikä.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Earth hour

Nyt on menossa Earth hour. Olen sammuttanut valot ja toisen tietokoneen. Olen yksin kotona, kun vaimoni on lomamatkalla. Tästä  tietokoneesta on seuraa.

Jos yrittäisin olla täysin kuluttamatta sähköä, en voisi tehdä mitään, paitsi ehkä lukea kynttilän valossa. Ehkä noin juuri pitäisikin menetellä.


Ruukin "valotorni" sammuu, kun Earth hour alkaa

Voisi olla aivan hyvä olla tunnin ajan tekemättä yhtään mitään. Se varmaan herättäisi ajattelemaan, kuinka "sähköistä" elämämme on.

Vielä isäni lapsuudessa hänen kotonaan Karjalan Kannaksella ei ollut kuin yksi karbidilamppu (ja varmaankin kynttilöitä) valaisemaan illan pimeyttä. Kuinka kaukaiselta tuollainen tuntuu.

Minusta tämä Earth hour voisi olla vaikkapa kerran kuukaudessa. Siinä olisi hyvä syy kokoontua rauhassa juttelemaan perheenjäsenten ja/tai  ystävien seurassa. Asian tärkeyskin tulisi useammin palautetuksi mieleen.

Päivän pieni ilo: Eräs ystäväni soitti tänään ilman, että hänellä oli mitään erityistä asiaa. Halusi vain jutella ja mukavaa meillä olikin. Noin tunti siinä vierähti. Tämä on hyvin harvinaista. Ajatella, että me miehetkin joskus pystymme tuohon. Lämmitti mieltä.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Hidas taide - mitä se on?

Sampsalla on hienoja kohtuullistamiseen liittyviä oivalluksia ja aktiviteetteja. Nyt hän on mukana järjestämässä mielenkiintoiselta kuulostavaa Hitaan taiteen päivää lauantaiksi 17.4. kello 12.00 -15.00 Ateneumiin Helsinkiin. Tapahtumalla on oma Facebook-ryhmäkin.

Tarkoituksena on, että kukin tutustuu rauhassa keskittyen kahteen teokseen ja sitten halukkaat kokoontuvat lounaalle vaihtamaan ajatuksia. Hieno hanke! Ilmoittauduin jo mukaan.

Slow art näyttää Wikipedian mukaan tarkoittavan ensinnäkin sitä, että ei vierailla taideteoksen luona vain pikaisesti totetamassa sen, minkä jo tietää, vaan antaudutaan taiteilijan tarjoamalle matkalle teokseen kokonaisuutena. Toisekseen slow art voidaan tulkita vaikkapa huolelliseksi yksityiskohtaisuudeksi tai kierrätysmateriaalin käytöksi taiteen tekemisessä.

Minulla on taideopintojeni kautta kokemusta ensin mainitusta siinä, että olemme käyttäneet runsaasti aikaa tekemiemme teosten kritiikkiin. Olen oppinut siinä sen, että teoksesta tosiaan saa enemmän irti, kun käyttää aikaa sen tutkailuun ja varsinkin, jos voi vielä vaihtaa ajatuksia muiden kanssa.

Yksi hitaan taiteen muoto on mielestäni se, että käytetään teoksen luomiseen aikaa niin paljon kuin sitä tuntuu luontaisesti menevän, kunnes tulee tuo hetki, jolloin kokee astuneensa jonkinlaiseen tyveneen tilaan, jossa ei oikein tiedä enää miten jatkaisi. Silloin työ on todennäköisesti valmis. No, joskus on toki eduksi työlle, jos on kiire, mutta se ei sitten ole enää slow artia ... vai?

Yksi sovellus voisi olla sellainen, että työstää teosta vain pikkuisen kerrallaan ja antaa sen kypsyä pitkän ajan kuluessa. Lopputulos voi olla hyvin toisenlainen kuin nopeasti tehtynä.


Meillä kohtuullistajilla on mitä ilmeisimmin erilaisia painotuksia ajattelussamme. Olisivatkohan ilmastomuutosta miettivät ekosiftaajia, paremman elämän tavoittelijat elosiftaajia ja hedonistisesta joutilaisuudesta viehättyneet egosiftaajia?  :)


Sampsa näyttää liittyneen lukijalistaan. Mukava kun tulit. Olen mielissäni asiasta. Haastankin sinut samalla eiliseen meemiini.

Samalla haastan kaikki muutkin lukijalistalaiseni samaan hommaan.

Raskolnikovin dilemma. Sekatekniikka, 2010.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Minkälainen downsiftaaja olet?

Mari Koo on ollut tänä aamuna Ykkösen aamu-tv:ssä keskustelemassa kohtuullistamisesta, leppoistamisesta ... vai mikä tämän rakkaan lapsen nimi nyt onkaan.

Mari laittoi hienosti tämän aatteen yhden alalajin periaatteet pakettiin ja esitteli ne selkeästi varsin lyhyessä ajassa. No, en tiedä, katsooko Mari itse edustavansa yhtä kohtuullistamisen suuntausta ja lieneekö tällainen luokittelu tarpeenkaan muutoin kuin ilmiön erittelyn kannalta.

Mari otsikoi eilisen postauksensa rohkean ironisesti: Joutilaampaan elämään etuoikeutettu elitisti.
Haluaisin keksiä Marille mielestäni paremmin istuvan epiteetin, mutta en ole sitä tavoittanut - ainakaan vielä.

Tuli mieleen, että voisimme tyypitellä kohtuullistamista meemisetin avulla ja vähän pilke silmäkulmassa. Tässä se tulee. Täytä pois, jos törmäät tähän ja huvittaa tai tulet haastetuksi, ja vaikka et tuntisikaan itseäsi downsiftaajaksi.

Tällainen downsiftaaja olen

1. Kuka?

Heikki, kauppaopettaja, melkein valmis kuvataiteilija, puoliso, isä, pappa.

2. Missä?

Asun kerrostalossa Helsingin Herttoniemessä.

3. Kotoisin?

En mistään. Sukujuuret Kannaksella ja Satakunnassa.

4. Suhteesi leipätyöhösi/pääaktiviteettiisi?

Pidän kovasti opetustyöstäni, vaikka olenkin altis ylikuormittumiselle siinä. Koen ammatin humanistisen luonteen tärkeäksi. Antaa luontaisesti mahdollisuuksia luoviin kokeiluihin. Ihmissuhdetyö - hyvä, että on.
Tarjoaa minulle mahdollisuuden piirtää ja sovitella estraditaiteilijankin kaapua työssäni. Haastavinta on motivoida opiskelijoita aktiiviseen itseohjautuvuuteen ja etsimään yksilöllisesti luontaisia oppimisväyliä.

5. Mitä harrastat?

Kuvataide on minulle niin vakava juttu, että alan lukea sen toiseksi ammatikseni. Lukeminen laidasta laitaan. Nettiaddiktin puuhailut. Valo- ja videokuvaus.

6. Kerro luonteestasi

Virikenälkäinen, lukutoukka, innostuvainen, pohdiskelija, hutilus, perfektionisti, irroittelija, humanisti.

7. Milloin tunnet olevasi eniten oma itsesi?

Puuhaillessani ja pöhköillessäni lastenlasteni kanssa. Maalatessani.

8. Huvittavin heikkoutesi?

"Aina" paperit hukassa ja tavarat sekaisin.

9. Itsellesi tärkein vahvuutesi (No, rohkeasti vain!)?

Taiteellinen luovuus

10. Suhteesi sosiaaliseen mediaan?

Toivottoman addiktoitunut. En kuitenkaan twiittaa.

11. Suhteesi downsiftaukseen?

Downsiftaaja olen. Haluan pitää kiireen aisoissa ja tavoitella minulle sopivaa tempoa tekemisissäni. En tavoittele löysäilyä. Hermostun joutilaisuudessa.

12. Muita slow life -mausteita?

Ekologisuus merkitsee. Slow travel - jesh! Slow food - no jaa .. Leppoisan rennosti tässä ja nyt eikä time managerien avulla. Koen itseni onnelliseksi ja leppoistumisella on ollut tärkeä rooli tämän olotilan saavuttamisessa.

13. Miten slow life näkyy arjessasi?

Meillä ei ole autoa. Käytämme julkisia, taksipalveluja ja CityCarClubin autoja. Asumme kerrostalossa. Yritän siirtää huomiseen sellaista, minkä olen perinteisesti halunnut hoitaa vielä tänä iltana.

14. Suurin henkilökohtainen slow life-/ekohaaste?

Tykkään matkailusta. On kovin vaikea välttää lentämistä.

15. Miten sinusta tuli kohtuullistaja tai miten kiinnostuit aihepiiristä?

Kun nimitys slow life alkoi nostaa päätään, huomasin tavoitelleeni sen tyylistä elämää ja osin onnistuneenikin. Runsas vuosi sitten minut kutsuttiin Aamusydämellä-ohjelmaan keskustelemaan aiheesta ja noihin aikoihin aloitin tämän leppoistusblogin kirjoittamisen. En ole kuitenkaan tehnyt rohkeaa päätöstä hypätä palkkatyöstä yrittäjäksi, kuten esimerkiksi Mari Koo, vaan ajautunut tähän elämän kohtaloissa - toki hiukan veneen kulkua melalla avitellen.

16. Mielikirjasi?

Monen moista. Tässä joitakin välähdyksiä: Kiven Seitsemän veljestä äänikirjana (hieno kokemus, vaikka välillä nukahtelinkin). Lenz, Dostojevski, Haanpää, Nousiaisen Vadelmavenepakolainen oli todella hauska. No tunnustetaan, menee noita dekkareitakin. Tietokirjallisuus kuten historia.

17. Mitä teet, jos sinulle tarjoutuu tunnin luppoaika tilnateessa, jossa et sellaista odottanut.
Ehkä menisin kävelylle nuuskimaan ympäristöä, jos en ole aivan tutuissa nurkissa, tai hankkiudun tietokoneelle pörräämään netissä.

18. Kerro jokin tämänpäiväinen hyvä hetki

Minulla oli hyppytuntipari puolen päivän jälkeen. Väsytti. Kävin ottamassa nokoset työpaikallani siihen tarkoitukseen varatussa tilassa.

19. Kahvi maidolla vai ilman?

Ilman ja myös ilman sokeria ja silloin tällöin ihan illalla ilman kofeiinia.
20. Mitä muuta haluat sanoa?

Mitä ihmeen tavoitteita? Olen jo huipulla.



Jos päätit täyttää tämän meemin, olisin kovin ilahtunut, jos vinkkaisit minulle vaikkapa leppoistelublogini kommentteihin (http://leppoistaminen.blogspot.com/). Olisi mukava lueskella.
Kiva myös, jos lähetät meemiä eteenpäin.

Taidanpa haastaa Mari Koon ja Serenitaan (Moi Ritva! Oli mukava tavata tiistaina.) näin alkajaisiksi.


Mukava kun kiipesitte mukaan kiesiin Huinahaina ja Kati Sarvela (http://katisar.wordpress.com/ ?). Lämpimästi tervetuloa!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Pappa vastaanottaa laatuaikaa

Taannoisessa Ylen Elämä pelissä -sarjassa puhuttiin muun muassa ajan uhraamisesta läheisilleen yhtenä onnellisuuden lähteenä.

Olen havahtunut huomaamaan, kuinka helposti yhteiskunnan kaikkialla läsnä oleva kilpailullisuus saa meidät tuntemaan itsemme niin kiireisiksi, ettei meille jää aikaa läheisillemme. Tai siis minut.

