Sharetriben kautta vaikkapa diaprojektori läheltä lainaksi

Netissä näyttää olevan tarjolla palvelu, jonka avulla eri yhteisöjen jäsenet voivat lainata toisiltaan harvoin tarvitsemiaan esineitä kuten porakoneen tai muuta vastaavaa. Jos joku osaa monttöörin hommia, hänkin voi saada kutsuja sivuston kautta.

Sharetribe on kansainvälinen formaatti, jota edustaa Suomessa Sharetibe Oy. Yritys sanoo olevansa voittoa tavoitteleva yhteiskunnallinen yritys.

Palvelu on pienille yhteisöille ilmainen, mutta suuret joutuvat maksamaan siitä.

Oleellinen edellytys palvelun toimivuudelle tuntuu olevan riittävä luottamus yhteisön jäsenten kesken. Tästä seuraa, etteivät yhteisöt voi olla huomattava suuria. Maantieteellisellä läheisyydelläkin on suuri merkitys. Kuka lähtisi Helsingin Vuosaaresta Espoon Kivenlahteen lainaamaan alumiinirappusia? Työpaikoillahan tavaratoimitus ja -palautus järjestyvät luontaisesti, vaikka ei kovin lähellä asuttaisikaan.

Kallion Sharetribe (Helsinki) toimiin nimensä mukaisesti Kallion kaupunginosassa. Mietin miten hyvin mahtaa toimia, kun asukkaita on aika runsaasti. Toisaalta maantieteellisesti Kallio on aika kompakti alue. Ainakin nyt Kallion sivuilla näyttää olevan runsaasti myynti-ilmoituksia. Mikäpä siinä, mutta siihen on muitakin konsteja.

Omassa taloyhtiössämme toimii tällainen palvelu Facebook -ryhmänä, mikä onkin kätevää. Seinänaapuri tarjosi juuri vanhoja Aku Ankkoja ilmaiseksi ja joku niistä olikin kiinnostunut.

Sharetriben etu Facebookiin nähden on se, että sen käyttöön riittää nettiyhteys. Tunnetusti kaikki eivät halua liittyä Facebookiin.

On hienoa, että nykytekniikka mahdollistaa tällaisen tehokkaan tavaroiden hyödyntämisen. Ajan henki valitettavasti kuitenkin yllyttää siihen, että jokaisen kotitalouden pitäisi hankkia oma porakone ja mieluummin vielä uusi muutaman vuoden välein.

Nostalgisia ompelukoneita Pariisin kaduilla nähtyínä 2011

Anna rakkaalle huonekalullesi menneisyys

Kävimme tänään Habitaressa. Kierroksen sävähdyttävin löytö oli mustan designin kaikessa yksinkertaisuudessan mitä mainioin oivallus.

Se on tarralappu, johon voi kirjoittaa kaikenlaista mielenkiintoista kalusteen menneisyydestä ja jonka voi liimata sopivaan paikkaan huonekalussa välittämään tietoja tuleville haltijoille.











Tämäkin keinutuoli on tehnyt kaksi evakkomatkaa Jääskestä Suomen länsilaidalle sekä välissä yhden takaisin Jääskeen ja päätynyt lopulta Helsinkiin.

Näin voi kunnioittaa hyvin tehtyä ja siten ekologista huonekalua sekä lisätä sen merkitystä tekemällä sen historian näkyväksi. Sen elinkaari saattaa jopa pidentyä. Jos ostaa kotiin vanhoja huonekaluja, niihin voi kiintyä enemmän, kun ne tuovat tarinansa tullessaan.

Ei tuohon tietenkään erityistä tarratuotetta tarvita, mutta voisihan idean keksijää kunnioittaa käyttämällä valmiita lappuja.

Kun isäni lapsilleni tekemät lelut periytyvät sukupolvesta toiseen, historiamerkintä estää niiden alkuperän unohtumasta.

Joskus muinoin pitkää päivää tehdessäni kirjoitin työpöytäni laatikon pohjaan käyttäneeni kyseistä kalustetta. Sitten kävi niin, että pöytiä poistettiin ja sain tuoda pöytäni kotiin. Nyt se lienee poikani huushollissa. Tarinaa pitäisi jatkaa.

