sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Leppoistajan tekee mieli autoa

Keväällä tulee kaksikymmentä vuotta siitä, kun luovuimme autosta. Tarkemmin sanoen meidän oli luovuttava, kun lama vei työpaikan ja sen mukana työsuhdeauton. Ajattelimme sitten kokeilla miten pärjäämme ilman, emmekä ostaneet mitään rotiskoa tilalle. Kunnon autoa emme olisi pystyneetkään ostamaan.




On meillä toki ollut autoja lainassa, vuokra-autoja olemme käyttäneet sekä autojen yhteiskäyttöä (CityCarClub). Pääsääntöisesti olemme kulkeneet julkisilla, mihin onkin täällä Helsingissä hyvät mahdollisuudet.

Nyt tunnemme vaimoni kanssa alkavamme ikääntyä. Olemme huomanneet, että julkisilla kulkemin vie voimia, niitä on syytä allokoida. Pakkanen haittaa vaimoni hengitystä ja liukkaat kelit muutoin kulkemista.

Ystäväpariskuntamme lähti ulkomaanmatkalle ja jätti autonsa meille "hoitoon". Julkisilla selviän työpaikalleni noin puolessa tunnissa, mutta autolla huomasin olevani noin vartissa työpaikkani parkkihallissa, nämä noin suuntaa-antavasti.. Voi pojat, että houkuttelee!

Veljeni on autoasiantuntija ja häneltä kuulimme, että noin kahdella tonnilla saisi aika hyvän käytetyn auton. Tulisihan siinä mukana muitakin kuluja ja merkittävimmät johtunevat siitä, että jos on auto, sillä myös ajetaan. Talous on yhä tiukka. Jos antaa pikkusormen ...

Huomasin heti, miten elämä meni levottomammaksi, kun oli vähän aikaa auto käytössä.

Ehkä ei olisi ympäristönäkökulmasta aivan kohtuutonta, jos varttuneemmat keski-ikäiset autoilevat.

Mjaa, tällaiset ovat tunteet tällä hetkellä. Saas nähdä ... tuleeko lankeemus.
 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Eeva-Liisa, Marjo, Mirja, Taru, ja Tiuku!

K-supermarket Hertan parkkialue helmikuussa 2011. 


Katso päivän taivasnäky: Yön punainen kita syö kaupungin mustuuteensa










6 kommenttia:

  1. Auto todellakaan ei ole sijoitus, mutta parilla tonnilla varmaan käyttöpelin saa. Itse ajelemme aina alle 2-4tonnin careilla ja hyvin ovat toimineet. muutaman vuoden. Jännitämme aina ennen katsastusta meneekö läpi ja jos menee kaikki hyvin. Mutta jos ei mene niin jo muutamalla satasella selviää, asia fine. Vuodessa yleisillä kulkuneuvoilla+taxi kulkeminen jo vie parilta henkilöltä muutaman tonnin, niin oman auton ylläpito mukavuuksineen kattaa sen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maiju kommentista. En tiedä missä asut, mutta täällä Helsingissä kuukauden lippu maksaa vain päälle 40 euroa ja yhteydet ovat hyvät. Auton yhteyskäyttömenot ovat olleet toista tonnia vuodessa. Pidemmät matkat on mukavampi tehdä junalla, koska minulle ajaminen on toivottoman pitkäveteistä.

    Mutta - kuten sanot - mukavuudellakin on arvonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuin aikasemmin Espoossa ja työmatkat Helsinkiin molemmilta olivat kuukaudessa yht. (seutulippu) 180,- Nyt asumme maalla, jossa ei ole yleisiä kulkuneuvoja, oman auton käyttö on välttämätöntä jotta töihin pääsee.

      Poista
  3. Kiitos hyvästä blogista. Olen lueskellut tätä nyt muutaman kuukauden. Itse kirjoitan blogia "talvi Egyptissä" juttuja, joiden henki on myös pyrkiä leppoiseen eloon. Teen se täällä lämmössä, jossa on tosi edullista asua, ilman mitään länsivehkeitä, paitsi läppäriä.
    kts "kaamostapakoon.vuodatus.net

    VastaaPoista
  4. Moi Nippe ja kiitos palautteestasi. Mukava kuulla. Käyn tutustumassa blogiisi. Oletko siellä joka talvena?

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) Myös hyvästä blogista. Mielenkiintoisia mietteitä ja aiheita sinulla!

    VastaaPoista