Ei missään eli Helsingin Kirjamessuilla

Siinä ne taas olivat ja menivät. Kahtena päivänä olin.

Kirjamessut ovat rentouttava tapahtuma, koska messuilla ollessaan ollaan tavallaan ei missään. On mukava nuohota lukuisia divareja ja etsiä sukuhistoriaan liittyvää kirjallisuutta. Välillä voi istahtaa kuuntelemaan jotakin mielenkiintoista haastattelua. Huoltopalvelutkin pelaavat.

Minusta on mukavampi olla noilla messuilla ilman tiukkaa haastattelujen kuuntelusuunnitelmaa. Jos jokin tuntuu erityisen kiinnostavalta, siihen osallistumisen voi yrittää varmistaa, mutta läkähdyttävä ryntäily paikasta toiseen aikataulun perässä huhkien ei oikein innosta.

Tulipa mieleen, että minunkin on hyvä vihdoin oppia sivuuttamaan tilaisuuksia. Hyvä niihin on tarttua, mutta voi kysyä itseltään, pitääkö kaikkiin.

Ostin nuo kuvissa näkyvät neljä kirjaa ja lisäksi muutamia vanhoja aikakauslehtiä.

Alemman kuvan alimmaisen olen ajatellut antaa lahjaksi. Sukututkimus on hyvä aapinen, kun joskus nuuskin netistä löytyviä rippikirjoja yms.

Sukunimikirja on hyvä lähdeteos. Mukava selailla ja tutkia mistä mikäkin nimi voisi olla peräisin. Selitys voi olla yllättävä. Esimerkiksi Koppinen ei ilmeisesti tule kopista vaan Jaakobista. Jota kuta lienee kutsuttu Jaakoppiseksi ja siitä sitten nimi on lyhentynyt.

Kuulin eräällä kurssilla Tahvanainen-nimiseltä henkilöltä mahdollisen selityksen hänen sukunimeensä. Nimi on kai muotoutunut kansan suussa Staffanssonista.

Patterinpäällikön kirjan ostin, koska siinä kerrotaan talvisodan lopun taisteluista Viipurinlahdella. Isoisäni oli siellä mukana, haavoittui ja kuoli sotasairaalassa.

Eläköön Kirjamessut!

Kirjamessujen täysosuma

Olin vaimon kanssa iltapäivällä Kirjamessuilla.

Olin tutkaillut ohjelmaa ja etsinyt kiinnostavia keskusteluja, haastatteluja ja sen sellaisia. Olin sellaisia löytänytkin, mutta otin tänään leppoisasti. Kirjamessut ovat mukava tapahtuma, mutta mukavuus katoaa, jos alkaa ryntäillä ja ahnehtia.

Satuin Ylen osastolle, kun Jukka Arvassalo haastatteli kulutustutkija Mika Pantzaria. Jäin kuuntelemaan. Radioäänen perusteella olin luonut aivan erilaisen kuvan Arvassalosta kuin hän on luonnossa. Olin kuvitellut pyknikkomaisempaa olemusta, mutta hän oli hyvin hoikka ja aika pitkä. Saapa nähdä kumpi mielikuva ehtii ensin, kun kuulen hänen äänensä seuraavan kerran radiosta.

Kävin kuuntelemassa Viron lähihistoriaa koskevan keskustelun, johon osallistuivat Iivi Anna Masso, Marju Lauristin, Sofi Oksanen ja Toomas Hiio. Oli kiinnostavaa kuulla sekä neuvostoajan että itsenäisyyden kokeneiden kertovan menneestä.

Pörräsin antikvariaattiosastolla etsimässä pitäjähistorioita, joiden avulla on mukava tutustua omien esi-isien ja -äitien kotikuntiin ja saattaa niistä löytyä mainintoja itse henkilöistäkin. Tuli yksi täysosuma. Se on "Laatokan lapset. Muistelmia Vuohensalosta", omakustanne, joka kertoo Käkisalmen maalaiskunnassa olleen kylän ihmisistä ja historiasta. Kirjan henkilöistä huomattavan monen sukunimi on Vuohelainen, joka oli isäni isoäidin nimi ja hän olikin kotoisin kyseisestä kylästä. Taidan löytää paljon sukulaisia.

Tiedän aika vähän Vuohelaisista ja Vuohensalosta. Joitakin tarinoita olen kuullut. Joku kyseisen suvun miehistä on ollut niin vahva, että pelasti merihädässä olevan venekunnan ihmisiä hakemalla heitä rannalle. Voimat ehtyivät niin, ettei hän jaksanut hakea viimeistä. Alkuvilkuilun perusteella tämä tarina saattaa löytyä kirjastakin.

Isäni isoisä Pekka Hanski tuli Vuohelaiselle kosiomatkalle. Mielessä oli vanhempi sisar, mutta huomio kääntyikin nuorempaan. Hanski oli ollut kesällä Laatokalla hommissa ja päivettynyt siellä. Anna oli uunin takaa sanonut, ettei lähde noin tummalle. Mieli oli kuitenkin muuttunut vielä samana päivänä. Onnekseni, sillä ilman tuotakin päätöstä en istuisi tässä bloggaamassa.

Kuuntelimme lopuksi ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin haastattelun.

Aleksis Kivi, Miika Nousiainen ja John Simon

Lisää eilisistä kirjahankinnoista. Joukossa olevia kahta romaania ja yhtä elämäkertaa suosittelen lämpimästi.

Seitsemän veljestä ei esittelyjä kaipaa. Kivi on sijoittanut kirjan tapahtumia kotikuntansa Nurmijärven maisemiin, mutta ei niin orjallisesti, että kirja täsmäisi pitäjän karttaan. Sattuneesta syystä kyseisen pitäjän maisemat ovat minulle tuttuja.

Aika paljon esikuvapaikkoja on kuitenkin löydettävissä. Täältä pääset sivuille, joilla kerrotaan näistä ja muutakin kansalliskirjailijastamme.

Jukolan talon esikuva Ojakkala on vanhan kolmostien tuntumassa Palojoen ja kirkonkylän välisen tien lähettyvillä. Jos olet menossa Helsingistä Hämeenlinnaan tai päinvastoin, kannattaa ajaa Palojoen korkeudella vanhaa tietä, niin näet pienellä pyörähdyksellä tämän hyvin vanhassa ilmiasussaan sailyneen tilan rakennuksineen.

Nousiaisen Hedelmävenepakolainen on hulvattoman hauska kertomus nuoresta suomalaismiehestä, jonka päähänpinttymänä on muuttua ruotsalaiseksi. Kirjailija ilottelee sekä ruotsalaisten että meidän suomalaisten kustannuksella. Olen lukenut myös saman tekijän Maaninkavaaran, joka kertoo ykstotisesta valmentajaisästä. Se ei yllä Hedelmävenepakolaisen tasolle.

Simonin Koneen ruhtinas on rohkean avoin kuvaus erikoislaatuisesta patruunasta ja onhan se Suomen teollisuushistoriaakin.

Löytöjä Helsingin Kirjamessuilta

Tämänvuotiset Helsingin Kirjamessut alkoivat tänään. Olen kuvannut viime- ja toissavuotisten kokemuksia ja ostoksia näissä postauksissani.

Kuvissa tämänpäiväinen saaliini (yksi puuttuu).
  
Kyseessä taitaa olla kiusaus, jonka vastataiset taistelut minulla on taipumus hävitä. Kirjat vievät tilaa ja osa jää lukematta. Järjettömältä tuntuu, mutta vetoan tunteisiini.

Ja nyt tämänkertaisiin selityksiin.

Nuorisososiologia kiinnostaa minua ammatillisesti ja muutoinkin minusta on mukava pohdiskella nuorisoilmiöiden vaikutuksia tulevaisuuteen ja kyllä muukin sosiologia sopii pirtaan. Marx ja Clausewitz lukeutuvat historian painavimpien teosten kirjoittajiin, joten on kiva lukea, mitä heidän teksteistään kirjoitetaan. Historia kuuluu harrastuksiini. Klassikoita, hyviä romaaneja ja kiinnostavia elämäkertoja sorrun ostamaan, kun ne ovat edullisia.

Näin alkoi kirjaripittäytymiseni tänä vuonna.

Suuri puhdistus

Opettajan kesälomasta on mennyt leijonanosa nurkkiin jumittuneiden tavaroiden lajittelussa jätettäviin ja hylättäviin. Äkkiseltään luulisi ettei moinen ole monen päivän homma, mutta projekti vain jatkuu ja jatkuu.

Paperien nyylääminen vasta hidasta onkin. En kykene ottamaan hommaa siten, että vain jysäyttäisin koko roskan jätesäkkeihin ja sitten roskiin. Se olisi kuin polttaisi menneisyytensä. Vanhoilla kuiteilla ei ole juuri virkaa, mutta on paljon sellaista aineistoa, joka kantaa muistoja menneestä. Minulla on runsaasti päiväkirjoja, mutta muu aineisto täydentää visuaalisesti muistiinpanotekstejä ja muillakin teksteillä on merkitystä. Paljon olemme kuitenkin saanet siivottua pois.

Piirustuksia ja maalauksia minulle on kertynyt vuosien saatossa niin paljon, että on vain kylmästi pantava niitä menemään. Näyttelyiden pitämisen kautta ne katoavat valitettavasti kovin hitaasti. Olemme valikoineet tilaa vievistä kiilakehyksellisistä jonkin verran säilytettäviä. Osa on kaatopaikkatavaraa, joka tosin käy pohjiksi öljyväreillä maalaaville. Tauluissa on myös monia sellaisia, jotka säilyttäisin mielelläni, mutta mutta ... Jälkipolvemme on jo valikoinut töitä ja valikoinee vieläkin itselleen. Osa ystävistämme ja tuttavistamme on myös hakenut töitä turvaan. On mieluisaa ajatella, että ne saavat kodin, joissa niitä arvostetaan. On parempi, että ne ovat jossakin seinällä kuin, että makaavat maalaushuoneen nurkassa tai kaatopaikalla.

Vintillä oleva kanakoppimme on päässyt eroon osasta siellä ollutta roinaa, mutta kenelle kelpaisi Ikean kerrosänky? Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteys

Olemme saaneet myös kirjoja menemään jonkin verran, mutta paljon niitä on jäljellä. Pienehkö määrä odottaa vielä ottajaansa. Loput varmaankin jäävät. On oikeastaan mukava todeta, että suurin osa hankkimistamme kirjoista on säilyttämisen arvoisia. Vanhemman tyttäremme porukka suostui ottamaan Spectrum -sarjan, mikä vapautti hyvän siivun hyllytilaa.

Homma jatkuu ...

Mukava kun tulit mukaan Pekka. Oletkin oikea ekspertti näissä asioissa.

    

Kuva- ja kirjasatoa kirjamessuilta

Kävin kirjamessuilla. Tässä kuvasatoa:

Kirjamessujen kantapaikakseni näyttää olevan vakiintumassa Gavrieles Foodsin taverna, jossa tänäänkin söin maittavan kreikkalaispäivällisen kuten aikaisemminkin.

Huomasin, että messujen antikvariaateissa on hyvin saatavilla pitäjähistorioita. On kiva tutkailla sellaisia, jotka kertovat vanhempieni ja esivanhenpieni kotiseuduista ja elämästä historian pyörteistä. Saattaapa löytyä mainintojakin menneistä esipolvista.

Tämänpäiväinen kirjasaldo:

• Björneborgs stads historia; J.W. Ruuth, 1897
• Käkisalmen historia; Erkki Kuujo, Eino Puramo ja J. Sarkanen, 1958
• Muistojemme Kurkijoki;  toim. Aarno Karimo ja V. Lähdeoja, 1952 
• Sakkolan historiaa; toim. Väinö Kaasalainen, 1951
• Vpl. Pyhäjärvi. Tarinakivillä; Heimo Pohjolainen, 1997

Miksi nuo kirjat?

Äitini on porilainen. Olisi mukava löytää myös Ahlaisten historia, koska hänen isänsä oli kotoisin kyseisestä kunnasta, joka kuuluu nykyään Porin kaupunkiin.

Osa isäni puolen sukujuurista juontuu Käkisalmen maalaiskuntaan ja isäni itse on kotoisin viimeksi mainitun naapuripitäjästä Vpl. Pyhäjärveltä. 

Isäni äiti oli omaa sukua Hanski sukujuonne hänen kauttaan kulkeutuu Vpl. Pyhäjärven kautta Lahdenpohjaan, joka kuului aikaisemmin Jaakkimaan, ja sieltä Kurkijoelle. Sukutarina kertoo, että sukunimi Hanski olisi lähtöisin Viipurin linnassa toimineesta saksalaissotilaasta, joka oli sukunimeltään Handsche.

Isäni isän äiti Katri Kaasalainen oli Sakkolasta. Kijan onkin toimittanut lupaavasti Väinö Kaasalainen.

Sähkökirjojen lukulaitteiden tutkailua

Hesari kirjoitti tänään lukulaitteista artikkelissa "Suomessa sähkökirja ei ole paperikirjaa halvempi" ja suosittelee samalla sivulla (paperiversiossa) toisessa jutussa olla ostamatta vielä sellaista, koska formaattikisa on kesken. Jos siis ostan tietyn laitteen, en pysty lukemaan sillä kaikkia sähkökirjoja. Toivottavasti yhteinen standardi löytyy.

Lehti moittii laitteita hitaiksi ja hankaliksi käyttää. Minusta jutussa annetaan liian huono kuva asiasta. Sain jokin aika Sonyn laitteen kirjastosta lainaksi ja kirjoitin kokemuksestani jutun tähän blogiin. Oli se pikkuisen hidas, mutta lukutilanteessa se toimi ihan kelvollisesti. Käyttöliittymänkin kanssa uskoisin tulevani toimeen, jos jonkin aikaa rutinoituisin.

Käväisin Tapiolan Akateemisessa tutkailemassa heidän myymiään laitteita, Cybook Opusta (Bookeen) ja Iriver Storya. Booken näyttää kuvissa minusta tyylittömältä, mutta luonnossa se oli kiva ja kätevän oloinen, pieni ja kevyt. Muistutti Sonya. Olisi näppärä lukea illalla sängyssä. Iriver oli isompi ja painavampi. Näyttää Amazonin Kindleltä. Kyseisestä yksilöstä oli virta loppunut, joten en voi sanoa juuri muuta kuin, että saattaa olla pikkuisen painava sängyssä luettavaksi.

Pyörähdin myös Kampin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Heillä ei vielä ollut lukulaitteita, mutta tulossa on.

Elämänraivauksen pienrypäsvaihe

Suuntana slow life

Le Havren kirkko

Puuharyhmittelyssäni toissapäivänä listasin pikkuryppäiksi videoinnin, bloggauksen ja lukemisen. Videointi itsessään ei vie erityisesti aikaa, koska se tapahtuu yleensä muun puuhan ohessa, mutta editointi, niin haastavaa ja mielenkiintoista kuin se onkin, on varsinainen aikavaras. Siispä kuvaus jatkukoon, mutta editointi jää eläkevuosiin (jos niitä tulee).

Nyt on nostettava kissa pöydälle! Tämä leppoistelubloggaus syö aikaa. Se myös tuo aikaa, koska tässä vuorovaikutteisessa kirjoituspuuhassa oppii hyviä juttuja. Matemaattisesti ottaen olen todennäköisesti häviöllä, mutta ei tämä pelkkää laskelmointia ole. Ratkaisu: Homma jatkuu, mutta postaustiheys laskee.

Taidehistoriabloggaus jatkuu, koska liittyy läheisesti tärkeään maalausryppääseen. Honkalat-blogia voin täydennellä silloin tällöin.

Mieleeni on tullut, että jos raivaan jotakin nyt pois, se ei tarkoita sitä, että se jäisi iäksi pois puuhistani. Voin antaa ajankohtaisille jutuille isomman siivun nyt ja nostaa myöhemmin taas jotakin kuopattua esiin. Jonkinlaista aikataulutusta siis.

Voisin keskittää lukemisiani nyt taidehistoriaan ja muuhun historiaan. Kaunoa luen Kirjaviisaiden menun perusteella. Kaunoa voisin lukea ennen nukahtamista, kun taidehistoria on jo liian tanakkaa tavaraa. Tiedelehden tilaus peruutetaan. Hesaria opettelen lukemaan kevyemmin.

