Menneet sotakokemukset tässä päivässä

Olen hautajaismatkalla Vaasassa. Tilaisuus oli lyhyempi kuin luulin ja minulle jäi runsaasti aikaa käytettäväksi ennen koneen lähtöä Vaasan lentokentältä. Ajattelin ajan kuluvan lentokenttää mukavammin Vaasan keskustassa ja sinne jäin.

Kävin syömässä ja sitten yritin kirjastoon, mutta se menikin juuri kiinni. Lienee haettua kutsua tapahtunutta kohtalon ironiaksi, mutta olin ollut juuri Vaasan entisen kirjastotoimenjohtajan siunaustilaisuudessa. Symbolista kuitenkin. Edesmenneen sukulaiseni mukana katosi yksi linkki menneeseen.

Tätini oli sota-ajan lapsi, jonka kokemusten on täytynyt tuntua maailman hajoamiselta. Kotikaupunkia pommitettiin. Talvisota vei isän. Sotalapsuus Gotlannissa perheessä, jossa sotalapsi joutui jostakin syystä syntipukin asemaan.

Aika oli kauhistuttava ja lapset joutuivat venymään aikuisten mukana. Mitä kaikkea noista kokemuksista heijastuu suomalaiseen työn eetokseen? Voiko alitajuinen epävarmuus johtaa ylisuorittamiseen?

Luulen että voi.

Tunnistan itsestäni tarpeen puhua jatkuvasti äitini sotaorpoudesta ja isäni evakkoudesta. Mennyt vaatii käsittelyä myös sukupolvessa, joka ei itse ole sotaa nähnyt.

Kuinka moneen polveen ulottuvat esimerkiksi Irakin tapahtumien vaikutukset?

Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista

Resepti sopivan tahdin elämään on oikeastaan hyvin yksinkertainen: Mitoita tekemisesi voimavarojesi mukaan.

Jos päätät toteuttaa yllämainitun imperatiivin - hyvä - mutta nyt alkavat vaikeudet. Aiemmissa postauksissa puheena olleet sotien vaikutukset tai muut psyykkiset jutut saattavat johtaa siihen, että et uskalla tyytyä kohtuuteen. Sinua pelottaa. Jos et varmista asioita monikertaisesti, tunnet, että voi käydä huonosti. Kun sitten varmistelet ja samalla yrität saada velvoitteesi tehtyä, väsähdät ja etkä kuitenkaan ehdi kunnolla levätä. Alamäkikierre alkaa.

Tämä on tietenkin vain yksi versio monista mahdollisista jaksamisongelmavyyhdeistä.

Ongelma tai nykykielellä haaste on siinä, että tuollaista taipumusta on vaikea oikaista.

Päivän pieni ilo: Juttelin yhden naapurin kanssa hetken porraskäytävässä. Mukava pikku rupatteluhetki. Aiheena oli syy siihen, että nousen jalan kotiin seitsemänteen asumuskerrokseen.

Sotako meitä panee yhä kiiruhtamaan?

Eilisen keskusteluohjelman "Me ollaan kaikki sotilaiden lapsia ..." osallistujista Sari Näre on kirjoittanut teoksen "Ruma sota", jossa sodan ilmiöitä tarkastellaan etäältä - ilman sodan läheisyyden tuomaa glorifiointitarvetta. Näin oletan, sillä en ole vielä lukenut teosta. Näre on ollut viime helmikuussa haastateltavana Espoossa Sellon kirjastossa. Löysin tapahtumasta koosteen netistä.

Irja Wendisch oli tänään jo uudestaan mediassa, kun häntä haastateltiin Aamu-TV:ssä. Hän on kirjoittanut mm. saksalaisten sotilaiden lapsista Suomessa ja sotilaiden lapsista.

Tarja Langin evakkokokemuksista näyttää olevan kertomus kirjassa Evakkolapset. Harriet Fagerholm edustaa minun laillani sodan jälkeen syntyneitä, sodan traumoista välillisesti vaikuttuneita sukupolvia.

Sota on nyt varmaan niin kaukana, että sen vaikutuksia voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Luonnollisesti aiemmin ovat paljon esillä olleet sotaveteraanit. Sotaorvot ja -lapset sekä evakot ovat saaneet jonkin verran huomiota, mutta varmaan aihetta olisi enempään puhumattakaan kotirintaman äideistä, vanhuksista ja pommituksia pelänneistä lapsista.

Tässä olemme varmaan yhden merkittävän stressin, kiireen ja masennuksen aiheuttajan parissa. Tulee mieleen, voiko elämää leppoistaa vain älyllisesti pohdiskelemalla ja elämää järjestämällä vai onko ainoa pysyvää tulosta tuottava keino porautua asioiden syviin juuriin.

Päivän pieni ilo: Kun palasin töistä, oli kaunis syyspäivä ja aurinko paistoi. Oli mieltä ruokkiva syyssää.

Sodan varjosta valoon - suoritustaudista leppoisuuteen

Tästä tulikin hurjan tärkeä päivä. Radio Suomen Naisten illassa oli otsikkona "Me ollaan kaikki sotilaiden lapsia ...". Ohjelma on 60 päivän ajan kuunneltavissa netissä. Keskustelun aiheena oli viime sodissa traumatisoituneiden miesten lapset ja muidenkin sodan kokeneiden jälkeläiset.

Tuo aihe koskettaa minua kovasti. Olen sotaorvon äidin ja evakkoisän lapsi. Lapsuuteni on ollut materiaalisesti hyvää aikaa, mutta jossakin taustalla on leijunut epävarmuuden kummitus. Tässä on varmasti yksi hyvin voimakas syy siihen, että minun pitää opettelemalla opetella vähentämään suorittamista elämässäni eli tavallaan leppoistumista. Olen vasta viime aikoina tiedostanut kunnolla olevani sodan varjon lapsi.

Ohjelmassa oli Päivi Istalan vieraina kirjailija, toimittaja Irja Wendisch, dosentti Sari Näre, isänsä sotatrauman kanssa kasvanut Tarja Lang sekä kolmannen polven sotataakan kantaja Harriet Fagerholm. Pääsin läpi ja sain jakaa puhelimessa kokemaani keskustelijoiden kanssa. Huomasin kesken keskustelumme itse asiassa tuntevani Harrietin.

Keskustelussa jopa tuli esiin ajatus siitä, että koko Suomen voimakas suoritusilmapiiri (Pisa-tulokset jne.) juontuu sodasta.

Päivän pieni ilo: Saaravaimon tekemä lihakastike maistui oikein hyvältä.