Vuosia sitten työmatkani 13-14 km:a yhteen suuntaan. Päiväannokseksi sain vajaa pari tuntia liikuntaa. Tosin en pyöräillyt kaikkina päivinä. Sittemmin olen polkenut lyhyempää matkaa.
Olen oppinut, että keli ei estä juuri koskaan pyöräilyä. Kysymys on varustautumisesta. Jos laittaa lämmintä alle ja vettäpitävää päälle, pärjää hyvin kelillä kuin kelissä. Talvirenkaat ovat verrattomat silloin, kun on niiden aika.
Aikaa paloi paitsi ajamiseen, myös suihkussa käyntiin ja vaatteiden vaihtoon. Mutta kyllä oli olo freesi noiden operaatioiden jälkeen. Kun olin palannut kotiin, ei tarvinnut erikseen lähteä kuntoilemaan.
Kunto oli niin hyvä, että tein yhtenä kesänä noin 800 km:n yhden miehen pyöräretken.
Sateista ei ollut juuri mitään haittaa, mutta anteliaasta lumisateesta oli sillä pyöräteitä ei aina ehditä lanata. Jos on hyvin valaistu, voinee ajaa autojen urilla. Oikein kovista pakkasista minulla ei ole kokemuksia.
Nyt kun työmatka on kuutisen kilometriä, voin laistaa suihkun, jos en aja liian kovaa. Silloin pukeutumisesta ei tule kynnystä lähteä. Tämänhetkiseksi liikuntakokonaisuudeksi näyttää muotoutuvan kuntopyöräily, jolloin voin viihdyttää itseäni vaikkapa kuuntelemalla radiota, työmatkan osittainen kävely, hissin säästäminen ja venyttely. Näiden lisäksi saatan kävellä tai pyöräillä muutoin vain. Tällä yhdistelmällä saa Kiloklubissa vihreät pampulat, jos määrät ovat riittävät.
Kuntopyöräilyn teho on suurempi kuin ulkopyöräilyn, mutta sisällä ei tietenkään voi nauttia raikkaasta ulkoilmasta. Peseytyminen tapahtuu hetkessä, kun marssii hikisenä suihkuun.
En tarvitse huippukuntoa mihinkään. Minulle riittää riittävä kunto. Toivon, että nykykuvio tuo jatkuvuutta eikä ryhdistäytymisen ja lysähtämisen vuorottelua.
Hei Rippe. Lämpimästi tervetuloa mukaan leppoistelemaan!
Strasbourg 2009
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti