1. Mitä tarvitsemme - oikeasti?

Kun tarkemmin mietin elämääni, huomaan, että melkein kaikki (ellei peräti ihan kaikki), mitä teen, liittyy tarpeisiini ja niiden tyydyttämiseen.

Tarve tuntuu äkkiseltään ihan selvältä käsitteeltä, mutta ei sellainen kuitenkaan ole (kts. Suominen).

Tarve voidaan määritellä biologiseksi (Onko ihminen sitten eläin? Kts. Haasio ja Savolainen) perusmotiiviksi ja halu yhdeksi yhteiskunnan opettamaksi tavaksi tyydyttää tarve.

Kuvaan kuuluu myös voimakkuus, sillä asiantuntijapiireissä ajatellaan laajasti ihmisellä olevan rajallinen määrä energiaa, joka on suunnattava tiettyihin päämääriin. (Solomon: Consumer Bahavior)

Tarvetta voidaan kuvata myös sisäisenä viestinä epätasapainosta, jonka ihminen sitten oikaisee (Internetix/Havelack).

Varmaan tunnetuin tapa jäsentää erilaisia tarpeita on Maslowin tarvehierarkia. Siinä tarpeet on asetettu järjestykseen elintärkeyden mukaan. Fysiologisista tietysti aloitetaan, koska syödähän meidän pitää ja niin edelleen.

Ajatus kulkee siten, että primäärisempien tarpeiden pitää olla kohtuudella tyydytetty ennen kuin seuraava taso tulee ajankohtaiseksi. Vain alkupään tarpeiden tyydytys on aivan välttämätöntä ja loput rikastuttavat elämää. Tässä Maslowin portaat:

Fysiologiset tarpeet

Turvallisuuden tarpeet

Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet

Arvonannon tarpeet

Itsensä toteuttamisen tarpeet

Tarvehierarkia lienee yksinkertaistus, mutta hyvin käyttökelpoiselta se tuntuu. Miten ihminen sitten ajautuu ylenmääräiseen kiireeseen ja stressiin? Yksi mahdollinen selitys voisi olla, että portaikon alkupään tarpeista huolehtiminen - esimerkiksi tulonsaannin jatkumisen varmistaminen - vie hurjasti voimiamme, mutta silti haluamme hamuta ylemmäksi tikkailla. Sosiaalinen paine voi olla voimakas siihen yllyttävä tekijä.

Omaksumme ehkä jo lapsena helposti elämäämme sellaisen käsikirjoituksen, jossa esimerkiksi asumisura etenee pienestä vuokra-asunnosta isompaa ja sitten ensimmäiseen omistusasuntoon kerrostalossa. Tämän jälkeen onkin jo vuorossa isompi kerrostalo-osake tai rivitaloasunto, josta ura urkenee ehkä paritalolasunnon kautta ensin pienehköön omakotitaloon ja sitten isompaan.Tämäntapainen on ollut meidänkin asuntouramme, joskin nyt asumme kerrostalossa.

Jos perustaa perheen, on luonnollista, että asunnon tilatarve kasvaa. Onko kuvatun kaltainen urajuoksu aivan välttämätön? Tuleeko rahapainetta liikaa?

Päivän pieni ilo: Hoksasin töissä, että voisin saada liikuntaa ja kävellä töistä palatessa Söörnäisiin saakka ja jatkaa sitten metrolla. Niin teinkin. Vaikka seutu on varsin tuttua, on kiva kuljeskella ja nuuskia näkymiä jalkamiehenä.

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat Anneriitta ja Marke! Kovasti kiitoksia Anna-Maijalle ja Maurelitalle mukanaolosta (tämä toivotus tulee myöhässä, kun keskeneräinen postaus seisoi julkaisemaatomana). Mukava, jos viihdytte edelleen seurassa.

Näkymä Strassbourgista (tussi)

Lumeleppoistusta vai tositoimia?

Ensi maaliskuussa pidetään Designing Slow Life Conference Lahdessa. Tarkoituksena näyttää olevan koota muotoilijoita, palvelujärjestelmien suunnittelijoita ja hyvän elämän asiantuntijoita yhteen slow life -teeman alle.

Tuollainen tapahtuma on oikein toivottava. Leppoistelu ei jää vain yksittäisten harrastajien varaan vaan integroituu paremmin yhteiskuntaan, kun liike-elämä saadaan osalliseksi asiaan. Toivottavasti kyseessä on aito ekologisten ja inhimillisten ratkaisujen etsintä eikä jonkinlainen slowwash (vrt. greenwash eli viherpesu).

Päivän pieni ilo: Palauttava istuskelu ja juttelu muutaman kollegan kanssa henkilöstö huoneessa monituntisen opetusrupeaman päälle.

Kiva kun lähdit mukaan kte (kte:n blogi Kohti terveellisempää elämää). Tervetuloa!

Tänäiltainen näkymä

Tavoitteellisuudella kotiasiat kuntoon?

Sampsa Kiianmaa antaa mainiossa Vehmas Assembly -blogissaan kymmenen ohjetta työajan hallintaan. Näissä tuntuu olevan pääpaino tavoitteiden määrittämisessä ja aikataulutuksessa. Niinkuin olen aiemmin aiheesta kirjoittanutkin, mielestäni tuo sopii yksille mutta toisille ei. Saattaisin tuntea oloni ahdistuneeksi noin perusteellisesti itseni aikatauluttaneena.

Omassa työssäni koen kuitenkin kalenteriin sidottujen kurssisuunnitelmien antavan mielenrauhaa. Niiden avulla voin varmistaa, että etenen opiskelijoiden kanssa riittävää tahtia. Pidän näitä netissä opiskelijoiden ulottuvilla ja siellä on päiväkirjat sekä muuta kurssiaineistoa. Näistä järjestelyistä on suuri apu kaltaiselleni pöytähutilukselle. Kauan on puhuttu paperittomasta toimistosta, mutta nyt vasta alkaa näyttää siltä, että se toteutuukin. Jos saan pankkiasiatkin vielä virtaviivaistettua paperittomiksi. Tiedän suunnilleen jo miten, mutta pitäisi vain panna töpinäksi.

Työpaikoissamme joudumme toimimaan muiden kanssa yhteistyössä ja senkin takia tavoitteet ovat tarpeellisia.

Sampsa kirjoittaa toisessa postauksessaan vakuuttavasti oman elämän tavoitteiden asettamisesta ja niihin liittyvistä suunnitelmista. Hän on miettinyt myös, miten haluaa itsensä muistettavan. Nämä vaikuttavat sinusta ehkä äkkiseltään vierailta asioilta, kun kyseessä on yksityiselämä. Hän kuitenkin kääntää asia taitavasti pehmeisiin arvoihin kuten oikeaan läsnäoloon lasten parissa jne. Minusta hänellä on hyviä oivalluksia.

