Isnäsin vanhan sahan ympäristö on hyvin tunnelmallinen ja ilmapiiri on tosi slow, vaikka yrittäjyys kylässä kukkiikin. Vanhat punamultaiset työläiskasarmit henkivät mennyttä. Kyläpäivät liittyvät Loviisan Wanhat Talot-tapahtumaan, joten aiheesta kiinnostuneet kävivät tutustumassa esiteltäviin asuntoihin. Joukossa oli entisiä asukkaitakin, jotka kertoivat, että talojen ensimmäisen kerroksen asunnot olivat aikoinaan kaksioita, joissa asui monilapsisia perheitä. Yläkerrassa oli hellahuoneita.
Kylä oli vireä yhteisö, mutta hiljentyi, kun saha lopetti toimintansa 1990-luvulla. Kylässä oli kauppa ja terveyskeskus sekä ruotsinkielinen koulu. Bussi kulki tunnin välein. Töissä käytiin sahalla.
Laaja satama-aluekin nuokkuu unohtuneena. Sitä kautta puutavara aloitti aikoinaan matkansa kohti asiakkaiden varastoja. Käytössä olevia veneitä sentään keinahtelee laiturissa odottamassa isäntäväkejään.
Olisi helppo romantisoida mennyttä elämää maaseudun rauhassa. Varmaankaan meno ei ole tuntunut niin hektiseltä kuin nykyään, mutta työ lienee ollut ruumillista ja siten raskasta. Se varmaankin on eheyttänyt olemista, että tuskinpa kylästä on useinkaan tarvinnut lähteä muualla käymään. Joku kävijä oli löytänyt puolisonsakin naapurikylästä.
Palaan vielä eiliseen aiheeseeni eli työtehtävieni kuvaamiseen. Nykyään kouluissa on runsaasti tietokoneita. Voisi luulla, että ne helpottavat kovasti rutiinityötä. Tuntuu käyneen päinvastoin. Merkittävä osa työtä on erilaisten tietokantojen tai tiedostojen päivittämistä. Se vie aikaa ja stressaa. Tällaista on esimerkiksi poissaolojen kirjaaminen. Opetuksen kannalta riittäisivät rastit paperiin, mutta oppilashuolto tarvitsee tiedot tietojärjestelmään.
Päivän pieni ilo: Kävelin Aleksis Kiven katua ja kuulin Dallapé-muistomerkin tienoilla
alakuloista saksofonin laulua. Joku kaupanpitäjä siellä kulutti aikaansa asiakkaita odotellessaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti