Hidasta elämää-sivuston ylläpitäjää Sanna Vikströmiä haastateltiin tänään Päiväntasaaja-ohjelmassa radiossa. Hän kuvasi mainiosti herätystään lenkillä, kun poikaystävä kysyi, miksi hän katsoo vain tietä edessään eikä huomaa luonnon kauneutta ympärillään.
Sanna sovelsi ajatusta mainiosti muuhunkin toimintaan, kun pohdiskeli, että miksi ei muissakin hommissa voi hidastaa silloin kun ei tunnu hyvältä. Jokaisella ihmisellä on luontainen temponsa.
Epämukavuusalueelle?
Sannan puhe johdatti ajatukseni muoti-ilmaukseen "jokaisen pitää mennä epämukavuusalueelleen". Pohdin eilisessä jutussani homo economicuksen mahdollista kuolemaa, johon aihepiiriin tämä trendisanonta jollakin tavalla liittyy.
Tietyssä vaiheessa elämääni jouduin tekemään työtä varmaan yli kaikkien normien, kun tilanne oli sellainen. Oli perhe ruokittava, mutta työni vaatimuksien suhde valmiuksiini oli niin ankara, että päivät olivat pitkiä. Onneksi tilanne myöhemmin parani, kun kestin aikani ja pystyin vaihtamaan työpaikkaa.
Elämä on liian iso asia uhrattavaksi epämukavuusalueella viipyilyyn. Aikoinaan armeijassa juoksin sisulla Cooperin testissä 3.000 metriä, kun siitä sai loman. Hyvä palkka 12 minuutin vaivasta.
En usko, että jatkuva epämukavuusalueella oleskelu tekee meistä parempia ihmisiä. Käydään siellä, kun se on järkevää, mutta ei laiteta sinne kotia.
Slow life -gurut puhuvat tempo giustosta, joka merkitsee sopivaa, oikeaa, tarkoituksen mukaista tms. tempoa tekemisissä. Kun muitakin sanoja on otettu vääntämällä suomen kieleen, sorvautuisiko tempo giustosta meille tempouttaminen tai kiustaaminen?
Taas kerran: Kohtuu kaikessa!
Kuvat ovat Le Havresta.
Tekstit
Kannatan! Olen käynyt aikaisemmassa elämässäni eräänlaisen "sissikoulun", josta jäi päälle kyky hengailla melko vaivattomastikin epämukavuusalueella. Epämukavuuteenkin tottuu, mutta ei pidä tottua.
VastaaPoistaVieläkin saatan pitää herkästi surkeutena sitä, jos joku ei kestä tai saata tai jaksa olla. Ajattelen, että voi jestas tätä mammanpoikien määrää. Omia heikkouksiani olen aina kompensoinut vaativuudella, kunnes jostakin alkoi tippua viisautta ja rauhaa tähänkin päähän.
Epämukavuudessa käyminen tuo syvyyttä ja ymmärrystä ihmisyyteen ja auttaa näkemään enemmän värejä tässä maailmassa. Sinne jääminen aiheuttaa katkeruutta, väsymystä ja turhautumista.
Taolaisuudessa on jossain sananlaskussa, en nyt muista tähän hätään, tuosta tahdista sanottu aika osuvasti.
VastaaPoistaSe meni jotenkin näin:
Jokaisella on oma tahtinsa, ei kannata/voi mennä sitä edellä, eikä sen jäljessä.
Molly, joo, näin on. Epämukavuudesta pois pyrkiminen lienee luontaista ihmisyyttä. Olin lapsena mukana partiotouhuissa. Yksi partiolaissanonta menee, että "mitä epämukavampaa, sen mukavampaa ja mitä mukavampaa sen epämukavampaa".
VastaaPoistaMukavaa puuhaa se oli, mutta tuo lausahdus kuulostaa aivopesulta.
Sykerö, tuossa on syvää viisautta. Tosin esim. armeijassa oli vain marssittava samaa tahtia.
Mutta eikös epämukavuusalueesta tule jossain vaiheessa mukavuusalue? Kasvattaa luonnetta käydä useasti siellä epämukavuusalueella.
VastaaPoistaMinsku
Hyvä pointti Anonyymi! Voisin kuvitella, että ihminen voisi oppia esimerkiksi asumaan epämukavammin, mutta esimerkiksi jatkuva yletön stressi on varmaan vahingollista.
VastaaPoistaMinä olen ymmärtänyt epämukavuusalueen vähän eri tavalla. Minusta se on alue, jolla ihminen ei ole tottunut olemaan ja siksi se tuntuu epämukavalta. Se saattaa olla jotain, jota pelkäämme tai vierastamme, mutta siellä käynti saattaa muuttaa elämää, itseämme, tekemisiämme parempaan suuntaan, kasvattaa ja kehittää. Ihminen on usein tapojensa orja, ja siksi jo pienikin muutos saattaa tuntua epämukavalta. Mutta kasvu taas useimmiten vaatii muutosta. Siksi puhutaan epämukavuusalueesta?
VastaaPoistaEpämukavuusalueelle meneminen ei tarkoita että tekee jotain väkisin tai vasten tahtoaan, tai varsinkaan että rääkkäisi itseään. Siellä vierailuun tulee olla joku hyvä, positiivinen syy. Mitähän esimerkkejä olisi...
1. Ihminen pelkää esiintymistä. Hänen työnsä tai harrastuksensa kuitenkin vaatisi sitä ja hän kärsii kroonisesti tilanteesta, koska elämä on hankalaa pelon kanssa ja hän tuntee jatkuvasti olevansa epäonnistunut, kun ei pysty olemaan tehtäviensä tasalla. Ihmisen kannattaa mennä tälle epämukavuusalueelle eli harjoitella esiintymistä, esiintyä. Pikku hiljaa hän huomaa, ettei se olekaan niin kamalaa, oppii ja tottuu. Pian hän pystyy esiintymään kohtuullisella, "terveellä" jännityksellä ja entinen epämukavuusalue (esiintyminen) on muuttunut normaaliksi alueeksi.
2. Ihminen tietää, että syö epäterveellisesti. Hän ei ole tottunut ostamaan vihanneksia tai tekemään salaattia. Hän kuitenkin päättää muuttaa ruokatottumuksiaan. Aluksi salaattien tekeminen, ehkä syöminenkin, smoothien teko ym. tuntuu rasittavalta, oudolta (osaankohan nyt oikein) ja kummalliselta. Hän on epämukavuusalueella, tekee jotain uutta. Kahden viikon päästä, sinnikkäästi jatkettuaan, henkilö huomaa, että kasvisten lisääminen eri muodoissaan ruokavalioon onkin ihan helppoa, eikä itse asiassa voi käsittää, miksi hän ei ole aiemmin tehnyt niin. Hän huomaa myös mielialansa kohonneen ja painon laskeneen. Entinen epämukavuusalue on nyt ihan tavallista elämää.
3. Henkilö ei osaa puhua tunteistaan eikä toiveistaan kumppanilleen. Kumppani vaatii puhumaan, ja henkilöä ahdistaa. Syystä tai toisesta hän on kuitenkin päättänyt, että haluaa opetella puhumaan ja selvittämään asioita, tai muuten suhde uhkaa kariutua. Se tuntuu tosi vaikealta ja ahdistaa, mutta hän pakottaa itsensä kertomaan kumppanilleen ajatuksiaan ja tunteitaan. Henkilö huomaa, ettei se olekaan niin kamalaa, että häntä ei hylätä ja itse asiassa suhde paranee ja pariskunta ymmärtää toisiaan paremmin. Puhuminen ei olekaan enää epämukavuusalueella, vaan muodostuu osaksi tavallista kanssakäymistä.
Tämän tyyppisissä yhteyksissä minä olen epämukavuusalueesta lukenut ja kuullut. Eikös vain?