Muumipappa leppoisako?

Mainitsin edellisessä postauksessani, että lukupiirissämme käsittelemme seuraavaksi Tove Janssonin kirjaa Muumipappa ja meri. Jansson kuvaa Muumipapan koomisena ja tärkeilevänä hahmoksi, joka alleviivaa omaa pätevyyttään. Myönnetään - löydän hahmosta itseänikin.

Eräs tapahtuma kuvaa elävästi Muumipapan persoonallisuutta. Pappa oli nokkaunilla, kun syttyi pieni kulo, niin vähäinen kuitenkin, että Muumimamma sammutti sen ohimennessään, kun hänellä oli sattumalta vesisanko mukana.

Kun Muumipappa kuuli asiasta, hän oli täynnä tarmoa, mutta kun hän kuuli palon olevan sammutetun, hän oli loukkaantunut, kun häntä ei oltu herätetty. Hän tarkasti paikan ja vartioi sitä koko iltapäivän. Päivällisenkin hän jätti väliin. Pappa suunnitteli jopa vartioivansa paikkaa seuraavan yön, mutta luopui kuitenkin siitä ajatuksesta.

Miten tämä liittyy leppoistamiseen? Minusta Jansson kuvaa mainiosti persoonallisuutta, joka voisi altistua liialle kuormittumiselle. Hän haluaa päteä tekojensa kautta. Ehkä hän jopa pelkää, ettei häntä rakasteta tai arvosteta ilman aikaansaannoksia. Hän ei myöskään kykene luottamaan siihen, että asia on hoidettu kunnolla ilman häntä.

Kyllä Muumipappa levätäkin osaa. Nokkaunet todistaa sen. Jos tärkeily pysyy kurissa, hän saattaa hyvinkin onnistua työn ja levon tasapainottamisessa.

Joskus tekemäni öljyvärityö. Geometrisen rakenteen takana häämöttää naishahmo. Minulla tälle tulkinta, mutta jätänpä sen tässä avonaiseksi.