Villisilli ja Markus, kiva kun kiipesitte leppoistuskärryille. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Näin minua on nyt opetettu omistamaan kirjoja

Eilinen kirjaviisasteluni on kirvoittanut kovasti kommentteja Facebookiin.

Kirjamessuvalintojani on moitittu tylsiksi. Eräs kirjoittaja toteaa, ettei kädet tärise himosta päästä noiden kimppuun. Tässä vastavetoni ... :) :

"Miksi väheksytte valitsemaani tietopuolista, sopivaa kirjallisuutta? Mikä voisi olla ajankohtaisempi kuin Weberin pörssi. Entäs Ksenofon? Selkämyksen mukaan kyse on omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisyisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Onkos laskut maksettu? Eikös meidän jo vihdoinkin pitäisi saada selville, mihin sukupolveen kuulumme? Jos vaikka ihan väärissä tulee hengailtua.
Ai historia ei kiinnosta? No katsokaa edes mistä se alkaa.
Ja Leonardo ja Aleksanteri Suuri - niin tylsänharmaita tyyppejä."

Vastaukset ovat avanneet mukavasti näkymää erilaisiin suhtautumistapoihin kirjoihin. Yksi kommentoija kertoo, että hänellä on oma hylly lukemista, sopivaa aikaa ja tunnelmaa odottaville kirjoille. Hyvä idea. Hän vakuuttaa, että jokaisen kirjan omistamiselle hänellä on jokin syy. Kirjahyllystä löytyy usein vastauksia. Hyllyt kantavat ystäviä, joista ei voi luopua.

Toinen sanoo heillä ostettavan kirjoja kun himottaa ja samalla tehdään hyvää tukemalla kirjailijoita.

Kolmas toteaa, että vain parhaat kirjat kannattaa jättää itselle.

Vakaakätinen pitää ostossatsiani keveänä ja arvelee tarvitsevansa perässä hiissattavan lentolaukun messuille mukaan. Hän kertoo antaneensa lahjaksi osan yksillä messuilla ostamistaan eepoksista, yhtä hän on käyttänyt lähteenä ja yksi ruonkirja on muuten luettu. Jotain on jäänyt lukemattakin. Hänellä on ollut kanttia luopua 100-200 teoksesta muuton yhteydessä.

Viides antaa turhia kirjoja kirjastoauton kuljettajan vietäväksi. Omistuskirjoitukset tosin mietityttävät.

Kuudes tarjoutuu tekemään hylkykirjoista taidetta. Tästä viriää seitsemännellä ideoita tehdä joutokirjoista lampunjalkoja ja sivuista saisi lahjapaperia.

Virisi sitten jopa ajatus kirjoista muuratusta ajattelutilasta tai -katoksesta.

Marikka kertoo tämän postauksen kommentissa, että heillä on pystytty luopumaan peräti 800 kirjasta.

Mitenkähän tätä nyt vetäisin yhteen? Kirjahyllyn sisällöllä on merkitystä. Turhista kannattaa luopua - jopa luovasti. Hyvä kirjasto on kuitenkin kuin ystävä, joka ei hylkää. Sen luokse voi mennä puhumaan murheistaan ja hakemaa apua. Miksi rampata kirjastossa, kun ystäviä on lähelläkin. Ne jaksavat odottaa vuoroaan. Osasta huomaa, ettei niiden seuraa niin kaipaakaan. Ne voi lähettää etsimään parempaa seuraa.

Olkaamme uskollisia parhaille ystävillemme!


Tervetuloa mukaan QKiara. Mitä sinä ajattelet kirjojen omistamisesta?

Tavaraa, tavaraa pois

Uusi musta on laatinut hyvän yhteenvedon henkilökohtaisen tavaran hallinnasta.

Aloin taannoin kuljettaa joutokirjoja kirjaston kierrätykseen, mikä on liittyy yllä mainittuun aiheeseen.  Ei tuo ole paljoa tuntunut. Olemme itse asiassa huomanneet, että meillä on aika hyviä kirjoja. Ronskimmin voisimme kuitenkin valita pois. Esimerkiksi useat romaanit joutaisivat kiertoon. Niitähän saa varsin helposti kirjastosta. Sellaisia voisi jättää, joita ehkä joskus lueteen alleviivaten.

