perjantai 16. lokakuuta 2009

Hölläisinkö krakaa ja hellittäisinkö kirjoista?


Minun lienee syytä oppia uusi suhtautuminen lukemiseen. Minulla on jonkinlainen sisäänrakennettu velvollisuus lukea aloittamani kirjat loppuun asti. Niin en aina tee, mutta joku tuolla syömmen syövereissä pitää kirjaa asiasta.

Maillä oli lukupiirin viime maanantaiseen kokoontumiseen luettavana Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa. Kysyin itseltäni sitä lukiessani, että miksi luen tätä. Tunsin, että siinä ei ole minulle juuri mitään. Olin lukenut noin 190 sivua (kaikkiaan yli 300), kun tapasimme.

Nyt luen sitä loppuun. Miksi en jo heitä sitä? Suoritanko lukemista? Luultavasti. Kenelle olen tilivelvollinen? En kenellekään.

Ehkä jatkan voidakseni sanoa lukeneeni kyseisen eepoksen. Voisin kertoa, että olen minä Austeriltkin yhden kirjan lukenut, mutta en erityisemmin pitänyt. Voisinhan myös sanoa, että luin osan ja jätin, kun ei napannut.

Onkohan minulle jäänyt tenttivaihde opiskeluajoilta päälle? En ehkä koe tietäväni kyseessä olevia asioita, jos en ole lukenut loppuun. No enhän minä muutoinkaan muistaisi, kuin pienen osan, jos sitäkään.

Minussa ilmeisesti asuu pieni Väinämöinen, joka haluaa tietää, tietää ja tietää. Suomalaisten sanotaan olevan lukukansaa. Johtuisikohan se samaistunmisesta Väinämöiseen, tuohon tietäjään iänikuiseen? Taitaa olla kyse identiteetin piirteestä, jonka kalevalaismyytti on meihin rakentanut.

Voihan tämä olla varmisteluakin. Kun tuntee tietävänsä, kokee olonsa turvallisemmaksi. Uteliaisuus tai kauniimmin tiedonjano voi myös viedä kirjojen pariin. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ...". Tieto tuo säpinää elämään.

Lisättäköön vielä, että Auster kirjoittaa luonikkaan sujuvasti. Hupikirjana menee.
Sanonpa tässä itselleni poikaani lainaten: Höllää krakaa!

Päivän taideviite: Väriä pintaan.

Päivän pieni ilo: Pelkäsin, että Ylen Areenalta on painotaidon kehittymistä käsittelevä tiededokumentti jo poistunut, mutta onneksi se siellä vielä minua odottaa. Gutenberg on toiminut Strasbourgissa aika pitkään, mutta siellä ei ole mitään museota tai vastaavaa, jossa olisimme kesällä voineet vierailla.
Näkymä Strasbourgissa. Sekatekniikka. Laitoin seisomaan, kypsyköön.

2 kommenttia:

  1. Hiplasin perjantaina taas kerran maalla kirjastossa Paul Austerin kyseistä kirjaa. Lueskelin otteita sieltä täältä, mutta en tiedä, mikä siinä on, sillä minullekaan hän (tai tämä kirja) ei vain nappaa. En lainannut.

    Nyt tahkoan Marsha Mehranin Ruusuvettä ja lammaspataa. Ihan kamala sekametelisoppa ja lauserakenteet todella raskaita lukea. Edellinen kirja oli muistini mukaan ihan kiva. Juuri eilen ajattelin, että mitenkähän saan tämänkin tulppakirjan tästä pois. Sitten päätin, että pikaluen sen eli luen nopeasti enkä ajattele :).

    VastaaPoista
  2. Joo, ei kannata lainata. Tosin luin sen loppuun, mutta jotenkin tuli etäisesti mieleen Arto Paasilinnan tyyli, jota vieroksun.

    VastaaPoista