Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meditointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meditointi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Testin kautta onneen

Onnellisuus ja hyvä elämä tuntuvat olevan kovasti esillä nykyään. Oppaita on runsaasti tarjolla. Edellisessä postauksessa kerroin Pauli Kohelon kirjasta. Se taitaa irviä tätä vahvaa genreä tai lähinnä siihen sisältyvää henkistymissuuntausta.

Tähän samaan hyvän elämän aihepiiriin tämä oma bloginikin kuuluu. Varmaan nykyelämän hektisyys nopeine muutoksineen osaltaan ohjaa meitä hakemaan apua näistä oppaista ja muista. Tätä tukee Lindsrömin (kts. aiempi postaus) referoima tutkimustulos 34 kaupungista eri puolilla maailmaa vuodelta 2007. Keskiverron jalankulkijan nopeus on noussut 10 prosenttia kymmenessä vuodessa.

Nyt on helppo mitata oman onnellisuutensa aste, koska netistä löytyy laaja Elämä pelissä -ohjelmaan liittyvä onnellisuustesti, joka tarjoaa tulosten pohjalta myös suosituksia. Tein sen eilen ja sain paremman tuloksen kuin odotin ja lisäksi käytännöllisiä neuvoja. Minulle suositeltiin ulkoilua, meditaatiota ja muiden ihmisten auttamista. Ihan aiheellisia. Ehkä tuota meditaation toimivuutta pitää kuitenkin miettiä, kun olen niin kärsimätön tai ehkä juuri siksi pitäisikin sitä kokeilla.

Pellon pientareella -blogistikin on tehnyt testin ja kommentoi sitä.

Testissä on minusta sellainen mainio piirre, että se auttaa huomaamaan niiden asioiden merkityksen, jotka ovat hyvällä tolalla.

Sellainenkin slow life -ilmiö näyttää olevan kuin The Slow Bicycle Movement, jolla on myös oma Facebook -sivu. Pyöräilyn hitaudessa jopa kilpaillaan.

Päivän pieni ilo: Olimme vaimon kanssa kävelyllä ja hikoonnuin. Vaimo toi minulle sitten pyyhkeen tai oikeastaa rätin, jolla sain kuivata hikeä ja hän itsekin kuivaili yläselkääni.

Loppukevennys: Joku kertoi äskettäin vitsin. Mitä optimista vastasi pessimsitille, kun sanoi, ettei huonommin voi enää mennä. Kyllä voi, hän vastasi.

Näkymä Strasbourgissa. Tussi

perjantai 4. syyskuuta 2009

Meditoimalla elämä leppoisaksi?

Blogiesittely:
Sampsa on kommentoinut (kiitos!) viime tiistain juttuani positiivisesta ajattelusta. Löysin linkin kautta hänen mielenkiintoisen Vehmas Assembly -bloginsa, jossa hänkin on kirjoittanut samasta aiheesta - positiivisuudesta (ja negatiivisuudesta). Hänellä on blogissaan muitakin hyvään elämään ja leppoistamiseenkin liittyviä artikkeleita. Ansiokkaita, mietittyjä ja ennakkoluulottomia pohdintoja meditaatiosta, monen yhtäaikaisen tehtävän onnistumismahdollisuuksista, puutarhanhoidosta, hetkessä elämisestä, elämän suuntaamisesta, työajanhallinnasta ja lomanvietosta.

Sampsa esittää, että meditoimalla voimme kehittää ajatteluamme myönteisemmäksi. Voihan niin olla. Hänen mukaansa sen ei tarvitse olla muuta kuin rauhassa istumista ja hengitysharjoitusta. Ehkäpä tuota pitää kokeilla. Ainakin 15-30 minuutin hiljaiset hetket leppoistavat päivää ja kukaties niiden välissä osaa toimia fiksummin ja rauhallisemmin kuin ilman meditointia.

Päivän "pieni" (?) ilo: Meillä asuu tilapäisesti eräs muusikko, joka kutsui illaksi kavereita meille. Saimme nauttia Händelin musiikista trion (piano, viulu, laulu) esittämänä.