Olemme sentään alkaneet vaimoni kanssa siivota vintillä olevaa kanahäkkiämme. Vanhoja mappeja on mennyt roskiin ja muita lasten tavaroita annettu omistajilleen. Harmi kun en viitsinyt olla ekoystävällinen. Nuo mapit olisivat olleet kierrätettävää kamaa. Itse en viitsi niitä säilyttää, koska pyrin mahdollisimman paperittomaan asioiden hallintaan.

Kotiin on myös kertynyt paperia, paperia, paperia ... Niitäkin olen alkanut siivota.

Kun vintti on selvä, sinne voidaan viedä sellaista tavaraa, jota emme raski heittää pois. Mitähän sekin olisi?

Oikeastaan tässä tavaranpoistomissiossa ei ole täyttä mieltä, jos heittää käyttökelpoista tavaraa roskiin. Toisaalta - kuka huolisi vanhoja mappeja?

Kuka tarvitsisi kerrossängyn? Otahan yhteyttä!

Päivän pieni ilo: Tyttäreni kuopuspoika (2 v.) viihtyy niin seurassani - ja minä hänen.

Nyt euron reunasta hyvä ote ja kulutus alas, kun on nuukuusviikko

Nyt on sitten Nuukuusviikko, jonka slogan "Vähemmän kulutusta - enemmän elämää" istuu downsiftaamiseen kuin nenä päähän. Onpa hienoa, että tällainenkin kuvio näyttää jo vakiintuneen traditioksi muistuttamaan osaltaan meitä elämäntapamuutoksen tärkeydestä. 

Kouluni Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Vallilan yksikössä vietetään ympäristöviikkoa 26 - 29.4. eli ensi viikolla. Oras Tynkkynen luennoi aiheenaan "Ilmastopolitiikka - haasteita ja mahdollisuuksia liiketoiminnalle Suomessa", kirpputoria ja kierrätyspistettä pidetään, ekotietopiste avataan ja ekolupauskilpailukin pannaa toimeen.

Olisi mukava, jos koulumme tapahtuma pidettäisiin ensi vuonna nuukuusviikolla. Pasilan yksikön kierrätyskeskiviikko on sopivasti tällä viikolla. Taidan ottaa selvää kuka viikosta vastaa ja ehdottaa aikataulusovitusta.

Nuukuusviikon sivuilta löysin tiedon tutkijoiden Marko Ulvilasta ja Jarna Pasasesta, jotka ovat kirjoittaneet teoksen  Elements for Discussion: Sustainable Futures. Kirjan voi tilata ilmaiseksi ja sen voi myös lukea netistä. Tutkijat esittävät uuden ja todella mielenkiintoisen "luokkayhteiskuntanäkemyksen", joka antaa tuoreen näkökulman kuluttamiseen. He puhuvat ylikuluttavasta, kestävästä ja kamppailevasta luokasta, mutta palaan tähän tärkeään löytöön paremmin myöhemmin.

Päivän pieni ilo: Kävin aamupäivällä Art-Printissä katsomassa lopputyönäyttelyyn liittyän leiska-aineiston ja tapasin samalla opiskelijakollegani Eilan. Taiteilijakäyntikorttiini löytyi kivan tuore sommittelu.  

Mainio ekoniksikirja

Käsiini sattui kirjastossa parisen viikkoa sitten Alex Shimo-Barryn teos Plussaa ja miinusta 100 konstia pieneen hiilijälkeen, joka on kätevän tuntuinen pikku opas ekologisenpaan elämään.

Alussa neuvotaan kaava, jolla voi laskea nykyisen kuormansa. Erinomaisen saa alle 2.500 kg:n vuosivauhdilla ja huonon yli 10.000 kilolla. Sitten eepos tarjoilee 100 asiaa, joilla voi joko vähentää tai lisätä kuormaansa.

Kuninkaallista sarjaa ovat pyöräily (-5.250kg), autosta luopuminen (-4.730 kg)kaupunkiasuminen (-4.500 kg), ekohäät (sic!, -4.010 kg) ja etätyö (-2.725 kg). Näistä useimmat ovat mitä ilmeisemmin päällekkäisiä vaikutukseltaan.

Häistä saa kirjan mukaan ekosellaiset, jos pudottaa kolmanneksen 178 hengen vierasmäärästä. Mahtaakohan Suomessa muita ollakaan?

Häntäpään säästövinkkejä ovat taas maissimuovi (-1 kg), sadeveden keräys (-5 kg), LED-jouluvalot (-5 kg), luomupuuvilla (-10 kg) ja täytettävä juomapullo (-10 kg).

Usein puheena olevalla muovikassien vaihtamisella kangaslaukkuun saa pudotettu kuormitusta 45 kiloa. Paperin kierrättämisellä irtoaa 50 kiloa.

Kirjan veikein kikka - ainakin nimeltään - lienee kravatin löysentäminen, millä tarkoitetaan toimiston lämpötilan nostamista 22,2 asteesta 28:an. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta selittyy ilmastointikustannusten vähenemisellä. Ei toimi tietenkään Suomessa, mutta Japanissa tällaista on toteutettu menestyksellä. Hauska idea - joskin Suomeen soveltumaton - on myös viherkatto eli katto jolla kasvaa jotakin. Kuulostaa romanttiselta, mutta sillä putoaa 1.020 kiloa kuormasta.

Kirjoittaja on kanadalainen, joten laskenta perustunee sikälaiseen kulutukseen. Minusta tämä opas soveltuu tänne Härmälandiaankin, koska sen avulla voi suhteuttaa eri keinojen vaikutusta toisiinsa.

Päivän taideviite: Näkymä hahmottuu.

Päivän pieni ilo: Tätä kirjoittaessani tieto siitä, että illalla meille tulee mukavaa väkeä. Epävirallinen kirjallinen yhteisömme "Kirjaviisaat" kokoontuu keskustelemaan Paul Austerin teoksesta Sattumuksia Brooklynissa.

Hamstrausvimma voi olla hirvittävä

Ehkä meitä tavallisia roinanhamstraajia lohduttaa se, että keräily voi mennä äärimmillään aivan överiksi. Jos sairastuu bibliomaniaan, kerää kirjoja, joille ei ole mitään käyttöä eikä arvoa. No, kyllä tämä pikkuisen osuu minuunkin. Helposti heittäydyn liian romanttiseksi miettiessäni jonkin teoksen tunnearvoa.

Pakonomainen hamstraus voi olla niin yletöntä, että sen seurauksena hyödyttömät tavarat vaikeuttavat todella arkisia askareita kuten siivousta, kokkaamista ja muuta senkaltaista. Linkin sivulla on aikamoisia kuvia tavaraähkystä.

Päivän taideviite: Lopputyöteema kehittyy vähitellen. Täällä aiheesta lisää.

Päivän pieni ilo: Olin astumaisillani suojatielle, kun aika hyvässä vauhdissa ollut autoilija jarrutti ja vinkkasi minulle tietä. Heilautin takaisin ja marssin eteenpäin. Olen pannut merkille, että tällaista tapahtuu usein Helsingissä. Kiitos kohteliaille autoilijoille!

Roinasta, roinasta ja roinasta

Hauskaa kun moni bloggaaja - kuten minä myös - on alkanut kirjoittaa roinaongelmasta. Ehkä Hesarin äskettäinen juttu aiheesta sai vauhtia aiheeseen.



Kirsi H. tuntuu pistäneen jo tosissaan töpinäksi.



Sanna antaa meille monia hyviä syitä tavaroista luopumiseen viimeisimmässä jutussaan ja edellisessä hän pohtii ansiokkaasti tunteenomaista suhtautumistamme tavaraan.



Tosin tätä en allekirjoita: "Olisi myös hyvä päästä eroon siitä ajattelusta, että tavarat kotona ja vaatteet ihmisen yllä määrittelevät sen, millainen ihminen on. Materiaalilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen ihminen sisimmissään on."


Arvelen meidän ihmisten haluavan viestiä pukeutumisellaan - silloinkin kun jollakulla on tapana pukeutua vaatimattomasti. Luulen että hyvin harva meistä pystyy olemaan kiinnittämättä minkäänlaista huomiota pukeutumiseensa ja äärimmilleen vietynä se olisi aika epäystävällistä muita kohtaan. Jos ihminen kokee olonsa turvalliseksi ja itsevarmemmaksi tyylikkäissä vaatteissa, eikö se ole hyvin inhimillistä ja voihan ulkoasun merkitystä tällöin tulkitakin.


Uskon myös, että materiaali kertoo kovastikin omistajastaan. Materaalivalinta on viestintää. Jos ajan uudenkarhealla bemarilla, haluan viestiä, että olen menestynyt jne. Miksi muutoin laittaisin niin paljon rahaa siihen? Jos taas ajan jatkuvasti polkupyörällä, sekin kertoo ajattelustani. Voin olla ympäristötietoinen, mutta voin samalla haluta viestiä muille omaa fiksuuttani.


Sannan pohdinnat tavaroihin liittyvistä tunteista on kuin hän lukisi suoraan psyykettäni. Tuntuu hankalalta luopua tärkeältä ihmiseltä saadusta lahjasta tai muusta esineestä. En pysyisi millään luopumaan isäni syntymävuotenani tekemästä kirjahyllysenkistä. Kun viime muuton yhteydessä luovuimme biedermayer -sohvasta ja vanhasta piirongista, se tuntui lapsista kurjalta. Nämä esineet liittyivät heidän lapsuusmuistoihinsa. Niin ja se turvallisuudentunne. Ei mahda mitään. On vaikea luopua esineistä, joita voi kuvitella tarvitsevansa. Aivan joutavista kirjoista pääsen eroon, mutta heti kun mietin jonkin taidekirjan tai muutoin merkityksellisen kirjan hylkäämistä, tulee turvaton ja ehkä haikeakin olo.


Henkilökohtainen erityisongelmani on se, että kaikenlainen lajittelu ja arkistointi on minulle uskomattoman pitkästyttävää ja energiaa vievää. Siksi on niin helppo siirtää tällaisia puuhia tulevaisuuteen.


Serenitas myös pohtii puheena olevaa aihetta ja antaa pari linkkiä avuksi ongelman hoitamiseen.

Päivän pieni ilo: Kävi hauskasti, kun olin tulossa töistä kotiin. Olin saanut vaimolta ruokaostotilauksen tekstarina. Unohdin sen ja olin jo tulossa lähellä kotia, kun vaimoni soitti ja samassa muistin asian. Vaimoni oli nähnyt ikkunasta minun olevan tulossa ilman ruokakassia ja arvasi miten oli käynyt. No, kävinpä kaupassa.

Iltamaisema 26.9.2009

Omaan hyllyyn vain ne kirjat, joita juuri luet?

Taas kotona. Takana viikonloppumatka Pohjanmaalle nuoren sukulaismiehen ja hänen morsiaimensa häihin sekä tapaamaan vanhoja ystäviä. Osa matkasta sujui kätevästi Pendolinolla ja loput laina-autolla.

Mari (Kiitos Mari ja kiva kun listauduit. Tervetuloa!) vinkkasi minut kommentillaan edelliseen postaukseeni kirjastosetä Macen artikkeliin, jossa tämä esittelee kirjastonsa. Neljä kirjaa. Siis neljä! Tuolle pitää nostaa hattua. Oikein hard core -meininkiä.

Mutta mitä sanoo Arjaanneli? Makuuhuoneen hyllyssä hänellä on kaksi kirjaa. Tosin ymmärsin, että hänellä on lisäksi jossakin joitakin reliikkejä, mutta tässä meillä on toinen hc -järkilukija. Hatunnosto taas. Minulla on tuohon pitkä matka. Tuntuu turvattomalta laittaa kiertoon kirjoja, kun voi kaduttaa myöhemmin. Turhaa pehmoilua varmaan.

Nan kirjoittaa romuprojektistaan ja kertoo suhtautumisestaan tavaroihin ja siis myös kirjoihin. Hän haluaa säilyttää vain sellaiset, joihin liittyy myönteisiä muistoja tai jotka vastaavat hänen arvojaan. Hyvältä kuulostaa. Tosin minä en taitaisi saada tuolla perusteella paljoa peratuksi. Onhan sekin arvoratkaisu, että laittaa seisovat kirjat matkaan. Saapa nähdä missä määrin pystyn siihen.

Mietityttää mitä kirjoja tohtii viedä kirjaston kierrätyspisteeseen. Hyllyssä on joitakin eepoksia, jotka ovat sisällöltään vanhentuneita. Voiko niille olla minkäänlaista käyttöä muualla kuin paperikeräyksessä? Haluaisiko joku niitä hyllyynsä tunnearvon takia, jos ne ovat olleet joskus jonkun tiukan tentin vaatimuksissa?

Päivän pieni ilo: Saimme ystäviltämme omenia matkaan. Maukkaita. Heidän puistaan. Olen addiktoitunut omeniin.

Nerokkaan yksinkertainen keino saada tilaa kotiin

Jotkut ideat ovat nerokkaan yksinkertaisia. Tällaisiin lukisin kirjastojen kierrätyslokerikot. Toteutus on hallinnoltaa äärimmäisen tehokas. Hallintoa nimittäin ei ole. Helsingin pääkirjastossa Pasilassa on pienehkö hyllykärry - vai miksi niitä nyt nimitetäänkin - sopivan näkyvällä paikalla lähellä palvelupisteitä.

Idean hienoutta on myös se, että juuri kirjastoissahan kirjaihmiset käyvät joten juuri oikeat ihmiset altistuvat tämän palvelun hoksaamiselle ja toivottavasti innostuvat.

Kirjoja voi viedä tai tuoda tai tuoda ja viedä. Siihen vaan tuomiset muitta mutkitta ja viemiset mukaan. Loistavaa.

Eilisessä Hesarissa on juttu kaaoksen kesyttämisestä. Kyse oli kotiin kertyvistä tavaroista, joita on kuulemma 10.000 ja niistä kolmasosa turhia. Uskottavaa on, ei siitä mihinkään pääse. Meille kertyy ja kertyy kirjoja, joista osa seisoo aivan turhaan hyllyissämme.

Turhakekirjoja en laiskuuttani (tai kauniimmiin kiireisyyttäni) viitsi viedä antikvariaatteisiin, joissa niistä tuskin saisi kuin roposia, ja roskiin ei tunnu mukavalta laittaa tavaraa, "jolle voisi olla vielä käyttöä". Siispä kirjaston kierrätyspalvelu avuksi. Avasin pelin tänään ja vein ensimmäisen satsin. Saavat näin vielä mahdollisuuden olla hyödyksi ja jos eivät kelpaa, kirjasto hoitaa ne paperinkeräykseen.

Huh, ettei vaan alkaisi kulkeutua enemmän kotiin kuin sieltä kirjastoon. Tänään ei onneksi ollut mitään kiinnostavaa otettavaa.

Kun minulla on tuo mainio työsuhde-etu eli pääkirjasto vastapäätä työpaikkaani, minä ei juuri tarvitsisikaan omia kirjoja - mitä nyt joitakin harvinaisuuksia, joita ei kirjastoissa ole. Tuohon olisi järkevää mennä, mutta "kun on ne tunteet". Kirjat ovat niin mukavia kapineita ja emmehän me sitäpaitsi hanki kirjoja niinkään lukeaksemme (vähänkö lukemattomia löytyy meidänkin hyllyistämme) vaan sisustaaksemme kotimme kultturellisti. Olisiko tämän saanut sanoa ääneen? Kiistääkin voi.

Päivän pieni ilo: Olin lähtenyt aamulla ja kävelin kotimme liepeillä bussipysäkille päin. Vaimo soitti ja sanoi, että olin unohtanut työpaikan avainläpyskän (ja myös ne kierrätyskirjat). Se oli mukava palvelus. Ei ollut niin kiirettä, ettenkö olisi ehtinyt vielä pyörähtää takaisin ja sen teinkin.

Mukava kun hyppäsit kyytiin Arjaanneli. Tervetuloa! Sinulla on veikeä kuva viimeisessä postauksessasi.