Ajankohtaisen ykkösen keskustelu suhtautumisesta työhön 13.10.2011

Olin viime viikon tiistaina lähdössä töistä kirjaston kautta kotiin, kun sain yllättävän puhelun. Ida-Maria Hytönen oli löytänyt tämän leppoistamisblogini ja soitti. Hän etsi toista haastateltavaa tämänpäiväiseen Ajankohtaisen ykkösen osioon, jonka teemana on suhde työhön.

Tovin kuluttua olin siirtynyt Itä-Pasilasta Länsi-sellaiseen ja istumassa Ylessä Ida-Marian haastateltavana.

Hän oli jo jututtanut Helsingin Taksipalvelu Oy:n toimitusjohtajaa Anssi Halmista ja nyt oli minun vuoroni. Olemme molemmat tahoillamme kokeneet kovia 90-luvun laman aikoihin. Halmiselta kaatui firma ja minulta meni työpaikka.

Voit kuunnella ohjelman täältä. Tämä osio on ohjelman lopussa.

En tunne Halmista, mutta haastattelun perusteella kunnioitan hänen sitkeyttään ja määrätietoisuuttaan, kun hän oli kovasti ponnistellen saanut yrityksensä uudestaan jaloilleen ja menestymään hyvin.

Minun reittini oli erilainen. Olin talouspäällikön tehtävissä, kun lama puraisi, mutta pääsin auskultoimaan ja runsaan vuoden päästä olin taas työelämässä, nyt opettajana.

Ohjelma kärjistää hyvin suhtautumista työhön. Ollako työhullu vai leppoistelija?

Mustan ja valkoisen välillä on kuitenkin paljon harmaan eri sävyjä.

Halminen kertoo velkaantumisestaan, kun lama iski. Arvelen, ettei hänellä ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin taistella itsensä yrittämällä irti velkaloukusta. Minullakin on ollut samantapaisia vaiheita. On ollut pakko työskennellä ankarasti, että saa talouden pysymään tolallaan ja perheen pysymään leivässä.

Halmisella näyttää olevan perheyritys ja kymmeniä työntekijöitä. Ymmärrän hyvin, että hän tuntee vastuuta ja haluaa varmistaa, että kaikki toimii. Päivä siinä helposti pitkittyy. Hän tuntee varmasti tyydytystä siitä, että asiat rullaavat ja yritys menestyy. Yrittäjä haluaa pitää myös kannattavuudesta huolta, että saa kerrytettyä puskuria pahan päivän varalle. Pörssi ei kuitenkaan väijy taustalla kasvukiilto silmissään.

Jos työpäivät ovatkin pitkiä, tilanne on mielestäni kunnossa, jos terveys kestää ja elo tuntuu enimmäkseen mukavalta koko perheestä. Olemme niin erilaisia.

Minulla on mielenkiintoinen ja vakaa työ eikä minulla ole huolta siitä, että pystyn maksamaan palkat työntekijöille. Lapsemme ovat lentäneet pesästä. Minulla on mahdollisuus valita toisin. Minulla on tavanomainen opettajan työ, jossa päivän pituus tosin vaihtelee kovasti, mutta kokonaisuutena työmäärä on minulle aika sopiva. Pystyn sisällyttämään elämääni sitä rikastavia asioita.

Halminen arvioi veikeästi kohtuullistajan elämää luostarimaiseksi. Jos seuraa näitä blogejani, voi ehkä tulla muihinkin ajatuksiin.

Kuvat ovat otoksia keskeneräisestä työstäni.