lauantai 4. syyskuuta 2010

Näin minua on nyt opetettu omistamaan kirjoja


Eilinen kirjaviisasteluni on kirvoittanut kovasti kommentteja Facebookiin.

Kirjamessuvalintojani on moitittu tylsiksi. Eräs kirjoittaja toteaa, ettei kädet tärise himosta päästä noiden kimppuun. Tässä vastavetoni ... :) :

"Miksi väheksytte valitsemaani tietopuolista, sopivaa kirjallisuutta? Mikä voisi olla ajankohtaisempi kuin Weberin pörssi. Entäs Ksenofon? Selkämyksen mukaan kyse on omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisyisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Onkos laskut maksettu? Eikös meidän jo vihdoinkin pitäisi saada selville, mihin sukupolveen kuulumme? Jos vaikka ihan väärissä tulee hengailtua.
Ai historia ei kiinnosta? No katsokaa edes mistä se alkaa.
Ja Leonardo ja Aleksanteri Suuri - niin tylsänharmaita tyyppejä."



Vastaukset ovat avanneet mukavasti näkymää erilaisiin suhtautumistapoihin kirjoihin. Yksi kommentoija kertoo, että hänellä on oma hylly lukemista, sopivaa aikaa ja tunnelmaa odottaville kirjoille. Hyvä idea. Hän vakuuttaa, että jokaisen kirjan omistamiselle hänellä on jokin syy. Kirjahyllystä löytyy usein vastauksia. Hyllyt kantavat ystäviä, joista ei voi luopua.

Toinen sanoo heillä ostettavan kirjoja kun himottaa ja samalla tehdään hyvää tukemalla kirjailijoita.

Kolmas toteaa, että vain parhaat kirjat kannattaa jättää itselle.

Vakaakätinen pitää ostossatsiani keveänä ja arvelee tarvitsevansa perässä hiissattavan lentolaukun messuille mukaan. Hän kertoo antaneensa lahjaksi osan yksillä messuilla ostamistaan eepoksista, yhtä hän on käyttänyt lähteenä ja yksi ruonkirja on muuten luettu. Jotain on jäänyt lukemattakin. Hänellä on ollut kanttia luopua 100-200 teoksesta muuton yhteydessä.


Viides antaa turhia kirjoja kirjastoauton kuljettajan vietäväksi. Omistuskirjoitukset tosin mietityttävät.

Kuudes tarjoutuu tekemään hylkykirjoista taidetta. Tästä viriää seitsemännellä ideoita tehdä joutokirjoista lampunjalkoja ja sivuista saisi lahjapaperia.

Virisi sitten jopa ajatus kirjoista muuratusta ajattelutilasta tai -katoksesta.

Marikka kertoo tämän postauksen kommentissa, että heillä on pystytty luopumaan peräti 800 kirjasta.

Mitenkähän tätä nyt vetäisin yhteen? Kirjahyllyn sisällöllä on merkitystä. Turhista kannattaa luopua - jopa luovasti. Hyvä kirjasto on kuitenkin kuin ystävä, joka ei hylkää. Sen luokse voi mennä puhumaan murheistaan ja hakemaa apua. Miksi rampata kirjastossa, kun ystäviä on lähelläkin. Ne jaksavat odottaa vuoroaan. Osasta huomaa, ettei niiden seuraa niin kaipaakaan. Ne voi lähettää etsimään parempaa seuraa.

Olkaamme uskollisia parhaille ystävillemme!


Tervetuloa mukaan QKiara. Mitä sinä ajattelet kirjojen omistamisesta?

7 kommenttia:

  1. Perässä hiissattavan lentolaukun kirjamessukäyttäjä ilmoittautuu...Meikä alkoi avaamaan kirjaston ovea viisivuotiaana, kun kirjaimet alkoivat mennä oikeaan ja ymmärrettävään järjestykseen, joten allekirjoitan tuon, että kirjat ovat ystäviä, jotka eivät petä. Paitsi tietysti mikäli aloittamasi kirja osoittautuu tylsimykseksi lukunautinnon sijaan kuten minulle kävi Hietamiehen muututtua Hirvisaareksi. Ei enää napannut. Mutta tämän blogin pitäjän mielestähän Hietamies/Hirvisaari ei ole laatulukemista, mutta minun mielestäni se taas on kiinnostavasti kerrottua historiaa. Historia siis kiinnostaa, jos se ei ole kirjoitettu niin kuivasti, että kurkkua kuristaa.

    Tosin edellä mainittu voi johtua siitäkin, että nykyisin kirjoihin keskittyminen vaikeaa, luen lähinnä elämäkertoja. Niissä voi hyppiä vähän ylikin tylsemmän vaiheen tullessa kohdalle...:)

    Mutta tuosta olen vähän huolissani, jos puhut kirjoille huolistasi? Onkohan tuo enää tervettä?:)

    VastaaPoista
  2. Daria, olenko joskus sanonut, ettei Hietamies/Hirvisaari ole laatulukemista?

    Pitäisi ensin tutustua kunnolla. Ehkä joskus olen jonkun alkua silmäillyt. Aihepiiri ainakin on kiinnostava evakon pojalle.

    No, tunnustan, ennakkoluuloja on, mutta miksen sittenkin joskus kokeilisi.

    VastaaPoista
  3. Sori, et ole sanonut, mutta olen mielestäni hyvä ihmistuntija ja arvelin näin....:)
    Taso heittelee niissä kirjoissa tosin paljon eri sarjojen välillä.

    VastaaPoista
  4. Otapa käsiisi vaikka Hietamiehen opus vuodelta 1992, "Vienan punainen kuu". Ei ole sarja vaan yksittäinen romaani.
    Minulle inhohimoisena Vienan kävijänä kolahtaa täysillä.
    Ja jo iki-Kianto riimitteli:

    Kahden jäänsinisen meren välillä
    uinailee maa, jonka maisemat
    tähän päivään asti
    ovat epävarmasti karttoihin piirretyt.
    Se maa on Vienan Karjala.
    Äärettömät se metsät,
    valtavat sen vaarat,
    viehättävät sen virrat..

    VastaaPoista
  5. Minua inspiroi kirjojen vapautus. Joskus olen törmännyt karanneeseen kirjaan, jota ei kuitenkaan tullut luettua.
    Itse olen silloin tällöin vienyt kirjaston Ota tästä hyllyyn kirjoja, joita en enää halua säilyttää hyllyssäni. Kirjat ovat nopeasti hävinneet hyllystä.
    Nize

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen aihe. Itse olen tätä paljon miettinyt viime aikoina, kun olen yrittänyt vähentää kaikkea kuluttamista, myös kirjojen ostamista (joita minulla on karkeasti arvioiden tuhansia). En tule elinaikanani lukemaan kaikkia omistamiani kirjoja, en yksinkertaisesti ehdi. Siksi ei ole järkeä ostaa enää yhtään uutta.

    Vähän ihmettelen tuota kirjasto/oma kirjahylly-vastakkainasetteluasi: koko ajan ilmestyy uusia, kiinnostavia kirjoja, jotka kannattaa nimenomaan lainata kirjastosta (ehkä pienen jonottamisen päätteeksi). Tuntuisi rajoittavalta ajatella, että omat kirjat pitäisi saada luettua ennen kuin kirjastoon kannattaisi lähteä. Kirjastossa käyminen on myös hyvä korvike shoppailulle ja tyydyttää samaa viettiä: sieltä kun saa matkaan uunituoreita kirjoja ja lehtiä -ilmaiseksi!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, hyvä näkökulma, minustakin kirjaston "Ota tästä"-hylly on loistavan elegantti systeemi.

    Lumikko, sama kohtalo minulla, en ikinä saisi luettua kaikkia. Minulla on sellainen "ongelma", että Helsingin kaupungin pääkirjasto on kadun toisella puolella työpaikastani ja kirjaston käytön helppous on suorastaan luksusta.
    Kolikon toinen puoli on sitten se, että oman hyllyn kirjat aina vain odottelevat. Olisiko siinä vielä naapurinurmen vihertävyyttä?

    VastaaPoista