maanantai 26. marraskuuta 2012

Vain hulluko menisi taksilla kauppakeskukseen?

Helsinki 20.9.2012

Jatkan vielä eilistä juttuani eli pääkaupunkiseudun liikenneyhteyksien puimista oman auton käyttöä ja julkisen liikenteen palveluja vertaamalla. Kuten eilisen Hesarin uutisesta kävi ilmi, autolla pääseen nopeammin paikasta toiseen.

Mielestäni julkiseen liikenteeseen kannattaa laskea myös taksit, kimppataksit sekä yhteiskäyttöautot (kuten CityCarClub). Myös vuokra-autot kannattaa ottaa huomioon.

Jos työmatka on sellainen, että sen voi taittaa kohtuullisen kätevästi tavanomaisilla julkisilla, voisivat palvelut toimia runkoratkaisuna liikkumisessa. Jos ei pidä omaa autoa, säästyy rahaa, jolla voi täydentää konseptia ottamalla vaikkapa taksin tai yhteiskäyttöauton silloin, kun se selvästi helpottaa tilannetta.

Voihan myös ajatella, että menee julkisilla niin lähelle kuin kätevästi pääsee ja kävelee loput. Tulisi hyötyliikuntaa, mutta ehkä tämä on jo idealismia.

Tutkimuksessa ei oltu otettu huomioon parkkeerausta, jota vaivaa ei ole tavanomaisia julkisia eikä taksiakaan käytettäessa.

Jos laskee huolella liikkumiskonseptin eri vaihtoehtojen kokonaiskustannukset, saattaa kauppakeskusreissun tekeminen taksilla hyvinkin lyödä leiville, ainakin paluumatkalla.

Toki lapsiperheen menemiset ja tulemiset ovat niin moninaiset, että vaatisi todellista hard core -meinikiä, että vanhemmat jaksaisivat säätää kulkemisia julkisten pohjalta.

Artikkelissa kerrottiin myös, että tulossa on kehä- ja Pisararata sekä Jokeri-linjoja, mitkä parantavat julkisten kilpailukykyä.
 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti