Onnellisuuden jäljillä 2

Jatkan vielä dokumentin "Onnellisuuden jäljillä" ajatusten käsittelyä.

Toimittaja päätti kokeilla kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä ja kutsua väkeä onnellisuusistuntoihin. Pieleen meni. Tekstistä tuli latteaa. Kukaan ei tullut.

Tuli mieleeni tapaus 90-luvulta. Olin saanut jostakin ajatuksen pitää miesten kutsut ja pyysin kavereita meille. Järjestimme tarjoilua ja vieraitakin tuli. Juteltiin niitä näitä. Tunnelma oli kuitenkin väkinäisen teennäinen. Seuraavaa kutsua ei koskaan tullut. Luin jostakin elämäntaitokirjasta, että joku oli kokeillut samaa ja tuloskin oli ollut samanlainen.

Toimittaja jatkoi kierrosta.

Seuraava tutkija nosti esiin myötätunnon kokemisen. Ihmiset, jotka pyrkivät lievittämään muiden kärsimystä, ovat muita onnellisempia. Hän jopa suositteli tunteiden käsittelyn opettamista koulussa myötätunnin ja ystävällisyyden edistämiseksi. Ovatkohan lääkärit ja sairaanhoitajat vahvoilla?

Toimittaja keskusteli seuraavaksi erään neuropsykiatrin kanssa. Tämä kertoi, että osalla ihmisistä on luontaisesti korkeampi serotoniinitaso kuin muilla. Tästä ei kuitenkaan seuraa automaattisesti suurempi onnellisuus, koska he ovat sietävät muita enemmän riskejä ja voivat ajautua näiden toteutuessa onnettomaan asemaan. Toiset taas tuntevat rajoituksensa ja tavoittelevat vakaita olosuhteita elämäänsä. Näin he välttävät masennuksen, vaikka heillä on matala serotoniinitaso. Tämän asiantuntijan mukaan Pohjoismaissa kasvaa muita onnellisempia nuoria.

Kaksi otosta Sompasaaren graffiteista.