keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Lompakon leppoistusta


Hesarissa oli tänään Heidi Sundströmin hyödyllinen artikkeli rahan käytöstä. Jutussa suositellaan muun muassa perheen menojen erittelemistä yhteisiin ja henkilökohtaisiin sekä yhteisen tilin pitämistä laskujen maksua varten. Nämä on minustakin hyviä käytäntöjä.

Kun tilistä varataan rahaa palkkajakson laskuihin, lainojen lyhennyksiin ja korkoihin, tiedossa oleviin terveysmenoihin yms. sekä sopivat summat kartuttamaan ennakkoa pidemmällä oleviin laskuihin, nämä kannattaa tallentaa erilliselle tilille. Sitähän voisi kutsua vaikka jemmatiliksi. Artikkelissa suositellaan myös nettopalkan suuruisen summan pitämistä pahan päivän varalle. Minusta tällainen summa sopii samalle tilille edellä mainittujen erien kanssa.
Visakortti ja Nordean kätevä joustoluotto (voi nostaa ja maksaa takaisin myös kk-valoitusta enemmän milloin haluaa) ovat myös hyviä varmistuksia erityistilanteisiin.
Elämää helpottaa, kun ohjaa mahdollisimman monet menot lähtemään suoraveloituksina jemmatililtä. Osa meillä meneekin näin, mutta vielä olisi hiukan säätämistä.
Näkymä Kivinokasta (Helsinki). Tussikynä ja akvarelli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti