sunnuntai 18. tammikuuta 2009

TV-keskustelumme tuli ulos aamulla

Minut oli kutsuttu televisioon Aamusydämellä -ohjelmaan keskustelemaan leppoistamisesta. Toimittajana oli Hilla Blomberg ja toisena vieraana Meri Lähteenoksa -teoksen Viisas arki kirjoittaja. Ohjelma tuli tänään ulos (kuvaus keskustelustamme).

Onpa hyvä, että leppoistamisen idea tuli tällä tavoin niitatuksi elämääni tiukemmin. Olenhan toki asian - miksi sitä nyt kutsutaankin - parissa painiskellut, mutta tämä tapahtuma tuntuu nyt käynnistäneen ajatusten viemisen entistä paremmin arjen todellisuuteen.

Mainitsin aiemmassa postauksessani yrityksestäni olla ottamatta lukupiirin kirjan (Keltikangas-Järvinen: Temperamentti - Ihmisen yksilöllisyys) lukemista liian suurena velvollisuutena. Aika hyvin olen toistaiseksi onnistunut.

Taidekoulu on nyt alkanut kovalla vauhdilla. Kritiikki-ilta oli torstaina ja perjantai sekä lauantai olivat lähipäiviä. Tuntuu nahoissa, mutta oli mukava palata joukkoon ja alkaa taas näihin hommiin.

Olen ihastunut pastelliliitujen, tussin ja akryylivärien yhdistelmään. Pastelleilla saa aikaa hienon väriloiston.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti