Elä tässä ja nyt eläkä hötkyile kaikkialle

Eve Mantu käsitteli hidastamista äskettäin ohjelmassaan radiossa. Hän oli menossa ja osallistui Designing Slow Life -tapahtumaan Lahdessa. Hän demonstroi mainiosti kiireen todellisuutta selostamalla pätkiä ajomatkaltaan.

Ohjelmassa viitattiin Demingin ympyrään - tosin sitä mainitsematta - , joka jäsentää toimemme suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten analysointiin. Järkevää hommaa, mutta jos tämä ote tartuu lähes kaikkiin toimiimme, elämä käy stressaavaksi. Mantun haastattelema tapahtuman puheenjohtaja Jukka Oresto (Lahden ammattikorkeakoulu) totesi, että pitäisi keskittyä juuri siihen mitä tekee eikä jatkuvasti ajatella tulevaa.

Tuossa onkin yksi elämämme dilemmoista. Usein meitä muistutetaan tässä hetkessä elämisen tärkeydestä. Carpe diem! Järki sanoo kuitenkin, että on hölmöä olla ajattelematta huomista. Eihän yhteistyöstäkään tule mitään jollemme sovi aikatauluista jne.

Arvelen, että turvattomuuden tunne on yksi tekijä, joka panee meitä miettimään tulevia. Siihen ajaa meitä myös se, että meillä on luontainen taipumus niin sanotusti pyrkiä elämässä eteenpäin ja tämä tuottaa sitoutumista yhä korkeampaan kotitalouden menotasoon.

Varmaankin meidän kannattaisi tulkita monimuotoisemmin eteenpäin menemisen sisältöä ja myöskin pohtia sen perinteisen tulkinnan välttämättömyyttä. Luulen, että ihmisyyteen kuuluu välttämättömästi ajatus asioiden kehittämisestä ja se on mahdollistanut nykyisen elämänmuotomme syntymisen. Näin ollen on kuolleena syntynyt idea tavoitella pysähtyneisyyden tilaa.

Kultturinen kehitys on tuottanut sen, että omaisuuden karttuminen laajalti mielletään eteenpäin menoksi. Se onkin ymmärrettävää, kun ajatellaan nykyisen länsimaisen elintason historian lyhyyttä.

Mantu haastatteli myös tapahtumassa puhunutta Sitran Timo Hämäläistä, joka toi esiin valitsemisen vaikeuden. Nykyään on niin paljon kivoja juttuja tarjolla sekä työssä että siviilissä, että tulemme olleeksi liian monessa mukana.

Tähän käy esimerkiksi oma addiktoitumiseni sosiaaliseen mediaan. Värkkään tämän leppoistumisblogini lisäksi Honkalat-blogia ja kun kohta taideopiskelublogini saa liittyä hiipuneiden blogieni joukkoon, alan pitää taiteilijablogia. Kun pitää blogeja, lukee myös muiden blogeja. Sähköposti on jatkuvassa käytössä, mikäli se nyt on somea. Facebook vie vääjäämättä aikansa. Käytän myös Youtubea, jossa minulla on oma videostoni. Äskettäin kirjauduin Second Lifeen, joka vaikuttaa jännittävältä maailmalta. Tulin liittyneeni myös Dojolaissivustolle. Mistä luopuisin? Apua! En pysty... No jos nuo dojolaiset voisivat jäädä vähemmälle.

Nyt olisi aika miettiä uudestaan ajankäytön, materiaalin ja tavoitteiden tasapainoa.