perjantai 11. toukokuuta 2012

Onko työ työtä vain kun siitä maksetaan?

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:in uusi ylijohtaja Juhana Vartiainen tarjoaa Hesarissa 10.5.2012 keinoja suomalaisten työurien pidentämiseksi. Yksi teeseistä kuuluu näin:

Kotihoidon tuen lyhentäminen. Kaikista meistä on kivaa olla kotona, mutta pitääkö tätä ihanaa velttoilua rahoittaa veronmaksajien rahoilla niinkin kauan kuin kolme vuotta?

Hämmentävästi sanottu. Oman lapsen hoitaminen kotona on velttoilua?


En tiedä millainen perhe Vartiaisella on, mutta soisin hänen kokeilevan joskus alle kolmevuotiaan hoitamista kotona yhteen soittoon viikon verran. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen kommenttinsa tuon kokemuksen jälkeen.

Joku vastasikin jo Vartaiselle ja sanoi, että jos äiti vie lapsen hoitoon ja menee itse päiväkotiin hoitamaan muiden lapsia, hoitaminen muuttuu työksi. Saman voi tehdä tietysti isäkin.

Jos työ on työtä vain silloin, kun siitä joku ulkopuolinen maksaa, työn täytyy olla hyvin tuore keksintö ihmiskunnan historiassa. Vielä viisikymmentäluvulla perhe saattoi tulla toimeen sillä, että viljeli maata, hoiti lehmiä ja ehkä kalasti. Rahaa liikkui taloudessa hyvin vähän. Pitäisikö nyt todeta, että perhe tuli toimeen hyvin vähällä työllä?

Pitäisikö meidän korvata sana "kotityö" jollakin muulla? Ruuanlaitto, porkkanapenkin kitkeminen, lastenhoito ja imuroiminen olisivatkin kotipuuhastelua tai peräti kotivelttoilua?



4 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, hyvä aihe.. Ymmärrän kyllä niitäkin, ketkä töihin haluavat lastensa ollessa vasta vauvoja, mutta ketkä haluavat kotona vielä olla, heille se suotakoon. Ja hei, kotihoidontuki on niin mitätön summa nykyaikana, että ihan kateeksiko käy noita velttoilijoita?? Jopa pitkäaikaistyöttömät nostaa enemmän rahaa >:|

    Tässä on 11 kysymyksen haaste :) http://terveemmin.blogspot.com/2012/05/haaste-11-kysymysta.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos kte! Opin jostakin dokkarista, että ihmislapsen aivot ovat syntymisen hetkellä 25-prosenttiset kun taas apinoilla 75-prosenttiset. Ihmisellä näin pienet, koska muutoin äiti ei voisi tarvittavan lantion leveyden vuoksi kävellä. Tästä seuraa, että ihmislapsen aivot kehittyvät paljon vielä syntymän jälkeen ja ei varmaan ole pahitteeksi, jos lapsi kuuleen samat sydän- ja muutkin äänet kuin kohdussa ollessaan.

    Kiitos haasteesta, täytyypä miettiä.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista! Kaikkea sitä oppii.. :)

    VastaaPoista
  4. Mielestäni tuosta "ihanasta velttoilusta" pitäisi maksaa vähintään kolme vuotta. Minkä takia lapsia hankitaan, jos heidät kannetaan suoraan synnytyssalista hoitolaitokseen. Eivätkö vanhemmat halua olla lastensa kanssa?

    VastaaPoista