Maiju, kiva kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Minut tyypiteltiin keventäjäksi

Tänään oli pitkäaikaisen slow life -bloggaajan Serenitaan eli Ritva Rajander-Juustin kirjan Kohtuus kaikessa - Enemmän elämää vähemmällä-kirjan julkistuksen juhlistustilaisuudessa.

Kirjan rakenne on tällainen:

Miten minusta tuli kohtuullistaja?

1. Kohtuullistaminen - uusi, vanha vai uusvanha ilmiö? 
2. Yksilönä työelämässä
3. Aika virtaa
4. Kohtuullisuus kulutuksessa
5. Onnellisuutta etsimässä

Ritva haastatteli minuakin kirjaansa varten. Sen verran olen ehtinyt kirjaan tutustua, että tiedän hänen tyypitelleen   minut kohtuullistajana keventäjäksi. Muut tyypit ovat nuoret kohtuullistajat, perheen hvyinvoinnin etsijät, uranvaihtajat ja irtiottajat.

Oli mukava tavata tilaisuudessa ensimmäistä kertaa naamakkain bloggaajakaverini Mari Koistinen, joka kirjoittaa ansiokkaasti Mari Koo-blogia ja on yksi Kulutusjuhla-sivuston taustahahmoista. Taitaa hänellä olla muitakin.  

Hullu tarina mutta niin tosi

Firenze, sekatekniikka

Mariá de la Luz Cervantes (sic!) oli kakkosluokan näyttelijä ja hänen miehensä Saturno yhtä hyvä salonkitaikuri. Mariálla hajosi auto kesken matkan hänen ollessaan paluumatkalla kotiin. Tämä nuori nainen rantasandaaleissaan poimittiin kaatosateesta tainnutettuja mielisairaita kuljettavaan bussiin ja kävi niin ikävästi, että hän joutuikin potilaaksi laitokseen, kun oli nukkunut matkalla ja perillä tultaessa kyseli puhelinta soittaakseen taikurilleen.

Hänet kuvattiin levottomaksi ja hänellä katsottiin olevan sellainen pakkomielle, että hän jatkuvasti pyysi päästä puhelimeen. Kun puolisolle vihdoin selvisi missä Mariá on, hän alkoi vierailla laitoksessa ja luuli hänkin vaimoaan mielisairaaksi.

Sinne Mariáraukka jäi ja Saturno löysi uuden vaimon.

Tämä novelli on kirjakerhomme Kirjaviisaiden tämän iltaisen kokoontumisen läksykirjassa, joka on  García Márquezin kokoelma "Oudot vaeltajat". Kyseisen novellin nimi on "Minä tulin vain soittamaan puhelimella".

Ohi mennen: Eilen meitä vastapäätä istui metrossa istui noin nelikymppinen mies ja häntä varttuneempi rouva. Äiti ja poika? Täti ja ...? Teatteriin tms. menossa. Miestä haukotutti. Rouva totesi tämän väsymyksen ja sanoi, että pitää panna käsi suun eteen, heti eikä perästä, kun haukottelee.

Äiti!

Näin minua on nyt opetettu omistamaan kirjoja

Eilinen kirjaviisasteluni on kirvoittanut kovasti kommentteja Facebookiin.

Kirjamessuvalintojani on moitittu tylsiksi. Eräs kirjoittaja toteaa, ettei kädet tärise himosta päästä noiden kimppuun. Tässä vastavetoni ... :) :

"Miksi väheksytte valitsemaani tietopuolista, sopivaa kirjallisuutta? Mikä voisi olla ajankohtaisempi kuin Weberin pörssi. Entäs Ksenofon? Selkämyksen mukaan kyse on omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisyisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Onkos laskut maksettu? Eikös meidän jo vihdoinkin pitäisi saada selville, mihin sukupolveen kuulumme? Jos vaikka ihan väärissä tulee hengailtua.
Ai historia ei kiinnosta? No katsokaa edes mistä se alkaa.
Ja Leonardo ja Aleksanteri Suuri - niin tylsänharmaita tyyppejä."

Vastaukset ovat avanneet mukavasti näkymää erilaisiin suhtautumistapoihin kirjoihin. Yksi kommentoija kertoo, että hänellä on oma hylly lukemista, sopivaa aikaa ja tunnelmaa odottaville kirjoille. Hyvä idea. Hän vakuuttaa, että jokaisen kirjan omistamiselle hänellä on jokin syy. Kirjahyllystä löytyy usein vastauksia. Hyllyt kantavat ystäviä, joista ei voi luopua.

Toinen sanoo heillä ostettavan kirjoja kun himottaa ja samalla tehdään hyvää tukemalla kirjailijoita.

Kolmas toteaa, että vain parhaat kirjat kannattaa jättää itselle.

Vakaakätinen pitää ostossatsiani keveänä ja arvelee tarvitsevansa perässä hiissattavan lentolaukun messuille mukaan. Hän kertoo antaneensa lahjaksi osan yksillä messuilla ostamistaan eepoksista, yhtä hän on käyttänyt lähteenä ja yksi ruonkirja on muuten luettu. Jotain on jäänyt lukemattakin. Hänellä on ollut kanttia luopua 100-200 teoksesta muuton yhteydessä.

Viides antaa turhia kirjoja kirjastoauton kuljettajan vietäväksi. Omistuskirjoitukset tosin mietityttävät.

Kuudes tarjoutuu tekemään hylkykirjoista taidetta. Tästä viriää seitsemännellä ideoita tehdä joutokirjoista lampunjalkoja ja sivuista saisi lahjapaperia.

Virisi sitten jopa ajatus kirjoista muuratusta ajattelutilasta tai -katoksesta.

Marikka kertoo tämän postauksen kommentissa, että heillä on pystytty luopumaan peräti 800 kirjasta.

Mitenkähän tätä nyt vetäisin yhteen? Kirjahyllyn sisällöllä on merkitystä. Turhista kannattaa luopua - jopa luovasti. Hyvä kirjasto on kuitenkin kuin ystävä, joka ei hylkää. Sen luokse voi mennä puhumaan murheistaan ja hakemaa apua. Miksi rampata kirjastossa, kun ystäviä on lähelläkin. Ne jaksavat odottaa vuoroaan. Osasta huomaa, ettei niiden seuraa niin kaipaakaan. Ne voi lähettää etsimään parempaa seuraa.

Olkaamme uskollisia parhaille ystävillemme!


Tervetuloa mukaan QKiara. Mitä sinä ajattelet kirjojen omistamisesta?

Luetaan hei kirjahylly tyhjäksi!

Kirjoitin viime vuonna jutun ostoksistani kirjamessuilla. Pian on taas se aika vuodesta. Saalis näkyy tuossa kuvassa.

Olen lukenut noista tähän mennessä vain kuvassa oikealla olevaa Liina Puustisen kiinnostavaa kirjaa Kuluttajamuottia. Sekin on siis kesken, mutta mikäpä laki määräisi lukemaan kaikki käteen tarttuneet eepokset kannesta kanteen. Luulen jo perusjujun tavoittaneeni.

Puustinen on tutkinut ansiokkaasti mainonnantekijöiden käyttämien kuluttajaluokitusten merkitystä. Mainonta oikeastaan tuottaa kuluttajuutta. Miksi niin suuri osa mainonnasta kohdistuu nuorehkoon naissegmenttiin ja miten se vaikuttaa?

Mutta asiaan! Muut ovat kokonaan lukematta, vaikka ovat yhä kiinnostavia. Sitäpaitsi kirjahyllyssä on lukemattomia muitakin lukemattomia.

Järkevää olisi jättää kirjastokäynnit pitkäksi aikaa ja keskittyä omiin kirjoihin. Sitä mukaa kun kun saan kirjoja luettua, voisin arvioida, missä niistä on niin runsaasi jatkuvakäyttöistä sisältöä, että ne on hyvä pitää hyllyssä. Muut joutavatkin kierrätykseen. Osa romaaneista saa mennä, mutta sellaiset, jotka panevat pohtimaan ja joita haluttaa koristella alleviivauksin, palautukoon hyllyyn.

Tietopuoliset jääköön kiinnostavuudesta ja asian painavuudesta riippuen. Mitä tehdä vanhalle Spectrum-sarjalle näinä tiedon valtaväylän aikoina?    

Tunnearvoiset saakoon myös armon.

Sitten se tärkein syy kirjojen omistamiseen. Miltä minä näytän kirjastoni seurassa? Mitä haluan kirjastoni kertovan minusta? Kotikirjasto on sisustuselementti. Tunnustapa vain - näin se menee! Tehtäisiinkö testi? Kuinka suuren prosentin kirjoistasi olet lukenut? Minkälaisia ne ovat suhteessa muihin?

Hm. Kirjamessut - pian ne ovat taas. Pakkohan sinne on mennä.

Päivän pieni suru: Odotimme aamulla bussia lähtöseisakkeella. Sateli hieman. Kuljettaja istui bussissa, joka oli tauon ajaksi tarkoitetulla paikalla. Hiukan ennen lähtöä hän siirsi bussin pysäkille ja me odottajat aloimme nousta bussiin. Edelläni menevä henkilö katsoi aiheelliseksi moittia kuskia siitä, että seisotti ihmisiä sateessa. Kuljettava vetosi taukoonsa. Minusta tuo oli tarpeeton episodi. Kuljettaja on leponsa ansainnut.    

Päivän pieni ilo: Kävelin kevytliikennesiltaa yli Pasilan konepaja-alueen vanhan radan, Oli mukava nähdä nostalginen, vesoittunut ratauoma, jota on ajettu paja-alueelle ja Kumpulaan vievään ratatunneliin.

Tavaraa, tavaraa pois

Uusi musta on laatinut hyvän yhteenvedon henkilökohtaisen tavaran hallinnasta.

Aloin taannoin kuljettaa joutokirjoja kirjaston kierrätykseen, mikä on liittyy yllä mainittuun aiheeseen.  Ei tuo ole paljoa tuntunut. Olemme itse asiassa huomanneet, että meillä on aika hyviä kirjoja. Ronskimmin voisimme kuitenkin valita pois. Esimerkiksi useat romaanit joutaisivat kiertoon. Niitähän saa varsin helposti kirjastosta. Sellaisia voisi jättää, joita ehkä joskus lueteen alleviivaten.

Olemme sentään alkaneet vaimoni kanssa siivota vintillä olevaa kanahäkkiämme. Vanhoja mappeja on mennyt roskiin ja muita lasten tavaroita annettu omistajilleen. Harmi kun en viitsinyt olla ekoystävällinen. Nuo mapit olisivat olleet kierrätettävää kamaa. Itse en viitsi niitä säilyttää, koska pyrin mahdollisimman paperittomaan asioiden hallintaan.

Kotiin on myös kertynyt paperia, paperia, paperia ... Niitäkin olen alkanut siivota.

