Harmoninen musiikki voitelee sielua

Utelias luontoni on addiktoinut minut kuuntelemaan asiapitoisia radio-ohjelmia Ylen Areenasta työmatkoillani. Seurauksena on se, että aivoni saavat pureskeltavaa silloin kun ne voisivat elpyä rauhassa uusiin koitoksiin.  

Olen löytänyt oivan ratkaisun asiaan. Se on Riston valinta. Juontaja on Risto Nordell, joka kokoaa harmonisen kaunista klassista musiikkia ohjelmaansa ja jutustelee mukavasti kappaleiden välissä.

Hyvä vaihtoehto on Näistä levyistä en luovu. Kuunnellessa voi saada musiikin valitsijalta mukavia kappaleisiin liittyviä oivalluksia.

Näitä on mukava kuunnella, kun kävelen liikuntaa saadakseni Itä-Pasilasta Sörkkaan palatessani töistä kotiin. Lepuuttava vaihe työn ja kodin välillä.

Harmonisen musiikin tuottajia Valamon luostarissa kesällä 2012.   

Leppoistamisen ajatus ei ehkä olekaan kuolemassa

Radion Kultakuumeessa oli eilen (10.1.2013) otsikkona Hitauden kulttuuri tähtää oleellisen löytämiseen. Vieraana olivat valokuvaaja Mikko Rikala ja tutkija Kati Lintonen. Nauhoitusten kautta oli mukana myös Timo Kopomaa, joka on slow lifen suomenkielisen vastineen - leppoistamisen - isä. Rikalalla on äskettäin ollut Korjaamolla näyttely Towards nothing. Lintonen on väitöstutkimuksessaan tutkinut yli sata vuotta vanhojen valokuvien avulla luonnon merkityksiä sen ajan ihmisille.

Olen ajatellut, että leppoistaminen ja slow -liike on ehkä ohimenevä ilmiö, joka alkaa jo taantua varsinkin, kun eräät talouselämän edustajat ovat sitä kritisoineet. Ohjelma sai minut uusiin ajatuksiin. Ehkäpä ei sittenkään. Asialla on vankempaakin vankempi peruste, joka on ympäristön elinkelpoisuuden turvaaminen.

Ohjelma sai ajatukseni rullaamaan, mutta palaan sen hedelmiin tuonnempana. 

Kannattaa kuunnella!

Kuvat Hesperianpuistosta Lux Helsinki 2013 -tapahtumasta 

Kuvakertomus Lux Helsingistä

Kuvia Lux Helsingistä - valoa rujoa

Tämä teos on tehdy Turuntien vanhoista valaisimista.

Sininen tuubi vie Baanalle.

Stadionin tornin iltapuku.

Anna valon lohduttaa mieltäsi - Lux Helsinki 2013

Olen kiitollinen Helsingin  kaupunginisille ja -äideille, kun järjestävät meille valoa keskelle pitkää pimeyttä.

 

Jos asut Hesassa tai olet muutoin täällä juuri nyt, suosittelen leppoistavaa iltakävelyä keskustassa ilman aikataulua.

Kun voi katsella kaunista ja vaikuttavaa ilman, että sitä tarvitsee tulkita mitenkään, voi antaa mielen ajelehtia ja rauhoittua.

Lux Helsinki 2013 päättyy jo huomenna, 8.1.2013, joten pidä kiiretta.

Tulileikkiä näet Kiasman luona.

Palloteos on Oopperan Amfilla.

Tässä ei vielä ollut kaikki. Stadionin tornilla on uusi iltavaatetus. Hesperianpuistossa on erilaisia lyhtyjä. Baanallakin tapahtuu.

Eläköön äänikirja!

Yksi ikuisista henkilökohtaisista haasteistani on se, että minulla on taipumus rentoutua liian intensiivisten askareiden parissa. Tällaisia ovat videoiden editointi, valokuvien mulkkaus, bloggaus ja kai maalaaminenkin on mukaan luettava.

On mukava tehdä sellaista, mikä houkuttaa ja koukuttaa. Toisinaan käy niin, että kun olen illan hommaillut, en tahdo saada unta, kun vireys on jäänyt päälle. En ole osannut lopettaa ajoissa. "Vielä tämä ja vielä tämä ..." - tiedättehän.

Huomaan tarvitsevani myös vielä rauhallisempaa olemista. En kuitenkaan pysty loikoilemaan muutamaa minuuttia kauempaa.  Jos istun rantaan katsomaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta, hetken päästä pitkästyn.

Kuuntelin äskettäin äänikirjana teoksen "Ihmisiä telineillä", joka on Kalle Päätalon esikoinen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1958 ja kuvaa sodan jälkeisen ajan työtä rakennustyömaalla. Karskia menoa. Pystyn mielestäni tavoittamaan kuvatun tunnelman, koska jotakin muistan 50-luvultakin.

Olen aikaisemmin lukenut vain yhden päätalon, jonka muistan olleen pitkästyttävä kokemus. Nyt tämä mainittu teos vei mukanaan. Eläytyvällä lukijalla on varmaan osuutensa tässä. Oli rentouttavaa vain olla rauhassa ja kuunnella. Pari kertaa taisin illalla nukahtaakin kuunnellessani teosta sängyssä.

Olemme saaneet lisää porukkaa mukaan leppoistamispohdiskeluun. Lämpimästi tervetuloa mukaan Anni, Iina, Maarit, Merja, Riti, Saara, Sirpa ja Tanja.

Kuvat ovat Berliinistä Potsdamer Platzilta.

Kaikki aika hyötykäyttöön?

Pariisi 2010

Aikaan voi suhtautua kuten rahaan ja ajatella sitä investointina, jolle pitää saada mahdollisimman hyvä tuotto. Jos huomaa kalenterissaan kahden tunnin aukon, sille on löydyttävä hyödyllistä käyttöä.

Jos arvioi pääsevänstä töistä klo 18.00 ja seuraava meno on klo 20.00, syntyneen aikaikkunan (tökkii tämä uudissana, mutta käytänpä kuitenkin) voi käyttää kieliharjoitteluun, ammatilliseen kehittymiseen, itsensä sivistämiseen tai muuhun sellaiseen tai muuhun vastaavaan kylvötyöhön.

Toki noin voi tehdä ja onhan se fiksuakin. Jos tuollainen on pysyvä elämanasenne, voi kuitenkin kysyä, onko se viisasta.    

Ylen Elävässä arkistossa on dokumentti "Dahlströmin lähikauppa" vuodelta 1988. Se kertoo nuorehkosta miehestä, joka pitää lähikauppaa ja opiskelee samalla. Hän pitää putiikkiaan auki niin pitkään kuin se on mahdollista. Muita työntekijöitä ei ole, joten hänelle riittää kodiksi asuntovaunu, koska hän käy siellä vain nukkumassa. Siivoaminenkin kestää vain kymmenen minuuttia. Vähäiset menot pienentävät yrittäjäriskiä.

Hän on jo ekonomi, mutta jatkaa opintojaan. Hän on järjestänyt liiketilaansa nurkkauksen, jossa hän voi opiskella aina, kun hänellä ei ole asiakasta. Aikaa säästääkseen hän "lukee" sanomalehden kuuntelemalla sen töiden ohessa kasetilta ja ruotsin kielellä, koska se on hyödyllistä.

Kunnioitettavaa. Ei voi kuin hattua nostaa.

Tavoitan hyvin Dahlströmin ajattelutavan ja luulen sen ainakin osittain johtuvan kauppakorkeaopinnoista.

Toivon kuitenkin, että hän on tehnyt tuota vain rajallisen ajan. Minua huolettaa, mitä hänelle kuuluu nyt. Onko hän säilyttänyt terveytensä?

Uskon, että aikaan on syytä investoida myös rentoutumalla. Useissa tapauksissa se voi tuoda jopa paremman tuoton, jos sitä ajattelee. Ainakin elämä on rikkaampaa, jos siihen mahtuu muutakin kuin työtä ja unta.

Arvostan kovasti Dahlströmin yrittäjähenkeä. Joudumme joissakin elämänvaiheissa venymään, jotta selviämme hankalista tilanteista, mutta kannattaa pyrkiä aikaa myöten saamaan elämänsä tukevammalle pohjalle.  





 

Hesari vie paljon, entä muut lehdet?

Ja sitten aikakauslehdet syyniin. Ajankäytön kannalta on hyvä, että ei tule yhtään läpeensä koukuttavaa.

Ammattijärjestöihin kytkeytyen losahtaa luukusta kerran viikossa Talouselämä ja Opettaja-lehti. Talouselämässä on kiinnostavia juttuja, ammatillisesti ja muutoinkin, mutta median moninaisuus näyttää syöneen siltä peliaikaa niin, että perehtyminen tuppaa jäämään köykäiseksi. Opettaja-lehti hoituu nopeasti. Siinä korostuu ammattiyhdistys näkökulma. Jos sisältäisi enemmän didaktiikkaa ja pedagogiikkaa, olisi kiinnostavampi. Kauppa- ja kulttuuriopettajayhdistyksellä on myös oma lehtensä, mutta se ilmestyy aika harvoin.

Mitäpä vielä? Kauppaketjujen asiakaslehdet Pirkka ja Yhteishyvä tulevat, mutta eivät kiinnosta. Toisin oli silloin, kun niissä oli enemmän yleisaikakauslehtiluonnetta. Nykyään niissä kuvastomaisuus korostuu. Mainoksia kyllä näkee, jos haluaa. Vaimo tilaa Avotakkaa ja Hyvä terveys-lehteä, mutta niitä en lue.

Haksahdin varmaankin alkuvuodesta tilaamaan Geo-lehteä, kun puhelinmyyjä oli niin rauhallisen asiallinen ja tietävä. Lehti on hyvin laadukas monessa suhteessa, mutta sen aihepiiri menee kuitenkin ohi mielenkiintoni ydinalueesta.

Olen tilannut jonkin aikaa myös Tiede-lehteä. Sitä varmaankin jatkan. Lehti on hauska kooste kaikenlaista yleistiedettä maan ja taivaan väliltä populaarissa muodossa ja mausteena kivasti knoppologiaa. Sopivaa iltalukemista. Voi lopettaa minkä tahansa artikkelin jälkeen. Romaaneissa on kiusauksena lukea vielä se yksi luku ja sitten vielä yksi.

Hesarin kuukausiliite tulee nimensä mukaisesti harvakseen, joten sillä ei ole suurta merkitystä. Yleensä jotakin siitäkin luen.

Ostan silloin tällöin irtonumerona Historia-lehden, joka on mukava sekatavarakauppa kaikenlaista historiaan liittyvää, jota voi shoppailla aikansa kuluksi. Harkitsen tilaamista.

Somistekuvat on otettu lauantailtana 2.10.2010.

Onko rentoutumisella ja harrastamisella eroa?

Arkipuheissa todetaan joskus, että ihminen tarvitsee vastapainoa työlle. Varmaankin tarkoitetaan, että pitää olla jotakin "muutakin elämää" kuin työ ja välttämättömät arkiaskareet. Ajanvietto läheisten ja ystävien kanssa vapauttaa ajatuksia työmurheista. Oikein sosiaalisilla ihmisillä vapaa-aika saattanee tulla näin käytetyksi miltei kokonaan ja hyvä niin.

Jokin rakas harrastus auttaa monia irrottautumaan työstä. On mukava keskittyä johonkin, joka vie huomion ja on mukavaa. Jos aikaa on runsaasti, flow löytyy helposti. Onko tämä rentoutumista?

Jos aika jakautuu tarkkaan työn, unen, arkiaskareiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja harrastusten kesken, onko kaikki hyvin? Eikö kuulosta hyvältä elämältä?

Saattaa tuo jollekin sopia, mutta ei oikein minulle. Olen tosin runsaasti harrastunut elämäni sullomista täyteen välttämättömiä ja kiinnostavia aktiviteeteetteja. Elämä opettaa. Tarvitsen tilaa olemiselle. Täyteenbuukattuna eläminen on ruhjovaa. Ei makeaa mahan täydeltä.

Harrastukset, kyläilyt ja muu mukava virkistävät mieltä. Tällaisen puuharentoutumisen lisäksi tarvitaan olorentoutumista.

Lainaan Satu Pusaa:

Rentoutuminen on mukavaa OLEMISTA, ei tekemistä, ei sen suunnittelua mitä teen kun saan oltua tämän rentoutumisen “pois alta” ... vaan ihanaa antautumista oman itsensä OLEMISEEN, painolastin purkua, akun täydentämistä, itsensä kuuntelua, aikaa itselle, tasapainottumista, lepoa, hyvää oloa. (Lue lisää täältä.)


Hei, tarvitsemme luppoaikaa. Vanha Nykysuomen sanakirja (1967) määrittelee sana näin: " s. murt. jouto-, työtön aika, joutilaisuus.". Verbi luppoilla taas määrittyy näin: "s. murt. kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien tai odotellen." Luppo tarkoittaa myös naavaa.

Kuulostaa arkaaiselta. Sävy on negatiivinen. On menetys, kun joutuu viettämään luppoaikaa. Minusta sävy ei ole nykyään tuollainen vaan neutraali, jopa myönteinen. Nykykäytössä se mielestäni tarkoittaa lyhyitä aikoja kuten vaikkapa puolta tuntia.

Voisikohan sanan etymologia kulkeutua naavan pehmeyteen? Tarvitsemme pehmustavia lukkoaikoja puuhiemme väleihin, aikoja ilman aikataulua. Voi vain oleskella ja nysväillä mitä mieleen juolahtaa ilman tavoitteita.


PS: Minun on lisättävä siviilipuolen aktiviteeteihini raha-asioiden hoito ja taidekurssit.

Sivun kuvat ovat Etretatista Ranskasta. Se sijaitsee Normandiassa Kanaalin rannalla. Asukkaita on vain parisen tuhatta, mutta kylä tuntuu olevan jonkinlainen kulttipaikka Ranskassa. Courbert ja Monet ovat maalanneet Etretatissa. Monet'n maalauksissa voi nähdä kuvieni näkymiä, mm. kalkkikivijyrkänteistä. Kallion päällä oleva merimieskappelikin näkyy maalauksissa.

Yllä näkyvä ateljee on erään gallerian yläkerrassa. Joku taiteilija tuottaa tästä Monet'n maisemaa uudestaan ja uudestaan. Hm.

Kirjailijat Guy de Maupassant ja Maurice Leblanc sekä säveltäjä Jacques Offenbach kuten eräät muutkin kuuluisuudet liittyvät Etretatin menneisyyteen.  Leblanc halusi olla syvällinen kirjailija, mutta alkoi kirjoittaa Sherlock Holmes -dekkareiden vastineeksi  -kirjoja ja jäi sille tielleen. No, Etretatissa on nyt Arsène Lupin -talo.