tiistai 29. marraskuuta 2011

Onnellisuuden jäljillä 4: Miksi republikaanit ovat demokraatteja onnellisempia?

Nobelin talouden muistopalkinnon jakaja Daniel Kahnemann toteaa Onnellisuuden jäljillä -ohjelman haastattelussa, että ihmisten onnellisuuden kriteerit ovat hyvin perinteisiä. Hyvät tulot, hyvä koulutus, arvostus ja vakaa perhe-elämä ovat tällaisia. Varallisuuden lisääntyminen vaikuttaa myönteisesti koettuun onnellisuuteen, mutta pitkässä juoksussa vaikutus on vähäinen.


Sosiaalisuuden merkitys on suuri. Sillä kuinka paljon on tekemisissä ystävien kanssa, on voimakas yhteys onnellisuuteen.

Erikoinen löydös on se kuinka paljon vakaumus vaikuttaa onnellisuuden kokemukseen. Kahnemannin mukaan republikaanit ovat paljon onnellisempia kuin demokraatit. Hän arvelee sen johtuvan siitä, että ensin mainitut kokevat maailman olevan oikeudenmukainen paikka ja että heidän menestyksensä on heidän omaa ansiotansa. Demokraatit taas ajattelevat, että maailma on epäoikeudenmukainen paikka elää.

Mitä tuo tarkoittaa? Tuottaako yksilön voimakas subjetiivisuus arvioissaan enemmän onnellisuutta kuin analyyttinen ote? Liittykö asia moraaliseen kehittyneisyyteen?

Lawrence Kohlberg on esittänyt mallin ihmisen moraalikehityksen vaiheista.

Wikipedian mukaan Kohlbergin vaiheet ovat:
  1. Auktoriteetin rangaistuksen uhalla synnyttämä tottelevaisuus.
  2. Oman edun tavoittelu reilun pelin säännöillä tapahtuvana, kaikkia osapuolia hyödyttävänä vaihtona.
  3. Hyvien ihmissuhteiden moraali, johon kuuluvat kiltteyden ja yleisemmin hyvän maineen käsitteet sekä huolenpito toisesta. Tässä vaiheessa tärkeiksi käsitteiksi kehittyvät myös luottamus, uskollisuus, kunnioitus ja kiitollisuus.
  4. Moraali vastuuna yhteiskunnan hyvinvoinnista; sääntöjen ja lakien noudattaminen yhteiseksi hyväksi.
  5. Moraali yhteiskuntasopimuksena ja abstraktina yksilön oikeuksien hyväksymisenä.
  6. Yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali, jossa yksilöillä on arvo itsessään.
Mitä korkeamman tason yksilö tavoittaa, sitä analyyttisempi ja objektiivisempi näyttää hänen näkemyksensä olevan. Asteikko näyttäisi ainakin piilevästi tukevan Kahnemannin tulkintaa.

Psykologian mukaan persoonallisuutemme on perimän ja olosuhteiden seurausta. Vaikuttaa siltä, että omaa perimäänsä ja kyvykkyyttänsä korostavat yksilöt pystyvät kokemaan onnellisuutta ilman syyllisyyttä paremmin kuin ne, jotka painottavat olosuhteiden merkitystä.

Vai onko kyseessä taas 90-luvun kaikkien asioiden selittäjä itsetunto? Jätetään sen pohdinta toiseen kertaan.  

Lämpimästi tervetuloa mukaan Leena Kärras. Kiva kun liityit joukkoon.


Tässä linkki viimeisimpää taidehistoria-artikkeliini "Barbizonin koulu".

Sompasaaresta.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Onnellisuuden jäljillä 3



Referoimassani dokumentissa (Onnellisuuden jäljillä) hollantilainen tutkija toteaa kunkin maan onnellisuusasteen liittyvän sen varallisuuteen, demokratian tasoon ja ihmisten keskinäiseen luottamukseen, mihin vaikuttaa paikallinen mentaliteetti. Instituutioillakin on oma merkityksensä.

Pohjoismaat pärjäävät hyvin onnellisuusmittauksissa. Mainitut kriteerit täyttyvät täällä hyvin. Suomessa voimme luottaa siihen, että viranomaiset hoitavat velvollisuutensa ilman lahjuksia ja pyrkivät toimimaan eettisesti. Voitelurahan pyytämiseen ei viranomaisella ole suurta kiusausta, koska hän tietää saavansa palkkansa tililleen silloin, kun hänen pitääkin se saada. Vaalitukikähminnät ovat asia erikseen.




Voi olla, että parhaat ajat ovat meillä takana. Toivottavasti olen väärässä. Kun jouduin perheineni pulaan 90-luvun lamassa, yhteiskunta auttoi meidät kuiville. Toki piti itsekin ponnistella, mutta järjestelmä tarjosi turvallisen selkänojan. Olen tapahtuneesta hyvin kiitollinen.

Tuloerojen sanotaan kasvavan. Kehityksen jatkuessa osa turvaverkoista pudonneista saattaa siirtyä hämärähommiin, mikä vähentää keskinäistä luottamusta. Vartiointibisnes näyttää kukoistavan jo nyt.




Vaalitukijupakka voi olla oire demokratian murenemisen alkamisesta. Politttinen menestys ei saisi riippua liikaa käytettävissä olevasta rahasta.  

Yleinen luottamuksen tunne yhteiskunnassa on uskomaton voimavara, joka on vaikea saavuttaa. Sen arvon ymmärrämme, jos sen menetämme.

Hei Karavaani kulkee ja Ulla-Riitta. Oikein mukavaa, kun tulitte mukaan leppoistamisrattaille. Lämpimästi tervetuloa!


Tässä linkki viimeisimpään taidehistoria-artikkeliini: Ranskalaista maisemaromantiikkaa.

Graffititaidetta Sompasaareessa. Kaksi taiteilijaa työssä.




tiistai 22. marraskuuta 2011

Kiireen ongelma


Mika Pantzar pohtii Ekonomi-lehdessä (8/2011) kiireen ongelmaa. Vapaa-aika on lisääntynyt, mutta silti kiireen kokeminen on lisääntynyt. Vain joka kymmenes työntekijä kokee itsensä kiireettömäksi.

Osan ristiriidasta selittää se, että työntekijät eivät koe voivansa vaikuttaa ajankäyttöönsä tarpeeksi. Aikataulut saadaan osittain annettuina ja siihen pitää sopeutua.

Omassa työssäni opettajana annetun ja itse määritettävän aikataulutuksen suhde on mielestäni varsin sopiva. Tunnit on luonnollisesti pidettävä aikataulun mukaisesti, mutta muun työn organisoinnissa on väljyyttä. Jos on valmis arvioimaan opiskelijoiden tuotoksia lauantaina, saa muualle pelivaraa. Toki kursseilla on taipumus kasaantua joillekin jaksoille, mikä tietää stressaavaa tahtia ja tiheän aikataulun tuomaa kiirettä. Se auttaa jaksamaan, että tietää muilla jaksoilla olevan vastaavasti enemmän väljyyttä.

Pantzar viittaa tutkimukseen, jonka mukaan vaatimustason nousu söi kotitalouskoneiden lisäämän vapaa-ajan kotitöissä, ja toteaa saman toistuvan nyt työelämässä. Tietotekniikan aikaansaama tuottavuuden nousu menetetään samasta syystä.

USA:n taannoinen presidentti Nixon totesi aikoinaan, että kansalaisten pitää tottua ajatukseen tuottavuuden nousun huomattavasti lyhentäneestä työpäivästä. No, kuten voimme todeta, hän oli väärässä.


Kiva, että liityitte leppoistamisporukkaan Katja ja Maalainen. Lämpimästi tervetuloa!

Kaksi näkymää Sompasaaresta.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Onnellisuuden jäljillä 2

Jatkan vielä dokumentin "Onnellisuuden jäljillä" ajatusten käsittelyä.

Toimittaja päätti kokeilla kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä ja kutsua väkeä onnellisuusistuntoihin. Pieleen meni. Tekstistä tuli latteaa. Kukaan ei tullut.

Tuli mieleeni tapaus 90-luvulta. Olin saanut jostakin ajatuksen pitää miesten kutsut ja pyysin kavereita meille. Järjestimme tarjoilua ja vieraitakin tuli. Juteltiin niitä näitä. Tunnelma oli kuitenkin väkinäisen teennäinen. Seuraavaa kutsua ei koskaan tullut. Luin jostakin elämäntaitokirjasta, että joku oli kokeillut samaa ja tuloskin oli ollut samanlainen.

Toimittaja jatkoi kierrosta.

Seuraava tutkija nosti esiin myötätunnon kokemisen. Ihmiset, jotka pyrkivät lievittämään muiden kärsimystä, ovat muita onnellisempia. Hän jopa suositteli tunteiden käsittelyn opettamista koulussa myötätunnin ja ystävällisyyden edistämiseksi. Ovatkohan lääkärit ja sairaanhoitajat vahvoilla?

Toimittaja keskusteli seuraavaksi erään neuropsykiatrin kanssa. Tämä kertoi, että osalla ihmisistä on luontaisesti korkeampi serotoniinitaso kuin muilla. Tästä ei kuitenkaan seuraa automaattisesti suurempi onnellisuus, koska he ovat sietävät muita enemmän riskejä ja voivat ajautua näiden toteutuessa onnettomaan asemaan. Toiset taas tuntevat rajoituksensa ja tavoittelevat vakaita olosuhteita elämäänsä. Näin he välttävät masennuksen, vaikka heillä on matala serotoniinitaso. Tämän asiantuntijan mukaan Pohjoismaissa kasvaa muita onnellisempia nuoria.

Kaksi otosta Sompasaaren graffiteista.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Onnellisuuden jäljillä 1


Dokumentissa Onnellisuuden jäljillä toimittaja tapaa useita onnellisuustutkijoita saadakseen ohjeita elämäänsä.

Ihmissuhteita korostettiin, sekä kotona että työssä. Kyynisyydestä varoitettiin. Jonkin tutkimuksen mukaan onnellisimpia ovat palomiehet, psykologit ja opettajat heidän työnsä ihmisläheisyyden vuoksi. He saavat myöskin olla avuksi muille. Olen itse opettaja ja minulle onkin hyvin merkityksellistä, että voin työssäni kokea auttavani omalta pieneltä osaltani ihmisiä eteenpäin elämässä.

Kyynisyys on varmasti myrkkyä ihmissuhteille ja sen myötä omalle onnellisuudelle, koska siitä puuttuu toivo. Mielestäni elämää kannattaa suunnitella, mutta ei pidä kutistaa ajatuksiaan vain järkeen ja mekaaniseen todennäköisyysarvioitiin perustuviksi. Olen kokenut omassa elämässäni, että synkältäkin näyttävä tulevaisuus voi olla väärä illuusio. Nöyryys ei kilpailua korostavassa yhteiskunnassa ole muodikas termi. Ihminen voi luottaa liikaa järkeensä ja vaipua murheeseen, koska "kaikki nyt vain selvästi menevät pieleen". Kannattaisi mieluummin olla nöyrä ja antaa tulevaisuudelle mahdollisuus. Olenkin omaksunut motokseni lauseen "Hyvinkin voi käydä".



Puolen tunnin liikunta kolme kertaa viikossa kuuluu vaikuttavan yhtä hyvin kuin parhaat psyykelääkkeet. Olisikohan niin, että silloin tulee varanneeksi aikaa itselleen? Voihan se tuottaa tyydytystäkin, kun tulee tehneeksi jotakin yleisesti hyödyllisenä pidettyä.

Kiitollisuuden merkitys nousi myös esiin. Pidämme monia asioita helposti itsestäänselvyyksinä. Huomaamme niiden arvon vasta, jos menetämme jotakin niistä. Yksi haastatelluista kehottaakin kirjaamaan tai jakamaan joka ilta läheisten kanssa asioita, joista on kiitollinen.



Hyvä neuvo. Muistan kun kerran sairastuin ja pelkäsin menettäväni työkykyni pitkäksi aikaa. Jouduin toteamaan, että palkanmaksu päättyisi kahden kuukauden kuluttua, jonka jälkeen emme selviäisi nykyisistä menoistamme. Vuoden kuluttua työsuhdekin katkeaisi. Näytti siltä, että koko elämämme sortuu. Joutuisin sairaana hoitamaan hankalia paperiasioita saadaksemme apua, laittamaan asuntomme myyntiin ja meidän olisi kestettävä muuton vaivat. Muistan hyvin kuinka tärkeältä oma koti silloin tuntui. Onneksi voinnissani tapahtui nopea käänne ja pystyin palaamaan töihin. Se tuntuu ihmeeltä vieläkin.

Emme joutuneet kokemaan sitä, mikä näytti olevan edessä. Olisihan siinäkin lopulta voinut hyvin käydä.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Alfean, Riitta, Karita ja BalticFinns. Kiva kun hyppäsitte kyytiin.

Tässä linkki taidehistoriablogini viimeisimpään artikkeliin "Delacroix oli suuri koloristi".



Kävimme vaimon kanssa kävelyllä Sompasaaressa, josta tulee Kalasataman asuntoalue. Projekti on vielä aivan alkutekijöissään. Alueella on pitkiä seinämiä, jotka on tarkoitettu graffiteille. Sivulla on otoksia kävelyltä.