lauantai 23. lokakuuta 2010

Elämän raivausta

Ajattelun ammattilainen kehottaa poistamaan listasta sellaiset aktiviteetit, jotka eivät tue mitään muuta.
Jos poistan kaikki, seuraakin todellinen slow life.

Käydäänpä luetteloa läpi alkaen yksittäisistä hommista. Liikkuminen on merkitty väärin, koska se tukee varmaan kaikkia muita. Viime aikoina en ole oikein saanut liikutuksi, kun on niin väsyttänyt ja ollut muuta puuhaa. No, puuhia karsitaan nyt. Liikkuminen saa jäädä luetteloon ja toivottavasti elpyy taas.

Kyläily on ydinelämää. Sille ei tehdä mitään.
Vapaaehtoistyö jää joukkoon tärkeytensä vuoksi. Sillä on linkki maalaamiseen, koska voin antaa myymättömiä töitä hyväntekeväisyyteen huutokaupattavaksi.

Kiloklubiin en enää kirjaa syömisiäni, joten aikaa ei juuri siihen mene. Silloin tällöin kirjaan sinne painoni niin voin seurata sen kehitystä. Yritän hallita syömisiäni näppituntumalla.

Ylen Areena haukkaa liikaa aikaa, koska siellä on niin paljon mielenkiintoista katsottavaa. Yritän rajoittaa seuraamiseen enimmäkseen historiadokumentteihin. Yritän myös lopettaa katsomisen jo ohjelman alussa, jos sisältö tuntuu liian köykäiseltä. Jos olen rentoutuksen tarpeessa ja ohjelman katsominen auttaa, silloin jatketaan. Historialliset ohjelmat maustavat mukavasti taidehistorian opiskeluani. Historiassahan kaikki liittyy kaikkeen.

Tietotekniikkavarustusta kannattaa hoitaa, koska se tukee monia puuhia.

Raha-asioiden hoitaminen on elämän kivijalkaa.

Facebuukkaus on kivaa, mutta vie hirvittävästi aikaa. Siitä raivataan tilaa muille.

Kirjapiiri Kirjaviisaat on aika irrallinen, mutta tällaista rentoutusta pitää elämässä olla.

Kukkojen sukuseura jääköön listalle, koska kokoontumiset ovat niin harvoin.

Paperien ja tavaroiden perkaamiseen kannattaa uhrata aikaa ja energiaa, koska hyvä järjestys tukee muita hommia ja saahan siisteydestä mielihyvää. Tähän liitän mukaan mööbleerauksen. Näillä parisuhde paremmaksi :)  Miksikähän nämä hommat ovat minulle niin vastenmielisiä? Yksi syy voi olla se, että olen niissä hommissa aika huono. Toinen syy voi olla järjestelypuuhien rutiinimaisuus, joka rasittaa vilkasta mieltäni. Tälle epämukavuusalueelle minun täytyy itseni pakottaa useammin.

4 kommenttia:

  1. Kiirehdän kärkkäänä arvioimaan etenemistäsi. Tuosta ei ihan hirveästi aikaa säästy, tai riippuu siitä, paljonko olet käyttänyt facebookiin ja YleAreenaan. Toisaalta eräs teoria on, että se voi olla pienestä kiinni milloin elämä on slow tai fast. Puolikin tuntia leppoisuutta lisää voi muuttaa kokonaisuuden etumerkkiä.

    Luulen ettei kommenttini edelliseen päivitykseen tullut esiin: Miten ihmeessä olet saanut kolesterolin niin nopeasti alas?

    VastaaPoista
  2. Ruokavaliomuutos ja punariisitabletit.

    VastaaPoista
  3. Anne pyysi tarkempaa erittelyä ruokavaliostani Facebookissa. Vastasin sinne, mutta kopioin sen tähänkin:

    Taustaksi tähän, että kerroin blogissani kokonaiskolesterolini pudonneen parissa kuukaudessa 8,8:sta 5,8:aan. Söin ensiksi aamuin ja illoin punariisitabletin, mutta kun maha ei tykännyt, aloin ottaa vain iltaisin.
    Minulla oli aikaisemmin jon...kinlainen löysä ja huolimaton karppausruokavalio. Jätin juuston pois. Leivän päälle laitan benecolia (paitsi mitä yhden becelin ostin erehdyksessä). Ruuan proteiinilähde on pääsääntöisesti kala tai kana/kalkkuna (töissä vaikea noudattaa). Leipäprioriteettini ovat Ylhäisten (sic!) näkkileipä ja Halmeen täysjyväruisleipä (Samsaraakin olen syönyt). Maitotuotteina käytän melkein vain rasvatonta jogurttia. Vältän eläinrasvoja ja makeita leivonnaisia.
    Painoni on pudonnut pari kolme kiloa. Lääkäri arvioi kolesterolitasoni olevan hyvin ruoka-aineriippuvainen.

    VastaaPoista