keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hitaita Uutisia?

Marikka on pohtinut blogissaan, että tarvittaisiin slow life -lehti. Hän tuumii kohderyhmän olevan kuitenkin pienen ja ehkä muutoinkin olevan hitaita tilaamaan lehtiä. Marikka itse lukisi mieluummin paperiversiota kuin nettilehteä.

Olisihan sellainen kiva olemassa, mutta kohtuullistajat ehkä mieluummin kohtuullistavat senkin ajan johonkin muuhun, ettei menisi leppoistelu ihan hoppuisteluksi. Taannoin joku julkaisi nettilehteä, jonka nimi saattoi olla Blogisanomat. Joo, oli se, löytyy vieläkin täältä.

Muistelen lehden idean olleen sallaisen, että asianomainen bloggaaja luki muita blogeja ja keräsi niistä aineistoa kommentoidakseen sitä lehdessään.

Tuohan saattaisi toimia tässäkin, jos joku hommakseen ottaisi. Aihepiiri vain rajoittuisi kohtuullistamiseen. Paperimuoto olisi varmaan liian työläs. Olisi siis kohtuullista, että lehti olisi nettilehti.

Lehti voisi toimia myös Kulutusjuhlan tapaan eli sitä tekisi muutama alaan vihkiytynyt kirjoittaja.

Entä lehden nimi? Kohtuullisuuslehti, Slow Sanomat, Leppoisa Lehti (LELE), Hidas Aviisi, Kohtuullisen hidas lehti, Hitauden Sanomat, Loikoilu-uutiset, Hitauden Havinaa, Me Leppoistajat, Hitaita Uutisia, Slow Life, Hidas elämä, Verkkainen Viisu, Kohtuus kaikessa, Lupposanomat, Luppolehti vai ....?

7 kommenttia:

  1. Joo-o. Kun kaikkea pitäisi vähentää, niin ei kun lisää mediaa kehittämään. Oisko vähän paradoksaalista.

    VastaaPoista
  2. Eihän leppoisuus tarkoita sitä, että ei voisi olla palveluita ja tuotteita, yrityksiä? Ymmärtääkseni Marikka tarkoitti ihan normaalilla periaatteella toimivaa kaupallista, tämän aihepiirin aikakausilehteä. Vapaaehtoinen, omaksi iloksi tehtävä harrastusluonteinen "lehden" tekeminen on sitten eri asia. Molempiin syttyisin kyllä lukijana, jos en jopa mahdollisena kirjoittajana. Lehti voisi olla luettavana sekä printtinä (hieman kalliimpi versio) että netissä. Se voisi olla myös ns. print-on-demand, eli netistä lukija voisi itse sen kotiinsa tulostaa helposti.

    Jos leppoisuudesta kirjoitetaan kirjoja, pidetään esitelmiä, puhutaan julkisuudessa, niin miksei lehdenkin muodossa. Mitä useampi asiaa miettii ja vähentää kulutustaan, sen parempi. Kaikkea kulutusta ei kuitenkaan tarvitse tai voi lopettaa.

    Haasteena esim. verkkolehdessä olisi saada siitä asiallinen (siis asiallinen) korvaus. Leppoista ei olisi tehdä sitä ilmaiseksi, koska se minimitoimeentulo jostain pitää saada.

    Mielenkiintoinen aihe! :)

    VastaaPoista
  3. Kraft & Kultur meinaa ruveta julkaisemaan Huili -nimistä lehteä, se saattaisi vastata tähän tarpeeseen aika hyvin. http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2010/10/7/miksi-pitaisi-yhdistaa-energia-ja-kulttuuri.html

    Ja onhan näitä lehtiä muuallakin: http://en.wikipedia.org/wiki/The_Idler_(1993)

    Itse kaipaisin sellaista 'hidasta' juornalismia, jossa yhteen aiheeseen perehdytään kunnolla ja kirjoitetaan siitä sitten pitkä syvällinen artikkeli, eikä koiteta juosta trendien perässä julkaisten lyhyitä esittelyjuttuja milloin mistäkin.

    VastaaPoista
  4. Pellonpientare, toki toki lehden pitäisi toimia ansaintalogiikalla - ja sehän on ok -, jos sen varaan leipänsä laittaisi. Jotkut pystyvät tienaamaan jopa blogeillakin, mutta epäilyttää tässä kohdenryhmän todennäköinen pienuus.

    Kiitos vinkistä Annimaria, tuopa taitaa tulla aika lähelle. Erikoinen toimialavalikoima yrityksellä, sähköä ja julkaisutoimintaa.

    VastaaPoista
  5. Se on totta, että kohderyhmän pienuus ja ostohalu on vaikea yhdistelmä, kai. Minä olen Kraft & Kulturin asiakas, halusin vaihtaa täysin uusiutuvalla energialla tuotettuun sähköön paikallisen osin ydinvoimalla tuotetun sähkön sijasta. Ja halvempaakin se sähkö vielä oli. Eli K&K:lla on tietty ideologia myös takanaan. Ja kun sehän on ruotsalainen firma, ollaan siellä edellä näissäkin asioissa, esim. tämän lehden kanssa... Heillä on myös kauemmin ilmestynyt mielenkiintoinen ruotsinkielinen lehti.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kaikki nuo Heikin nimiehdotukset! Slow-sanomat kuulostaa lehdeltä, jonka haluaisin tupsahtavan postilaatikkooni.:) Iloista kuulla tuosta Kraft & Kulturin julkaisemasta lehdestä, sillä ilman taustayritystä tms. rahoittajaa ei ole mitään mahdollisuutta pyörittää lehteä, jolla olisi kovin rajattu mainospolitiikka. Näin pienessä maassa mainostajia ei ole tunguksi asti, ja mainosten varassa kaikki kaupalliset lehdet nykyään toimivat.

    VastaaPoista
  7. Joo, Pellonpientare, täytyisi varmaan saada aikaiseksi tutkailla tuota KK-sähköä.

    Kiitos Marikka! Totta puhut, ei tuollaisessa lehdessä varmaan Harley Davidsoneja mainostettaisi.

    VastaaPoista