Kohtuullisuuden viisaus

Päädyin eilisessä luovuuspostauksessani kohtuullisuuden hyveeseen. Kohtuullisuus kuulostaa tylsältä, tasapäiseltä (inhoan tuota sanaa), harmaalta, epäpersoonalliselta ja mitä kaikkea.

Aristoteles määrittää kohtuullisuuden keskiväliksi nautinnon ja kärsimyksen suhteen. Hän puhuu myös kultaisesta keskitiestä, mikä lienee lähellä ajatusta kohtuullisuudesta. Ihmisen ruumiinlämpö ei saa olla liian matala eikä korkea. Ämpärillinen vettä on liikaa pienelle kasville mutta liian vähän puulle, joten kultainen keskitie ei ole kaikille sama.

Tutkailin taas Sampsan pohdintoja ajankäytöstä ja tavoitteista. Hän suosittelee muistamaan, että omat tavoitteet ovat omia. Niinpä, se on hyvä neuvo. Niitä ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Sampsa kehoittaa myös keskittymään oleelliseen eli rajaamaan ajankäyttönsä rakkaimpiin puuhiin.

Sampsan ohjeet voitaisiin ehkä kiteyttää kohtuullisuudeksi.

Olen työssäni - opettajana - urani huipulla, ja niin on hyvä. Tämän hetken merkittävin käytännön elämään liittyvä tavoite minulla on saada meneillään olevat taideopiskeluni päätökseen. Soisin sen tapahtuvan ensi keväänä, mikä on mahdollista. Työkiireiden vaihteluista johtuen yritän suhtautua asiaan siten, että onnistuu jos onnistuu. En taida oikeasti pystyä siihen. Tämä on minulle järkeilyä. Luontoni puhuu toisin.

Päivän äijä:
- Pääkö? Annan sulle akoniittumia.

- Tä?

- Niin, homeopatiaa.

- Ei ole kuule hometta eikä apatiaa. On päänsärky ja siihen otetaan burana.

Päivän pieni ilo: Kävelin iltapäivällä Herttoniemenrannassa. Tällä kertaa oli mukava kulkea alueen sisäreittejä ja tutkailla näkymiä.

Eilisisiä näkymiä, yksi edellisessä postauksessani oleva toisin rajattuna ja kaksi ylivalottuneen marraskuisa synkistelyä.