sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Leppoisaa johtamista


Ekonomi-lehdessä on juttu, jonka otsikkona on "Miten kehityn leppoisaksi pomoksi?".


Artikkelissa referoidaan ktt Paula Kirjavaista, joka perää yksinkertaistamista myös johtamiseen. Pitää keskittyä olennaiseen. Noh, tämä ei nyt ole kovin tuoretta.


Johtamiseenkin pätee asianmukaisen tempon omaksuminen. Laskut hyväksytään nopeasti, mutta isojen asioiden kehkeytymiseen annetaan aikaa. Hm, aika itsestäänselvää.


Mutta tämä on kiinnostavaa! Se on tuttua, että ihmistä ajaa raha, vallanhimo ja/tai mielihyvä, mutta on myös kutsumusjohtajia, joita motivoi merkityksen kokemus. He osaavat tunnistaa merkityksiä, mikä edellyttää muutakin kuin loogis-rationaalista kykyä.


Kuulostaa uskottavalta. Omassa työssäni opettajana arvostan tietysti säännöllistä palkkaa, vallasta nyt ei niin ole väliä ja toki rahalla voi hankkia mielihyvää vaikka matkailemalla. Mutta on minulle tärkeää myös se, että koen tekeväni työtä, jolla on edellä mainittuja ylevämpikin merkistys. Saan tyydytystä siitä, kun voin auttaa ihmisiä eteenpäin elämässä ja olla nuorille opiskelijoille luotettava (toivottavasti) aikuinen.


Päivän äijä:
- Kulta, onks sulla mitään suurta unelmaa?
- Joo, on. Autio saari, paljon laadukkaita työkaluja ja vaimo, joka tekee ruokaa.


Päivän pieni ilo: Olemme äityneet kehumaan toisiamme yhdessä Facebook -ketjussa.
Näkymä 5.12.2009

6 kommenttia:

  1. Jäi vähän hämäräksi, mitä tuo merkitys on? Yhteiskunnallista merkitystä? Näitä johtajia on todella vähän. Onkohan se samaa kuin halu tehdä merkityksellistä työtä yhteiskunnan hyväksi ja omaa osaamista? Todella harvinaista liike-elämässä. Nämä ihmiset hakeutuvat yleensä muihin hommiin.

    VastaaPoista
  2. Siis jakaa omaa osaamista... jää sanoja välistä.

    VastaaPoista
  3. Tulin vaan ilmoittamaan että jos haluat nähdä marsutaulun, se on blogissani noin viikon esillä "Sivuissa". Siinä laatikossa jossa muistaakseni on kokeilemani lääkkeetkin. =) En viitsi laittaa kuvana postaukseen kun pelkään tunnistamista, tuo sivu-juttu vähän auttaa siinä ettei se ainakaan heti hyppää silmille!

    VastaaPoista
  4. Joo, varmaankin jotakin yhteiskunnallisesti hyödyllistä tms. tarkoittavat. Voihan se olla, hallitus heittää äkkiä toimitusjohtajan yli laidan, jos alkaa moisista puhumaan muutoin kuin brändäysmielessä.

    Kiitos vinkistä Ofelia. Kävin katsomassa. Oikein valoisa ja lämpimiä tunteita herättävä taulu! Jatkathan maalaamista?

    Arjaanneli, kiva kun tykkäsit.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! =) Olen maalannut jo vuosia ja toki jatkan maalaamista. Isot onnittelut pikkuprinsessan syntymän johdosta!!!

    VastaaPoista