Sanomalehdet on äkkiä kuitattu. Onneksi ei muita samanlaisia aika-ahmatteja kuin Hesari. Kauppalehteä saatan silmäillä silloin tällöin töissä kahvikupin ääressä. Kotiin kannettavia ilmaislehtiä en juuri lue. Iltasanomat luen joskus eikä silloinkaan aikaa suuremmin suttaudu.
Posti tuo keskiviikkoisin pari pienhköä sanomalehteä, joiden lukemisesta on tullut rutiini, mutta aikaa ei pala kovin kummoisesti.
Tulee minulle vielä yksi sanomalehti. Vpl. Pyhäjärvi-lehti muistelee Kannaksella olevaa isäni kotipitäjää, joka jäi rajan taakse, ja kertoilee sieltä kotoisin olevien evakkojen ja heidän jälkeläistensä kuulumisia. Tulisikohan tuo kymmenisen kertaa vuodessa. Lehteä on kiva lukea, kun siinä on omiin sukujuuriini liittyviä juttuja ja se piirtää kuvaa isäni synnyinkulttuurista sotia edeltävältä ajalta.
Aikakauslehdistä seuraavassa jutussani.
Somistekuvat ovat eilisiltaisesta idästä päin maata pitkin ryömineestä sumurintamasta.
Tekstit
Heikki, minulle on jo jonkusenkin kerran tullut mieleen lukiessani näitä juttuja, että onko isoin "aikasyöppösi" mahdottoman kova, jatkuva ja isomääräinen ajattelusi? :) Tämä ei ole kritiikkiä ja vähän hassu kommentti kaiken kaikkiaan, mutta kun se koko ajan tulee mieleeni, niin laitan sen nyt sitten tähän kirjoitettuna.
VastaaPoistaMonestihan sanotaankin, että länsimaisen ihmisen yksi ongelma on aivojen käyminen ylikierroksilla, jatkuva viriketulva ja sen myötä myös ajatustulva. Käytät mielettömästi (?) aikaa sen pohtimiseen ja kirjoittamiseen, vähän stressaamiseenkin(?), että mihin se aika menee. Luot aina vain uusia blogeja, puuhaat montaa asiaa samaan aikaan, otat lisää harrastuksia ja hommia. Ja niiden lisäksi vielä aktiivisesti pohdit niitä ;).
Tämä kommentti tulee nyt ihan siis intuitiivisesti sydämestä ja sydämellisesti, toivottavasti et ymmärrä väärin. Mutta mitäs jos lähtisit viikoksi tai viikonlopuksi jonnekin sähköttömälle vedettömälle mökille tms., ilman puhelinta, tietokonetta, radiota ym.? Olisit vain, et opiskelisi, lukisi (paitse ehkä jotain ei liian vakavaa romaania) tai seuraisi mitään mediaa. Hiljetyisit joka päivä vartiksi tai pidemmäksi aikaa, jossa yrittäisit tyhjentää ajatuksesi täysin. Muutenkaan et aktiivisesti ajattelisi, vaan antaisit ajatusten tulla ja mennä, mutta et tarttuisi niihin, menisin niiden mukaan. Suorastaan pyrkisit olemaan ajattelematta, vaan vain tarkkailisit silmin ja korvin ympäristöäsi, luontoa, taivasta, tilaa jossa olet ym. Näkisit tämän hetken ja ajan, jota ei oikeastaan ole, vain tämä hetki.
Minulle on aina sanottu, että ajattelen liikaa. Pidin sitä tyhmänä kommenttina. Nyttemmin olen tajunnut, että siinä oli ehkä itua. Varsinkin älykkäillä ihmisillä on taipumus ajatella "liikaa", ajatuksista ja järjestä tulee huomaamatta eräänlainen jumala tai uskonto, pakkomielle, jota ilman ei voi olla. Ratio jyristää kaiken muun yli, ja kaikkea muuta on niin paljon.
Mutta hiljaisuus, läsnäolo, hetkessä eläminen, yksinkertaisuus myös mielessä, on ollut minun tärkein ja rakkain "löytöni" viime vuosina. Olen ihan fiksu ja pätevä, vaikken koko ajan ajattelekaan niin kauheasti ja viisaita. Se on ollut parasta terapiaa ja hoitoa.
Miltä kuulostaa? :) Onko tässä mitään järkeä mielestäsi? Olenko yhtään jäljillä?
Hei Pellonpientare! Lämpimästi kiitoksia sydämellisestä ja huolehtivasta viestistäsi. Juuri tuollaiset viestin ovat bloggaamisen suolaa. On siinä järkeä, kovastikin, ja jäljillä olet.
VastaaPoistaOlen näissä viimeisissä postauksissani kuvannut tekemisiäni tarkoituksenani arvottaa niitä jotenkin "Ajattelun ammattilaisen" ohjeiden mukaan ja miettiä mitä tälle rönsyilylle tekisin.
Mainitsit viriketulvan, joka varmaan onkin ilmiö, joka minua vauhdittaa. Ajattelen sen olevan jonkinlaista henkistä uteliaisuutta. On niin paljon kiinnostavaa ulottuvilla.
Tuo vartin rauhoittuminen on hyvä ohje. Taidan kokeilla sitä (jos maltan :)).
En oikein tiedä, pystynkö olemaan ajattelematta ja kiinnostumatta asioista. Varmaan ainakin paasto olisi paikallaan.
Pidin muutava vuosi sitten sapattivuoden ja olin mm. yli puolivuotta Kreikassa, suuren osan ajasta yksin. Siellä osasin ottaa iisisti.
Tämä tekemisten kuvailu on paljastanut minullekin, miten paljon sitä on. Onhan minun raivattava sitä, jos aion maalatakin, mikä on minulle tärkeää. Sehän sisältää ajatteluakin, mutta myös intuitiota.
Kiitos vielä kerran arvokkaasta viestistäsi ja erityisesti sen suoruudesta!