sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sharetriben kautta vaikkapa diaprojektori läheltä lainaksi



Netissä näyttää olevan tarjolla palvelu, jonka avulla eri yhteisöjen jäsenet voivat lainata toisiltaan harvoin tarvitsemiaan esineitä kuten porakoneen tai muuta vastaavaa. Jos joku osaa monttöörin hommia, hänkin voi saada kutsuja sivuston kautta.

Sharetribe on kansainvälinen formaatti, jota edustaa Suomessa Sharetibe Oy. Yritys sanoo olevansa voittoa tavoitteleva yhteiskunnallinen yritys.

Palvelu on pienille yhteisöille ilmainen, mutta suuret joutuvat maksamaan siitä.

Oleellinen edellytys palvelun toimivuudelle tuntuu olevan riittävä luottamus yhteisön jäsenten kesken. Tästä seuraa, etteivät yhteisöt voi olla huomattava suuria. Maantieteellisellä läheisyydelläkin on suuri merkitys. Kuka lähtisi Helsingin Vuosaaresta Espoon Kivenlahteen lainaamaan alumiinirappusia? Työpaikoillahan tavaratoimitus ja -palautus järjestyvät luontaisesti, vaikka ei kovin lähellä asuttaisikaan.




Kallion Sharetribe (Helsinki) toimiin nimensä mukaisesti Kallion kaupunginosassa. Mietin miten hyvin mahtaa toimia, kun asukkaita on aika runsaasti. Toisaalta maantieteellisesti Kallio on aika kompakti alue. Ainakin nyt Kallion sivuilla näyttää olevan runsaasti myynti-ilmoituksia. Mikäpä siinä, mutta siihen on muitakin konsteja.

Omassa taloyhtiössämme toimii tällainen palvelu Facebook -ryhmänä, mikä onkin kätevää. Seinänaapuri tarjosi juuri vanhoja Aku Ankkoja ilmaiseksi ja joku niistä olikin kiinnostunut.

Sharetriben etu Facebookiin nähden on se, että sen käyttöön riittää nettiyhteys. Tunnetusti kaikki eivät halua liittyä Facebookiin.

On hienoa, että nykytekniikka mahdollistaa tällaisen tehokkaan tavaroiden hyödyntämisen. Ajan henki valitettavasti kuitenkin yllyttää siihen, että jokaisen kotitalouden pitäisi hankkia oma porakone ja mieluummin vielä uusi muutaman vuoden välein.

Nostalgisia ompelukoneita Pariisin kaduilla nähtyínä 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti