Ei missään eli Helsingin Kirjamessuilla

Siinä ne taas olivat ja menivät. Kahtena päivänä olin.

Kirjamessut ovat rentouttava tapahtuma, koska messuilla ollessaan ollaan tavallaan ei missään. On mukava nuohota lukuisia divareja ja etsiä sukuhistoriaan liittyvää kirjallisuutta. Välillä voi istahtaa kuuntelemaan jotakin mielenkiintoista haastattelua. Huoltopalvelutkin pelaavat.

Minusta on mukavampi olla noilla messuilla ilman tiukkaa haastattelujen kuuntelusuunnitelmaa. Jos jokin tuntuu erityisen kiinnostavalta, siihen osallistumisen voi yrittää varmistaa, mutta läkähdyttävä ryntäily paikasta toiseen aikataulun perässä huhkien ei oikein innosta.

Tulipa mieleen, että minunkin on hyvä vihdoin oppia sivuuttamaan tilaisuuksia. Hyvä niihin on tarttua, mutta voi kysyä itseltään, pitääkö kaikkiin.

Ostin nuo kuvissa näkyvät neljä kirjaa ja lisäksi muutamia vanhoja aikakauslehtiä.

Alemman kuvan alimmaisen olen ajatellut antaa lahjaksi. Sukututkimus on hyvä aapinen, kun joskus nuuskin netistä löytyviä rippikirjoja yms.

Sukunimikirja on hyvä lähdeteos. Mukava selailla ja tutkia mistä mikäkin nimi voisi olla peräisin. Selitys voi olla yllättävä. Esimerkiksi Koppinen ei ilmeisesti tule kopista vaan Jaakobista. Jota kuta lienee kutsuttu Jaakoppiseksi ja siitä sitten nimi on lyhentynyt.

Kuulin eräällä kurssilla Tahvanainen-nimiseltä henkilöltä mahdollisen selityksen hänen sukunimeensä. Nimi on kai muotoutunut kansan suussa Staffanssonista.

Patterinpäällikön kirjan ostin, koska siinä kerrotaan talvisodan lopun taisteluista Viipurinlahdella. Isoisäni oli siellä mukana, haavoittui ja kuoli sotasairaalassa.

Eläköön Kirjamessut!

Kirjamessujen täysosuma

Olin vaimon kanssa iltapäivällä Kirjamessuilla.

Olin tutkaillut ohjelmaa ja etsinyt kiinnostavia keskusteluja, haastatteluja ja sen sellaisia. Olin sellaisia löytänytkin, mutta otin tänään leppoisasti. Kirjamessut ovat mukava tapahtuma, mutta mukavuus katoaa, jos alkaa ryntäillä ja ahnehtia.

Satuin Ylen osastolle, kun Jukka Arvassalo haastatteli kulutustutkija Mika Pantzaria. Jäin kuuntelemaan. Radioäänen perusteella olin luonut aivan erilaisen kuvan Arvassalosta kuin hän on luonnossa. Olin kuvitellut pyknikkomaisempaa olemusta, mutta hän oli hyvin hoikka ja aika pitkä. Saapa nähdä kumpi mielikuva ehtii ensin, kun kuulen hänen äänensä seuraavan kerran radiosta.

Kävin kuuntelemassa Viron lähihistoriaa koskevan keskustelun, johon osallistuivat Iivi Anna Masso, Marju Lauristin, Sofi Oksanen ja Toomas Hiio. Oli kiinnostavaa kuulla sekä neuvostoajan että itsenäisyyden kokeneiden kertovan menneestä.

Pörräsin antikvariaattiosastolla etsimässä pitäjähistorioita, joiden avulla on mukava tutustua omien esi-isien ja -äitien kotikuntiin ja saattaa niistä löytyä mainintoja itse henkilöistäkin. Tuli yksi täysosuma. Se on "Laatokan lapset. Muistelmia Vuohensalosta", omakustanne, joka kertoo Käkisalmen maalaiskunnassa olleen kylän ihmisistä ja historiasta. Kirjan henkilöistä huomattavan monen sukunimi on Vuohelainen, joka oli isäni isoäidin nimi ja hän olikin kotoisin kyseisestä kylästä. Taidan löytää paljon sukulaisia.

Tiedän aika vähän Vuohelaisista ja Vuohensalosta. Joitakin tarinoita olen kuullut. Joku kyseisen suvun miehistä on ollut niin vahva, että pelasti merihädässä olevan venekunnan ihmisiä hakemalla heitä rannalle. Voimat ehtyivät niin, ettei hän jaksanut hakea viimeistä. Alkuvilkuilun perusteella tämä tarina saattaa löytyä kirjastakin.

Isäni isoisä Pekka Hanski tuli Vuohelaiselle kosiomatkalle. Mielessä oli vanhempi sisar, mutta huomio kääntyikin nuorempaan. Hanski oli ollut kesällä Laatokalla hommissa ja päivettynyt siellä. Anna oli uunin takaa sanonut, ettei lähde noin tummalle. Mieli oli kuitenkin muuttunut vielä samana päivänä. Onnekseni, sillä ilman tuotakin päätöstä en istuisi tässä bloggaamassa.

Kuuntelimme lopuksi ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin haastattelun.

Aleksis Kivi, Miika Nousiainen ja John Simon

Lisää eilisistä kirjahankinnoista. Joukossa olevia kahta romaania ja yhtä elämäkertaa suosittelen lämpimästi.

Seitsemän veljestä ei esittelyjä kaipaa. Kivi on sijoittanut kirjan tapahtumia kotikuntansa Nurmijärven maisemiin, mutta ei niin orjallisesti, että kirja täsmäisi pitäjän karttaan. Sattuneesta syystä kyseisen pitäjän maisemat ovat minulle tuttuja.

Aika paljon esikuvapaikkoja on kuitenkin löydettävissä. Täältä pääset sivuille, joilla kerrotaan näistä ja muutakin kansalliskirjailijastamme.

Jukolan talon esikuva Ojakkala on vanhan kolmostien tuntumassa Palojoen ja kirkonkylän välisen tien lähettyvillä. Jos olet menossa Helsingistä Hämeenlinnaan tai päinvastoin, kannattaa ajaa Palojoen korkeudella vanhaa tietä, niin näet pienellä pyörähdyksellä tämän hyvin vanhassa ilmiasussaan sailyneen tilan rakennuksineen.

Nousiaisen Hedelmävenepakolainen on hulvattoman hauska kertomus nuoresta suomalaismiehestä, jonka päähänpinttymänä on muuttua ruotsalaiseksi. Kirjailija ilottelee sekä ruotsalaisten että meidän suomalaisten kustannuksella. Olen lukenut myös saman tekijän Maaninkavaaran, joka kertoo ykstotisesta valmentajaisästä. Se ei yllä Hedelmävenepakolaisen tasolle.

Simonin Koneen ruhtinas on rohkean avoin kuvaus erikoislaatuisesta patruunasta ja onhan se Suomen teollisuushistoriaakin.

Löytöjä Helsingin Kirjamessuilta

Tämänvuotiset Helsingin Kirjamessut alkoivat tänään. Olen kuvannut viime- ja toissavuotisten kokemuksia ja ostoksia näissä postauksissani.

Kuvissa tämänpäiväinen saaliini (yksi puuttuu).
  
Kyseessä taitaa olla kiusaus, jonka vastataiset taistelut minulla on taipumus hävitä. Kirjat vievät tilaa ja osa jää lukematta. Järjettömältä tuntuu, mutta vetoan tunteisiini.

Ja nyt tämänkertaisiin selityksiin.

Nuorisososiologia kiinnostaa minua ammatillisesti ja muutoinkin minusta on mukava pohdiskella nuorisoilmiöiden vaikutuksia tulevaisuuteen ja kyllä muukin sosiologia sopii pirtaan. Marx ja Clausewitz lukeutuvat historian painavimpien teosten kirjoittajiin, joten on kiva lukea, mitä heidän teksteistään kirjoitetaan. Historia kuuluu harrastuksiini. Klassikoita, hyviä romaaneja ja kiinnostavia elämäkertoja sorrun ostamaan, kun ne ovat edullisia.

Näin alkoi kirjaripittäytymiseni tänä vuonna.

Videovälähdyksiä kirjamessuilta 1

Tuomas Enbusken haastateltava on kirjailija Raija Oranen.

Tulipa huonolaatuista jälkeä, kun siirsin suoraan koneelta ilman Youtuben apua. Ehkä noita viitsii katsoa pieninä ruutuina.

Kuva- ja kirjasatoa kirjamessuilta

Kävin kirjamessuilla. Tässä kuvasatoa:

Kirjamessujen kantapaikakseni näyttää olevan vakiintumassa Gavrieles Foodsin taverna, jossa tänäänkin söin maittavan kreikkalaispäivällisen kuten aikaisemminkin.

