Jatkan pohdintaa kohtuullisuudesta. On ainakin kaksi piirrettä, jotka vaikeuttavat pitäytymistä aikomusten kohtuullisuudessa.
Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut innostumisesta, jota voi olla vaikea pitää aisoissa. Kun tekee jotakin mukavaa ja kiinnostavaa, ei tahdo malttaa annostella paneutumistaan, ja myös kivat puuhat tuntuvat vievän energiaa. Ehkäpä pitääkin ajankäytön hallinnan sijaan puhua innostuksen hallinnasta (tai innostuksen annostelusta).
Toinen kohtuullisuutta haittaava piirre on taipumus liikaan perusteellisuuteen tekemisissään. Jos tuntuu, että varmuuden vuoksi on varmistettava viimeinenkin lillukanvarsi, saa aikaa ja energiaa tuhrautumaan puuhiinsa aivan ylettömästi. Mitenkähän tätä kutsuttaisiin? Perusteellisuuden patoaminen?
Päivän äijä:
- Eii-ii! Tuohinen kesälakki. Tota et paa päähäs.
- Mähän paan. Isänmaan asialla. Kotimaista tuotantoa.
Päivän pieni ilo: Poikkesin Sanomatalossa WSOY:n myymälässä. Juttelin tovin myyjän kanssa. Hän harrastaa astioiden tekemistä betonista. Sellainen oli uutta minulle. Oli mukava kuunnella, kun hän kertoi harrastuksestaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Miksikä innostus pitäisi kahlita kohtuuteen?
VastaaPoistaAntaa palaa!
Ei siittä yliannostusta saa.
Tai jos saa, niin saa paremmat kiksit:)
Minä olisin kiitollinen ja nauttisin innostuksesta. Se on lahja. Ei kai innostuksen kanssa samaan sanakirjaan kuulu kohtuullisuus. Vai meneekö ihan överiksi jotenkin? En usko?
VastaaPoistaLiiallinen perfektionismi on tuttua minullekin. Siihen saattaa liittyä myös epäonnistumisen pelkoa, ja ainakin minulla se saattaa jopa estää kokonaan jonkun uuden ja vieraan asian tekemisen aloittamisen. Ei hyvä. Tästä opettelen pois.