Tunnen imaisseeni itseeni sellaisen jatkuvan allokointivimman, että minun on jatkuvasti investoitava aikani "tuottavasti". Osa selittyy varmaankin luonteenpiirteilläni, kun olen niin syttyväinen ja optimistinen.
Toisaalta asioihin saattaa helposti tulla paneudutuksi liian perusteellisesti asioiden hoitumisen varmistamiseksi.
Tämä sitten heijastuu lähisuhteisiin.

Tänä viikonloppuna olen saanut vastaanottaa runsaasti laatuaikaa läheisiltäni. Yksi pojistani oli meillä vaimonsa ja poikansa kanssa perjantai-iltana, toinen vaimoineen eilisiltana yksi tyttären pojista, Simppa 8 v., oli meillä perjantaista tähän päivään.

Puuhailimme Simpan kanssa kaikenlaista mukavaa. Simppa maalasi akryylivareillä taulun. Värkkäsimme yhdessä viimejouluisesta aineistosta videon "Simpan joulu 2009" ja Simppa videoi enoansa ja tämän vaimoa. Simppa halusi myös videohaastatella minua ja sekin toteutettiin. Sitten vaihdettiin vuoroja. Saunassa käytiin miehissä Simpan kanssa ja ruokakaupassa myös.

Liekö elämän luonnollista kulkua, kun tunnen yhdeksi tämänhetkisen elämäni tärkeimmistä (ja mieluisimmista tehtävistä) isoisänä olemisen.

Päivän kiitollisuuden aihe: Rakkaan perhekunnan olemassaolo

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Rehkimällä onneen?

Tämä tämänhetkinen onnellisuuteni ei ole oman intuitiivisen etukäteisneuvokkuuteni tms. tulosta, vaikka olen kyllä tietoisesti pyrkinyt parantamaan elämänlaatuani. Keskeiset ratkaisut ovat lähteneet sellaisista tilanteista, että olen jollakin tavoin ajautunut umpikujaan ja minun on ollut mietittävä syntyjä syviä.

Näin jälkeenpäin tiedostan, että nuo törmäykset ja kurssinmuutokset ovat vieneet minua sellaiseen suuntaan, että olen voinut olla aidommin oma itseni. Olen siis saanut koettelemusten vastineeksi muuttua enemmän omaksi itsekseni. Tämä ehkä kuulostaa ylihenkisyydeltä, mutta tällaiselta se minusta tuntuu.

Olen mielissäni siitä, että tämä häämöttäva taiteilijaksi valmistuminenkin on onnistumassa uudella otteella eli siten, että minun ei ole tarvinnut ruveta punnertamaan ja rehkimään vaan se on toteutumassa luonnollisesti toimimalla omana itsenäni. Tämä on minulle hyvin tärkeä opetus.


Tässä kolmas osa lopputyöluennostani: 


Päivän pieni ilo: Olin piirtämässä elävää mallia ja luisto oli hyvä.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Mieluisa maali häämöttää

On mukavaa, kun yksi tärkeä vaihe elämässä on lähestymässä loppuaan ja käännekohdan takana siintää seuraava mieluinen näkymä - kuvataiteilijana toimiminen. Ei kiireet siihen tietenkään lopu, jos aikoo näyttelyitä pitää, mutta toivottavasti osaan säännöstellä niiden rytmiä pysymään kohtuullisena. Silloin ei ole taidekoulun antamia määräaikoja, joten asia on minusta itsestäni kiinni.

Olen onnellinen. Tunnen että olen tavoittamassa unelmaa.

Tässä on ensimmäinen ja toinen videon pätkä lopputyöesityksestäni. Jostakin syystä tämä Blogger leikkaa osan kuvaa pois, mutta kun klikkaat filmiä pari kertaa, pääset näkemään sen Youtubessa kokonaisena.







Päivän kiitollisuuden aihe: Olen valmistumassa kuvataiteilijaksi vaikka noin puolitoista sitten näkymät olivat hyvin hyvin synkät.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kuka ihmeen Antti Heikkilä?

