torstai 19. tammikuuta 2012

"Rahat riittämään" - Heikin talouskoulu: Yleistä

Talouden hallitsemiseksi kannattaa käyttää kahta pankkitiliä. Yksi on palkkatili ja toinen toimii rahavarastona. Taulukkolaskentaohjelma auttaa niiden sisältöjen järjestelemisessä.

Palkkapäivänä tai mahdollisimman pian sen jälkeen jyvitän saadun palkan osiin tulevien menojen hoitamiseksi. Jätän palkkatilille rahat ruokaan, juokseviin kotitalousostoksiin sekä 200 euroa puskuriksi, jotta minun ei tarvitse olla huolestunut tilinylityksistä.

Inhoan kuittien keräämistä ja niiden summien laskeskelemista. Niinpä ruokamenot saavat vain mennä palkkatililtä ja sillä siisti. Jos rahaa on jatkuvasti selvästi liikaa tai liian vähän, säädetään ruokarahan suuruutta. Maksan miltei kaikki pankkikortilla.

Jos nettopalkka pysyy samana, jyvitys käy helposti, koska voi vain kopioida aikaisemman jaon. Aina voi myös säätää, jos on tarvetta. Jyvityksen avulla tiedän, mihin on varaa.

Muut jyvitetyt rahat siirrän rahavarastotilille, josta suurin osa maksuista hoituu itsestään suoraveloituksina. Minun ei tarvitse murehtia hukkuneista laskuista tai siitä, muistanko hoitaa asiat ajoissa. Rahat karttuvat kuukausittain esimerkiksi sähkölaskuihin ja suoraveloitus hoitaa maksun automaattisesti kolmen kuukauden välein.

Vähennän tapahtuneet suoraveloitukset rahavarastotilin ao. taulukkolaskelman sarakkeesta palkkajakson mittaan tai viimeistään ennen seuraavaa palkkajyvityksen yhteydessä. Nämä voisi poistaa "ronttina", mutta kun tykkään täsmällisyydestä tällaisissa asioissa, poistan ne yksitellen ja oikaisen erot. Ei tästä varmaan suurta hyötyä ole, mutta näyttää kauniimmalta.

Rahavarastotilille varatuista eristä kertyy vähitellen mukava summa, joka toimii myös vararahastona äkkinäiseen tarpeeseen. Sieltä voi "lainata" ja maksaa vähitellen takaisin.  


Aikaisemmat osat:

Johdanto


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti