Kehitä kilpailemattomuuskykyäsi

Pekka Pirhonen näyttää keksineen erinomaisen termin, joka on kilpailemattomuuskyky. Luepa hänen juttunsa hänen blogissaan No Agenda Clubissa.

Tuo on virkistävä ajatus näinä kilpailu-uskon päivinä. Ei kilpailukykyä sovi toki kokonaan unohtaa, kun se on maailmaa vallitseva ajatusmalli, mutta muistetaanpa taas myös ikivanha kohtuullisuuden hyve.

Kilpailullisuus on myös luonteenpiirre. En osaa sanoa, onko periytyvää vai opittua laatua, paitsi ehkä silloin kun se on itsetunnon puutteen kompensaatiota jolloin se kummunnee lapsuuden kokemuksista.

Sellainen ajatus tuntuisi houkuttelevalta, että kun on hyvä itsetunto, ei tarvitse joka radalla kilpailla. No, ei se varmaan näin yksinkertaista ole.

Jos oletetaan, että leipä tulee tienatuksi kohtuullisen pistesijan edellyttämälla vauhdilla, miksi rynnistää kärkeen, kun se usein edellyttää hirvittävää kiirettä ja hyvää paineensietokykyä (jota toki joillakin on luonnostaan). Perinteillä syillä - raha ja kunnia - lienee osuutensa, mutta voihan olla niinkin, että olo tuntuu epävarmalta, jollei ole kärjessä.

Miksi sitten joillakin tuntuu olevan tarve menestyä monella kilparadalla samanaikaisesti? Luulisi sen olevan rankkaa. Vastausta voinen kaivella omankin puseroni sisältä, mutta jääköön toiseen kertaan (jos siihenkään).

Omakohtainen kokemus kertoo, että kilpailemattomuuskykyäkin voi kehittää.

Ehkäpä tässäkin pätee, että vähemmällä pidemmälle tai less is more.

Päivän pieni ilo: Hoksasin tarjoutua menemään vaimon avuksi, kun hänellä oli raskas ostoskärry kotiin tuotavaksi (no hän tosin vihjaisi).