Kun vintti on selvä, sinne voidaan viedä sellaista tavaraa, jota emme raski heittää pois. Mitähän sekin olisi?

Oikeastaan tässä tavaranpoistomissiossa ei ole täyttä mieltä, jos heittää käyttökelpoista tavaraa roskiin. Toisaalta - kuka huolisi vanhoja mappeja?

Kuka tarvitsisi kerrossängyn? Otahan yhteyttä!

Päivän pieni ilo: Tyttäreni kuopuspoika (2 v.) viihtyy niin seurassani - ja minä hänen.

Kokeilin ekirjaa

Mainitsin edellisessä postauksessani, että kävin kirjastossa tutustumassa Sony PRS-600 -merkkiseen elektroniseen lukulaitteeseen. Tästä linkistä löydät aika hyvän esittelyn, tosin englanninkielisen.

En onnistunut lainaamaan laitetta, mutta istuin paikan päällä ja kokeilin hieman. Laitteeseen oli ladattu alle 600 teosta. Ne olivat suomenkielisiä teoksia, joiden tekijänoikeudet olivat vanhentuneet. Minna Canthin Kauppalopo muistaakseni kuului valikoimaan ja jokin René Descartesin teos.

Laskeskelin, että vajaa 600 tavallista kirjaa tai vastaavaa veisi jopa toistakymmentä metriä hyllytilaa. Pienen kodin kirjasto siis mahtuisi tuollaiseen laitteeseen.

Laite oli harmaa toisin kuin yllä linkatun esittelyn laite, joka oli musta, paitsi tietysti lukualueeltaan. Musta näyttää suruviestiltä, joten pidän enemmän harmaasta.

Laitteessa on kosketusnäyttö, jonka avulla lukemista voi hakea esiin. Varsinainen lukukokemus oli  tutun tuntuinen, koska se oli niin samanlaista kuin paperisen kirjan lukeminen. Se ei siis tuntunut erityisemmin miltään. Tekstiä oli helppo lukea, kun siitä sai niin hyvin selvää.

Siinä suhteessa oli eroa, että kun laite on yhden sivun kokoinen eikä sitä voi "avata", sitä ei voi pitää kädessä peukalo-otteella kuten tavallista kirjaa. Sitä mahdollisuutta kaipasin. Ratkaisu olisi yksinkertainen. Laite tarvitsisi vain avattavan kotelon, jossa sitä voisi pitää lukiessaan.

Olisipa mainiota, jos tuollaisen voisi saada mukaan kesälomamatkalle.

Tunnen tarvitsevani laitetta jo nyt, koska netistä löytyy ilmaisia kirjoja, joita en viitsi lukea pöytäkoneen ruudulta. Esittelylinkin kaveri sanoi, että laitteeseen voi siirtää tiedostoja. Tässä pari teosta, jonka haluaisin kopioida laitteeseen luettavaksi:
Pekka Himanen: Kukoistuksen käsikirja
Marko Ulvila ja Jarna Pasanen: Elements for Discussion: Sustainable Futures

Sonystyle-sivuston mukaan laitteeseen käy Pdf- ja ePub-muotoiset tiedostot. Jälkimmäinen kirja on peedeeäffää eli siirrettävissä, mutta Himasen kirjan osoitteeseen sisältyy sana "digipaper" joten mikähän lienee tallennusmuoto?

Lisäisin mielelläni linkiksi myös Sampsa Kiianmaan Vehmas Assemblyssä olevan elämänhallintaoppaan, mutta jostakin syystä viirustorjuntani varoittaa voimakkaasti siirtymästä sinne. Toivottavasti Sampsa saa sivuston pian kuntoon, mikäli siinä nyt oikeasti on jotakin.


Harmillista että laite on vielä niin kallis. Hintaseurannan mukaan se maksaa 287 euroa. Sonystylen mukaan peruslaitteeseen mahtuu 350 teosta, joten kirjastojen laitteissa taitaa olla enemmän muistia.

Ihmettelisin suuresti, ellei kirjojen tulevaisuus olisi tämänkaltaisissa laitteissa. Toivon ja luulen, että ekirja on paperista huomattavasti ekologisempi, ainakin jos lasketaan mukaan vähentynyt tilantarve kodeissa.

Tällä hetkellä kirjat eivät ole sähköisessä muodossaan merkittävästi paperisia edullisempia. Koska yhden bittikopion tuotanto- ja siirtokustannus on mitätön, arvelen kilpailun pudottavan hintoja huomattavasti. Sitten meillä onkin toinen ongelma, kun mahdollisuus infoähkyyn vahvistuu.

Eija Helminen, lämpimästi tervetuloa mukaan joukkoon!

Rumuudesta, kauneudesta ja kiitollisuudesta

Olen yrittänyt saada ruutumaalaukseeni kauneutta ja rumuutta sen teeman mukaisesti, mutta siitä tuppaa tulemaan vain kaunis - siis minusta. Mieleeni tuli sellainenkin ajatus, että tuo voi johtua siitä, että minulla on nyt onnellinen vaihe elämässä. Jospa silloin ruman tuottaminen on vaikeata? Spekulaatiota varmaan. Luulen, että kyse on perusluonteesta.

Tunnistan itsessäni sellaisen muutoksen, että minun on helpompi jättää asioita huomiseksi. Monet asiat ovat sellaisia, että niillä ei ole kiire eikä ne ole oikeastaan välttämättömiä ollenkaan, mutta oma kiihkeys laittaa vielä illalla puuhastelemaan tyyliin "vielä tämä ja sitten vielä tämä". Muutoksella lienee osansa tässä onnellisuuden tunteessa.


Leppoisia puuhia

Kirjastossa oli pikalainahyllyssä taannoiseen Elämä pelissä -ohjelmaan liittyvä kirja Onnen taidot. Nappasin sen lainaksi. Kirjassa esitetään kiitollisuus yhtenä onnen osatekijänä ja siitä on harjoituskin. Ajattelin tehdä harjoituksen kirjaamalla kiitollisuuden aiheitani tänne blogiini.

Päivän pieni ilo: Olen voinut hissutella rauhassa kotona ja kerätä voimia huomiseen pitkään työpäivään (tosin tämä netti on taas pitänyt koukussa).

Päivän kiitollisuuden aihe: Saan elää Suomessa, joka on joistakin puutteistaan huolimatta yksi maailman parhaita maita.

Soininvaara työajan lyhentämisestä

Heippa taas!

On ollut vipinää ja on vieläkin. Olen ahkeroinut lopputyönäyttelymaalauksia ja nyt on töissä todella rankka jakso. Näinpä minua ei ole täällä näkynyt. Kevään mittaan kuitenkin aikataulu helpottuu.

Joo, ei leppoisalta kuulosta.

Olen lukenut Osmo Soininvaaran kirjaa "Vauraus ja aika" ja päässyt loppupuolelle. Tekijä käsittelee työn merkitystä hyvin seikkaperäisesti, avartavasti, asiantuntevasti ja myös kiihkottomasti.

Soininvaara pitää työajan lyhentämistä mahdollisena, mutta monimutkaiselta se kuitenkin kuulostaa (sopiikin hyvin blogini otsikkoon). Hän sanoo tuottavuuden nousseen Suomessa puolitoistakertaiseksi. Teollisuudessa se on jaksolla 1985 - 2005 peräti 2,5-kertaistunut, mitä hän konkretisoi siten, että jakson alussa viiden päivän työmäärä menee sen lopussa kahdessa päivässä.

Pelivaraa siis on, mutta se on ongelma, että tuottavuus ei kehity tasaisesti. Esimerkiksi opetustutyön tuottavuutta on hankala parantaa. Tuntien vähentämisessä ja ryhmäkoon suurentamisessa ei oikein ole mieltä.

Kun julkisen sektorin palkat nousevat kuten teollisuudenkin tuottavuuskehityksen erosta huolimatta, asia käy monimutkaiseksi. Mekaaninen kaikkien työajan suhteellisesti yhtä suuri työajan lyhentäminen ei toimikaan. Lisäksi joidenkin ammattikuntien työ on luonteeltaan sellaista, että työajan lyhentämisestä tulisi hankaluuksia, kun taas muissa ryhmissä se sujuisi sutjakammin.

Kirjoittaja onkin sillä kannalla, että työajan lyhentämisen pitäisi perustua yksittäisen työntekijän halukkuuteen ja eräissä ammateissa tällainen ei ole suotavaa, mutta painavampi tilipussi ehkä helpottaa.

Tässä on linkki taideblogiini, jossa on nyt pari videota maalailupuuhistani.

Kiitos Verna, kun tulit mukaan. Mukavaa!

Hierarkiat hajalle ja luovuutta leppoisuudella?

Kirjoitin toissapäivänä väljyyden merkityksestä luovuudelle.

Jatkan vielä samaa teemaa ja siteeraan Puohiniemeä ja Nymania (Mies. Arvot, roolit ja tunteet.), jotka toteavat, että:

Kilpailutilanteissa miesten motivaatio on parempi kuin naisten, koska suoriutuminen on miehille tärkeämpää kuin naisille. Luovalle työskentelylle hierarkiat ovat myrkkyä. Ihmisen voi pakottaa liikkumaan ripeämmin, mutta ei kehittämään uusia ideoita. Sen minkä miehet mahdollisesti voittavat paremmuutta tavoitellessaan, he todennäköisesti häviävät ideoiden innovatiivisuudessa.


Voi meitä miehiä! Naiset, lohduttakaa vähän :)






Näinköhän se menee, että kun toistaiseksi miehet ovat enemmistönä johtotehtävissä, eri organisaatioihin rakentuu kilpailullisia hierarkioita virkateineen, tiukkaa projektityötä, nälkäistä tulosvastuuta ja seurantajärjestelmiä?

Toki organisaatioissa pitää olla järjestys ja yhteistyömeininki, mutta rajansa kaikella. En oikein usko, että organisaation kaikkia tehtäviä - jos mitään - tarvitsee suojella luovuudelta, mutta pitää sekin muistaa, että moni asia ei ikinä valmistuisi ilman määräaikoja.






Kuka tohtisi ruveta toistelemaan työpaikallaan, että otetaanpa leppoisammin?

Suo siellä, vetelä täällä. Ehkä on aika palauttaa mieleen klassinen kohtuullisuuden hyve.



Päivän pieni ilo: Farmaseutti oli ystävällinen, vaikka kävin tänään apteekissa viime minuuteilla.



Tämän päivän näkymiä

Leppoistamispätkiä Youtubessa ja miesasiaa

Tässä pullantuoksuista downsiftausta, katsopas.

Esittelyvideo Lahdessa lokakuussa 2009 olleesta tapahtumasta: Designing Slow Life Conference

Tämä on hauska. Työnarkomaani treffeillä.

Ihmettelin hiljattain MOT:n ohjelmaa "Ilmastomuutos peruutettu". Kysäisin asiaa Facebookin kautta kaveriltani, joka on töissä WWF:llä. Sain vahvistusta sille, että ohjelmaa ei kannata ottaa vakavasti.

Paivän kirja: Olen aloitellut Martti Puohiniemen (arvotutkija) ja Göte Nymanin (psykologian professori) kirjaa Mies. Arvot roolit ja tunteet. Vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja sujuvalukuiselta. Kirjoittajat toteavat muun muassa, että miehen tekemiset takautuvat vieläkin vahvasti miehen perirooleihin, joiksi mainitsevat sotapäällikön (markkinointijohtaja), metsästäjän (mies Biltemassa) ja käsityöläisen (uuden tekniikan osaajat). Saapa nähdä, löytyykö kirjasta viisautta leppoistamisen ja kummankin sukupuolen suhteesta.

Päivän äijä (sopii edellisen jatkoksi):

- Se sun fillaris on nyt kunnossa.

- Ihanaa kulta (pusi). Mä rakastan sua. Rakastaks sä mua?

- Äh, mjoo, mis on hesari?

Ahaa - olen holistinen tyyppi ja siksi improvisoin

Käsittelin aiemmin tavoitteita ja niiden merkitystä yhdessä postauksessani. Sampsa on pohdiskellut asiaa tekstini pohjalta eteenpäin. Kiitos Sampsa!

Heitän nyt lisää höökää pannuun. Hiljattain oli Hesarissa artikkeli Timo Lampikoskesta, joka on kirjoittanut teoksen Hidasta! Ajankäytön valinnat arjessa ja työssä.

Lampikoski referoi B. Prashnigia ja esittää kaksi erilaista ajankäytön tyyppiä:

Analyyttinen tyyppi

- järjestelmällinen
- hyvin täsmällinen

- suunnittelee ajankäyttöään

- pitää päiväkirjaa

- pitää muistilistoista

- tekee ennakkosuunnitelmia

- tarvitsee päivärutiineja

- hermostuu, kun aikataulut eivät pidä paikkaansa

- elää reaaliajassa

- aamuihminen

Holistinen tyyppi

- epäjärjestelmällinen

- vaikea noudattaa tarkkoja aikatauluja

- unohtaa usein ajankulun

- ei pidä päiväkirjaa

- inhoaa muistilistoja

- toimii spontaanisti

- kokee rutiinit rajoittavaksi

- venyvä aikakäsitys

- iltapäivä- ja iltaihminen

Lampikoski toteaa Prashnigin perustavan tämän siihen, kumpi aivolohko dominoi, ja antaa esimerkin ruuanlaitosta. Analyyttinen etsii sopivan reseptin, laatii ostoslistan ja laittaa välineet valmiiksi. Holistinen saattaa vilkaista jotakin reseptiä mutta improvisoi eikä tiedä kauppaan mennessään mitä sieltä tuo. Holistinen tyyppi onnistuu usein jopa analyyttistä paremmin, mutta ei oikein osaa tehdä samanlaista uudestaan.

Kummatkin tyypit kuulemma voivat oppia toisiltaan.

Useimmat meistä ovat kuulemma enemmän jompaa kumpaa, mutta on sellaisiakin, jotka sukkuloivat noiden välillä.

Tämä on minulle lohdullinen tieto, koska sen pohjalta ymmärrän, miksi nuo aikataulujen teot ovat minulle niin vaikeita kun näyttäisin tyypiltäni selvästi kallistuvan holismin puolelle.

Päivän pieni ilo: Yksi kälyistäni miehineen piipahti. No eihän tämä ole pieni, mukavia kun ovat.

Kuva ja kaksi otosta sekatekniikka työstä, joka on odottanut noutoa uuteen kotiinsa. Tänään se lähti. Aihe: Näkymä Sienassa

E-kirjat vaikuttavat leppoisilta demoissa

Kirjoitin eilen e-kirjoista. Tässä on linkit, joiden kautta näet demon sekä Kindlestä että Sony Readerista. Tästä löydät jutun Seiko Epsonin sähköisestä paperista.

Näyttävät käteviltä ja rauhallisilta laitteilta. Tarkoitan viimeksi mainitulla sitä, että perinteinen paperikirja on lempeä ja leppoisa esine. Se ei vilku eikä välky. Ei huuda mainoksia. Tavanomaisessa kaunokirjassa näen vain tekstin ja koko kertomus syntyy aivoissani limittyen muistiini jääneisiin mielikuvaiin ja muuhun aineistoon. Jokainen lukija kokee kirjan omalla tavallaan.

Sähkökirjaan voitaisiin käsittääkseni helposti liittää levottomia ominaisuuksia, jotka voivat tuhota paperikirjan suoman seesteisen kokemuksen. Toivottavasti kirja säilyy tässä mielessä kirjana.

Tulin miettineeksi e-kirjojen ekologisuutta myös siltä kantilta, että jos näiden menekki nousee huomattavasti paperikirjojen kysyntää korkeammaksi, tämä voi syödä mahdollisesti saavutetun luontoedun. Sähköä tarvitaan kirjojen toimittamiseen asiakkaille ja ehkä muuhunkin.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Nan. Huomasin, että olet perustanut aiemman blogisi lisäksi toisenkin blogin - vihreän ja hyvinvoivan. Lykkyä!

Päivän pieni ilo: Löysin tässä jonakin päivänä hauskan videon Youtubesta: Catcerto. siinä kissa soittaa pianoa "jousiorkesterin solistina". Näytin sen tänään kahdelle opiskelijaryhmälleni. Kannatta katsoa. Hyväntuulisen leppoisa kokemus. Pätkä on alle viiden minuutin mittainen.