Onnistuin taannoin pudottamaan painoani noin 20 kiloa Kiloklubin avulla. Tarkoituksena oli oikeastaan vain oppia uudet, paremmat ruokailutavat ja painon pudotus tulisi sen sen seurauksena. Fiksulta kuulostaa, eikö? Sitten sen olisi pitänyt jäädä päälle.
Valitettavasti painosta on tullut takaisin noin 15 kiloa. Vuosi sitten olin näköjään kymmenessä kilossa ja silloin pohdiskelin stressin ja painon nousun yhteyttä.

Pari kolleegaani näyttää saaneen pysyvän muutoksen karppaamalla eli vähähiilihydraattisella dieetillä. Vaimoni on innostunut aiheesta ja niinpä olemme nyt molemmat karppaajia. Tosin minulla alku on ollut hapuilevaa, koska - kaikista näistä leppoistuskirjoituksistani huolimatta - olen ollut kovin kiireinen viime aikoina. Rankin jakso töissä on nyt takana joten parempaa on edessä.

Vaimoni on puhunut jo aiemmin Antti Heikkilästä, joka näyttää olevan jonkinlainen vastarannankiiski vallitsevan terveysnäkäkannan suhteen. Hän tuntuu edustavan karppausta, mutta näyttää hänellä olevan muitakin mielenkiinnon aiheita. Tässä keskustelussa hän puhuu mm. todellisen minuuden löytämisestä: Hanki itsellesi elämä! Ihmisen tulisi varttuessaan "muuttua omaksi itsekseen" ja "luopua opetetusta tilanteesta". Hän toteaa, että kivut, masennus yms. voivat johtua oman itsen ja opetetun itsen välisestä ristiriidasta.

Tuo kuulostaa hyvin viisaalta ja vastaa omaakin subjektiivista kokemustani omassa elämässäni. Juuri tuollaista muutosta tunnen olevani kokemassa ja olenkin onnellisempi mies kuin aikaisemmin.

Mietityttää tosin se, että Heikkilän käyttämä kustantamon tuotanto näyttää äkkiseltään hiukan erikoiselta.

Karppaus tuntuu jakautuvan moniin alalajeihin ja joukkoon lukeutuvat vanhastaan tutut Atkinsin ja Montignacin dieetitkin. Aika kauan sitten - ennen kiloklubivaihetta - sovelsin montignacia yhdistettynä erään kirjan (en muista mikä) oppeihin kolesterolin alentamisesta ja sain hyviä tuloksia. Paino kuitenkin taas nousi.

Yritetäänpä nyt yhdistää karppaus ja leppoistaminen. Jokohan nyt löytyisi viisasten kivi?

Minulla on sellainen intuitio, että omaksi itsekseen tulemiseen ei minulla luontaisesti sisälly kovin tiukka aikataulusuunnittelu. Luulen että impulsiivisuus maustettuna ripauksella aikataulutietoisuutta on minun tieni.

Aion tutustua paremmin Heikkilän oppeihin. Hänen sivustollaan on linkki dojolaisten saitille - mitä tuo sana nyt sitten tarkoittaneekaan? Jaha, dojo tarkoittaa itämaisten taistelulajien harjoittelupaikkaa. Näin dojoheimolaiset sanovat sivustostaan:
"Dojolaiset.com on heimomme osoite ja pääasiallisin harjoittelupaikkamme on verkko. Dojolaisten päämääränä on hyvinvointi ja onnellisuus – hyvä elämä. Toimiva sosiaalinen verkosto ja hyvät ihmissuhteet kuuluvat oleellisesti hyvään elämään. Toimintamme ydin on, että autamme tiedoillamme, taidoillamme, kokemuksillamme ja kontakteillamme toinen toisiamme. Tätä kaikkea on hyvä elämä – living smart."

Living smart! Ei hassumpaa. Laitoin rekisteröitymisen saitille vetämään.

Päivän kiitollisuuden aihe: Kuopus palasi terveenä takaisin noin kuuden matkaltaan Sri Lankaan.
Näkymä Firenzestä