Noilla ohjeilla varmaan saa parannuksia elämäänsä. Kuitenkin mietityttää... tuleeko elämästä suoritus, jos noin toimimme? Onko impulsiivisuudella ja yllättävillä käänteillä merkitystä? Olen välillä valitellut kirjaähkyä, mutta en usko, että kannattaa ruveta odottavien teosten lukua aikatauluttamaan.

Oma kokemukseni on, että minun on syytä purkaa kiiresumaani, joka minulle helposti kasaantuu. Tärkeää on, että pystyn järjestämään itselleni runsaasti suunnittelematonta aikaa. Tätä minun on vielä harjoiteltava. Tavoitteet alkavat helposti orjuuttaa. Jos pystyn "ajelehtimaan" riittävästi, pystyn ehkä toimimaan tarvittaessa spontaanisti ja tehokkaasti.

Päivän pieni ilo: Pikkuinen, orvokkisilmäinen tyttärentytär (vajaat 2 v.) oli lauantaina mummolassa hoidossa. Noita hetkiä on mukava muistella. Kun neiti halusi papan näyttämään Youtubesta hassuja kissavideoita, hän työnsi minua takaa jaloista kohti tietokonetta kuin kottikärryjä.

Päivän taidepala: Auttaisikohan Hesse eteenpäin? Täällä lisää.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Date Aire , Arle ja Peter Jones!

Tässä ja nyt vai tulevaisuudessa?

Meitä neuvotaan elämään tätä hetkeä. Carpe diem eli tartu hetkeen, kuten lentävä lause kehottaa. Tämä hetki on nyt ja vain nyt voin valita välittömästi tekemiseni ja olemiseni.

Toisaalta meitä neuvotaan määrittämään tavoitteita ja ponnistelemaan järjestelmällisesti niitä kohti. Ajattelenko siis tätä hetkeä vai esimerkiksi ensi kevättä, kun päätän, mitä nyt teen?

Tämä on kuin Hermann Hessen teoksessa Narkissos ja Kultasuu, jossa Narkissos on kuivakan järjestelmällinen tiukkapipo ja Kultasuu tuntuu hetken lapselta. Wikipedia tämän voivan tarkoittaa sitä, että kaksi keskenään erilaista henkilöä täydentävät toisiaan tai että keskenään ristiriitaiset ominaisuudet voivatkin olla samassa henkilössä. Jaa-a, tätä täytyy miettiä lisää.

Taideviite: Minun pitäisi tehdä useita maalauksia ensi kevääksi, jolloin on valmistujaiset. Olen kuitenkin jumissa, kun en saa hommaa alulleen. Lisää aiheesta täällä.

Päivän pieni ilo: Kävimme päivällä kävelyllä Kivinokassa ja istuimme jonkin aikaa rantakalliolla olevalla penkillä. Oli pilvistä ja tuuli navakasti Hanasaaren suunnasta. Aallot loiskuivat ja voin kokea hetken ikuisuutta ja maailman pauhun merkityksettömyyttä.

Leppoistellen kuvataiteilijaksi?

Olin aamupäivän taidekoululla. Keskustelimme lopputyöstä ja siihen liittyvästä näyttelystä, jonka on määrä olla ensi toukokuussa. Näyttelypaikka on näillä näkymin Kaapelitehdas, joka on varattu, mutta muutakin pohdistaan. Päiväkirjan pitäminen auttaisi opinnäytteen kirjallisen osion tekemistä.

Päivän taideajatus: Minulla on yksi blogi, jonka nimi on Taideopiskelijan matkablogi. Tein siihen aiemmin aika runsaasti juttuja, mutta sitten on ollut hiljaista. Tänään tuli mieleeni, että voisin kirjoittaa noistakin asioista täällä. Tämänhetkinen aihehahmotelmani kytkeytyykin leppoistamiseen, koska kantavaksi teemaksi olen ajatellut ihmiselon haurautta tai elämänhallinnan lumetta tai miksi se nyt muotoutuukaan. Viime talvena tekemistäni töistä osa sopiikin tuon tyylisen otsikon alle. Niistä on otteita aiemmissa postauksissani. Olisi mukava jakaa tätä matkaa kanssanne. Miltä tämä kuulostaisi?

Olen alkanut pohtia tavoitteiden tarpeellisuutta. Ei niitä täysin ilman tietenkään elämä rullaa, mutta lastaammeko itseämme liikaa tavoitteilla, joita ajattelemme itse valinneemme, mutta joiden perimmäistä aitoutta voi punnita. Onko minun aivan pakko valmistua kuvataiteilijaksi keväällä? Mitä tapahtuisi, jos se siirtyisi? Olisinko vain puu, joka kasvaa saamastaan auringonvalosta, vedestä ja maaperän aineksista?

Päivän lainaus: "... miten sitä torjuu oman kokonaisen itsensä kun kurottaa itsensä ulkopuolelle tavoitellen ulkoa jotain mitä itsessä ei olisi jo. Sitten se iski. Haluaminen sattuu." Näin kirjoittaa Olematon blogissaan Poikkeavan tavallista elämää. Eikö ole hienosti sanottu. Tuo auttaa avaamaan uusia näkymiä, kun etsimme tasapainoa elämäämme.

Päivän pieni ilo: Nouseva aamuaurinko valaisi kauniisti Söörnäisten ja Vallilan taloja.

Infoähky uhkaa!

Päivittelin tammikuisessa jutussani lukujonoon kertyviä eepoksia ja onpa niitä rinnakkainkin kesken lukemisen. Osa mainitsemistani on edelleen kesken. Nyt on aktiiviluvussa Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt. ja yksi psykokirja on loppuunsaattamatta.

Vuoroaan odottaa Marjaneh Bakhtiarin "Mistään kotoisin", Pasi Mäenpään "Narkissos kaupungissa" ja lukupiiri Kirjaviisaiden seuraavan tapaamisen eepos "Sattumuksia Brooklynissa" (Paul Auster).

Varasin äsken kirjastosta Paul Krugmanin teoksen "Lama, talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot", Mirkka Lappalaisen "Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa", Jere Jäppisen toimittaman "Varokaa mustalaisia! väärinymmärryksen historiaa: Suomen romanien vaiheita ja kulttuuria" sekä Heidi Kalmarin ja Kati Ketolan "Vastuullisen matkailijan käsikirja". Viimeksimainittua kirjoittajaparia kuuntelin SavExpossa.

Taidan olla patologinen kirjafriikki. Mutta kun "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" ja uteliaisuuteni on niin loputon.

No, ainakin yhdessä tilantessa onnistuin valitsemaan leppoistumisen eduksi. Tänään oli erään koulutuskokonaisuude päätöstapaaminen. Meidän osallisujien oli määrä esitellä kurssityön tulokset. Olisin voinut pusertaa väkisin jotakin, mutta kun on niin kiirettä, annoin olla. Mainitsin toiselle vetäjistä asiasta alkuviikolla. Tällä viivästymisellä ei ole käytännössä mitään merkitystä.

Päivän lainaus: "Älkää hienostelko haudallani, pyydän." Löysin tämän katkelman Pellonpientareblogista . Upeaa, eikö?

Päivän pieni ilo: Kun varasin äsken netin kautta yllä mainitsemiani kirjoja, minulta unohtui korjata noutopaikka yhdestä varauksesta. Huomasin Helmet-sivun kulmassa linkin "kysy henkilökunnalta". Klikkaamalla sitä, pääsin chattailuyhteyteen Eija-nimisen henkilön kanssa. Hän korjasi asian. Loistavaa palvelua.

Jos seuraat Hotakaista, et maksa tyhjästä

Elävästä arkistosta löytyy "Aamun kirja", jossa Nadja Nowak ja Seppo Puttonen jututtavat Kari Hotakaista tämän uudesta kirjasta "Ihmisen osa". Kirja vaikutti ohjelman perusteella niin kiinnostavalta, että varasin sen äsken kirjastosta. Minun kannaltani valitettavasti kovin moni muukin näytti sen tehneen.

Kirjan sanottiin käsittelevän ostamista, myymistä ja kaupallistumista. Lankakauppias ei myy enää lankaa puseron tms. tekemiseen vaan hän myy mielikuvia ja "ei mitään". Niinpä.

Aasinsilta leppoistamiseen löytyy kyllä. Jos maksamme kovasti lisähintaa tuotteeseen liittyvistä mielikuvista, lisäämme rahapainettamme ja stressaannumme. Tästä tulemmekin brändeihin, joita käsittelin äskettäisessä postauksessani.

Buyologyn mukaan asia ei ole niin yksinkertainen, kuin Hotakaisen haastattelu antaa ymmärtää, koska tunteemme näyttävät ohjaavan meitä maksamaan mielikuvista. Voivatko tunteet ohjata meitä harhaan? Siinäpä kysymys.

Jos nyt kuitenkin lukisin sen kirjan, ennenkuin märehdin sitä enemmän.

Päivän pieni ilo: Satoi suuria pisaroita, kun nousin bussiin kotimatkalla. Kun tulimme päätepysäkille, sade oli jo täällä ohi. Oli mukavampi tallustella kotiin.

Uusi tuttavuus - sähköpyörä

Näin autottoman päivän kunniaksi on paikallaan kertoa SavExpo -tapahtumassa kohtaamastani uudesta tuttavuudesta - sähkömoposta. Ajelin sillä Myyrmäkihallissa sen verran, että sain vähän tuntumaa. Kun poljin, tämä italialainen kulkuneuvo toimi kuten tavallinen polkupyörä. Vaihteitakin on tarjolla kuten peruspyörässä.

Minulle ei oikein valjennut, miten sähköpyörää käytetään tositoimissa. Kun väänsin kaasua, pyörä lähti kuin siiville. Jostakin syystä se ei kuitenkaan lähtenyt joka kerralla. Tarvinnee hieman harjoittelua.

Sain mukaan lehdykän, jossa kerrotaan jonkun Iikan tekemästä testistä. Hän ajoi 70 kilometriä yhdellä latauksella.

Löysin Youtubesta videon, jossa varsin varttunut kaveri ajelee Frebeellä - se on pyörän nimi - Torinosta Santiago de Compostelaan 14 päivässä. Pätkästä selviää, miten sähköpyörällä ajetaan. Sillä pyöräillään ihan normaalisti, mutta sähkö antaa vauhtia lisää. Näyttää letkeältä meiningiltä.

Näyttää äkkiseltään houkuttelevalta kulkumuodolta. Soveltuu varmaan mainiosti slow travel -käyttöön. Ajaminen ei ole niin karua kuin tavallisella fillarilla ja matkakin joutuu paremmin. Saa olla ulkoilmassa, pörrätä nähtävyyksien perässä eikä väsy liikaa. Varmaan lihaksetkaan eivät kramppaannu helposti. Sähköstä huolimatta saa liikuntaa.

Mutta mitenkähän akkuja ladataan ja kauanko toimitus kestää. Voikohan niitä olla useampi mukana?

Päivän pieni ilo: Käytän useilla kursseilla blogia tehtäväalustoina. Tänään lähdin erään ryhmän oppitunnilta katsomaan, löytyisikö sopivaa paikkaa blogien perustamiseen. Löysin ison harjoitusyritystilan aivan vapaana. Loistava paikka. Tietokoneita oli sijoitettuina siten, että psytyin helposti näkemään, miten homma edistyi. Lähellä oli iso päytä, jonka ympärille kokoonnuimme tunnin lopuksi.

Höh! Mihinkähän nuo lukijalinkit ovat kadonneet? Tietääkö kukaan, miten ne saa taas näkyviin?

Vihreitä (ei kyse väristä) vaatteita SavExpossa

Vaateala oli hyvin edustettuna eilen SavExpossa ja tietenkin tapahtumaan sopivasta näkökulmasta.

Jani Toivola esitti vauhdikkaasti edustamansa The Greendress -yrityksen tuotteita ja toimintaa. Näin esityksestä vain osan, mutta ymmärsin, että uudistavat kierrätysvaatteita boutique -kuntoon. Luksuslaukkujakin vuokraavat.

Mirjami Malleus kertoi lennokkaasti Remake EkoDesingin taustaa ja toimintaa. Heille voit viedä vaatteesi ja he tekevät siitä uuden toiveittesi mukaan.

Anne Linnonmaalta (Anne Linnonmaa Ekological Fashion) saimme perusteellisen ja ansiokkaan esityksen siitä, miten uusien vaatteiden puuvillan ekologisuus voidaan varmistaa. Hän on toiminut jo pitkään ekologisen muotivaatetuotannon parissa.

Lämpimästi Hanna Sirén tervetuloa mukaan! Onkohan tämä sinun blogisi?

Päivän pieni ilo: Kävelin töistä tullessani Arndt Pekurisen puiston ohi Itä-Pasilassa. Siellä oli omenapuita, joissa oli paljon pieniä, punertavaposkisia omenia. Kaunis näky.

Tämäniltainen näkymä.

Kävinpä säästömessuilla

Kävin tänään SavExpo -tapahtumassa. Kannatti mennä. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, joten osallistujia ei ollut kovin paljon, mutta anti oli oikein hyvä. Toivottavasti tunnettuus ja sen mukana suosio lisääntyy.

Laitan tähän pari maistiaista näin alkajaisiksi. Nordean esitys vahvisti ajatustani siitä, että voin helpottaa eli leppoistaa elämääni järkiperäistämällä pankkipalvelujen käyttöäni. Osa laskuistani on suoraveloituksessa ja maksan netin kautta. Olen ajatellut siirtyä paperisista tiliotteista sähköisiin, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi. Kuulin nyt, että Nordean arkisto säilyttää bittiotteita ja ilmeisesti myös muita sähköisiä dokumentteja kuusi vuotta. Siispä kaikki biteiksi! Minunlaiselleni hutilukselle, jolle kuittien ja muiden paperien järjestäminen on vastenmielistä ja väsyttävää, tuollainen paperittoman pankin käyttö olisi suuri helpotus.

Kerrankin joku osasi pukea asioiden ympäristövaikutuksia käytännölliseen ja siten helposti ymmärrettävään muotoon. Markus Tuukkanen kertoi, että Suomen metsät sitovat 18 tonnia hiilidioksidia asukasta kohti. Kullakin siis tuollainen kiintiö. Kiintiö tuhoutuu, kun ajaa päälle sata kilometriä autolla tai istuu kilometrin lentokoneessa. Antaapa aihetta ajattelemiseen.

Kiva kun lähdit mukaan ipi. Lämpöisesti tervetuloa!

Päivän pieni ilo: Tämä kirjafriikki sai ilmaiskirjoja kierrätyskeskusständiltä.

Osa tussityöstä. Näkymä Strasbourgissa

Loistava leppoistamisohje!

Susanna muotoilee Hyvän elämän blogissaan hienon ohjeen elämän rauhoittamiseen. Hän sanoo:

"Eihän elämänhallinta yritäkään tarkoittaa sitä, että voisi ottaa koko elämänsä ohjakset tavalla tai toisella omiin käsiinsä. Enemmänkin sitä, että on niitä hetkiä, toistuvasti, jolloin voi ohjata hieman, valita suuntaa."

Noinhan se menee. Tuosta voisi sorvata seinätaulun. Jos ja kun pystyy pienissä valintatilanteissa kääntämään ruoria hiukan omaan suuntaan, voihan olla, että näistä kumuloituu ajan myötä isokin muutos.

Vinkki: Vantaalla on meneillään mielenkiintoinen tapahtuma SavExpo. Huomenna on viimeinen päivä. Tiedossa on luentoja, joissa aiheina ovat muun muassa vastuullinen matkailu, säästäminen ja ekologiset valinnat.

Päivän pieni ilo: Lauantaiaamun venytetty loikoileminen.

Tänään oli komea auringolasku. Lisäsin somisteeksi pari näpsaystä. Alivalottuminen lisää dramatiikkaa.

Auto myyntiin ja elämä leppoisaksi

Miltä sinusta kuulostaisi sellainen mahdollisuus, että sinulla on auto käytettävissäsi silloin kun sitä tarvitset, mutta sinun ei tarvitse murehtia sen huolloista, vikojen korjauttamisesta, talvirenkaiden vaihdosta ja muusta sellaisesta?

Utopiaa, tuumaat. Hyvin lähelle tuota tilannetta voit kuitenkin päästä, jos satut asumaan Helsingissä tai sen naapurikaupungeissa, etkä tarvitse omaa autoa työssäsi.

Voit vapauttaa auton ylläpitoon menevät rahat ja alkaa käyttää palveluja. Perinteiset vaihtoehdot kuten julkinen liikenne, taksit ja autovuokraamopalvelut ovat tietenkin käytettävissäsi. Tätä valikoimaa voit täydentää aivan mainioilla vaihtoehdoilla, joita tarjoavat CityCarClub, O2 Media ja Smart Travel. Olen CityCarClubin jäsen ja olen pari kertaa käyttänyt O2 Median palvelua. Kokemuksieni mukaan molemmat ratkaisut toimivat erinomaisesti. Smart Travel on jäänyt minulta testaamatta.

Kaikki nämä palvelut perustuvat enemmän tai vähemmän autojen yhteiskäyttöön (car sharing).

CCC:lla on runsaasti pisteitä, joista auton voi noutaa ja joihin sen voi palauttaa. Voit varata autotyypin tarpeesi mukaan. Auton ovi aukeaa ja sulkeutuu kännykän avulla. Avain on autossa. Osassa autoja on mainoksia.

O2:n idea perustuu vankasti mainosrahoitukseen. Autot ovat pieniä ja yhtiöllä on vain yksi toimipiste Kampissa Helsingissä. Auton voi noutaa tai luovuttaa kahtena vuorokauden aikana ja kiinteä hinta pätee vain tiettyyn rajaan asti. Näistä rajoituksista huolimatta sinun kannattaa harkita näitäkin autoja, jos sinulla ei ole kova kiire ja haluat todella edullisen auton käyttöösi. On mukava joskus pörrätä kahden hengen Smartilla.

Smart Travelin idea on samantapainen kuin CCC:n ratkaisu, mutta autovalikoima näyttää rajoitetummalta. Yrityksen luovutupisteet toimivat ilmeisesti franchising-periaatteella ja siten niillä on omat kontaktihenkilöt.

Voit ehkä korvata auton käyttämällä näitä palveluja tilanteen mukaan. Me olemme onnenpekkoja, sillä lähellämme on metro- ja taksiasema. Bussejakin kulkee. Katumme päässä on edullinen autovuokraamo. Ikkunastamme näkyy liityntäparkki, jossa on CCC:n piste. Käytän itse julkisen liikenteen palveluja mennessä töihin ja palatessani kotiin. Lapsemme ovat lentäneet kotipesästä. Kun julkinen liikenne tuntuu hankalalta, otamme "sitikaaran" tai käytämme taksia.
Pyöräily sopisi hyvin kokonaisuuteen, mutta valitettavasti nyt on ollut hiljaista siinä suhteessa.

Ratkaisumme toimii meidän tilanteessamme oikein hyvin. Se tosin on myönnettävä, että vaikka junia kulkee ja autoja saa, omalla autolla tulisi useammin lähdettyä pidemmemmällekin kehäkolmosen ulkopuolelle.

Hyvänä bonuksena näiden kulkuneuvojen käytössä on niiden vihreys.

Päivän pieni ilo: Joskus on mukava olla illalla yksin kotona vaikkapa blogaten ja lueskellen.

Välähdys Strasbourgista (tulipa synkkä kuva)

Tyhmyyttämmekö ostamme brändejä?

Kaikki itseään kunnioittavat yritykset haluavat brändätä itsensä ja tuotteensa. Tämä pyrkimys on levinnyt myös kouluihin ja muihin sen kaltaisiin laitoksiis. Brändi on usein yhtiön arvokkain omaisuus ja se on myös tarvittaessa myytävissä.

Brändeistä halutaan vahvoja, koska näin saadaan korkeampi preemio (no muitakin syitä). Se tarkoittaa suomeksi sitä, että jää enemmän hilloa. Karuimmillaan tämä tarkoittaa monikertaisen hinnan maksamista tuotteesta verrattuna aivan samanlaiseen, mutta heikommalla brändillä leimattuun.

Minuun brändit vaikuttavat ja olisi mahdotonta täysin välttää sellaista. Samasta nauttivat muutkin - enemmän tai vähemmän. Olemmeko siis tyhmiä?

Kerroin jo tämän kuun 10. päivän jutussani Buyology-kirjasta, joka tuhoaa tehokkaasti uskomukset homo economicuksesta. Se tosin on yksi kansantaloustieteen perusolettamista, jonka mukaan ihminen pystyisi toimimaan ostaessaan järkiperäisesti omien intressejänsä mukaisesti.

Buyologysta löytyy valaiseva esimerkki. Aika kauan sitten teetettiin testi, jossa ihmiset saivat maistaa sokkona kokista ja pepsiä. Yli puolet pitivät jälkimmäistä parempana. No miksi tästä ei alkanut Pepsin loistelias voittokulku? Tämän selvittämiseksi myöhemmin testi toistettiin (sama tulos) ja toteutettiin myös siinä muodossa, että maistajat tiesivät, kumpi on kumpaa. Kun tuote oli tiedossa, yli puolet pitivät kokista parempana.

Selitys edelliseen löytyy brändin vaikutuksesta (tarina, pullon muoto jne.). Aivoissamme tunteet voittavat järjen. Kuvitellaan että minä aikoisin ostaa nyt uuden auton. Oletetaan myös että minä olisin valitsemassa joko skodan tai volkkarin (saman yrityksen merkkejä). Uskon että minun olisi hyvin vaikea päätyä skodaan, vaikka se on todennäköisesti vastaavan volkkarin veroinen, mutta halvempi. Tämä johtuu siitä, että aivoihini on pitkän skodasta ajan kuluessa jumittunut itäauton mielikuva. Järkevää?

Tulemme todennäköisesti edelleen menettämään tilaisuuksia helpottaa kiirettämme ostamalla halvempia, mutta riittävän hyviä tuotteita.

Päivän pieni ilo: Palatessani töistä huomasin metroasemalla kulkevani melkein yhdessä kolmen koulumme opiskelijan kanssa. Teitä saurataan, sanoin. Vaihdoimme iloisia hymyjä.

Miksi järjestelmällisyys ei auta?

Esittelin aiemmin Sampsan blogin, jossa hän antaa monia neuvoja elämänhallintaan. Yhdessä artikkelissa hän antaa kymmenen vinkkiä työajanhallintaan. Sampsa suosittelee esimerkiksi työpöydän pitoa järjestyksessä, työlistoja aikataulutusta, tavoitteita jne. Nämähän ovat peräti hyviä asioita.

Vuosia sitten oli muotia käyttää Time Manageria tai muita vastaavia järjestelmiä, joiden avulla oli tarkoitus aikatauluttaa töitään ja pitää niitä hallinnassa. Minä voin sanoa, että yritin kovasti opetellan käyttämään tällaista apuvälinettä, mutta ei se oikein alkanut sujua. Minulla meni kovasti aikaa noihin kalenteripuuhiin ja totesin olevani huono arvioimaan ajantarvetta eri tehtäville. Ei tämä todista kuitenkaan, että tällaiset järjestelmät olisivat huonoja. Kaksi kollegaani käyttävät sellaisia suvereenin taitavasti. Missä siis vika?

Yksi selitys saattaa olla temperamentti, jota pidetään aika suurelta osalta synnynnäisenä ominaisuutena. Keltikangas-Järvinen popularisoi ahkerasti psykologian tutkimustuloksia ja viime vuosina erityisesti temperamenttia koskevia. Meillä ihmisillä on erilaisia temperamenttipiirteitä, joista yksi on rytmisyys.

Korkearytmiselle ihmiselle on järjestyksenpito luontaisempaa kuin muille. Tästä päättelen, että aikatauluasiatkin sujuvat hyvin. Minä ilmeisesti en kuulu mainittuun ryhmään ainakaan kovin vahvasti. Muistan lukeneeni Keltikangas-Järvisen teksteistä jotakin sellaista, jonka perusteella uskon, että jos yrittää pitää järjestystä vastoin temperamenttiaan, kuluu energiaa. Tämä vastaa omaa kokemustani. Jos energiaa kuluu noihin sinänsä hyödyllisiin puuhiin, sitä jää sitten vähemmän muihin.

Muistan kuulleeni toisen psykologin Kirsti Longan sanoneen jotakin sen suuntaista, että sotkuinen työpöytäkään ei sinänsä ole huono juttu. Ehkä voisi sanoa, että kukin taaplaa tyylillään.

Päivän pieni ilo: Olin palaamassa kävellen työpaikalleni eräästä tapaamisesta. Aikataulu oli pikkuisen tiukka. Sitten sattui tulemaan sopivasti bussi, kun kävelin pysäkin kohdalla. Parin pysäkinvälin kyyti auttoi ja ehdin istua hetken kollegojen kanssa ennen alkavaa oppituntia.

Testin kautta onneen

Onnellisuus ja hyvä elämä tuntuvat olevan kovasti esillä nykyään. Oppaita on runsaasti tarjolla. Edellisessä postauksessa kerroin Pauli Kohelon kirjasta. Se taitaa irviä tätä vahvaa genreä tai lähinnä siihen sisältyvää henkistymissuuntausta.

Tähän samaan hyvän elämän aihepiiriin tämä oma bloginikin kuuluu. Varmaan nykyelämän hektisyys nopeine muutoksineen osaltaan ohjaa meitä hakemaan apua näistä oppaista ja muista. Tätä tukee Lindsrömin (kts. aiempi postaus) referoima tutkimustulos 34 kaupungista eri puolilla maailmaa vuodelta 2007. Keskiverron jalankulkijan nopeus on noussut 10 prosenttia kymmenessä vuodessa.

Nyt on helppo mitata oman onnellisuutensa aste, koska netistä löytyy laaja Elämä pelissä -ohjelmaan liittyvä onnellisuustesti, joka tarjoaa tulosten pohjalta myös suosituksia. Tein sen eilen ja sain paremman tuloksen kuin odotin ja lisäksi käytännöllisiä neuvoja. Minulle suositeltiin ulkoilua, meditaatiota ja muiden ihmisten auttamista. Ihan aiheellisia. Ehkä tuota meditaation toimivuutta pitää kuitenkin miettiä, kun olen niin kärsimätön tai ehkä juuri siksi pitäisikin sitä kokeilla.

Pellon pientareella -blogistikin on tehnyt testin ja kommentoi sitä.

Testissä on minusta sellainen mainio piirre, että se auttaa huomaamaan niiden asioiden merkityksen, jotka ovat hyvällä tolalla.

Sellainenkin slow life -ilmiö näyttää olevan kuin The Slow Bicycle Movement, jolla on myös oma Facebook -sivu. Pyöräilyn hitaudessa jopa kilpaillaan.

Päivän pieni ilo: Olimme vaimon kanssa kävelyllä ja hikoonnuin. Vaimo toi minulle sitten pyyhkeen tai oikeastaa rätin, jolla sain kuivata hikeä ja hän itsekin kuivaili yläselkääni.

Loppukevennys: Joku kertoi äskettäin vitsin. Mitä optimista vastasi pessimsitille, kun sanoi, ettei huonommin voi enää mennä. Kyllä voi, hän vastasi.

Näkymä Strasbourgissa. Tussi

Välillä vähän kevyemmin ...

Jos olet väsynyt, stressaantunut tms., hanki käsiisi Pauli Kohelon "Ohessa tilinumeroni", asetu mukavaan asentoon nojatuoliin tai sohvaan ja nauti. Kirja on tajuttoman hauska.

Ja sitten oikeaa tekijää arvuuttelemaan ...

Tässä pari otsikkoa maistiaisiksi: "Mietelmä, tuo Tietoisuuden näppylähanska", "Uusi ihminen, uudet kujeet" ja "Jos lopetan, sinä aloitat".

Päivän pieni ilo: Facebookissa nautittava keskustelu minua todella kiinnostavasta aiheesta. Heitin tänään taas jo yhden repliikin.

"Riskimittarimme" väärästä tulkinnasta ahdinkoon

"Onnellisuusprofessori" Markku Ojanen kirjoittaa Rotteriin viitaten ulkoisen ja sisäisen kontrollin tulkinnasta ja kuvaa ilmiön ääripäät. Henkilön tulkinta on ulkoistava, jos hän tuntee olevansa kuin lastu laineilla. Sisäistävä tulkitsija puolestaan kokee olevansa oman onnensa seppä.

On mielenkiistoista, että tässä yhteydessä puhutaan nimenomaan tulkitsemisesta. Siis jos ihminen ahkeroi ylenmääräisesti, syynä voi olla se että hän tulkitsee ympäristönsä hyvin epävarmaksi, vaikka tilanne ei olisikaan kovin riskialtis.

Tästä seuraa hyvä kysymys: Mikä tai mitkä syyt aiheuttavat tällaisen tulkintavirheen? Sanoppa se.

Päivän pieni ilo: Kun saavuin aamulla bussipysäkille, näin kaksi keski-ikäistä naista ystävällisessä keskutelussa. Osoittautui että siinä neuvottiin tietä jonnekin. Olivat siis tuntemattomia toisilleen. Neuvoja katsoi mukavan huolehtivasti neuvotun perään, kun tämä lähti osoitetuun suuntaan.

Alitajuntako meitä estää leppoistumasta?

Arvelen, että alitajunnassamme voi olla aineksia, jotka johdattavat meitä tiedostamattamme liialliseen ahkerointiin. Martin Lindström kirjoittaa teoksessaan "Buyologia Ostamisen anatomia" alitajunnan vaikutuksesta käyttäytymiseemme aivan toisesta näkökulmasta, mutta minusta hänen ajatuksistaan löytyy analogia tähänkin aiheeseen.

Lindström käsittelee neuromarkkinointia (joko nousi hiukset pystyyn?), joka on yksi businessmaailman uusista trendeistä. Ärsykkeiden vaikutusta tutkitaan aivokuvannan avulla. Hänen mukaansa me emme tiedä, miksi ostamme tiettyjä tuotteita. Esimerkiksi sokkotesteissä pepsiä pidetään kokista parempana, mutta kun merkit ovat tiedossa, asia kääntyykin toisin päin. Brändiomainaisuudet vaikuttavat tunteiden kautta.

Asia voi olla näin myös suhtautumisessamme työntekoon. Työnarkomaani ei ehkä itsekään tiedä, miksi uurastaa. Jostakin on ehkä tullut alitajuntaan vaikuttimia, jotka eivät kerro meille olemassaolostaan, mutta ohjaavat meitä siten, ettemme huomaa.

Päivän pieni ilo: Kurotin aamubussissa kohti stoppinappulaa ja samalla tulin vähän töytäisseeksi erään toisen matkustajan kättä. Kun sanoin "anteeks", minut palkittiin ystävällisellä hymyllä.

Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista

Resepti sopivan tahdin elämään on oikeastaan hyvin yksinkertainen: Mitoita tekemisesi voimavarojesi mukaan.

Jos päätät toteuttaa yllämainitun imperatiivin - hyvä - mutta nyt alkavat vaikeudet. Aiemmissa postauksissa puheena olleet sotien vaikutukset tai muut psyykkiset jutut saattavat johtaa siihen, että et uskalla tyytyä kohtuuteen. Sinua pelottaa. Jos et varmista asioita monikertaisesti, tunnet, että voi käydä huonosti. Kun sitten varmistelet ja samalla yrität saada velvoitteesi tehtyä, väsähdät ja etkä kuitenkaan ehdi kunnolla levätä. Alamäkikierre alkaa.

Tämä on tietenkin vain yksi versio monista mahdollisista jaksamisongelmavyyhdeistä.

Ongelma tai nykykielellä haaste on siinä, että tuollaista taipumusta on vaikea oikaista.

Päivän pieni ilo: Juttelin yhden naapurin kanssa hetken porraskäytävässä. Mukava pikku rupatteluhetki. Aiheena oli syy siihen, että nousen jalan kotiin seitsemänteen asumuskerrokseen.

Mikä ajaa ahertamaan?

Arvelen, että yksi syy nykyajan kiireeseen on se, että monet meistä sodan jälkeisen ajan lapsista ovat saaneet mallin kovasta työnteosta. Välittömästi sodan jälkeen - isäni ajatusta lainaten - elämä oli sekavaa. Varmaankin piti ponnistella leivän eteen. Sitten kun Suomen talous alkoi nousta ja elintaso sen myötä, eteenpäin pääsemisen tuntu lienee antanut intoa ponnisteluihin. On myös haluttu ahkeroida lasten paremman huomisen puolesta.

