sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pariisin mainiot kaupunkipyörät 2

Pariisin pyörät näyttävät täysin identtisiltä ja varmaan sitä ovatkin. On todella luksusta, että niissä on vaihteet - kolme kappaletta. Ne vieläpä toimivat, mikä johtuu varmaankin siitä, että niitä huolletaan.


Pyörät näyttävät painavilta ja jopa kömpelöiltä, mutta silti niillä on hyvä ajaa. Rullaavat mukavasti ja tuntuvat vakailta.

Otin automaatista lipun vuorokaudeksi ja se maksoi 1,70 €:a. Veloitusjärjestelmä toimii siten, että kyseisen vuorokauden aikana sain ajaa niin monta kertaa kuin halusin ja kerrallaan korkeintaan puoli tuntia ilman lisäveloitusta (alkaen yhdestä eurosta ). En oikein ymmärtänyt toimintaperiaatteita ja siksi visakortille karttui veloitusta huomattavasti enemmän (yli 30 €:a). Siitä olisin pystynyt niistämään ison osan. Puolen tunnin sääntö tuntuu nerokkaalta, koska näin pyörät ovat mahdollisimman hyvin saatavilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti