Egon paisumisen neljä hälytysmerkkiä

David Marcum ja Stephen Smith ovat tutkineet paisuneen egon merkitystä yritysten toiminnassa. Kaikki me egoa tarvitsemme, mutta hybris tuottaa enemmän haittoja kuin hyötyjä. Mitkä ovat egon kustannukset?

Tutkijat esittävät neljä hälytysmerkkiä, joiden avulla voimme arvioida, onko oma ego päässyt paisumaan:

1. Huomaat puolustelevasi omia ideoitasi.

2. Vertaat jatkuvasti itseäsi muihin.

3. Etsit hyväksyntää omien egotarpeittesi oikeutukselle.

4. Varmistat, että etevyytesi tulee näkyville.

Mielestäni nämä signaalit kuuluvat luonnostaan arkeemme ja kysymys on ensisijaisesti määristä.



Napoleon
Wikimedia Commons

 Jos minulla on hyvä idea ja haluan esitellä sen muille, minun pitää tietenkin perustella se. Jos ymmärrän, että muut voivat keksiä esitykselle lisää myönteisiä ja kielteisiä perusteita, suhtaudun niihin asiallisesti ja tyydyn siihen, että idea tulee tasapuolisesti arvioiduksi, ei minulla liene huolta paisumisesta. On pakko kuitenkin todeta, että moni hyvä asia olisi jäänyt toteuttamatta ilman idean keksijän itsepäisyyttä. Kuvitellaanpa edesmenneen Stephen Jobsin suhtautumista omiin ideoihinsa. Tuskin Appleen olisi kuitenkaan montaa jobsia mahtunut. Toisaalta Eurooppa ei varmaan olisi oikeasti tarvinnut Napoleonia.

"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" sanotaan. Jos haluan olla paras kaikessa, joudun pinnistelemään sellaisissakin asioissa, jotka eivät ole minulle luontaisia. Jos taas pystymme täydentämään toisiamme omilla lahjoillamme, lopputulos lienee parempi. Hyvä nimitys tuo lahja. Kun olemme saaneet lahjaksi jonkin kyvyn ja voimme antaa sen lahjaksi yhteisölle. Työyhteisössä saamme palkkaa, mutta sielläkin saattaa voida ajaa joko koko- tai puolivaloilla.

Jos on määräävässä asemassa muihin nähden ja kokee olevansa korvaamaton, saattaa alkaa rakentaa itselle suurempaa elintilaa kuin on eettisesti hyväksyttävää. "Koska olen niin korvaamaton, voin syödä hieman kuormasta, kohdella muita alentuvasti ja palkita liehakoitsijoita."

Nykyään suositaan erikoisen paljon erilaisia häpäisykilpailuja. Yleisö saa äänestää kierros kierrokselta kuka putoaa ja lopulta voittaja saa kunnian. Joissakin formaateissa eteneminen perustuu oikeaan osaamisen ja eteneminen perustuu enemmän tai vähemmän asiantuntija-arvioon. Toisissa ratkaisevat fiilikset ja mutu. Ihmettelen miksi sellaisissakin tapauksissa, joissa etenemisen ja voiton ratkaisee asiantuntijaksi hyväksytty taho, pudotukset toteutetaan kovin häpäisevällä ja röyhkeällä tavalla. Ehkäpä tällaisissa tapauksissa varmistetaan tuomarin tai tuomareiden erinomaisuuden näkyvyyttä.

Hei Virpi. Kiva kun kiinnostuit aiheesta. Lämpimästi tervetuloa mukaan!