Nyt kun monessa taloudessa on käytettävissä kaksi palkkaa, uskoisin tämän alustan antavan tilaa vaihtaa osan tuloistaan vapaa-aikaan, jos niin haluaa. Tämä voisi onnistua esimerkiksi siten, että jompi kumpi alkaa tehdä osa-aikatyötä tai hankkii sellaisen työpaikan, jossa ei ole kovaa tulospainetta (mikäli sellaisia vielä löytyy).

On selvää, että moni joutuu ponnistelemaan siksi, että on pakko. Työelämä on muuttunut niin ankaraksi. Pätkätöissä joutuu jatkuvasti petaamaan tulevaisuuttaan. Tulosvastuu painaa. Osakkeenomistajat odottavat nopeaa rahaa.

Päivän pieni ilo: Työpaikan lokerooni oli ilmestynyt lehdykkä, jossa esiteltiin mm. Martin Lindstromin kirjaa "Buyology". Olen jo aimmin noteerannut teoksen ja kiinnostunut siitä. Marssin samantien naapurikoulun kirjastoon ja sieltähän teos löytyi hyllystä.

Sotako meitä panee yhä kiiruhtamaan?

Eilisen keskusteluohjelman "Me ollaan kaikki sotilaiden lapsia ..." osallistujista Sari Näre on kirjoittanut teoksen "Ruma sota", jossa sodan ilmiöitä tarkastellaan etäältä - ilman sodan läheisyyden tuomaa glorifiointitarvetta. Näin oletan, sillä en ole vielä lukenut teosta. Näre on ollut viime helmikuussa haastateltavana Espoossa Sellon kirjastossa. Löysin tapahtumasta koosteen netistä.

Irja Wendisch oli tänään jo uudestaan mediassa, kun häntä haastateltiin Aamu-TV:ssä. Hän on kirjoittanut mm. saksalaisten sotilaiden lapsista Suomessa ja sotilaiden lapsista.

Tarja Langin evakkokokemuksista näyttää olevan kertomus kirjassa Evakkolapset. Harriet Fagerholm edustaa minun laillani sodan jälkeen syntyneitä, sodan traumoista välillisesti vaikuttuneita sukupolvia.

Sota on nyt varmaan niin kaukana, että sen vaikutuksia voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Luonnollisesti aiemmin ovat paljon esillä olleet sotaveteraanit. Sotaorvot ja -lapset sekä evakot ovat saaneet jonkin verran huomiota, mutta varmaan aihetta olisi enempään puhumattakaan kotirintaman äideistä, vanhuksista ja pommituksia pelänneistä lapsista.

Tässä olemme varmaan yhden merkittävän stressin, kiireen ja masennuksen aiheuttajan parissa. Tulee mieleen, voiko elämää leppoistaa vain älyllisesti pohdiskelemalla ja elämää järjestämällä vai onko ainoa pysyvää tulosta tuottava keino porautua asioiden syviin juuriin.

Päivän pieni ilo: Kun palasin töistä, oli kaunis syyspäivä ja aurinko paistoi. Oli mieltä ruokkiva syyssää.

Sodan varjosta valoon - suoritustaudista leppoisuuteen

Tästä tulikin hurjan tärkeä päivä. Radio Suomen Naisten illassa oli otsikkona "Me ollaan kaikki sotilaiden lapsia ...". Ohjelma on 60 päivän ajan kuunneltavissa netissä. Keskustelun aiheena oli viime sodissa traumatisoituneiden miesten lapset ja muidenkin sodan kokeneiden jälkeläiset.

Tuo aihe koskettaa minua kovasti. Olen sotaorvon äidin ja evakkoisän lapsi. Lapsuuteni on ollut materiaalisesti hyvää aikaa, mutta jossakin taustalla on leijunut epävarmuuden kummitus. Tässä on varmasti yksi hyvin voimakas syy siihen, että minun pitää opettelemalla opetella vähentämään suorittamista elämässäni eli tavallaan leppoistumista. Olen vasta viime aikoina tiedostanut kunnolla olevani sodan varjon lapsi.

Ohjelmassa oli Päivi Istalan vieraina kirjailija, toimittaja Irja Wendisch, dosentti Sari Näre, isänsä sotatrauman kanssa kasvanut Tarja Lang sekä kolmannen polven sotataakan kantaja Harriet Fagerholm. Pääsin läpi ja sain jakaa puhelimessa kokemaani keskustelijoiden kanssa. Huomasin kesken keskustelumme itse asiassa tuntevani Harrietin.

Keskustelussa jopa tuli esiin ajatus siitä, että koko Suomen voimakas suoritusilmapiiri (Pisa-tulokset jne.) juontuu sodasta.

Päivän pieni ilo: Saaravaimon tekemä lihakastike maistui oikein hyvältä.

Olen tyytyväinen itseeni, koska ...

Olen tyytyväinen itseeni tänään. Kai näin joskus kehtaa sanoa. Tiedostan ottaneeni selvän edistysaskeleen tällä leppoistumisen tiellä.

Eilis-iltaiset vieraat olivat aika myöhään, mutta mukava ilta se silti oli. Tänään olen tuntenut itseni väsyneeksi. Kuulkaas ihmiset, minä annoin itseni olla väsynyt enkä alkanut täyttämään lauantain vapaita tunteja jonkin projektin tms. hyödyllisellä edistämisellä. Olen vain tössötellyt niitä näitä. Otan iisisti, että jaksan taas ensi viikolla. Matka tähän on ollut pitkä, mutta hyvä näinkin.

Päivän pieni ilo: Aloin sotkea kuntopyörää mielessäni puolen tunnin rupeama ennen saunaa. Tilanne muuttuikin siten, että en viitsinyt jatkaa. Päätin lähteä kävelylle. Minulla on ollut Laiskan lähtijän taipumus hoitaa nuo kuntoasiat pyöräillen sisävekottimella. Ulkona oli raikkaan leppeä syyssää. Aurinko paistoi ja jopa lämmittikin. Kannatti lähteä!

Meditoimalla elämä leppoisaksi?

Blogiesittely:
Sampsa on kommentoinut (kiitos!) viime tiistain juttuani positiivisesta ajattelusta. Löysin linkin kautta hänen mielenkiintoisen Vehmas Assembly -bloginsa, jossa hänkin on kirjoittanut samasta aiheesta - positiivisuudesta (ja negatiivisuudesta). Hänellä on blogissaan muitakin hyvään elämään ja leppoistamiseenkin liittyviä artikkeleita. Ansiokkaita, mietittyjä ja ennakkoluulottomia pohdintoja meditaatiosta, monen yhtäaikaisen tehtävän onnistumismahdollisuuksista, puutarhanhoidosta, hetkessä elämisestä, elämän suuntaamisesta, työajanhallinnasta ja lomanvietosta.

Sampsa esittää, että meditoimalla voimme kehittää ajatteluamme myönteisemmäksi. Voihan niin olla. Hänen mukaansa sen ei tarvitse olla muuta kuin rauhassa istumista ja hengitysharjoitusta. Ehkäpä tuota pitää kokeilla. Ainakin 15-30 minuutin hiljaiset hetket leppoistavat päivää ja kukaties niiden välissä osaa toimia fiksummin ja rauhallisemmin kuin ilman meditointia.

Päivän "pieni" (?) ilo: Meillä asuu tilapäisesti eräs muusikko, joka kutsui illaksi kavereita meille. Saimme nauttia Händelin musiikista trion (piano, viulu, laulu) esittämänä.

Positiivisuus leppoistaa

Tietoinen positiivinen ajattelu auttaa varmaan eteenpäin elämän leppoistamisessa. Jos etsii asioista hyviä puolia, saa päiviinsä enemmän tyytyväisyydenaiheita ja tarvistee ehkä vähemmän kalliita elämyksiä tai menestyksen symboleja, jotka vaativat pitkiä uurastuspäiviä ja ehkä iltojakin.

Päivän pieni ilo: Aloitin aamubussissa Pasi Toiviaisen kirjan "Ilmastonmuutos nyt". Vakava aihe kiinnostaa, mutta kirja on odottanut vuoroaan, koska olen pelännyt sen olevan raskasta asiatekstiä. Teksti onkin oikein sujuvaa ja henkilökohtaista. Toiviainen kuvaa "uskoontuloaan". Teksti alkoi viedä mukanaan.

Valittaminen tarpeellistako?

BLOGitse jakaa eilisen postaukseni kommentissa kokemukseni yrityksestä tuoda asioista hyviäkin puolia esiin. Sopinee, että liitän tekstin tähän:

"Olen 'menneessa elamassani' kokenut tuon kuinka tuntee itsensa ulkopuoliseksi jos ei lahde mukaan kahvipoytakeskustelulle tyypilliseen negatiiviseen keskusteluun. Esim. arvosteltiin poliitikkoa, urheilijaa tai saata tai pomoa. Jos aidosti yritin tuossa tilanteessa puolustella vaikkapa pomon motiiveita, niin kylla siina muut katsoivat, etta mita mina oikein hopisen.Keskustelun miellyttavyys sarkyy kun joku rikkoo myotamielisyyden."

Onkohan kyseessä samastumisen vai purkautumisen tarve? Tai jokin muu. Jos työilmapiirissä vallitsee perusolettama, että "kaikki menee pieleen", tuntee painetta vain valittaa, jotta ei tunne tulevansa torjutuksi. Samalla saattaa tulla ulkokultaisuuden fiilis. Kun yhtyy kuoroon, tuntee olevansa osa joukkoa.

Voi kai myös olla niin, että valittaminen ei ole kovin vakavaa - tokihan sitä itsekin teen ja tunnistan motiivejani. Se voi olla vain terapeuttinen purkaus. Voi olla myös niin, että koko kahvipöydän valituskuoro tiedostaa, että tämä ei nyt ole puhdas totuus, mutta on niin mukava purkautua.

Voihan olla niinkin, että on olemassa katkeran myrkyllistä valitusta ja sitten harmitonta poskensoittoa.

Kerroin eilen Naighin kirjasta. Tekijä kertoo, että joku brittibloggaaja on hoksannut ruveta kirjaamaan kiitollisuuden aiheita. Positiivista ajattelua siis. Ehkäpä tällainen pakottaa etsimään hyviäkin hetkiä elämästä. Siispä toimeen.

Päivän hyvä hetki: Mennessäni aamulla Vallilaan, nautin säästä, joka ei ole aivan tavallinen Suomessa. Aurinko paistoi ja samalla tuuli voimakkaasti. Oli raikas tunnelma. En oikein tunnista syytä sään tuottamaan hyvään mieleen. Voi olla, että se oli kuin tuulahdus mukavista hetkistä, kun olen saanut olla pojistani kahden sekä heidän kaverinsa mukana purjehtimassa.

Positiivisuus vai kielteisyys viisaampaa?

Hesari käsitteli eilen laajasti ikiaihetta henkinen hyvinvointi (tämähän on oikeastaan oman bloginikin perusteema) artikkelissa "Onni ja terveys tulevat sisältä", jossa tukeuduttiin neljän asiantuntijan (Marika Borg, Tommy Hellsten, Arto Lode ja Liisa Tuovinen) näkemyksiin.

Marika Borg terottaa myönteisen asennoitumisen opettelun merkitystä. Hän katsoo, että myönteisyyttä voi oppia, se on käytännöllisempää ja että kielteiset tunteet johdattelevat muutokseen.

Positiivinen ajattelu lienee saavuttanut jonkinlaisen elämäntotuuden aseman läntisessä maailmassa.

Olen lueskellut John Naishin kirjaa "Riittää jo. Irti maailmasta, jossa kaikkea on liikaa" (tästä kirja-arvosteluun), joka on lennokkaasti kirjoitettu mutta hiukan löysän tuntuinen. Naish kuitenkin tuulettaa virkistävästi monia luutuneita ajatuksiamme, esittää oivaltavia näkökulmia ja referoi aiheisiin liittyviä tutkimuksia.

Naish vertaa myönteisyyden psykologiaa alkemistien kullanteon yrityksiin. Kohtuullinen pessimismi toisikin elämään enemmän realismia ja on siksikin tarpeen, että elämä jakaa hänen mielestään enemmän huonoja kuin hyviä kortteja (tältä tilanne globaalisti ajatellen näyttääkin).
Synkänpuoleiset ennakoivat paremmin, ovat varovaisempia ja heillä on myös tarve viedä kehitystä eteenpäin. Masennuskin olisi lähinnä tarpeellinen elämän uudelleenarviointivaihe.

Mene tiedä. Ehkä kummassakin kannassa on puolensa. Omat kokemukseni viittaavat siihen, että asioita kritisoimalla pääsee lähemmäksi esimerkiksi työtovereitaan. Jos joku yrittää analyyttisesti tuoda asioiden hyviäkin puolia esiin, hän vaikuttaa etäiseltä ja ehkäpä ylemmyydentuntoiseltakin.

Olen kuitenkin huomannut, että "aina ei käy huonosti". Joissakin tilanteissa iso katastrofi vaikuttaa väistämättömältä, mutta sitä ei tulekaan. Kannattaisi ehkä opetella ajattelemaan, että hyvinkin voi käydä ja että tuho ei ole tosiasia ennenkuin se tapahtuu, ja samalla pyrkiä varautumaan ainakin henkisesti myös riskin toteutumiseen.


Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat Anneriitta ja Marke! Kovasti kiitoksia Anna-Maijalle ja Maurelitalle mukanaolosta. Mukava, jos viihdytte edelleen seurassa.