perjantai 21. joulukuuta 2012

1.9 GHz Intel Core i7-3517U 8 GB DDR3 (2x4) 256 GB SSD Gigabit Ethernet, 802.11b/g/n WLAN, Bluetooth v4.0 VGA (Dongle option) Micro HDMI Pannaanko pakettiin?

Taitavat myyjät osaavat käyttää ns. OEH-analyysia, kun perustelevat asiakkaalle jonkin tuotteen ostamista.

Kirjaimet O, E ja H tarkoittavat ominaisuutta, etua ja hyötyä. Englannin kielellä käytetään vastaavasti kirjaimia F, A ja B, jotka tarkoittavat sanoja feature, advantage ja benefit.

The mtd Sales Blog selittää, että ominaisuus kertoo mitä tuotteella on, etu taas tarkoittaa mitä nämä ominaisuudet saavat aikaan ja hyöty puolestaan kertoo, mikä on kunkin ominaisuuden merkitys asiakkaalle.

OEH:n avulla rakennetaan silta tuotteen jostakin, esimerkiksi teknisestä ominaisuudesta tämän merkitykseen ostajalle. Tämä on usein enemmän kuin tarpeellista. Esimerkki valaiskoon asiaa:

Verkkokauppa.com tarjoaa sivuillaan Samsung 9 Series 900X4C 15.0"/i7-3517U/8 GB/256 GB SSD/Windows 8 -kannettava tietokonetta, mustaa, jonka teknisiksi ominaisuuksiksi kerrotaan nämä:

  • "Näyttö: 15.0" (1600 x 900) LED-taustavalaistu, mattapintainen 400 nits HD+
  • Suoritin: 1.9 GHz Intel Core i7-3517U
  • Muisti: 8 GB DDR3 (2x4), maks. 8 GB
  • Kiintolevy: 256 GB SSD
  • Näytönohjain: Intel HD Graphics 4000
  • Optinen asema: -
  • Verkko-ominaisuudet: Gigabit Ethernet, 802.11b/g/n WLAN, Bluetooth v4.0
  • Akku: kuuden kennon akku
  • Liitännät: VGA (Dongle option), Micro HDMI, kuuloke/mikrofoni, 2x USB 3.0, 1x USB 2.0 (Sleep-and-Charge), 4-in-1-muistikortinlukija
  • Paino: 1.65 kg
  • Mitat (L x S x K): 356.9 x 237 x 14.9 mm
  • Käyttöjärjestelmä: Windows 8 64-bit
  • Kielivaihtoehdot: Tanska, Englanti, Suomi, Norja, Ruotsi
  • Takuu: 24 kk"

  • Joko pelästyit?

    En minäkään tuosta paljoa ymmärrä.

    Jos tuon läppärin akussa on kuusi kennoa, mitä se kertoo meille tavallisille pulliaisille? Aivan, ei mitään. Tämä ominaisuus tuottaa sellaisen edun, että akussa riittää virtaa pitempään kuin nelikennoisessa vastaavassa. Se siis toimii kauemmin yhdellä latauksella. Käyttäjälle tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että läppäri ei nukahda niin nopeasti kesken kirjoitussession kahvilassa.

    Keskumuistista ymmärrän sen verran, että 8 megatavua on aika paljon. Läppärin aivoihin nopeaan muistiin mahtuu paljon tavaraa kerrallaan, mistä johtuen kone saa kunkin tehtävän nopeasti käsitellyksi. Tästä edusta seuraa se, että emme joudu jatkuvasti hermostumaan odottaessamme omaa vuoroamme koneelta. DDR3:sta ei ole hajuakaan. Edesmennyt Itä-Saksa tulee mieleen.

    Toivotaan, että myyjä on OEH:nsa sisäistänyt, kun ostamme seuraavaksi jotakin monimutkaista.


    Kuvat: Pariisi 2011 

    keskiviikko 19. joulukuuta 2012

    Katso miksi tuotteet hajoavat niin pian


    Hehkulamppuhuijaus on taas viikon (26.12.2012 saakka) nähtävillä Ylen Areenassa.

    Olen kirjoittanut pariin otteeseen tuotteiden suunnitellusta vanhentamisesta, millä tarkoitetaan tavaroiden valmistamista sellaisiksi, että ne hajoavat nopeammin kuin kunnolla tehdyt kaupankäynnin nopeuttamiseksi. Juttuni olivat "Mistä kestävää kasvua?" ja "Katso vieläkö 110-vuotias hehkulamppu palaa".

    Ohjelmassa osoitetaan, kuinka ympäristön vastaisesti yhteiskuntamme toimii. Printteri ohjelmoidaan lopettamaan toimintansa 1000 tulostuksen jälkeen, vaikka se on teknisesti vielä täysin käyttökelpoinen.

    Järjestelmämme on paisunut kuin ilmapallo. Elintasomme on osin näennäistä. Onko järkeä tehdä lisää palkkatyötä ansaitakseen rahat täysin kelvollisen printterin korvaamiseen, sellaisen printterin, jonka on ostanut aikaisemmilla töillä ansaituilla rahoilla? Tämäkö on elintasoa?  



    torstai 13. joulukuuta 2012

    Loistava uutinen - kutsubussi kehitteillä!

    Olen parisen kertaa ihmetellyt nähdessäni pienehköjä busseja, jotka näyttävät jotenkin "virallisilta" eli liikennelaitokseen liittyviltä.

    10.12.2012
     
    Olen yrittänyt muistaa, mitä niiden otsassa luki, mutta huonolla onnella. Tänään näin yhden ja sain muistetuksi, että teksti alkoi sanalla "kutsu". Löysin netistä Ylen jutun "Kutsubussi tarjoaa vaihtoehdon yksityisautoilijoille".

    Artikkelista selviää, että kyseessä on Helsingin seudun liikenteen (HSL) Kutsuplus -kokeilu, jota testataan opiskelijoilla, mutta jota aiotaan laajentaa muillekin tarvitsijoille. Palvelu asettuu taksien ja tavanomaisten bussiyhteyksien väliin. Bussin voi tilata lähimmälle pysäkille ja hinta riippuu menon kiireellisyydestä.

    Tästä tulee mainio täydennys muihin seudun liikkumispalveluihin eli busseihin, raitsikoihin, juniin, takseihin, vuokra-autoihin ja autojen yhteiskäyttöön (CityCarClub ja Smart Travel). Aina voi valita tarpeeseen parhaiten sopivan vaihtoehdon.

    Jään toiveikkaana odottamaan.

    sunnuntai 9. joulukuuta 2012

    Sharetriben kautta vaikkapa diaprojektori läheltä lainaksi



    Netissä näyttää olevan tarjolla palvelu, jonka avulla eri yhteisöjen jäsenet voivat lainata toisiltaan harvoin tarvitsemiaan esineitä kuten porakoneen tai muuta vastaavaa. Jos joku osaa monttöörin hommia, hänkin voi saada kutsuja sivuston kautta.

    Sharetribe on kansainvälinen formaatti, jota edustaa Suomessa Sharetibe Oy. Yritys sanoo olevansa voittoa tavoitteleva yhteiskunnallinen yritys.

    Palvelu on pienille yhteisöille ilmainen, mutta suuret joutuvat maksamaan siitä.

    Oleellinen edellytys palvelun toimivuudelle tuntuu olevan riittävä luottamus yhteisön jäsenten kesken. Tästä seuraa, etteivät yhteisöt voi olla huomattava suuria. Maantieteellisellä läheisyydelläkin on suuri merkitys. Kuka lähtisi Helsingin Vuosaaresta Espoon Kivenlahteen lainaamaan alumiinirappusia? Työpaikoillahan tavaratoimitus ja -palautus järjestyvät luontaisesti, vaikka ei kovin lähellä asuttaisikaan.




    Kallion Sharetribe (Helsinki) toimiin nimensä mukaisesti Kallion kaupunginosassa. Mietin miten hyvin mahtaa toimia, kun asukkaita on aika runsaasti. Toisaalta maantieteellisesti Kallio on aika kompakti alue. Ainakin nyt Kallion sivuilla näyttää olevan runsaasti myynti-ilmoituksia. Mikäpä siinä, mutta siihen on muitakin konsteja.

    Omassa taloyhtiössämme toimii tällainen palvelu Facebook -ryhmänä, mikä onkin kätevää. Seinänaapuri tarjosi juuri vanhoja Aku Ankkoja ilmaiseksi ja joku niistä olikin kiinnostunut.

    Sharetriben etu Facebookiin nähden on se, että sen käyttöön riittää nettiyhteys. Tunnetusti kaikki eivät halua liittyä Facebookiin.

    On hienoa, että nykytekniikka mahdollistaa tällaisen tehokkaan tavaroiden hyödyntämisen. Ajan henki valitettavasti kuitenkin yllyttää siihen, että jokaisen kotitalouden pitäisi hankkia oma porakone ja mieluummin vielä uusi muutaman vuoden välein.

    Nostalgisia ompelukoneita Pariisin kaduilla nähtyínä 2011

    perjantai 30. marraskuuta 2012

    Ei leppoistaminen olekaan tärkeää vaan huokoistelu

    Infoähky tai virikehimo tai mikä se lieneekään on taas onnistunut koukuttamaan. Huomaattani olen antanut huokoisuuden hiipua pois olemisestani.





    Näin se menee. Aamulla luen Hesaria aamiaispöydässä. Kun kokoan tavaroitani ja puen, kuuntelen radiota. Kun lähden kävellen kohti bussipysäkkiä, kuuntelen korvanapeilla jotakin kiinnostavaa ohjelmaa Ylen Areenasta. Bussissa kaivan kirjan esiin matkalukemiseksi. Kun hyppään bussista, minulla on muutaman minuutin kävelymatka työpaikalle, joten ehdin taas kuunnella hieman Yleä.

    Ja niin edelleen ...

    Onko tuo nyt niin vaarallista? No on se. Aivoni ovat aamusta lähtien pään ulkopuolelta tulevien virikkeiden ohjauksessa. Vähän niin kuin syöttäisin tietokoneelle jatkuvasti kuvia ja videoita enkä sitten tekisi niille mitään.

    Kai aivoja pitää käyttääkin, siis ei vain varastoida niihin raaka-ainetta vaan antaa sinne kertyneen mitä lienee kongitiivisen aineksen muhia ja ristikytkeytyä uudestaan. Sitä kai luovuuskin on.

    Meidän on tuotettava jotakin, olkoon se tavaraa, ajatuksia, hoivaa - you name them. Se on ihmisen osa tai mieluummin ihmisyyden olennainen osa. Miksi sitten keskittyisimme vain varastoimaan muiden tuottamaa virikevirtaa. Epäilyttää tuo vuosikausien pänttäysopiskelunkin mielekkyys. Tulipahan vain mieleen.

    Jos käytän aikani syötevirran vaalimiseen, se menee hukkaan, jos oikein kärjistetään. Kun annan ajatusten vaeltaa, teen sitä, mitä ihmisen kuuluukin tehdä. Mikää ei voita ihmisaivoja semmoisessa. Toki syötteen vastaanottaminen on tämän edellytys. Kun oikein napakasti raamitetaan, lisätään vielä ajelehtineiden ajatusten saattaminen johonkin edes hieman järjestyneeseen muotoon.

    Vaalikaamme huokoisuutta! Leppoistaminen ja downshiftaus ovat aika latteita ilmaisuja, kun niissä viitoitetaan vain yksi suunta, eikä anneta muutokselle ihmisyyden edellyttämää sisältöä.

    Lopetetaan leppoistelu ja aloitetaan huokoistelu.

      

    torstai 29. marraskuuta 2012

    Wishing You High Christmas Performance!

    On taas käsillä aika, jolloin aloittelemme joulun suorittamista. Postiluukuista kolahtelevat katalogit ja mainokset virittävät meitä huolestumaan siitä kaikesta, mitä pitäisi muistaa ja mitä pitäisi tehdä. Eihän joulu voi tulla, ellei sitä ole hyvin suunniteltu ja resursoitu.

    Olemmehan kaikki ehtineet laatia tietokoneillemme kattavat luettelot , jotka auttavat meitä muistamaan keille kaikille lähetetään joulukortit, keille tavanomaiset joululahjat ja keille sellaiset, että ne varmasti ovat lähettäjänsä näköiset. Niin, onhan ne viimevuotiset listat, mutta olemmeko muistaneet päivittää ne. Ketkä ovat vuoden aikana etääntyneet, ketkä varttuneet, olisiko joku kuollutkin?

    Olemmehan muistaneet varata pakastearkkuihimme laadukkaat raaka-aineet kaikille sille, minkä valmistamiseen tarvittava aika pitäisi vielä allokoida kalentereihin. Äh, tämä tuntuu niin proosalliselta. Tarinat rules! Hei, tehdään luova käsikirjoitus jouluamme varten. Tästä tulee meidän oma joulutarinamme, joka joka vahvistaa meidän omaa joulubrändiämme!

    Joulukukat? Aivan, keiltäköhän saimme viime vuonna? Pitäisiköhän niitä oikein varata? Ylimääräisiäkin kaiken varalta?

    Pitää muistaa vielä Tapaninpäivän viemiset. Entä jos unohtuvat? Onhan jokin kauppakeskus jouluna auki, onhan, onhan? Täytyy olla!

    Olemmehan muistaneet varata hirsimökin Full HD - ynnä muin varustuksin ja maustein keskeltä ei mitään, mutta hiihtokeskuksen palveluin?

    Riittääkö kinkkuja varmasti kaikille?

    Olikohan lasketteluvälineet varmasti kunnossa? Moottorikelkka oikutteli viimeksi. Pitäisikö se huollattaa? Bensaa pitää olla sillä tavoin, ettei tarvitse murehtia. Murtsikat mukaan varalta.

    Tavaraa voi tulla mukaan aika runsaasti. Mahtuuko kaikki kyytiin? Pitäisikö ottaa vielä yksi auto? Onkohan ajokortteja tarpeeksi? Onko junapaikat varattu autoille ja porukoille?      

    Meidän kannattaa hoitaa tämä projekti huolella ja perusteellisesti, sillä emmekö haluakin olla jouluna rauhassa. Onko ihanampaa tunnetta, kun kaikki on valmista, kun joulu tulee. Saa vain olla. Kaikki on valmista, aivan kaikki. 

    Voimme rauhoittua ajattelemaan sitä tärkeintä, sitä joulun tarkoitusta. Joulun tarkoitus? Mitä ihmettä? Mikä kummassa se oli? Tällä kaikella täytyy olla jokin syy!

     

    maanantai 26. marraskuuta 2012

    Vain hulluko menisi taksilla kauppakeskukseen?

    Helsinki 20.9.2012

    Jatkan vielä eilistä juttuani eli pääkaupunkiseudun liikenneyhteyksien puimista oman auton käyttöä ja julkisen liikenteen palveluja vertaamalla. Kuten eilisen Hesarin uutisesta kävi ilmi, autolla pääseen nopeammin paikasta toiseen.

    Mielestäni julkiseen liikenteeseen kannattaa laskea myös taksit, kimppataksit sekä yhteiskäyttöautot (kuten CityCarClub). Myös vuokra-autot kannattaa ottaa huomioon.

    Jos työmatka on sellainen, että sen voi taittaa kohtuullisen kätevästi tavanomaisilla julkisilla, voisivat palvelut toimia runkoratkaisuna liikkumisessa. Jos ei pidä omaa autoa, säästyy rahaa, jolla voi täydentää konseptia ottamalla vaikkapa taksin tai yhteiskäyttöauton silloin, kun se selvästi helpottaa tilannetta.

    Voihan myös ajatella, että menee julkisilla niin lähelle kuin kätevästi pääsee ja kävelee loput. Tulisi hyötyliikuntaa, mutta ehkä tämä on jo idealismia.

    Tutkimuksessa ei oltu otettu huomioon parkkeerausta, jota vaivaa ei ole tavanomaisia julkisia eikä taksiakaan käytettäessa.

    Jos laskee huolella liikkumiskonseptin eri vaihtoehtojen kokonaiskustannukset, saattaa kauppakeskusreissun tekeminen taksilla hyvinkin lyödä leiville, ainakin paluumatkalla.

    Toki lapsiperheen menemiset ja tulemiset ovat niin moninaiset, että vaatisi todellista hard core -meinikiä, että vanhemmat jaksaisivat säätää kulkemisia julkisten pohjalta.

    Artikkelissa kerrottiin myös, että tulossa on kehä- ja Pisararata sekä Jokeri-linjoja, mitkä parantavat julkisten kilpailukykyä.
     

     



    sunnuntai 25. marraskuuta 2012

    Hirveää, vain 15 kauppakeskusta 25 minuutin päässä!

    Mannerheimintieltä 16.11.2012


    Hesari kirjoittaa tänään tutkimuksesta, jossa on verrattu arjen saavutettavuutta pääkaupunkiseudulla. On selvitetty, miten eri liikennevälineillä pääsee paikasta toiseen. Oma auto luonnollisesti voitti julkisen ja pääsyy kuuluu olevan poikittaislinjojen vähäisyys. Tärkeä ja tarpeellinen tutkimus ilman muuta.

    Mutta mutta ... tutkimus kertoo, että autoa käyttämällä suurimmassa osassa aluetta tavoittaa kaikki 31 kauppakeskusta 25 minuutissa auton avulla. Joukkoliikenteen avulla päästään korkeintaan 15:n vastaavassa ajassa.

    Minulla ei ole omaa autoa. Kuulun siis tuohon jälkimmäiseen kurjaan joukkoon, jotka pääsevät 25 minuutissa enintään 15 kauppakeskukseen.

    Miten minun raukan käy? Voi minua luuseria!

    sunnuntai 18. marraskuuta 2012

    Mitä on laiskuus?



    Mitä on laiskuus? Ihmistä voidaan sanoa laiskaksi tai ahkeraksi, mutta niiden välillä on hämärää.

    Varhaisessa kristillisessä opetuksessa puhuttiin seitsemästä kuolemansynnistä, jotka olivat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Ei ole oikein soreita ominaisuuksia ja laiskuus on mukana. Näistä pääpaheista katsottiin muiden syntien olevan seurauksena.





    MTV3:n Helmi tutki, mitä suomalaiset pitävät pahimpina taakkoinaan, joista he haluaisivat päästä eroon. "Voittaja" oli laiskuus (30 %), toisena oli täydellisyyden tavoittelu (16 %) ja kolmantena syyllisyys (15 %). Vastaajia oli yli 4.000, joten kyllä tulos jotakin merkinnee.

    Yllättävä voittaja. Usein puhutaan perisuomalaisesta kateudesta, mutta tässä se ei sijoittunut edes mitaleille.

    Vastaajat kokivat laiskuudeksi sellaiset asiat kuin lenkille lähdön vaikeus tai imuroimisen kauhea "ylivoimaisuus". Sama henkilö voi tuntea sekä laiskuutta että täydellisyyden tavoittelua.

     
     


    SuomiSanakirjan mukaan laiska on "työntekoon, ponnistukseen haluton, työtä vierova, mukavuudenhaluinen, yrittämätön, viitsimätön, tarmoton, veltto, vetelä."

    Kukapa ei olisi tuntenut itseänsä joskus - ehkä useinkin - veltoksi tai ponnistukseen haluttomaksi asettauduttuaan mukavasti köllöttelemään sohvaan ja tultuaan sitten syystä tai toisesta velvoitetuksi nousemaan pikaisesti ylös.

    Kai tämän ilmiön voi jakaa ainakin kahteen tyyppiin - tilapäiseksi ja pitkäaikaiseksi. Jos nyt "laiskottaa" eikä jaksa nousta vastaamaan pöydällä soivaan kännykkään niin mitä sitten? Voihan soittaa takaisin, kun on hetken hörvähtänyt.

     
     

    Jos taas elämätavaksi on muodostunut sohvalla löhöily päivästä ja kuukaudesta toiseen, on tilanne vakavampi, varsinkin jos siihen liittyy muiden passuuttaminen. Silloin voi ennustaa hankaluuksia tulevaisuudessa. Ymmärrettävää se toki on, jos kyseessä on vaikkapa syvä masennus.

    Haitanneeko tuo myöskään, jos kesälomallaan viettää pidempääkin aikaansa vaakatasossa?

    No se imurointi? Miksi tuntea syyllisyyttä, jos ei pitkän päivätyön jälkeen huvita imuroida, ellei sitten vieraita ole tulossa? Ongelma asiasta tulee, jos ei koskaan huvita.


    Kuvat Tuileries'n puistosta Pariisista kesältä 2011





    lauantai 10. marraskuuta 2012

    Herttoniemen taivasnäyt

    Asumme seitsemännessä asutussa kerroksessa talossa, joka on pienen kukkulan päällä Helsingin Herttoniemessä. Olohuoneemme suurin ikkuna antaa kohti länttä, mistä johtuen tulemme usein huomanneeksi erityisen näyttävät auringonlaskut. Tässä kuitenkin kaksi tämänpäiväistä aamuaurinkoa:













    Kun tulen olohuoneeseen ja näen komean spektaakkelin taivaanrannassa, tekee mieleni napata
    kamera ja useinmiten se halu johtaakin toimintaan.

    Kuvauspuuhissa saattaa minulla mennä pitempikin tovi, koska näkymää voi kuvata eri kohdista ja se muuttuukin koko ajan. Tämä on aika leppoisaa hommaa kunhan muistan olla ottamatta sitä turhan vakavasti. Pyöriipähän yksi blogi vähän vähemmälläkin vaivalla. Sopivan spontaania täytepuuhaa.

    Jos haluat vilkaista, sivusto löytyy täältä.







    maanantai 29. lokakuuta 2012

    Ei missään eli Helsingin Kirjamessuilla

    Siinä ne taas olivat ja menivät. Kahtena päivänä olin.

    Kirjamessut ovat rentouttava tapahtuma, koska messuilla ollessaan ollaan tavallaan ei missään. On mukava nuohota lukuisia divareja ja etsiä sukuhistoriaan liittyvää kirjallisuutta. Välillä voi istahtaa kuuntelemaan jotakin mielenkiintoista haastattelua. Huoltopalvelutkin pelaavat.




    Minusta on mukavampi olla noilla messuilla ilman tiukkaa haastattelujen kuuntelusuunnitelmaa. Jos jokin tuntuu erityisen kiinnostavalta, siihen osallistumisen voi yrittää varmistaa, mutta läkähdyttävä ryntäily paikasta toiseen aikataulun perässä huhkien ei oikein innosta.

    Tulipa mieleen, että minunkin on hyvä vihdoin oppia sivuuttamaan tilaisuuksia. Hyvä niihin on tarttua, mutta voi kysyä itseltään, pitääkö kaikkiin.




    Ostin nuo kuvissa näkyvät neljä kirjaa ja lisäksi muutamia vanhoja aikakauslehtiä.

    Alemman kuvan alimmaisen olen ajatellut antaa lahjaksi. Sukututkimus on hyvä aapinen, kun joskus nuuskin netistä löytyviä rippikirjoja yms.

    Sukunimikirja on hyvä lähdeteos. Mukava selailla ja tutkia mistä mikäkin nimi voisi olla peräisin. Selitys voi olla yllättävä. Esimerkiksi Koppinen ei ilmeisesti tule kopista vaan Jaakobista. Jota kuta lienee kutsuttu Jaakoppiseksi ja siitä sitten nimi on lyhentynyt.

    Kuulin eräällä kurssilla Tahvanainen-nimiseltä henkilöltä mahdollisen selityksen hänen sukunimeensä. Nimi on kai muotoutunut kansan suussa Staffanssonista.

    Patterinpäällikön kirjan ostin, koska siinä kerrotaan talvisodan lopun taisteluista Viipurinlahdella. Isoisäni oli siellä mukana, haavoittui ja kuoli sotasairaalassa.

    Eläköön Kirjamessut!

    lauantai 20. lokakuuta 2012

    Olenko löytänyt aarteen ...?

    ... vai hukannut sellaisen?

    Olen huomannut uuden piirteen asennoitumisessani tekemisiini. En tunne itseäni enää yhtä tavoitteelliseksi kuin ennen. Olen löytänyt itseni ajattelemasta, että kunhan hoidan työni, mitä sitä muuten sitten hötkyilemään.

    Jos työasiat eivät ole kaatumassa päälle, minun ei tarvitse ottaa illaksi jotakin savottaa tai ajatella illan menevän hukkaan, jos en tee jotakin hyödyllistä. Itse asiassa käytän illan hyödyllisesti, jos nysväilen leppoisasti sitä sun tätä.

    Sellaisen illan jälkeen olen nimittäin tuottavampi koulussa ja jaksan pitää paremmin langat käsissäni työskennellessäni opiskelijoiden kanssa. Se taas ruokkii sitä, että rästejä ei kerry yhtä helposti kuin raahustamalla ahkeroitaessa. Paitsi että ei tämä näin mene minun kohdallani. Kun tunnen itseni energiseksi, teen mielelläni erilaisia kokeiluja työssäni ja sellaiset eivät tunnetusti päivää lyhennä.

    On selvää, että uuden tilanteen mahdollistaa osaltaan se, että elän pappavaihetta. Lapset ovat lentäneet pesästä ja lastenlasten kanssa ei elellä joka päivä.

    Kun elämä on ollut hektistä, tavoitteellisuus on ollut varmaan hyvä selviytymiskeino ja erityisesti se oli tarpeen 90-luvun lamassa.

    Nyt kun elon seesteisyys yhdistyy rönsyilytaipumukseeni, ei monikaan asia edisty vauhdikkaasti.

    Onko sillä niin väliä?


    Pari välähdystä Suomenlinnasta juhannuksena.

    torstai 13. syyskuuta 2012

    Vastaukset kte:n meemikysymyksiin

     
    Tämänkesäinen Suomenlinnan juhannuskokko syttyy


    Kiitos haasteestasi kte! Tämmöisiä ajatuksia nousi mieleen.
     
    1. Mitä näet lähimmästä ikkunasta juuri nyt?
     
    Iltapäiväisen näkymän Herttoniemen metroaseman seudun yli Roihuvuoreen.
     
    2. Mitä näet peilistä?
     
    Varttuneen, geeneiltään karjalaissatakuntalaisen, perin suomalaiselta näyttävän miehen.
     
    3. Kuinka kauan olet blogannut ja miksi?
     
    Olen blogannut vuodesta 2005 lähtien. Minulla on useita blogeja, joista osa on lepäämässä. Bloggaamisen avulla voi oppia uusia asioita, saada ajatuksiaan esiin, toteuttaa luovuuttaan jne.
     
    4. Mitä asioita blogissasi et käsittelisi / paljastaisi?
     
    Olen varsin avoin, mutta tottahan raja jonnekin pitää laittaa. En halua tuottaa vahinkoa läheisilleni, itselleni enkä muillekaan. On asioita, jotka eivät kuulu julkisuuteen. Yritän kirjoittaa siten, että voin seistä tekstieni takana. 
     
    5. Bloggaajana varmasti itsekin luet muiden blogeja, vaikka et noita bloggaajia ole itse tavannut. Mitä luulet, kenen bloggaajan kanssa juttusi kävisi livenäkin kaikkein parhaiten yhteen?
     
    Itse asiassa bloggaaminen on johtanut tapaamisiinkin. Olen tavannut leppoistamisesta kirjoittavia ja kun samanmielisiä ollaan, keskustelu on ollut helppoa.
     
    6. Mitä elämässäsi tekisit toisin, jos voisit?
     
    Olisin enemmän lasten kanssa.
     
    7. Voisitko tässä iässä muuttaa ulkomaille?
     
    Voisin hyvin viettää ulkomailla pitkähköjä aikoja ja olen viettänytkin, mutta en haluasi asettua pysyvästi, koska lapsenlapseni ovat Suomessa.
     
    8. Mitä mieltä olet huuhaa-kriittisyydestä?
     (http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Koulu+ei+kasvata+huuhaa-kriittisyyteen/1135258135114)

    Olen aika pitkälle Kotron linjoilla, mutta koska en ole ateisti, uskon myös sellaisen todellisuuden olemassaoloon, jota en tavoita järjelläni.
     
    9. Mitä terveys sinulle merkitsee?

    Merkittävä hyvän elämän osatekijä. Olen kiitollinen siitä terveydentilasta, joka minulla on. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää terveysshoppailua. Kohtuus siinäkin. 
     
    10. Mikä on elämän tarkoitus?

    Jaa-a, et vähää kysykään. Aluksi viittaan vastaukseeni kohdassa kahdeksan. Siihen voisin lisätä hyvän elämän, mikä voi toteutua lukemattomina eri versioina eikä tarvitse olla pelkkää päivänpaistetta. Lähimmäisten - erityisesti läheisten - palveleminen. Se että olen saanut siirtää perimäni geenit eteenpäin, ei ole minulle vähäarvoinen asia.
     
    11. Jatka lausetta: Onni on...

    .. elämän kokemista merkitykselliseksi.

    tiistai 11. syyskuuta 2012

    Kaikki aika työnantajalle - vai läheisille?



    Viimeisin Ekonomi-lehti pohtii kansikuvajutussaan "Vaihtoehto talouskasvulle" laajasti nykyisen talouselämän menon mielekkyyttä - puolesta ja vastaan.

    Artikkeliin on haastateltu Aalto-yliopiston tutkija Timo Järvensivua, jopa pitää veljensä Paavon kanssa degrowth.fi -sivustoa, Evan:n johtaja Matti Apusta, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnasta ja Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrénia.

    Timo Järvensivu haluaa vapauttaa keskustelua talouskasvusta siten, että kasvua ei otettaisi itsestäänselvyytenä vaan etsittäisiin kestävän kehityksen mukaista järjestelmää.

    Matti Apunen puolestaan kannattaa lähtökohtaisesti talouskasvua ja uskoo teknisen kehityksen ratkovan ympäristöongelmat.

    Myös Seija Ilmakunnas puolustaa talouskasvua, mutta haluaa sen ottavan huomioon ympäristön kestävyyden sekä työelämän laadukkuuden.

    Hoffrén tuo esiin bruttokansantuotteen ongelmallisuuden hyvän kasvun mittarina. Hän mainitseen vaihtoehtona GPI:n eli aidon kehityksen mittarin, mutta toteaa siihenkin liittyvän ongelmia.

    Matti Apunen tuomitsee tiukasti downshiftaamisen ja pitää sen harjoittajia yhteiskunnan vapaamatkustajina. Hän ottaa esimerkeiksi sellaiset tapaukset, joissa tehdään työtä silloin kuin huvittaa tai tehdään niin vähän työtä, että sillä tullaan toimeen. Hän perustelee asiaa sillä, että yhteiskunnalle näin kertyy vähemmän varoja palveluihin. Hän on oikeassa, ei voi väittää vastaan.

    Toivoisin kuitenkin, että hän käsittelisi aihetta vivahteikkaammin, On tuollainenkin downsiftaamista, mutta mielestäni muualtakin löytyy tärkeitä näkökohtia. Apunen esittää niitä itsekin ansiokkaassa kolumnissaan "Sedällä on asiaa" tämänpäiväisessä kolumnissaan Hesarissa, jossa hän käsittelee presidentti Niinistön työryhmän kirjasta "Ihan tavallisia asioita".

    Niinistön työryhmä on tunnetusti halunnut puuttua nuorison syrjäytymiseen. Apunen kertoo, kuinka hän on kerännyt kasveja tyttärensä kanssa koulutehtäväksi annettua herbaariota varten. Näin juuri, kannetaan yhteisvastuuta ja annetaan aikaa lapsillemme. Niin, ja muillekin. Apusta kompaten, - yhtään väheksymättä heidän tekemää tärkeätä työtä - mikään viranomaisarmeija ei pysty täyttämään välittämättömyyden tuomia aukkoja.

    Haluan avata tärkeän näkökulman aiheeseen. Jouduin aikoinaan sellaiseen työtilanteeseen, että minun oli oltava töissä aamusta noin kymmeneen illalla ja joskus toisinaan pidempään - jopa läpi yön. Lauantaitkin taisivat mennä töissä. Sunnuntaisin minusta ei ollut paljon iloa lapsilleni, jotka kaikki viisi olivat tuolloin kotona vaimoni hoidossa. Koin, että vaihtoehtona oli vain maantie. Toki sosiaalijärjestelmä olisi auttanut, mutta perheenelättäjän on pakko yrittää pitää cv:stään huolta.

    Muulloinkin on päivään tullut pituutta, milloin se on johtunut yrittäjämäisistä kuvioista, milloin seurauksena työn eetoksesta - tiedättehän: "vain virkamiehet lähtevät töistä neljältä" ja milloin tulospaineista.

    Miten tuossa eletään Niinistön työryhmän oppaan mukaan? Tunnustan, olen downsiftannut, valitettavasti liian myöhään, kun lapset ovat maailmalla, mutta onneksi on lastenlapsia. Elämän arvoja on pitänyt panna parempaan järjestykseen.

    Toivon siis lisää vivahteita downsiftaus -keskusteluun.

    Kaikki aika työnantajalle - vai läheisille? Ei tietenkään kaikkea kummallekaan, mutta olisiko jokin suhde siitä väliltä kohtuullinen vaihtoehto? Downsiftausta kutsutaan myös kohtuullistamiseksi.




       


    tiistai 4. syyskuuta 2012

    Kymmenen vuotta kestävät kengät?

    Rieker

    Kerroin kesällä kolme vuotta sitten ostaneeni kolmet kengät piipahtaessamme Strasbourgista Saksan puolella (tästä kyseiseen juttuun).

     Kaikkien merkki on Rieker, jota vaimoni piti saksalaisena laatumerkkinä. Kuvassa keskellä olevat mustat kengät ovat mennyttä kalua. Toinen kenkä on auennut toisesta reunasta, eikä suutarin mukaan ole korjattavissa. Oikeanpuoleiset kesäkengät ovat nuhjaantuneet ja toinen alkaa pian irvistää edestä. Sandaalit ovat vielä kunnossa, mutta niitä ei ole kovin runsaasti käytettykään.


    Lloyd

    Kenkähankinnan kokonaishinta oli kohtuullinen, Saattoivat olla alennuksessa - ainakin osa.
    Ostin tänään kengät, jotka olivat kalliit. Merkki on Lloyd. Saksalaiset nämäkin, vaikka nimi tuokin mieleen Walesin. Myyjän mukaan yrityksessä kunnioitetaan käsityöperinnettä vaikka koneellisesti kengät tehdäänkin koneellisesti.




    

    Miltähän nämä pohjat näyttävät kymmenen vuoden kuluttua?
    Goretex varmaan tuntuu hinnassa. Toivottavasti on sen väärti.

    Myyjä kertoi merkin käyttäjien sanoneen kenkien kestävän kymmenen vuotta.

    Toivottavasti tämä osoittautuu ekologiseksi kaupaksi.

    lauantai 1. syyskuuta 2012

    Elämä työtä varten vai työ elämää varten?

    Työterveyslaitos on haastatellut professori Juha Hakalaa artikkeliin Taitava downshiftaaja menestyy työssään.

    Jutussa ei ollut mitään erityisemmin uutta, mutta Hakalan mukaan "elämällä pitää olla toinen tarkoitus kuin pelkkä työnteko" ja tätä ajatusta mielestäni kannattaa usein palauttaa mieleen.

    Työ on äärettömän tärkeä osa elämäämme, mutta silti se on mielestäni ensisijaisesti hyvän elämän tukirakenne, ei sen pääsisältö. Tuskin ennen vanhaan maalaistaloudessa ajateltiin, että kun nyt ruuanlaiton jälkeen käyn lypsämässä lehmät ja sitten laitan lapset nukkumaan, juuri lypsäminen olisi jotenkin erityistä verrattuna näihin muihin.

    Hakalan mukaan downsiftaajakin voi menestyä työssä. Tämä selittyisi sillä, että virkeämpänä työskentelee tehokkaammin. Joku toinen akateeminen toimija tosin totesi jossakin haastattelussa, että jos tuo olisi totta, työnantajat olisivat soveltaneet sitä jo ajat sitten. Mene tiedä.

    Työterveyslaitos on käynnistänyt tutkimuksen Downshifting organisaatioiden uudistumiskyvyn tukena. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.

    Kuvat: Putkirakenteita Berliinissä. Kukahan osaisi sanoa, mistä näissä on kysymys. Ainakin nykyfunktio lienee esteettinen.

    tiistai 21. elokuuta 2012

    Paluu hetkeksi "oikeaan elämään"

    Olemme hoitaneet loppukesästä lastenlapsiamme enemmän kuin olimme ajatelleet. Sellaistahan elämä on. Meitä on tarvittu.

    Päivät ovat muovautuneet lasten ehdoilla. Välillä on ollut rankkaa, mutta silti olen tuntenut seesteistä tyyneyttä. Elämä on kuin loksahtanut luontaisille urille. Omat harrastukset eivät ole tuntuneet tärkeiltä. Olin ilmoittautunut eräälle kokopäiväiselle, kahden viikon kurssille, mutta peruin sen.

    Päiviin on sisältynyt ruoanlaittoa, vaipanvaihtoa, satujen lukemista yms. Hieman yllättävästi tämä on tuntunut "oikealta elämältä". Lapsien kanssa oleminen ja heistä huolehtiminen on varmasti merkityksellistä. On harrastuksillakin ja muilla sellaisilla oma merkityksensä, mutta asioiden tärkeysjärjestys on nyt tuntunut itsestäänselvältä.

    Jos tämä olisi pysyvä olotila, ajankäyttöön olisi tietenkin sisällytettävä näitä muitakin asioita, jotta jaksaisi ja asiat pysyisivät riittävästi näpeissä. Tältä se on kuitenkin näin äkkiseltään tuntunut.

    Kun nyt olemme taas kahden kesken, huomaan etten olekaan täyttänyt vapautunutta aikaa kaikenlaisilla tekemisillä vaan olen aloitellut rauhassa uutta lukuvuotta. Työ pitää hoitaa, mutta mihinkäs tässä isovanhemmilla muutoin on niin kiirettä? 




    Mukava kun hyppäsitte kyytiin Netta ja Vera. Sydämellisesti tervetuloa!

    Kuvat ovat Berliinistä Bahnhof Zoologisher Gartenin tienoilta.


    lauantai 18. elokuuta 2012

    Eläköön äänikirja!

    Yksi ikuisista henkilökohtaisista haasteistani on se, että minulla on taipumus rentoutua liian intensiivisten askareiden parissa. Tällaisia ovat videoiden editointi, valokuvien mulkkaus, bloggaus ja kai maalaaminenkin on mukaan luettava.

    On mukava tehdä sellaista, mikä houkuttaa ja koukuttaa. Toisinaan käy niin, että kun olen illan hommaillut, en tahdo saada unta, kun vireys on jäänyt päälle. En ole osannut lopettaa ajoissa. "Vielä tämä ja vielä tämä ..." - tiedättehän.

    Huomaan tarvitsevani myös vielä rauhallisempaa olemista. En kuitenkaan pysty loikoilemaan muutamaa minuuttia kauempaa.  Jos istun rantaan katsomaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta, hetken päästä pitkästyn.

    Kuuntelin äskettäin äänikirjana teoksen "Ihmisiä telineillä", joka on Kalle Päätalon esikoinen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1958 ja kuvaa sodan jälkeisen ajan työtä rakennustyömaalla. Karskia menoa. Pystyn mielestäni tavoittamaan kuvatun tunnelman, koska jotakin muistan 50-luvultakin.

    Olen aikaisemmin lukenut vain yhden päätalon, jonka muistan olleen pitkästyttävä kokemus. Nyt tämä mainittu teos vei mukanaan. Eläytyvällä lukijalla on varmaan osuutensa tässä. Oli rentouttavaa vain olla rauhassa ja kuunnella. Pari kertaa taisin illalla nukahtaakin kuunnellessani teosta sängyssä.

    Olemme saaneet lisää porukkaa mukaan leppoistamispohdiskeluun. Lämpimästi tervetuloa mukaan Anni, Iina, Maarit, Merja, Riti, Saara, Sirpa ja Tanja.

    Kuvat ovat Berliinistä Potsdamer Platzilta.

    tiistai 19. kesäkuuta 2012

    Suunniteltu vanhentaminen ottaa päähän

    Vpl. Pyhäjärvi
    Meillä on laserprintteri, jolla taitaa olla ikää jo kymmenkunta vuotta. Aivan toimiva vekotin.

    Yritin kytkeä kirjoittimen aika tuoreeseen läppäriin ja arvatkaa mihin törmäsin? En löytänyt netistä ajuria, jolla saisin Vistalla varustetun läppärin yhteistyöhön tuon vanhan työjuhdan kanssa. Vaikutti siltä, että tarvittavaa ajuria ei tarkoituksellisesti ole tehty.

    Suunniteltua vanhentamista siis.

    Kirjoitin toimii vanhan pc:n kanssa, mutta se ei jaksa kunnolla vääntää nykyisiä bittimääriä. Sitäpaitsi on työlästä siirtää tiedostoja vanhaan koneeseen tulostettavaksi tai jaksaa odottaa, että se jaksaisi kytkeytyä nettiin.

    Mikä neuvoksi? Uusi printteri?

    Asiasta toiseen. Kävimme sukumatkalla Viipurinläänin Pyhäjärvellä, joka on isäni synnyinpitäjä. Voi tuota rauhan tyyssijaa! Elämä on pysähtynyt. Luonto rehottaa. Asukkaita on vähän.

    Vierailimme isoisäni synnyinkodissa, joka toimii nykyhaltijoiden kesäpaikkana. Vierailin paikassa edellisen kerran vuonna 1994, jolloin talo näytti samalta kuin se on ollut silloin, kun alueet luovutettiin. Mitä nyt kai maalia vedetty seiniin ja talo seinällä kahteen osaan. Nyt se oli samassa tilassa. Toiseen asuntoon oli taidettu muurauttaa uuni.

    Toisessa asunnossa oli yhä tulisija, jolla isäni isoäiti on laittanut ruokaa.

    Venäläiset keskittyvät olennaiseen. Heillä on kasvimaat, jotka näyttivät hoidetuilta.

    Eipä tuota ole syytä verrata tavanomaiseen suomalaiseen arkeen vaan perinteiseen mökkeilyyn, mutta sillä erotuksella, että suomalaiset haluavat aika ajoin remontoida mökkiänsä.

    Kukahan tässä oikein on viisas?

    PS: Olen kuvannut yllä olevan kartan Munkkiniemen kirjastossa, jossa on muitakin vanhoja luovutetun alueen karttoja, joita saa kopioida ja käyttää vapaasti.


    torstai 7. kesäkuuta 2012

    Köyhät kuubalaiset meitä onnellisempia?

    Seurasin eilen Hesarin ja Helsingin yliopiston yhteistä VOX -tapahtumaa netin välityksellä. Aiheena oli kiinnostavasti oikeudenmukaisuus.

    Ainakin esitysten pohjalta voi sanoa, että oikeudenmukaisuus on monisyinen käsite.

    Professori Vesa Kanniainen esitti, että olisimme onnellisempia, jos alentaisimme yhteisellä sopimuksella elintasoamme 25 %:a, koska saisimme aikaa itsellemme ja läheisimmillemme. Hän totesi, että absoluuttisessa köyhyydessä elävät kuubalaiset ovat kiireisiä länsimaalaisia onnellisempia, koska heillä on aikaa. Silti he kaipaavat vapautta ja dollareita, mutta vallankumouksen tuoma vapaus tekisi heistä vähemmän onnellisia.

    Kanniaisen mukaan olisimme onnellisempia, jos emme kilpailisi. Luonnossamme istuu kuitenkin tiukasti vertaileminen naapureihimme.

    Kylläpä on hankalaa. Voin tehdä asian konkreettisemmaksi omalla kohdallani, kun tiedostan, että kilpailun mukanaan tuoma tekninen ja lääketieteellinen kehitys on mahdollistanut CPAP -laitteen keksimisen. Sain äskettäin kyseisen laitteen käyttööni. Se tulee parantamaan merkittävästi elämänlaatuani, koska se ehkäisee tehikkaasti uniapneasta johtuvia hengityskatkoksia ja niistä aiheutuvia oireita.

    Nautin kovasti digivideokuvauksesta ja tallentamani aineiston editoimisesta. Tämänkin tekninen kehitys on mahdollistanut.

    Minun on hankala asettautua mielessäni köyhien kuubalaisten asemaan. Olisinko onnellinen, vaikka tietäisin saavuttamattomista ihmelaitteista, mutta samalla tiedostaisin, ettei naapurinikaan voi niitä hankkia.

    En tiedä.  

    sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

    Vastaukset 11 kysymykseen

    Kte haastoi minut yhdellätoista kysymyksellä. Siispä toimeen.

    1. Mitä näet lähimmästä ikkunasta juuri nyt?

    Näkymän Itäväylän ja meren yli Suomenlinnaan.  

    2. Mitä näet peilistä?
    Keski-ikäisen, hyvin suomalaisen näköisen miehen, joka kuulee silloin tällöin kommentteja babyfacestaan. 

    3. Kuinka kauan olet blogannut ja miksi?

    Piti oikein tutkia, milloin olen aloittanut. Näyttää tapahtuneen vuoden 2005 loppupuolella. Minulla on useita blogeja. Bloggaaminen on tapa oppia asioita ja jakaa omastaan. Olla näkyvillä. Julkaista ajatuksiaan.  

    4. Mitä asioita blogissasi et käsittelisi / paljastaisi?

    Olen tarkoituksella varsin avoin, mutta tolkku siinäkin pitää olla.

    5. Bloggaajana varmasti itsekin luet muiden blogeja, vaikka et noita bloggaajia ole itse tavannut. Mitä luulet, kenen bloggaajan kanssa juttusi kävisi livenäkin kaikkein parhaiten yhteen?

    Useimpien slow life -bloggaajien kanssa varmaan juttu kulkisi sujuvasti. Muutaman olen tavannutkin, mikä on ollut mukavaa. Heidän bloginsa tässä:
    Mari Koo (Mari)
    Simplicitas (Ritva)

    Marikkan ja Sannan tapasin, kun olimme keskustelemassa Inhimillisen tekijän jaksossa "Pienen elämän etsijät", joka on Ylen Areenassa 6.10.2012 asti.

     
    6. Mitä elämässäsi tekisit toisin, jos voisit?

    Vaikea vastata, koska ei voi tietää, mihin muut valinnat olisivat johtaneet. Elämä on ollut hyvä näinkin. Ainakin olisin enemmän lasten kanssa.

    7. Voisitko tässä iässä muuttaa ulkomaille?

    Muutoin kävisi, mutta kun läheiset ovat täällä.
     
    8. Mitä mieltä olet huuhaa-kriittisyydestä? 

    Koulun pitää ilman muuta opettaa ajattelemaan. Mielestäni pitäisi terottaa erityisesti sitä, että opittaisiin näkemään omien ja muiden ennakkoluulojen taakse.

     
    9. Mitä terveys sinulle merkitsee?

    Terveys on lahja, jota on syytä vaalia.

     
    10. Mikä on elämän tarkoitus?

    Tässäpä kysymys! Kattava vastaus olisi liian pitkä tähän yhteyteen.

     
    11. Jatka lausetta: Onni on...

    Onni on kykyä säilyttää toivo ja löytää aiheita onneen.

    Kiitos haasteesta kte!

    perjantai 1. kesäkuuta 2012

    Melkein kymmenet aurinkolasit?

    Hesarin Nyt-liite esittelee muotiauringonlaseja, joita on kantajineen bongannut kadulta. Seitsemän haastateltua. Nuoria (17-30 v.) tietenkin, koska kyseessä on Nyt.

    En voi olla tuntematta kaukaisuutta haastateltujen ajatteluun, kun luen heidän kommentteja. Olen evakon ja sotaorvon lapsi. Näiden äärellä huomaan todella kantavani tuota menneisyyttä harteillani:

    Nämä Indiskasta löytyneet ovat ihan uudet. Oli pakko ostaa myös mustasankaisina.


    Ostettiin kämppiksen kanssa samanlaiset, koska ollaan naureskeltu, että pidetään hippikesä. Omistan monet, mutta käytän vain muutamia.


    Nämä ovat muutaman vuoden vanhat, mutta toimivat edelleen. Omistan tosi monet, niitä on kiva vaihdella käytössä. 


    Mulla on melkein kymmenet erilaiset, mutta hajotan ja kadotan niitä koko ajan.


    Mageet ja sopivat mulle ihan ookoo. Seuraavaksi ostan sellaiset, joita voi käyttää trenssin kanssa. 


    Mulla on toiset arskat myös tehoilla, mutta en käytä niitä usein. 


    En voi näitä nuoria moittia, koska he ovat syntyneet aivan erilaiseen maailmaan kuin minä. Ehkä heidän olisi yhtä vaikeata tavoittaa minun asennettani kuin minun heidän. Minulla on yhdet aurinkolasit, mutta voi olla, että olisi monet, jos olisin parikymppinen.

    Sitäpaitsi kuluttaminen tuntuu vallanneen tilan ympäristöhuolelta mediassa.

    Anteeksi tämä ruma ilmaisu, mutta tunnen olevani vanha pieru.  



    perjantai 11. toukokuuta 2012

    Onko työ työtä vain kun siitä maksetaan?

    Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:in uusi ylijohtaja Juhana Vartiainen tarjoaa Hesarissa 10.5.2012 keinoja suomalaisten työurien pidentämiseksi. Yksi teeseistä kuuluu näin:

    Kotihoidon tuen lyhentäminen. Kaikista meistä on kivaa olla kotona, mutta pitääkö tätä ihanaa velttoilua rahoittaa veronmaksajien rahoilla niinkin kauan kuin kolme vuotta?

    Hämmentävästi sanottu. Oman lapsen hoitaminen kotona on velttoilua?


    En tiedä millainen perhe Vartiaisella on, mutta soisin hänen kokeilevan joskus alle kolmevuotiaan hoitamista kotona yhteen soittoon viikon verran. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen kommenttinsa tuon kokemuksen jälkeen.

    Joku vastasikin jo Vartaiselle ja sanoi, että jos äiti vie lapsen hoitoon ja menee itse päiväkotiin hoitamaan muiden lapsia, hoitaminen muuttuu työksi. Saman voi tehdä tietysti isäkin.

    Jos työ on työtä vain silloin, kun siitä joku ulkopuolinen maksaa, työn täytyy olla hyvin tuore keksintö ihmiskunnan historiassa. Vielä viisikymmentäluvulla perhe saattoi tulla toimeen sillä, että viljeli maata, hoiti lehmiä ja ehkä kalasti. Rahaa liikkui taloudessa hyvin vähän. Pitäisikö nyt todeta, että perhe tuli toimeen hyvin vähällä työllä?

    Pitäisikö meidän korvata sana "kotityö" jollakin muulla? Ruuanlaitto, porkkanapenkin kitkeminen, lastenhoito ja imuroiminen olisivatkin kotipuuhastelua tai peräti kotivelttoilua?



    perjantai 27. huhtikuuta 2012

    Solmio kuin ruokalappu

    Tässä on oikea vintage -solmio. Taitaa olla 80-luvulta. Aivan teknisesti hyväkuntoinen, mutta melkein tuo ruokalapuksi kävisi.

    Solmion kuosi on hillitty ja ajaton. Mutta tuo leveys. Miksi tuntisin itseni koomiseksi hahmoksi, jos laittaisin tämän vaatekappaleen kaulaani ja esiintyisin julkisesti? Voi olla, että vika on minussa.

    Tällainen kravatti kaulassa on statement.

    Joku nuori mies voisi laittaa päähänsä 60-luvun miesten arkihatun, tiedättehän, sellainen kapealierinen, jossa on painaumat "kokan" kummallakin puolella ja henkselit roikkumaan vapaana alhaalla. Housuissa olisi varmaan sivutaskut polvien tienoilla. Jalkaan hän laittaisi ehkä 60-luvun tyyliset koripallotossut.

    Tämä nuorimies voisi tulla tapaamaan minua niin voisin ripustaa tämän vintage -solmioni hänen kaulaansa pisteeksi i:n päälle. Jos sinua kiinnostaa, tervetuloa!

    Sanovat minua babyfaceksi, mutta en sittenkään kehtaisi sonnustautua kuvaamaani asuun. Jos haluaisin brändätä itseni moiseksi anakronismiksi, asia olisi toinen. Se taiteilija, tiedättehän? Ei ei ja ei.

    Ei istu luontooni. Ei millään. Taiteen tekeminen on minulle jotakin aivan muuta. Opettajanakin näyttäisin tuossa asussa säälittävältä.


    Teea, kiva kun hyppäsit mukaan vauhdin säätämisen pohdintarattaille. Lämpimästi tervetuloa!





    keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

    Slow fashion, sustainable fashion, ei kun ajattomuus

    Muoti tarkoittaa tiettynä ajankohtana vallitsevaa tyyliä tai tapaa. Lyhytaikaisuus on sille ominaista.

    "Slow fashion", josta Nyt kirjoitti äskettäin, tarkoittaa hidasta muotia. Lyhytaikainen on siis samalla hidasta? Artikkelissa kerrottiin, että hidasta muotia suunnitellaan - toisin kuin Zara tekee - ajan kanssa. Valmistuksessa käytetään ekologisia ja kestäviä materiaaleja. Tyyli ei vanhene aivan heti.

    Hyviä asioita nuo. Voisivat korvata kokonaan fast fashionin.

    Haastateltu disainari suunnitteli mallistoa kesälle 2013. Silloin siis on tarkoitus korvata jotakin vanhempaa.

    Parempi vaihtoehto olisi "kestävä muoti" eli sustainable fashion. Silloin tuotteiden elinkaari olisi vielä pidempi ja vaatteet voisivat olla käytössä niin kauan kuin ovat teknisesti kelvollisia.

    Käytin taannoin poplaria, joka oli kuulunut edesmenneen appeni garderoopiin. Oli muuten tyylikäs ja kestävä. Voi pojat! Malli oli ajaton ja siinäpä meille oikea termi. Ajaton.

    Tuollainen takki voisi olla käytössä koko aikuisiän ja ehkäpä siirtyä vielä seuraavaankin polveen.

