Mari Koo on poiminut epiteetin "joutilaampaan elämään etuoikeutettu elitisti" yhden postauksensa otsikoksi ja äskeisessä TV-haastattelussa hän kysyttäessä totesikin, että kohtuullistaminen onnistuu vain, kun on riittävästi vaurautta kuten Suomessa on. Näinhän asia on. Mari jatkoi viisaasti toteamalla, että tekemällä vähemmän nyt voi tehdä pidempään.
Ko. kysymyksen tehnyt toimittaja tuumi, että kuka eläkkeen maksaa, jos kaikki kohtuullistavat. Mielestäni ilmiö myös parantaa eläkeläisten oloja siinä suhteessa, että kun on enemmän aikaa, on myös enemmän aikaa tavata läheisiään ja pitää heistä huolta.
On itsestään selvää, että jotta voi kohtuullistaa, pitää olla, mistä kohtuullistaa. Jos katsoo Areenasta dokumenttisarjaa Verta, hikeä ja noutoruokaa , varmasti toteaa, ettei tämä ole kaikille mahdollista. Joidenkin on työskenneltävä ankarasti tullakseen edes juuri ja juuri toimeen.
Voidaan tietenkin ajatella, että voi olla etukäteen neuvokas ja pidättäytyä tavoittelemasta kiirettä, kilpailua ja yletöntä materialismia.
Eilisen videon luonnollinen jatke
Elävästä arkistosta löytyvä dokumentti Minut myytiin osoittaa, etteivät Suomessakaan tietyt orjuuteen rinnastettavat olosuhteet ole sittenkään kovin kaukana. Ohjelmassa haastatellaan henkilöä, joka on itse kokenut, mitä on tulla myydyksi huutolaisena.
Huutolaisten kohtalo on voinut olla hirveä vaikka varmasti on ollut sellaisiakin huutajia, joilla on ollut sydän paikallaan. Kovin karu tuo tuolloinen sosiaalijärjestelmä on ollut.
Mainittakoon, että isänikin kotona - tosin ilmeisesti ennen hänen syntymäänsä - oli ollut eräs aikuinen nainen, Leunaeukoksi kutsuttu, tällaisessa huollossa.
Sampsa erittelee - tapansa mukaan ansiokkaasti - termiä elitismi tässä yhteydessä. Olen samaa mieltä Sampsan kanssa. Kohtuullistaminen ei ole elitismiä.
Tällainen hämärtää asiaa. Kohtuullistamisessa ei ole mitään uutta. Se on mielestäni iki vanhaa terveen järjen käyttämistä, itsenäistä ajattelua ja jopa osaansa tyytymistä.
Ehdotan, että torjumme selvin sanoin yritykset leimata kohtuullistamista elitismiksi.
On kokonaan toinen asia, että meillä on todella syytä miettiä, miten voisimme kantaa kortemme kekoon kehitysmaiden ankarissa oloissa elävien auttamiseksi. Niin, oikeastaan sekin on kohtuullistamista, jos mikä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Päädyin sivuillesi mutkan kautta, mutta olen iloinen että päädyin. Kiitos näistä viisaista ajatuksista, joita olen saanut lukea.
VastaaPoistaVoisin kommentoida useaakin tekstiäsi, mutta päädyin tähän. Erityisesti minuun kolahti tuo mainitsemasi toimittajan kommentti, että kuka eläkkeet maksaa, jos kaikki kohtuullistavat. Siinä on nimittäin yksi niistä suurista harhoista, joka on saanut minut(kin) roikkumaan tukahduttavassa palkkatyössä. En voi lopettaa palkkatyötä tai edes pitää välivuotta/taukoa, sillä miten minun tulevalle eläketurvalleni sitten käy? Olen laskeskellut vuosia siihen, kun pääsen eläkkeelle (noin parikymmentä vielä...) eli toisin sanoen, kun minulla on mahdollista aloittaa sellainen elämä jossa viihdyn.
Sitten alkoivat puhumaan eläkeiän nostamisesta. Mitä, vielä lisää vuosia pakotettuna istumaan tässä näyttöpäätteen äärellä, tuijottamassa samaa töllöä, kädet, niska, selkä jäykkinä naputtelemaan numeroita ja kirjaimia jonnekin bittiavaruuteen..
Olen pitkään pohtinut ratkaisua. Miten saada hengähtää? Miten saada aikaa itselle? Vuorotteluvapaa? No mutta se on ohi vuodessa ja sen jälkeen jälleen tätä samaa.
Kunnes satuin kuulemaan tuon Ylen tarinan downshiftingistä. On siis vaihtoehto! Ja on paljon muitakin ihmisiä, jotka haluavat elää tämän vaihtoehdon mukaisesti. Ottaa elämänsä haltuunsa.
Pitää siis olla jotain mitä kohtuullistaa. Olen omasta mielestäni haalinut itselleni tavattoman paljon tätä työn tekoa. 10 tuntia päivässä, joka ainut tunti tuntuu kurjalta. Siinäpä minulle paikka kohtuullistaa!
Kohtuullistaminen ei kohdallani tarkoita sitä, että jäisin kotiin makaamaan sohvalle. Ei. Minun kehoni suorastaan huutaa toimintaa. Onhan se selvä, jo 15 vuotta tätä yhtä ja samaa istumista päivästä toiseen. Haluan nauttia luonnosta ja kauniista päivistä. Tällä hetkellä minun tuurillani kesälomani ovat sateisen pilvisiä, ja ne kauniit päivät joudun kököttämään tässä töllön äärellä. Haluan valita milloin olen ulkona nauttimassa päivästä ja milloin taas töllön äärellä. Haluan oman ajankäyttöni omaan haltuuni.
Entä sitten raha? Mistä luovun, kun palkkapäivänä tulee pienempi tilipussi? Olen pitkään pohtinut myös tarpeetonta kuluttamista. Ihmettelen ylimpien päättäjiemme kommentteja, että yksityinen kulutus pitäisi saada kasvuun. Olenhan minäkin harrastanut shoppailua ja haalinut tavaraa ympärilleni, mutta kerta toisensa jälkeen olen joutunut toteamaan, ettei se olekaan tuottanut sitä onnea, josta hankintahetkellä haaveilin. Sielläpä nuo nurkissa pölyttyvät, turhat tavarat.
Entäpä sitten ruoka? Olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten paljon meillä menee ruokaa haaskuun. Jos olisi enemmän aikaa, pystyisi kentis jääkaapinkin sisällön hyödyntämään paremmin. Tällä hetkellä sitä ei yksinkertaisesti jaksa edes ajatella, korkeintaan silloin kun jokin epämääräinen möykky lähes kävelee itsestään jääkaapista roskikseen.
Olen siis päässyt ajatuksissani alkuun oman elämäni kohtuullistamisessa. Se ajatus on voimaannuttava. Valinta on käsillä. Irtaudun pelosta ja hyppään vapauteen.
- Saara