Ajattelen, että kohtuullistaminen tarkoittaa oman elämänmuodon muokkaamista enemmän sisäsyntyiseksi kuin ulkoa ohjatuksi. Parisuhteen kannalta pohdittuna tämä tarkoittaa mielestäni näkökulman kääntämistä kahden erillisen uran rakentamisesta kohti yhteistä hyvää.
Jos kumpikin tavoittelee oman uransa nopeaa kehitystä, parisuhde voi muuttua kahden ylivirittyneen uraohjuksen laatuaikakohtaamisiksi. Ne kilpailevat tilasta asiakastapaamisten, bisnesneuvottelujen, verkostoitumistapahtumien, salitreenien, shoppailujen, kulttuuririentojen, kurssien, paikasta toiseen siirtymisten ja mitä kaikkea niitä onkaan muodostamassa hetteikössä. Tämä on kärjistys, mutta kuitenkin ...
Asiaa voidaan kouraantuntuvoittaa vertaamaalla nykymenoa entisaikaiseen maalaiselämään. Arvelen, että ennen ajateltiin työn olevan elatuksen hankintaa, joka tapahtui kotona, muualla tai sekä että riippuen kulloisistakin olosuhteista. En halua kuitenkaan romantisoida asiaa, koska ankaraa elämä lienee usein ollut. Roolit olivat varmaan stereotyyppisiä, mutta tavoitteena oli koko perheyhteisön etu. Toki tavoitteena saattoi myös olla mahtitilallisten asemaan pääseminen.
On luonnollista, että ihminen haluaa edistyä työssään ja päästä uralla eteenpäin. On mukava kokeilla jotakin uutta, saada tyydytystä etenemisestä ja kokea mielihyvää vaativampien asioiden osaamisesta. Eivät taloudellisetkaan seikat ole merkityksettömiä.
Ydinajatukseni tässä on työn merkityksen pohtiminen ja sen vaikutus parisuhteeseen. Olisiko elämä kuitenkin antoisampaa, jos pitäisimme työtä enemmän välineenä ja vähemmän itseisarvoisena päämääränä? Kannattaisiko mitoittaa talous siten, että siinä olisi enemmän liikkumavaraa? Tarkoitan sitä, että vähemmät menot tekisivät kotitalouden vähemmän riippuvaiseksi kahden aikuisen ripeästä etenemisestä ja jatkuvasta menestymisestä työmarkkinoilla. Olisi enemmän iskunsietokykyä.
Jos pelataan tietoisemmin kotitiimin kokonaiseduksi, voidaan uskaltaa antaa enemmän aikaa muille perheenjäsenille. Puolisoiden taloudellinen vetovastuu voisi vaihdella tilanteen mukaan. Työaikoja voitaisiin sovitella siten, että jää aikaa yhteisiin harrastuksiin ja muihin puuhiin - tietenkin myös puolisoiden omiin harrastuksiin. Lapset saisivat nauttia enemmän aikuisten läsnäolosta ja jopa virkeästä sellaisesta. Kun tahti on rauhallisempi, mahdollisesti kiristynyt parisuhdekin ehkä alkaa osoittaa elpymisen merkkejä. Ehkäpä puolisot alkavat huomata toisissaan niitä piirteitä, joihin aikoinaan ihastuivat.
Utopiaako?
Sivun kuvat ovat Tuileries'n puistosta menneeltä kesältä.
Tekstit
Ei ole utopiaa vaan ihan reaalielämää monenkin kohdalla.
VastaaPoistaMeillä on eletty lähes 20 vuotta eräänlaista "vuorotteluvapaata".
Pari ekaa vuotta minä painoin duunia ja mies oli työttömänä. Sitten hän perusti yrityksen ja alkoi painaa duunia, minä vetäydyin puoliksi kotiäidiksi pienten lasten kanssa, tätä kesti 12 vuotta.
Sitten olimme vähillä töillä molemmat jonkin aikaa. Ja nyt teemme kumpikin varsin kohtuullisesti töitä.
Talo on maksettu ja velaton, ja joka vuosi olemme voineet matkustella koko perheen kanssa.
Talouden salaisuus lienee ollut suht. tavallinen arkielämä ilman jatkuvaa hyppäämistä risteilyillä ja ravintoloissa.
Olen vilpittömästi sitä mieltä, että jos työurista ei olisi joustettu, perhe olisi hajonnut jo aikapäivää sitten.
Kumpikin olemme myös nauttineet erityisesti siitä ajasta, minkä olemme saaneet olla lasten kanssa kotona.
Vaula
Mainio esimerkki elävästä elämästä. Kiitos Vaula!
VastaaPoistaJuuri niin - siinä vaiheessa, kun elämä on mallilla, jossa kaikki työaika ei mene leivän hankintaan vaan jää varaa valita. Töiden täytyy olla ihmeellisiä ja ihania kun niin moni tuntuu käyvän töissä mielenterveytensä vuoksi;) Olen aina sanonut, että lasteni ja myös puolisoni kanssa viettämäni aika on ihan omaa aikaani, jotenkin tylsistyttää aijan jakaminen eri lohkoihin, joista jokaista erikseen pitää oikein suorittaa, muuten et ole pätevä.
VastaaPoistaTyön perustehtävä on antaa toimeentulo ja piste. Sen pitäisi riittää ja olisi kyllä toivottavaa, että puolisoilla on toimeentulosta samanmoinen näkemys. Tulojen laskiessa voisi kulutusta vähentää ja nouseminen harvemmin ketään haittaa.
Kuitenkin mielessäni on, että leppoisa elämä, itse olen käyttänyt sanaa hiljainen elämä, sisältää ympäristön huomioimisen, että kulutettaisiin mahdollisimman vähän ja oltaisiin tyytyväisiä siihen mitä on.
Mutta nyt en malta enempää, tulen paremmalla aijalla lukemaan enemmän. Ei kutsu työ vaan harrastus - sade lakkasi ja tuossa on korillinen kukkasipuloita, mielessäni jo ensi kevät:]