Resepti sopivan tahdin elämään on oikeastaan hyvin yksinkertainen: Mitoita tekemisesi voimavarojesi mukaan.
Jos päätät toteuttaa yllämainitun imperatiivin - hyvä - mutta nyt alkavat vaikeudet. Aiemmissa postauksissa puheena olleet sotien vaikutukset tai muut psyykkiset jutut saattavat johtaa siihen, että et uskalla tyytyä kohtuuteen. Sinua pelottaa. Jos et varmista asioita monikertaisesti, tunnet, että voi käydä huonosti. Kun sitten varmistelet ja samalla yrität saada velvoitteesi tehtyä, väsähdät ja etkä kuitenkaan ehdi kunnolla levätä. Alamäkikierre alkaa.
Tämä on tietenkin vain yksi versio monista mahdollisista jaksamisongelmavyyhdeistä.
Ongelma tai nykykielellä haaste on siinä, että tuollaista taipumusta on vaikea oikaista.
Päivän pieni ilo: Juttelin yhden naapurin kanssa hetken porraskäytävässä. Mukava pikku rupatteluhetki. Aiheena oli syy siihen, että nousen jalan kotiin seitsemänteen asumuskerrokseen.
Tekstit
Tekoäly tiedostamattoman simulaationa
3 päivää sitten
Kohtuuteen tyytyisi mielellään, mutta jotenkin minusta tuntuu, että mieluiten siihen tilaan päätyisi jonkun pakon kautta. Jos luonne on sellainen kuin minulla (eli ydinsotaan varautuja), on hyvin vaikea luopua mistään, jotta elämä rauhoittuisi.
VastaaPoistaEsimerkkinä voisin sanoa vaikka työtuntien määrän. Tulisin mainiosti toimeen vähemmilläkin työtunneilla, jolloin aikaa jäisi paremmin opintoihini ja harrastuksiinikin, enkä enää väsyisi merkittyksettömältä tuntuvaan ainaiseen raatamiseen. Silti minun on vaikea ottaa asiaa puheeksi esimieheni kanssa, vaikka lyhyempi työviikko työpaikallani voisi olla aivan hyvin mahdollinen (ainakin, jos sen perustelee opinnoilla). Mieleni kuitenkin ajattelee, että en uskalla luopua rahasta, joka on täysin ulottuvillani (eli täyden työviikon palkka miinus lyhyemmän työviikon palkka). Saan nyt siis säästettyä hyvin, mikä on tilanne, josta en uskalla luopua... kun niillä säästöillä voisi tulevaisuudessa tehdä vaikkapa mitä.
Eli on vaikea luopua nyt jostain oman hyvinvointinsa vuoksi, kun se luo turvattomuutta tulevaan. On vaikea luottaa siihen, että elämä kantaa, siispä parempi varautua pahimpaan... mutta kun elämähän on tässä ja nyt ja tulevasta ei voi tietää! Hankala tilanne. Oppisipa paremmin elämään tässä hetkessä ja luottamaan omaan pärjäämiseensä.
Ymmärrän, tutulta kuulostaa. Sillä voin lohduttaa, että muutos on kuitenkin mahdollinen. Sanon tämän sillä perusteella, että olen itse päässyt tuollaisessa paljon eteenpäin. En tiedä miten pysyvää tämä on, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä. Voimia!
VastaaPoista