keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Eko- vai egosyyllistämistä? Vai ...?


Pohojan Akka otti esiin tärkeän aisan kommentoidessaan eilistä postaustani. Hän kirjoittaa olevansa väsynyt hiilijalanjälkensä mittailuun ja sanoo pitävänsä Stefan Fölsterin kirjasta "Maailmanloppu on peruttu. Ilmastonmuutokseen voi sopeutua". Akka sanoo, että se ei syyllistä vaan pohtii mahdollisuuksia. Vaikuttaa kiinnostavalta. Laitoinkin kirjan varauksiin Helmetiin.

Syyllistäminen - mitä se on? Miten se eroaa syyttämisestä? Olisiko syyttäminen sitä, että odotetaan asiaintilan korjausta tai tuomiota ja syyllistäminen taas muiden syyllisenä pitämistä ilman muutosodotuksia oman egon pönkittämiseksi?

Olen ehkä hurahtanut aiheeseen tämän blogin kirjoittamisen myötä, vaikka olen aiemminkin näitä mietiskellyt jonkin verran. Tuskin voin väittää, että olisin täysin tai edes kohtalaisen vapaa egon tehostamisen tarpeista. Koen tämän kuitenkin olevan myös muodotsumassa osaksi identiteettiäni ja ehkä tätä voi pitää jonkinlaisena harrastuksenankin.

Olen lueskellut Pasi Toiviaisen kirjaa "Ilmastonmuutos. Nyt". Siitä saa sellaisen - varmaankin hyvin todenmukaisen - kuvan, että kyseessä on todella monimutkainen vyyhti. Onko mikään oikeastaan varmaa? Pienikin asia voi saada valtavan reaktion aikaan. Maailmassa on ollut ennenkin isoja muutoksia. Toisaalta selvä enemmistö tiedemiehistä kuuluu olevan sillä kannalla, että tulossa se on.

Ei se silti varmaa ole. Kaikenlaista on ennustettu ja pieleen on usen mennyt.

Frösling tuntuu ajattelevan Akateemisen kirjaselosteen (kuulostaa otteelta kirjasta) mukaan, että turha taistella vastaan, kun emme me kuitenkaan muuta käyttäytymistämme. Parempi sopeutua. Olen siinä Frölingin kanssa samaa mieltä, että en oikein usko ihmiskunnan pystyvän muuttamaan tottumuksiaan ilmastomuutoksen torjumiseksi. Mutta siinäkin voin olla väärässä.

Tämä blogikeskustelu aiheesta herättää minusta toivoa. On mukava jakaa ja vaihtaa ajatuksia. Vaikka keskustelen tuntemattomien kanssa, nautin silti yhteisöllisyyden tunteesta, joka kannustaa jatkamaan pohdiskelua. Kun arkielämässä saatan joskus tuntea orpoutta, hiljaista ulkokultaisena tai arroganttina pitämistä näine pohdintoineni, täällä saan vertaistukea. Kiitos kaikille teille!

Vaikka meitä ei ole paljon, tämä nettikeskustelu kuitenkin osoittaa, että jotakin tapahtuu. toivottavasti tämä on heikko signaali, joka ennakoi suurempaa kulttuurista muutosta. Toivottavasti olen turhaan skeptinen.

Voi tapahtua niinkin, että jokin fantastinen keksintö tai usea sellainen muuttaa tilanteen. Silti mielestäni meidän olisi syytä yrittää tehdä jotakin kulutuksellemme. Jos tiede uskoo ilmastonmuutokseen, olisi kai järkevää tehdä jotakin. Jälkipolvia ajatellessani haluan toimia varman päälle - eri asia on, kykenenkö siihen.

Päivän taideviite: Taulu vikuroi. Vai minä?
Päivän pieni ilo: Oli hauska kuunnella maalatessa Kirsti Virtasen railakkaan provokatiivista pakinointia Areenalta.
Yksi kuva eilisillalta ja kaksi tämänpäiväistä.

1 kommentti:

  1. Hei Heikki,
    syyllistäminen taitaa olla ihan ikioma sisäsyntyinen juttuni. Olen varsin velvollisuudentuntoinen, mikä tuo muassaan syyllisyydentunteet. Pitäisi tehdä sitä, pitäisi tehdä tätä, pitäisi pienentää hiilijalanjälkeä, niin pitäisi...

    Kiitos, kun mainitsit tuon Toiviaisen kirjan uudelleen. Käyn huomenna kurkkimassa sitä kirjastosta; minusta se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on hyvä lukea erilaisia näkökulmia. Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen "Olimme kuluttajia" on myös ajatuksia herättävä pieni pamflettikirja. Se sisältään 4 erilaista skenaariota siitä, millainen maailma on vuonna 2023. Nimitin Toiviaista kommentissani Mäenpääksi vahingossa, koska tunnen erään Pasi Mäenpään... :) Etunimi meni sentään oikein!

    VastaaPoista