maanantai 29. lokakuuta 2012

Ei missään eli Helsingin Kirjamessuilla

Siinä ne taas olivat ja menivät. Kahtena päivänä olin.

Kirjamessut ovat rentouttava tapahtuma, koska messuilla ollessaan ollaan tavallaan ei missään. On mukava nuohota lukuisia divareja ja etsiä sukuhistoriaan liittyvää kirjallisuutta. Välillä voi istahtaa kuuntelemaan jotakin mielenkiintoista haastattelua. Huoltopalvelutkin pelaavat.




Minusta on mukavampi olla noilla messuilla ilman tiukkaa haastattelujen kuuntelusuunnitelmaa. Jos jokin tuntuu erityisen kiinnostavalta, siihen osallistumisen voi yrittää varmistaa, mutta läkähdyttävä ryntäily paikasta toiseen aikataulun perässä huhkien ei oikein innosta.

Tulipa mieleen, että minunkin on hyvä vihdoin oppia sivuuttamaan tilaisuuksia. Hyvä niihin on tarttua, mutta voi kysyä itseltään, pitääkö kaikkiin.




Ostin nuo kuvissa näkyvät neljä kirjaa ja lisäksi muutamia vanhoja aikakauslehtiä.

Alemman kuvan alimmaisen olen ajatellut antaa lahjaksi. Sukututkimus on hyvä aapinen, kun joskus nuuskin netistä löytyviä rippikirjoja yms.

Sukunimikirja on hyvä lähdeteos. Mukava selailla ja tutkia mistä mikäkin nimi voisi olla peräisin. Selitys voi olla yllättävä. Esimerkiksi Koppinen ei ilmeisesti tule kopista vaan Jaakobista. Jota kuta lienee kutsuttu Jaakoppiseksi ja siitä sitten nimi on lyhentynyt.

Kuulin eräällä kurssilla Tahvanainen-nimiseltä henkilöltä mahdollisen selityksen hänen sukunimeensä. Nimi on kai muotoutunut kansan suussa Staffanssonista.

Patterinpäällikön kirjan ostin, koska siinä kerrotaan talvisodan lopun taisteluista Viipurinlahdella. Isoisäni oli siellä mukana, haavoittui ja kuoli sotasairaalassa.

Eläköön Kirjamessut!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Olenko löytänyt aarteen ...?

... vai hukannut sellaisen?

Olen huomannut uuden piirteen asennoitumisessani tekemisiini. En tunne itseäni enää yhtä tavoitteelliseksi kuin ennen. Olen löytänyt itseni ajattelemasta, että kunhan hoidan työni, mitä sitä muuten sitten hötkyilemään.

Jos työasiat eivät ole kaatumassa päälle, minun ei tarvitse ottaa illaksi jotakin savottaa tai ajatella illan menevän hukkaan, jos en tee jotakin hyödyllistä. Itse asiassa käytän illan hyödyllisesti, jos nysväilen leppoisasti sitä sun tätä.

Sellaisen illan jälkeen olen nimittäin tuottavampi koulussa ja jaksan pitää paremmin langat käsissäni työskennellessäni opiskelijoiden kanssa. Se taas ruokkii sitä, että rästejä ei kerry yhtä helposti kuin raahustamalla ahkeroitaessa. Paitsi että ei tämä näin mene minun kohdallani. Kun tunnen itseni energiseksi, teen mielelläni erilaisia kokeiluja työssäni ja sellaiset eivät tunnetusti päivää lyhennä.

On selvää, että uuden tilanteen mahdollistaa osaltaan se, että elän pappavaihetta. Lapset ovat lentäneet pesästä ja lastenlasten kanssa ei elellä joka päivä.

Kun elämä on ollut hektistä, tavoitteellisuus on ollut varmaan hyvä selviytymiskeino ja erityisesti se oli tarpeen 90-luvun lamassa.

Nyt kun elon seesteisyys yhdistyy rönsyilytaipumukseeni, ei monikaan asia edisty vauhdikkaasti.

Onko sillä niin väliä?


Pari välähdystä Suomenlinnasta juhannuksena.