Huomasin, että messujen antikvariaateissa on hyvin saatavilla pitäjähistorioita. On kiva tutkailla sellaisia, jotka kertovat vanhempieni ja esivanhenpieni kotiseuduista ja elämästä historian pyörteistä. Saattaapa löytyä mainintojakin menneistä esipolvista.

Tämänpäiväinen kirjasaldo:

• Björneborgs stads historia; J.W. Ruuth, 1897
• Käkisalmen historia; Erkki Kuujo, Eino Puramo ja J. Sarkanen, 1958
• Muistojemme Kurkijoki;  toim. Aarno Karimo ja V. Lähdeoja, 1952 
• Sakkolan historiaa; toim. Väinö Kaasalainen, 1951
• Vpl. Pyhäjärvi. Tarinakivillä; Heimo Pohjolainen, 1997

Miksi nuo kirjat?

Äitini on porilainen. Olisi mukava löytää myös Ahlaisten historia, koska hänen isänsä oli kotoisin kyseisestä kunnasta, joka kuuluu nykyään Porin kaupunkiin.

Osa isäni puolen sukujuurista juontuu Käkisalmen maalaiskuntaan ja isäni itse on kotoisin viimeksi mainitun naapuripitäjästä Vpl. Pyhäjärveltä. 

Isäni äiti oli omaa sukua Hanski sukujuonne hänen kauttaan kulkeutuu Vpl. Pyhäjärven kautta Lahdenpohjaan, joka kuului aikaisemmin Jaakkimaan, ja sieltä Kurkijoelle. Sukutarina kertoo, että sukunimi Hanski olisi lähtöisin Viipurin linnassa toimineesta saksalaissotilaasta, joka oli sukunimeltään Handsche.

Isäni isän äiti Katri Kaasalainen oli Sakkolasta. Kijan onkin toimittanut lupaavasti Väinö Kaasalainen.

Näin minua on nyt opetettu omistamaan kirjoja

Eilinen kirjaviisasteluni on kirvoittanut kovasti kommentteja Facebookiin.

Kirjamessuvalintojani on moitittu tylsiksi. Eräs kirjoittaja toteaa, ettei kädet tärise himosta päästä noiden kimppuun. Tässä vastavetoni ... :) :

"Miksi väheksytte valitsemaani tietopuolista, sopivaa kirjallisuutta? Mikä voisi olla ajankohtaisempi kuin Weberin pörssi. Entäs Ksenofon? Selkämyksen mukaan kyse on omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisyisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Onkos laskut maksettu? Eikös meidän jo vihdoinkin pitäisi saada selville, mihin sukupolveen kuulumme? Jos vaikka ihan väärissä tulee hengailtua.
Ai historia ei kiinnosta? No katsokaa edes mistä se alkaa.
Ja Leonardo ja Aleksanteri Suuri - niin tylsänharmaita tyyppejä."

Vastaukset ovat avanneet mukavasti näkymää erilaisiin suhtautumistapoihin kirjoihin. Yksi kommentoija kertoo, että hänellä on oma hylly lukemista, sopivaa aikaa ja tunnelmaa odottaville kirjoille. Hyvä idea. Hän vakuuttaa, että jokaisen kirjan omistamiselle hänellä on jokin syy. Kirjahyllystä löytyy usein vastauksia. Hyllyt kantavat ystäviä, joista ei voi luopua.

Toinen sanoo heillä ostettavan kirjoja kun himottaa ja samalla tehdään hyvää tukemalla kirjailijoita.

Kolmas toteaa, että vain parhaat kirjat kannattaa jättää itselle.

Vakaakätinen pitää ostossatsiani keveänä ja arvelee tarvitsevansa perässä hiissattavan lentolaukun messuille mukaan. Hän kertoo antaneensa lahjaksi osan yksillä messuilla ostamistaan eepoksista, yhtä hän on käyttänyt lähteenä ja yksi ruonkirja on muuten luettu. Jotain on jäänyt lukemattakin. Hänellä on ollut kanttia luopua 100-200 teoksesta muuton yhteydessä.

Viides antaa turhia kirjoja kirjastoauton kuljettajan vietäväksi. Omistuskirjoitukset tosin mietityttävät.

Kuudes tarjoutuu tekemään hylkykirjoista taidetta. Tästä viriää seitsemännellä ideoita tehdä joutokirjoista lampunjalkoja ja sivuista saisi lahjapaperia.

Virisi sitten jopa ajatus kirjoista muuratusta ajattelutilasta tai -katoksesta.