    Ohessa pari kuvaa kravatistani, joka on mielestäni ajaton. Solmio ei ole liian kapea (no, ehkä pikkuisen) eikä liian leveä. Kashmir -kuvio on aina muodissa. Arvelen, että solmukin on vanhempi kuin kuopuksemme, joka on muuttanut pois kotoa ajat sitten. Vieläkin kyseistä kravattia joskus käytän, vaikka harvoin noita sivistyksen suikaleita enää tarvitsee kaulaan kiertää.

    Minäkin olen nyt muotibloggaaja, heh.  

    Eikö muuten myös vintage -solmioita voisi käyttää ihan rinta rottingilla?








    maanantai 23. huhtikuuta 2012

    Vaihteetkin tehdään käyttöä varten


    Englannin kielen sana shift tarkoittaa vaihtamista ja sitä tarvitaan, kun puhutaan auton vaihteiston käyttämisestä.

    Kun vaihdetaan pienemmälle, vauhti hidastuu, mutta veto paranee. Jos halutaan matkan sujuvan nopeammin ja olosuhteet sallivat, vaihdetaan isommalle. Vahvaa vetoa ei tarvita, koska tie on tasainen eikä ylämäkiä näy. Annetaan auton lipua ja vaihdekepin levätä.

    Ymmärtääkseni auto kestää parhaiten, kun ajetaan aina kuhunkin tilanteeseen sopivimmalla vaihteella.

    Jos jatkuvasti downshiftataan, mistään ei tule mitään. Jos taas pykäliä vaihdetaan vain ylöspäin, huomataan pian järjen jääneen lähtöpisteeseen. Ei pelkällä kolmosellakaan pärjätä joka paikassa.

    Yksinkertaista, eikö totta?

    Mitäpä tässä kiivailemaan downshiftauksen tai upsiftauksen puolesta. Ajetaan aina sopivimmalla vaihteella.

    Mukava kun tulitte a_nnamari ja Suvenkeiju mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

    sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

    Lainaisitko omaisuuttasi tuntemattomalle?

    "Painava pilvi" Vanhankaupunginlahdella

    Äskettäisessä radiohaastattelussa keskusteltiin esineiden yhteiskulutuksen mahdollisuuksista. Tapoja todettiin olevan monia. Haastatteleva toimittaja esimerkiksi kertoi omistavansa ompelukoneen kahden ystävänsä kanssa.

    Kahden läheiseni perheet käyttävät samaa autoa siten, että se on toisella perheellä työpäivinä ja toisella viikonloppuisin. Tarpeet limittyvät sopivasti. Kärry palvelee isompaa perhettä kakkosautona.

    Olen joskus kuullut kerrottavan maanviljelijöille olevan vaikeaa omistaa yhteistä puimuria, koska on hankala sopia käyttövuoroista. Se onkin ymmärrettävää, koska kyseessä on tärkeä työväline, jonka käyttö rajoittuu lyhyeen aikaan ja säätkin vaihtelevat.

    Haastateltava (Vesa-Matti Lahti, Sitra) ehdotti sellaista käytäntöä, että yksityiset ihmiset vuokraisivat autoaan halukkaille silloin kuin eivät itse sitä tarvitse. Tuntuu äkkiseltään hyvin utopistiselta. Missä kunnossa se sitten palautetaan ja klommojakin voi tulla? Haastateltava kertoi, että mukaan tarvitaan välittäjä, joka on vakuuttanut toiminnan.

    Olemme huolissamme ympäristön kestävyydestä ja luonnonvarojen riittävyydestä. Ongelmat tuntuvat suunnattomilta, mutta kuitenkin asioille voidaan tehdä paljon, jos halutaan. Ruuan haaskaamisessa olisi sijaa savotalle, selviäisimme paljon vähemmällä sähköllä jne.

    Helsingin seudulla on jo hyviä autojen yhteiskäyttöpalveluja tarjolla. Uusi idea veisi asian vielä pidemmälle.  Tarvittaisiin sellainen järjestelmä, joka kertoisi yksityishenkilöiden ( ja miksei yritystenkin) autoista, mitkä ovat vapaina, missä ne ovat, kuinka kauan ja millä hinnalla. Ei luulisi olevan hankalaa nykytekniikan avulla.

    Kun Citycarclubin tietojärjestelmä osaa automaattisesti laskea matkan ja ajan, tämän pitäisi tehdä se sama yksityisautoille. Jos omistaja käyttää työmatkoihin julkisia palveluja, hän voisi vapauttaa autonsa maanantaista perjantaihin yhteiskulutukseen ja peittää omia autokulujaan saamillaan maksuilla.

    Hinnoittelun pitäisi tietenkin tuottaa enemmän kuin auton käyttö- ja pääomakulut lainauksesta.

    Ei autojen tarjoamiseen varmaan ryntäystä tulisi, mutta antaisi halukkaille sivutulolähteen ja joillekin tarvitseville autoja käyttöön. Ehkä joku voisi saada toimeentulonkin hankkimalla käytettyjä autoja, kunnostamalla ja huoltamalla niitä sekä pitämällä niitä tarjolla muiden käyttöön.  


    sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

    Fiona Timantti on mestaripriorisoija

    Pohdiskelin toissa vuonna elämän aktiviteettien karsimista ja priorisoimista Ajattelun ammattilaisen ohjeiden pohjalta:

    Vapaa-ajan puuhieni siilikonsepti
    Elämän raivausta

    Ajattelun ammattilaisen idea aiheesta voidaan mielestäni tiivistää ohjeeseen "Tutki mitkä toimet elämässäsi tukevat toisiaan eli luovat synergiaa. Keskity näihin ja karsi muut pois.".

    Yle on aloittanut uuden ohjelmasarjan, Blogistanian, jossa kerrotaan kiinnostavista bloggaajista. Ensimmäinen osa kertoi Outi Pyystä, joka tekee muotivaatteita käytetyistä materiaaleista ja kirjoittaa puuhistaan blogissaan OutsaPop Trashionissa. Toisen osan päähenkilö on modisti, joka kirjoittaa blogiaan Diamond Stashia nimimerkillä Fiona Timantti.

    Miten Ajattelun ammattilaisen priorisointiohjeet liittyy näihin?

    Fiona Timantin elämä näyttää minusta aivan näiden ohjeiden mukaan rakennetulta. Hän tekee työkseen hattuja liiketilassa, jossa on ollut hattukauppa iät ja ajat. Liike on osittain oikeastaan museo. Siellä on vanhoja hattuja nähtävillä. Fiona päivittää englanninkielistä blogiaan hengästyttävän ahkerasti ja on saanut valtavan määrän seuraajia. Iltaisin hän kulkee kirpputoreilla etsimässä materiaalia. Hän toimii vintage -ajattelun pohjalta. Hänen lempiteemansa on burleski, jolla on kuulemma oma tapahtumansakin, johon modistimme tietenkin osallistuu. Aikaa vietetään muiden burleskifanien kanssa.

    Fionan elämän eri piirit muodostavat tiukan punoksen, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Synergiavaikutus lienee valtava.

    Minä voisin teoriassa toimia samoin. Minun olisi luovuttava päivätyöstäni. Aikani veisi maalaaminen, teosteni markkinointi ja aiheesta bloggaaminen - englanniksi tietenkin. Olen kuvataitelija sekä KTM, jonka pääaine on markkinointi. Bloggauskokemustakin on runsaasti. Vaikuttaa huikealta synergia-aarteelta.

    Mutta en halua. Kokisin elämänpiirini liian kapeaksi. Minä en tahdo juuttua työhuoneeseeni. Haluan työskennellä opiskelijoitteni kanssa, seurustella mukavien kollegojeni kanssa, nauttia säännöllistä palkkatuloa, rönsyillä mielenkiintojeni mukaan ja ennen kaikkea viettää aikaa läheisteni parissa.

    En sano kuitenkaan "En koskaan". Jos elinpäiviä riittää, voi nykypakettini muuttua.

    Löytyy elämästäni hieman synergiaakin. Minulla on markkinoinnin opetuksen lisäksi useita Taide ja kulttuuri -kursseja vedettäväni.


    Kiva kun tulit mukaan Johannes Hirvaskoski. Lämpimästi tervetuloa!

    perjantai 30. maaliskuuta 2012

    Keisarille vielä uudemmat vaatteet

    Osa Delacroix'n teoksesta
    Saint-Sulpice -kirkossa Pariisissa. 
    Keskustelin tällä viikolla erään ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun Hankenin tutkijan kanssa. Hänen alansa on palvelujen markkinointi. Kysyin häneltä, kuinka paljon ympäristön vääjäämättömältä näyttävä tuho on esillä yliopistomaailmassa. Aika vähän, hän totesi, fiksu ja hyvin vastuulliselta vaikuttava tutkija.

    En voi kuin ihmetellä, miten laajalti silmät ummistetaan huikeiden kasvuodotusten ja ympäristön kestävyyden väliseltä hyvin ilmeiseltä ristiriidalta.

    Tänään sattui silmiini pieni toivon pilkahdus. Toivottavasti se edustaa heikkoja signaaleja, jotka ennakoivat tulevaa. "Talouselämän äänenkannattajassa" Talouselämässä on tänään artikkeli, jonka otsikkona on "Irti kasvusta, kohti vaurautta". Kirjoittaja on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Vastuullisen liiketoiminnan tutkija (Sic!) Maria Joutsenvirta.

    Joutsenvirta tuulettaa virkistävästi luutuneita ajatusmalleja. Hän toteaa päättäjien hakevan bkt-prosentteja, vaikka bruttokansantuote ei erottele aitosti tuottavaa liiketoiminnan volyymilisäystä epätaloudellisesta, ympäristön kustannuksella tapahtuvasta  kasvusta, joka tuo nopeasti kasvuhyötyjä, mutta tulee pitkän päälle kalliiksi.

    Kirjoittaja kertoo niiden tutkijoiden ja poliitikkojen määrä lisääntyvän, jotka eivät usko edes vihreimmän mahdollisen kasvun eliminoivan suuria uhkia.

    Yliopistomaailman taloustieteen siipi on tuntunut hitaasti tarttuvan ympäristön, joka on myös osa liike-elämän toimintaympäristöä, ilmeisiin uhkakuviin.

    Smith, Keynes ja muut talousnäkijät ovat haudassa. Missä viipyvät uudet profeetat?    

    torstai 29. maaliskuuta 2012

    Hyvinvointivaltio ei vähennäkään yksilöiden auttamishaluja

    Sumuinen näkymä Cenre Pompidousta. Notre Damehan se siellä.
    Kalle Haatanen keskusteli tänään nimeään kantavassa Ylen ohjelmassa sosiologi  J-P Roosin kanssa sukupolvien keskinäisestä auttamisesta. Asiaa on tutkittu siten, että tarkastelussa ovat olleet erityisesti suuret ikäluokat Suomessa, ja muutakin tutkimustietoa sanotaan olevan.

    Esiin on noussut yllättäviä ilmiöitä. Hyvinvointivaltion kritisoidaan vähentävän vapaaehtoista auttamista. Asia onkin niin päin, että pohjoismainen malli lisää luontaista auttamista. Vanhemmille on luonnollista auttaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Hyvä sosiaalijärjestelmä lisää tätä.

    Jos on pakko, toisinkin toimitaan. Jos vanhemmat eivät saa riittävää apua yhteiskunnalta, lapset kyllä auttavat, mutta tämä ei kuulemma ole ihmisille luonnollista kuten se, että vanhemmat auttavat lapsiaan.

    Sosiologien keskuudessa sanotaan olleen sellainen vaihe, että sukulaisuuden merkityksen ei uskottu poikkeavan ystävyydestä. Tieteen käsitys asiasta on muuttunut. Erityisen merkityksellisiä ovat suhteet vanhempien, lasten ja sisarusten kesken. Vaikka ystävyys on arvokasta, se ei vedä sittenkään vertoja lähisukulaisuudelle.

    Tämä tuntuisi korostavan ydinperheen arvoa, jota on joillakin tahoilla haluttu vähätellä.

    Olen ajatellut lapsikatraan olevan maailman vanhin eläkejärjestelmä - ja niinhän se varmaan onkin - kun taas työeläkejärjestelmän kestävyyttä on koeteltu vasta kovin lyhyen ajan, Suomessakin vasta 60-luvun alusta.

    Talonpoikasperheissä asia on vanhastaan järjestetty syytingillä eli yksi pojista - tyypillisesti vanhin - on perinyt tilan ja ottanut huolehtiakseen vanhemmista. Tämä näyttää tutkimuksen valossa olevan epäluontaista, mutta välttämätöntä se varmasti on ollut muun turvan puuttuessa.

    Keskustelussa tuli esiin muutakin mielenkiintoista. Mainitussa tutkimuksessa on tullut esiin muuallakin todettu erikoinen lainalaisuus. Vanhempien ja aikuisten lasten asuinpaikkojen etäisyys vaikuttaa syntyvyyteen. Edullisin etäisyys hedelmällisyyden kannalta on yhdestä kahteenkymmeneenviiteen kilometrin etäisyys. Roos arvelee tämän olevan biologista.    

    Maailma on ihmeellinen!

    Annukkaserkku, mukavaa kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa! Taidat olla ensimmäinen sukulainen.


    maanantai 26. maaliskuuta 2012

    Varastaako puolipäivätyöläinen yhteiskunnalta?

    Pompidou -keskus

    Äskettäin Hesarissa kerrottiin silmälääkäristä, joka käy töissä ja pitää lomaa vuoroviikoin.

    Vapaaviikkonsa hän käyttää perheensä kansse olemiseen ja matkailuun. Artikkelista ei ilmennyt, tekeekö hän työviikkoina runsaasti ylitöitä vai ei.

    Ei kuulosta hassummalta, vähän kuin osa-aikatyö tai -eläke. Perhekin on varmaan tyytyväinen.

    Pompidou -keskus 

    Eräässä radio-ohjelmassa haastateltiin professoria, jonka mielestä maksuton yliopisto-opiskelu ei ole tasa-arvoista. Hänen mukaan esimerkiksi lääkärikoulutuksen, joka johtaa hyviin ansioihin, pitäisi olla maksullista - kuitenkin siten, opinnot maksettaisiin vasta valmistumisen jälkeen.

    Kysymys on hankala. On toki niin, että kallis lääkärikoulutus on tulonsiirto niiltä, joiden koulutuspohja on "edullisempi", niille, jotka saavat mainitun koulutuksen ja sitä seuraavat hyvät ansiot. Toisaalta muut saavat mahdollisuuden saada lääkäreiltä terveydenhoitopalveluja tarvitessaan.

    Jos oletetaan, että silmälääkärimme tekee puolet kokopäivätöisen kollegansa työkuormasta, voidaan pohtia hänen opiskelujensa ilmaisuuden oikeudenmukaisuutta. Onko oikein, että lääkäri saa suuren ilmaispanostuksen yhteiskunnalta, mutta ei tuota täyttä vero- ja eläkemaksutuottoa takasin yhteiseen kassaan?

    Pompidou -keskus 

    Ongelma on niin monimutkainen, että sitä voinee vain yrittää eritellä useasta näkökulmasta. On tietenkin kysymys yksilövapaudesta. Miksi ketään voisi velvoittaa tekemään haluaan enemmän työtä, jos hän pärjää vähemmällä ja ilman tukia? Yhteiskunnan kannalta investoinnin tuotto ei kuitenkaan ole toivottu.

    Toisaalta ympäristö varmaan hyötyy useimmissa tapauksissa, koska pienemmät tulot merkitsevät pienempää kulutusta.

    Eri pituisten ja hintaisten opiskelujen ilmaisuutta puoltaa se, että pidemmät opinnot tuottavat yleensä paremmat tulot ja siten progressionkin myötä enemmän verotuloja yhteiskunnalle. Paitsi, että silmälääkärimme tapauksessa ei niin ehkä käy ja että verotus suosii pääomatuloja, joita ansaitsevat hyvin koulutetut.

    Emme tiedä, toimiiko silmälääkärimme vain tietyn ajan - esimerkiksi kun lapset ovat pieniä - kuvatulla tavalla vai  jatkuuko järjestely eläkkeeseen saakka. Jos kyseessä on lyhyehkö järjestely, sitä voi verrata vuorotteluvapaaseen, jollaisesta minäkin sain nauttia viime vuosikymmenellä.

    Tämä taitaa olla kaikkien aikojen toisaalta-toisaalta -aihe. Juttu pitenee eikä näköala juuri kirkastu, joten ehkä jatkan toiste.

    Kuvat ovat talvilomamatkaltamme Pariisiin.

     



    lauantai 17. maaliskuuta 2012

    Menneet sotakokemukset tässä päivässä

    Olen hautajaismatkalla Vaasassa. Tilaisuus oli lyhyempi kuin luulin ja minulle jäi runsaasti aikaa käytettäväksi ennen koneen lähtöä Vaasan lentokentältä. Ajattelin ajan kuluvan lentokenttää mukavammin Vaasan keskustassa ja sinne jäin.

    Kävin syömässä ja sitten yritin kirjastoon, mutta se menikin juuri kiinni. Lienee haettua kutsua tapahtunutta kohtalon ironiaksi, mutta olin ollut juuri Vaasan entisen kirjastotoimenjohtajan siunaustilaisuudessa. Symbolista kuitenkin. Edesmenneen sukulaiseni mukana katosi yksi linkki menneeseen.

    Tätini oli sota-ajan lapsi, jonka kokemusten on täytynyt tuntua maailman hajoamiselta. Kotikaupunkia pommitettiin. Talvisota vei isän. Sotalapsuus Gotlannissa perheessä, jossa sotalapsi joutui jostakin syystä syntipukin asemaan.

    Aika oli kauhistuttava ja lapset joutuivat venymään aikuisten mukana. Mitä kaikkea noista kokemuksista heijastuu suomalaiseen työn eetokseen? Voiko alitajuinen epävarmuus johtaa ylisuorittamiseen?

    Luulen että voi.

    Tunnistan itsestäni tarpeen puhua jatkuvasti äitini sotaorpoudesta ja isäni evakkoudesta. Mennyt vaatii käsittelyä myös sukupolvessa, joka ei itse ole sotaa nähnyt.

    Kuinka moneen polveen ulottuvat esimerkiksi Irakin tapahtumien vaikutukset?