torstai 24. helmikuuta 2011

Vain rikkaat voivat leppoistaa?

Strasbourg
Silloin tällöin törmään kommenttiin, että pitää olla rikas, jotta voi leppoistaa. Se olisi siten elitististä puuhaa.

Minulla ei ole sellaista kokemusta rikkaudesta, jotta voisin sen pohjalta arvioida mainittua kysymystä. Arvelen, että rikkaalla on paljon huolta omaisuudestaan. On osattava sijoittaa omaisuuttaan ja miettiä ottaako riskiä vai pelatako varman päälle. Jos omistaa useita asuntoja, voi olla huolta vuokralaisista tai asuntojen kunnosta. Jos haluaa tehdä pikavoittoja pörssissä, on oltava jatkuvasti valppaana. Jos omistaa monta kesäpaikkaa, saattaa varkaat pelottaa. Jne.

Voihan omaisuuden hoitaminen olla tietysti oma ammattikin. Ehkä on onnistununut hankkimaan ison omaisuuden, jonka hoitamiseen voi keskittyä. Tuohonkin työhön voi varmaan tietoisesti suhtautua siten, ettei tavoittele ylettömiä vaan tyytyy kohtuulliseen tuottoon ja näin välttää epäterveellistä stressaantumista.

Taannoinen esimieheni sanoi tavoitteenaan olevan, että on ansainnut viisikymppisenä niin paljon rahaa, että voi jättää työtä eikä tarvitse murehtia omaisuudestaan. Tuosta on aikaa. Tietääkseni noin ei ole käynyt vaan hän on nytkin yrittäjämäisisssä kuvioissa.

Varakkaan yrittäjän lapset saattavat periä valtavan omaisuuden ja paineita voi tulla siitä, ettei hukkaa saamaansa.

Maailman mittapuun mukaan useimmat meistä suomalaisista olemme hyvin menestyviä kuten kaikenlaiset mittaukset osoittavat. Moni perhe elää sellaisessa tulokuviossa, josta esi-isät ja -äidit eivät voineet uneksiakaan, mutta jatkuva kiire ja huoli rassaa. Olisi helppoa neuvoa, että höllää vähän. Voisiko ainakin toinen vanhemmista etsiä helpomman työn tai jättäytyä vaikkapa puolipäiväiseksi. Tuskinpa kannattaa puuttua asiaan, koska jos vertaiset elävät samalla tavalla, korkea elintaso koetaan normaalina ja siitä hankala pudottautua, vaikka saisikin lisää aikaa palkakseen. Olisihan siinä riskejäkin. Tosin siinäkin on riskinsä, jos jatkaa samalla tavalla, koska terveys vaarantuu.

On ihmisiä, jotka uivat kiireessä ja paineessa kuin kala vedessä. Heitä vauhdin kohtuullistaminen saattaisi stressata kovastikin.

Minulle leppoistaminen eli kohtuullistaminen merkitsee sitä, että miettii, paljonko stressistä aiheutuu omista valinnoista ja ovatko valinnat varmasti omia. Jos muutostarvetta ilmenee, voi pohtia, pystyykö elämäntapaansa muuttamaan jollakin tähtäyksellä kestävämpään suuntaan. Tällaisia voivat pohtia keskituloisetkin ihmiset.  

Mitäpä tähän sanoisi loppukaneetiksi? Muistetaan vanha hyvä arvo - kohtuullisuus.

Hei M.E. Kiva kun liityit joukkoon. Lämpimästi tervetuloa!

3 kommenttia:

  1. Olisi myös hyvä muistaa, että ei ihmisen elämän kuulu olla tasaista, kokoajan samaa. Leppoistaminenkin voi hyvin olla jotain sellaista, jota toteuttaa jaksoittain, ja tällöin ei tarvitse edes olla mitään suuria säästöjä tai varoja. Välillä leppoisammin, välillä kiivaammin. Itse ainakin koen niin. Puoli vuotta leppoisampaa (esim. töistä enemmän vapaata, nelipäiväinen työviikko tms) ja sitten sitä seuraavat puoli vuotta tiiviimpi tahti. Tekee tosi hyvää että on vaihtelua! Ei koko ajan sitä samaa vaan.

    Leppoistamisen ei tarvitse olla mikään suuri elämänmuutos, joka muuttaa KAIKEN ainiaaksi. Ehkä se onkin vain kyky antaa mennä, kyky rentoutua, kyky luopua jostain, kyky irtaantua, edes joksikin aikaa. Siihen on mahdollisuudet aivan kaikilla, ei vain "rikkailla".

    VastaaPoista
  2. Anua, viisaita puhut! Tuo viimeinen kohta on oikea helmi. Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  3. Minuakin harmittaa, että degrowth ja leppoistaminen mielletään rikkaiden etuoikeuksiksi. Sillä tavalla kerskakuluttajat kyllä vain koettavat kiillottaa omaa kilpeään. "Kun mun on PAKKO painaa pitkää päivää kun on tää asuntolaina ja kaksi autoa ja lomareissut ja mökkikin pitäis ostaa jajaja". Kyllä meillä suomalaisilla on kaikilla niin pal tavaraa, että hädän takia ei tarvitse jättää vähentämättä. Juuri kuten tuossa viimeisessä virkkeessä kirjoitat: kyky luopua pitää olla meillä köyhemmilläkin.

    VastaaPoista