Leppoisuuden sydämessä

Hei taas! Taidan olla nyt leppoisuuden sydämessä. Olen 5000-6000 asukkaan Conches-En-Ouchessa Normandiassa. Sää on ollut helteinen kuten Suomessakin.

Asumme valtavan kartanon alimassa kerroksessa, jota vuokrataan Gites de Francen kautta halukkaille. Tällä hetkellä meitä on täällä viisi henkeä.

Kevät ja alkukesä on ollut vauhdikasta aikaa. Onnellista kiirettä kuitenkin, sillä valmistuin toukokuussa kuvataiteilijaksi ja lopputyönäyttelyssä oli kovasti puuhaa. Kiire jatkui, kun uusi näyttely oli vireillä tänne Ranskaan. Näyttely on parhaillaan Strasbourgissa.Olimme ensin Étretatissa täällä Normandiassa ja siellä oli liian kiire, sillä tein siellä suurimman osan näyttelytöistä. Paikka on aivan ihastuttava. Sinne tekee mieli mennä uudestaan. Siellä Monet aikoinaan maalasi rantakallioita.

Nyt on onneksi rauha maassa. Ison pihan valtavien tammien varjossa on mukava oleilla suojassa auringolta. Olemme tassä kunnassa kaikkiaan kaksi viikkoa.    

Tuntuu siltä, että kuvataiteen tekeminen ja leppoistaminen on vaikea yhdistelmä, koska maalaamisessa on niin hankala etukäteen arvioida tarvittavaa aikaa. Vaihtelu on kovin suurta. Oikeastaan jokainen työ tarvitsee oman aikansa, olkoon se sitten paljon tai vähän.

Fading out ja Kaarnikka, mukavaa kun tulitte mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Mikä saa jäämään iltalampun ääreen?

Pohdiskelin edellisessä jutussani sisun olemusta slow lifen näkökulmasta. Jatketaan samasta aiheesta.

Ilmeisesti tuollaisessa tilanteessa, jossa olisi jo aika lopettaa kyseiseltä päivältä, voi olla useita vaikuttimia, jotka saavat meidät punnertamaan eteenpäin. Joissakin tapauksissa asian jättäminen kyseiseltä päivältä voi tuottaa huomattavasti enemmän setvimistä myöhemmin kuin homman hoitaminen tässä ja nyt edellyttäisi. Esimerkiksi voi olla koolla useita henkilöitä, joille on asiaa. Kannattaa hoitaa homma nyt, eikä tavoitella myöhemmin kaikkia erikseen. 

Tulevat työpäivät voivat myös olla niin umpeen buukattuja, että asian jättäminen hoidettavaksi muiden kiireiden lomassa aiheuttaa hoppua ja stressin tunnetta.

Työpaikkani TYHY-päivänä meillä oli työterveyspsykologi Simo Levanto luennoimassa työssä jaksamisesta. Kiinnitin huomiota, kun hän mainitsi, että ihminen ei tunnista väsymyksen syvyyttä. Voi tuntea itsensä väsyneeksi työssä ja olisi jo syytä lähteä kotiin, kun ajattelee, että kyllä minä pystyn tämän vielä tekemään.
Sisukkuus, asian loppuun saattamisen tarve ja väsymyksen tunnistamattomuus voivat yhdessä saada meidät jäämään iltapuhteelle. Tätä voi vahvistaa vielä voimakas kunnianhimo. Haluamme ehkä antaa itsestämme enemmän aikaansaavan kuvan kuin mihin luontaisesti kykenemme. Voi olla, että meitä vaivaa lisäksi turvattomuuden tunne. Jos työpaikan pysyminen vaikuttaa epävarmalta tai kyseessä on määräaikainen työ, voi tuntua, että pitää tehdä varmuuden vuoksi ylimääräistä.

Pelkän sisukkuuden sijaan meitä saattaakin pidättää iltalampun ääressä usean tarpeen ja motiivin yhtäaikainen vaikutus.

Päivän vinkki: Maalauksiani ja piirustuksiani on esillä Cafe Kahvikujassa Helsingin Vuosaaressa 12.4. - 3.5.2010.

Päivän kiitollisuuden aihe: Vaimoni toimii mielellään managerinani taidenäyttelyasioissa.

Näkymä Firenzessä. Sekatekniikka. Kuuluu lopputyönäyttelyvalikoimaan (Prässäämö, Kaapelitehdas, Helsinki 21-30.5.2010), joten ei ole esillä Cafe Kahvikujassa.