Marikka kertoo tämän postauksen kommentissa, että heillä on pystytty luopumaan peräti 800 kirjasta.

Mitenkähän tätä nyt vetäisin yhteen? Kirjahyllyn sisällöllä on merkitystä. Turhista kannattaa luopua - jopa luovasti. Hyvä kirjasto on kuitenkin kuin ystävä, joka ei hylkää. Sen luokse voi mennä puhumaan murheistaan ja hakemaa apua. Miksi rampata kirjastossa, kun ystäviä on lähelläkin. Ne jaksavat odottaa vuoroaan. Osasta huomaa, ettei niiden seuraa niin kaipaakaan. Ne voi lähettää etsimään parempaa seuraa.

Olkaamme uskollisia parhaille ystävillemme!


Tervetuloa mukaan QKiara. Mitä sinä ajattelet kirjojen omistamisesta?

Luetaan hei kirjahylly tyhjäksi!

Kirjoitin viime vuonna jutun ostoksistani kirjamessuilla. Pian on taas se aika vuodesta. Saalis näkyy tuossa kuvassa.

Olen lukenut noista tähän mennessä vain kuvassa oikealla olevaa Liina Puustisen kiinnostavaa kirjaa Kuluttajamuottia. Sekin on siis kesken, mutta mikäpä laki määräisi lukemaan kaikki käteen tarttuneet eepokset kannesta kanteen. Luulen jo perusjujun tavoittaneeni.

Puustinen on tutkinut ansiokkaasti mainonnantekijöiden käyttämien kuluttajaluokitusten merkitystä. Mainonta oikeastaan tuottaa kuluttajuutta. Miksi niin suuri osa mainonnasta kohdistuu nuorehkoon naissegmenttiin ja miten se vaikuttaa?

Mutta asiaan! Muut ovat kokonaan lukematta, vaikka ovat yhä kiinnostavia. Sitäpaitsi kirjahyllyssä on lukemattomia muitakin lukemattomia.

Järkevää olisi jättää kirjastokäynnit pitkäksi aikaa ja keskittyä omiin kirjoihin. Sitä mukaa kun kun saan kirjoja luettua, voisin arvioida, missä niistä on niin runsaasi jatkuvakäyttöistä sisältöä, että ne on hyvä pitää hyllyssä. Muut joutavatkin kierrätykseen. Osa romaaneista saa mennä, mutta sellaiset, jotka panevat pohtimaan ja joita haluttaa koristella alleviivauksin, palautukoon hyllyyn.

Tietopuoliset jääköön kiinnostavuudesta ja asian painavuudesta riippuen. Mitä tehdä vanhalle Spectrum-sarjalle näinä tiedon valtaväylän aikoina?    

Tunnearvoiset saakoon myös armon.

Sitten se tärkein syy kirjojen omistamiseen. Miltä minä näytän kirjastoni seurassa? Mitä haluan kirjastoni kertovan minusta? Kotikirjasto on sisustuselementti. Tunnustapa vain - näin se menee! Tehtäisiinkö testi? Kuinka suuren prosentin kirjoistasi olet lukenut? Minkälaisia ne ovat suhteessa muihin?

Hm. Kirjamessut - pian ne ovat taas. Pakkohan sinne on mennä.

Päivän pieni suru: Odotimme aamulla bussia lähtöseisakkeella. Sateli hieman. Kuljettaja istui bussissa, joka oli tauon ajaksi tarkoitetulla paikalla. Hiukan ennen lähtöä hän siirsi bussin pysäkille ja me odottajat aloimme nousta bussiin. Edelläni menevä henkilö katsoi aiheelliseksi moittia kuskia siitä, että seisotti ihmisiä sateessa. Kuljettava vetosi taukoonsa. Minusta tuo oli tarpeeton episodi. Kuljettaja on leponsa ansainnut.    

Päivän pieni ilo: Kävelin kevytliikennesiltaa yli Pasilan konepaja-alueen vanhan radan, Oli mukava nähdä nostalginen, vesoittunut ratauoma, jota on ajettu paja-alueelle ja Kumpulaan vievään ratatunneliin.

Miksi kirjamessuilla on mukavaa

Sata postausta tässä blogissa

Kultaisen blogin tunnustuspalkinto

Sattuipa mukavasti, että blogikaverini Rita (Arkiterapeutti Kops) antoi minulle muiden hänen arvostamiensa bloggaajien ohella tämän tunnutuspalkinnon juuri tänään, kun kirjoitan sadannen postauksen jälkeen 101. artikkelini tähän leppoistusblogiini. Tämän on ensimmäinen saamani tunnustus blogiurallani.

Lämpimät kiitokset sinulle Rita! Hyvä ajoitus.

Kirjamessut on minusta oikein onnistunut konsepti. Siellä on mukava olla - minunkin, joka ei vähällä lähde Hulluille päiville tai muihin vastaaviin hullunmyllyihin eikä shoppailu muutenkaan lukeudu huveihini. Kirjamessuilla voin kuluttaa aikaa kuuntelemalla kiinnostavia luentoja, tutkailemalla monipuolista kirjatarjontaa ja käymällä välillä ravitsemassa itseään. Tuttujakin tapaa.

Miksi sitten juuri kirjamessuilla on kivaa? Voisinhan koska vain pörrätä Itäkeskuksessa, käydä kirjakaupoissa ja istuskella kahvilla. Ensinnäkin melkein messujen koko tarjonta on kirjoja, joista niin kovasti pidän - hyvässä ja pahassa. En erityisemmin ole uutuuksien ja lähes normaaliin hintaan myytävien eeposten perään, mutta minusta on kiva ostaa edullisia ja samalla aiheeltaan ei aivan tavallisia kirjoja. Minua ei kiinnosta lähteä messuille systemaattisesti etsimään jotakin tiettyjä teoksia. On hauskaa löytää jotakin, jonka olemassa olosta minulla ei ole ollut tietoa, mutta joka syystä tai toisesta kiinnostaa.

Toisekseen luentotarjonta on monipuolista ja esitykset ovat aika lyhyitä. Voin poimia kiinnostavia juttuja ja kuulla monta samalla reissulla.

Asuukohan puserossani sittenkin pieni shoppailija?



Kuuntelin Elämä pelissä-ohjelman Langinvainion ja kahden taustavoiman keskustelun Bjurströmin johtamana. Jäi mieleen sellainen ajatus, että onni tarkoittaa kahta asiaa. Se on hetkittäistä onnen tunnetta ja sitä, että elämä on järjestyksessä. Kannattaa kuulemma panostaa jälkimmäiseen niin siitä seuraa ensinmainittuja.

Päivän pieni ilo: Eriväriset kulkuväylälle pudonneet tammenlehdet näyttivät kauniilta.

Kirjalankeemukseni ja aamusumua siirtolapuutarhan yllä tänäaamuna.

Lankeemuksia kirjamessuilla ja niiden selityksiä

Olin kirjamessuilla tänään.

Joo, kyllä, kaikista hyveellisistä puheistani huolimatta lankesin ostamaan seitsemän kirjaa. Tässä syntilistani ja puolustelut:

Casati Giampaolo: Valloittaja Aleksanteri Suuri. Soturikuninkaan elämä.
No kun on niin mukava tutkailla runsaasti kuvitettua teosta historiallisesta henkilöstä. Sopii ehkä jossakin vaiheessa lahjaksi jollekin lastenlapsista.

Historian alku. Historianfilosofia. Aatehistoria. Maailmanhistoria. toim: Hietaniemi Tapani, Mikkeli Heikki, Seppä Tuomas ja Sihvola Juha.
No kun historia on niin mielenkiintoista ja se selittää nykypäivää.

Kenen sukupolveen kuulut? Toim. Hoikkala Tommi, Purhonen Semi ja Roos J.P.
No kun käsittelee sodanjälkeisiä sukupolvia, joihin lukeudun ja joiden kokemuksista haen selityksiä käyttäytymiselleni.

Ksenofon: Talouden taito.
No kun talous ja sen historia kiinnostaa ammatillisesti ja muutoinkin.

Puustinen Liina: Kuluttajamuotti. Kuluttajuuden tuottamisesta mainonnan instituutioissa.
No kun on niin kiinnostava aihe. Otteita takakannesta: Kuinka ihmisistä tuotetaan kuluttajia? Kuluttajamuotti tarkastelee kriittisesti kaupallista mediakulttuuria ja mainonnan instituutioita.

Max Weber: Pörssi
No kun ... kts. Ksenofoniin liittyvä selitys.

Zöllner Frank: Leonardo.
No kun opiskelen kuvataidetta.

No ja kun vielä useimmat maksoivat vain viisi euroa. Ja kun ovat oikeastaan lähdeteoksia .. ja kun osaan niistä voisin tehdä alleviivauksia.

Seli seli.

Päivän pieni ilo: Oli mukava olla kirjamessuilla.