lauantai 27. maaliskuuta 2010

Earth hour

Nyt on menossa Earth hour. Olen sammuttanut valot ja toisen tietokoneen. Olen yksin kotona, kun vaimoni on lomamatkalla. Tästä  tietokoneesta on seuraa.

Jos yrittäisin olla täysin kuluttamatta sähköä, en voisi tehdä mitään, paitsi ehkä lukea kynttilän valossa. Ehkä noin juuri pitäisikin menetellä.


Ruukin "valotorni" sammuu, kun Earth hour alkaa

Voisi olla aivan hyvä olla tunnin ajan tekemättä yhtään mitään. Se varmaan herättäisi ajattelemaan, kuinka "sähköistä" elämämme on.

Vielä isäni lapsuudessa hänen kotonaan Karjalan Kannaksella ei ollut kuin yksi karbidilamppu (ja varmaankin kynttilöitä) valaisemaan illan pimeyttä. Kuinka kaukaiselta tuollainen tuntuu.

Minusta tämä Earth hour voisi olla vaikkapa kerran kuukaudessa. Siinä olisi hyvä syy kokoontua rauhassa juttelemaan perheenjäsenten ja/tai  ystävien seurassa. Asian tärkeyskin tulisi useammin palautetuksi mieleen.

Päivän pieni ilo: Eräs ystäväni soitti tänään ilman, että hänellä oli mitään erityistä asiaa. Halusi vain jutella ja mukavaa meillä olikin. Noin tunti siinä vierähti. Tämä on hyvin harvinaista. Ajatella, että me miehetkin joskus pystymme tuohon. Lämmitti mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti