Perfektionismi ja leppoistaminen

Pohojan akka kommentoi edellistä postaustani. Lainaan hieman:

Perfektionismi on taipumusta hioa asioiden yksityiskohtia jatkuvasti ilman, että osaa luovuttaa työtä käsistään ja hyväksyä sitä valmiiksi.

Wikipediassa perfektionismista rajataan kaksi tyyppiä. Perfektionisti joko kokee täydellisyyden tavoittelun tärkeäksi tai ei voi hyväksyä täydellistä vähempää. Jälkimmäinen katsotaan sairaalloiseksi.

Edellistä rankempaa tasoa ovat pakko-oireisuus ja pakko-oireinen häiriö. Pakkoneuroosi ajaa ihmisen torjumaan ahdistusta tai jotakin pelottavaa tapahtumaa irrationaalisella käytöksellä kuten loputtomalla toistolla ja tarkistelulla.

Kaiken kaikkiaan nämä kaikki ovat kovia haasteita sille, joka haluaa leppoistaa elämäänsä. Varsinkin silloin kun sairaalloinen, mahdollisesti synnynnäinen yliperusteellisuus pakottaa työskentelmään siten, että työn tuottavuus on matala. Silloin joutuu pidentämään päivää, jotta selviää velvoitteistaan, mikä taas johtaa tilannetta vielä pahentavaan väsymiseen. Ongelma on siinä, että tällaisessa tilanteessa on vaikea järkiperäisesti pakottautua työskentelemään fiksummin ja tuottavammin.

Innostusta ja perfektionismia

Arjaanneli ja Pellonpientare rohkaisevat minua olemaan kahlitsematta innostustani edellisen postaukseni kommenttilaatikossa. Kiitoksia!

Kyllä se voi mennä överiksi. Miniatyyriesimerkiksi voin helposti juuttua myöhään illalla tänne nettiin, kun on niin mukava pörrätä täällä, ja kuitenkin liian lyhyet unet painavat harteilla seuraavana päivänä.

Jos minulla on kovasti kiireitä töissä ja muita velvollisuuksia, en tahdo malttaa säännöstellä muita mukavia puuhia, ja sitten kuormitus on liian suuri. Ajan tuhatta ja sataa, enkä huomaa käyttäväni jo tuleviakin energiavaroja, ja sitten tulee äkkipysäys. Psykofyysinen systeemi onneksi toimii sulakkeena.

Perfektionismi voi pahentaa tilannetta, jos ei pysty hoitamaan ainakin osaa hommista vain 90 %:sti mikä on yleensä aivan kelvollisen järkevä taso.

Aino-Maijakin (Yksinkertaistaen) kirjoittaa perfektionismista. Hän erittelee ominaisuuden kahteen tyyppiin, joita voitaneen kutsua myönteiseksi ja kielteiseksi perfektionismiksi. Ensin mainitun tyypin edustaja pääsee määrätietoisesti ponnistellen tavoitteeseensa ja toinen taas lamaantuu, kun asettaa itselleen niin korkeat odotukset.

Myönteinen perfektionisti varmaan pärjää, jos hän on myös realisti. Tässä perfektionismi ei ehkä tarkoitakaan pikkutarkkuutta vaan sisukkuutta tai peräänantamattomuutta.

Minusta tuntuisi, että jälkimmäistä auttaisi kohtuullisuuden idea. Realismikaan ei olisi pahitteeksi.

Päivän äijä:

- Kulta! rakas! Mikä sul on? En ikinä oo nähny sun itkevän.

- Nyy-yh. Uhu-u. Ki-k kimi voitti!

Päivän pieni ilo: Pomon mukavan kannustava lausahdus sähköpostiviestissä.

Innostuksen annostelua ja perusteellisuuden patoamista

Jatkan pohdintaa kohtuullisuudesta. On ainakin kaksi piirrettä, jotka vaikeuttavat pitäytymistä aikomusten kohtuullisuudessa.

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut innostumisesta, jota voi olla vaikea pitää aisoissa. Kun tekee jotakin mukavaa ja kiinnostavaa, ei tahdo malttaa annostella paneutumistaan, ja myös kivat puuhat tuntuvat vievän energiaa. Ehkäpä pitääkin ajankäytön hallinnan sijaan puhua innostuksen hallinnasta (tai innostuksen annostelusta).

Toinen kohtuullisuutta haittaava piirre on taipumus liikaan perusteellisuuteen tekemisissään. Jos tuntuu, että varmuuden vuoksi on varmistettava viimeinenkin lillukanvarsi, saa aikaa ja energiaa tuhrautumaan puuhiinsa aivan ylettömästi. Mitenkähän tätä kutsuttaisiin? Perusteellisuuden patoaminen?

Päivän äijä:
- Eii-ii! Tuohinen kesälakki. Tota et paa päähäs.
- Mähän paan. Isänmaan asialla. Kotimaista tuotantoa.

Päivän pieni ilo: Poikkesin Sanomatalossa WSOY:n myymälässä. Juttelin tovin myyjän kanssa. Hän harrastaa astioiden tekemistä betonista. Sellainen oli uutta minulle. Oli mukava kuunnella, kun hän kertoi harrastuksestaan.

Kohtuullisuuden viisaus

Päädyin eilisessä luovuuspostauksessani kohtuullisuuden hyveeseen. Kohtuullisuus kuulostaa tylsältä, tasapäiseltä (inhoan tuota sanaa), harmaalta, epäpersoonalliselta ja mitä kaikkea.

Aristoteles määrittää kohtuullisuuden keskiväliksi nautinnon ja kärsimyksen suhteen. Hän puhuu myös kultaisesta keskitiestä, mikä lienee lähellä ajatusta kohtuullisuudesta. Ihmisen ruumiinlämpö ei saa olla liian matala eikä korkea. Ämpärillinen vettä on liikaa pienelle kasville mutta liian vähän puulle, joten kultainen keskitie ei ole kaikille sama.

Tutkailin taas Sampsan pohdintoja ajankäytöstä ja tavoitteista. Hän suosittelee muistamaan, että omat tavoitteet ovat omia. Niinpä, se on hyvä neuvo. Niitä ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Sampsa kehoittaa myös keskittymään oleelliseen eli rajaamaan ajankäyttönsä rakkaimpiin puuhiin.

Sampsan ohjeet voitaisiin ehkä kiteyttää kohtuullisuudeksi.

Olen työssäni - opettajana - urani huipulla, ja niin on hyvä. Tämän hetken merkittävin käytännön elämään liittyvä tavoite minulla on saada meneillään olevat taideopiskeluni päätökseen. Soisin sen tapahtuvan ensi keväänä, mikä on mahdollista. Työkiireiden vaihteluista johtuen yritän suhtautua asiaan siten, että onnistuu jos onnistuu. En taida oikeasti pystyä siihen. Tämä on minulle järkeilyä. Luontoni puhuu toisin.

Päivän äijä:
- Pääkö? Annan sulle akoniittumia.

- Tä?

- Niin, homeopatiaa.

- Ei ole kuule hometta eikä apatiaa. On päänsärky ja siihen otetaan burana.

Päivän pieni ilo: Kävelin iltapäivällä Herttoniemenrannassa. Tällä kertaa oli mukava kulkea alueen sisäreittejä ja tutkailla näkymiä.

Eilisisiä näkymiä, yksi edellisessä postauksessani oleva toisin rajattuna ja kaksi ylivalottuneen marraskuisa synkistelyä.

Hierarkiat hajalle ja luovuutta leppoisuudella?

Kirjoitin toissapäivänä väljyyden merkityksestä luovuudelle.

Jatkan vielä samaa teemaa ja siteeraan Puohiniemeä ja Nymania (Mies. Arvot, roolit ja tunteet.), jotka toteavat, että:

Kilpailutilanteissa miesten motivaatio on parempi kuin naisten, koska suoriutuminen on miehille tärkeämpää kuin naisille. Luovalle työskentelylle hierarkiat ovat myrkkyä. Ihmisen voi pakottaa liikkumaan ripeämmin, mutta ei kehittämään uusia ideoita. Sen minkä miehet mahdollisesti voittavat paremmuutta tavoitellessaan, he todennäköisesti häviävät ideoiden innovatiivisuudessa.


Voi meitä miehiä! Naiset, lohduttakaa vähän :)






Näinköhän se menee, että kun toistaiseksi miehet ovat enemmistönä johtotehtävissä, eri organisaatioihin rakentuu kilpailullisia hierarkioita virkateineen, tiukkaa projektityötä, nälkäistä tulosvastuuta ja seurantajärjestelmiä?

Toki organisaatioissa pitää olla järjestys ja yhteistyömeininki, mutta rajansa kaikella. En oikein usko, että organisaation kaikkia tehtäviä - jos mitään - tarvitsee suojella luovuudelta, mutta pitää sekin muistaa, että moni asia ei ikinä valmistuisi ilman määräaikoja.






Kuka tohtisi ruveta toistelemaan työpaikallaan, että otetaanpa leppoisammin?

Suo siellä, vetelä täällä. Ehkä on aika palauttaa mieleen klassinen kohtuullisuuden hyve.



Päivän pieni ilo: Farmaseutti oli ystävällinen, vaikka kävin tänään apteekissa viime minuuteilla.



Tämän päivän näkymiä

Väljyyttä luovuudelle?

Palaan vielä tiukasti tai väljästi aikataulutetun elämän problematiikkaan.

Hesarin viimeisimmässä Kuukausiliitteessä on laaja juttu USA:ssa professorina työskentelevästä Bengt Holmströmistä. Huomiotani kiinnitti se, kun hän kuvasi vakinaisen professorin virkaa huippuyliopistoissa.

Sellaiseen tehtävään on hyvin vaikea päästä, mutta kun näin on tapahtunut, saa tehdä melkein mitä haluaa. Hän tarkoittaa, että voi itse valita mielenkiintoisimman yhdistelmän opetusta, tutkimusta ja/tai kiertämistä konferensseissa luennoimassa. Aihepiirit tuntuu saavan itse valita.

Ymmärrän taustalla olevan ajatuksen olevan sen, että luovuus tarvitsee väljät oltavat. Keksintöjä ei voida tehdä tarkan aikataulun mukaan. Mihinkähän muihin ammatteihin vastaava asetelma voisi sopia?

Päivän pieni ilo: Reipas kävely syksyisen kosteassa säässä.

Tämänpäiväisiä näkymiä

Unfriending ulosnaamaustako?

Simplicitas ja Sanna (Mutkatonta mustikkaa) ovat tarttuneet uudissanaan unfriend (Oxford Word of the Year 2009), jolla tarkoitetaan kavereiden heittämistä ulos omasta Facebook -piiristä. Itsekin osallistuin Facebookissa keskusteluun tästä aiheesta, mutta ei meillä ollut tiedossa tätä nimeä asialle.

Saapa nähdä saammeko taas yhden anglismin suomen kieleen. Tuleekohan siitä anfrendausta ("Anfrendasin coolisti muutaman frendin Facebookissa") vai olisiko se suomeksi epäystävystyminen tai muuta sellaista? No, miltä kuulostaisi epänaamaus, ulosnaamaus tai poisnaamaus?

Simplicitas kertoo Facebookissa olevasta mahdollisuudesta piilottaa epäkiinnostavat lähteet. Olen ehkä kovin kiltti, mutta minusta tämä on parempi tapa kuin heittää ulos. Minulla roikkuu pyyntö erään tuttavani naamakaveriksi. Sen verran hyvin tunnemme ja pitkältä ajalta, että aina välillä mietin syytä hyväksymättömyyteen. Laitoinko mukaan kommentin, joka ei tuntunut hyvältä? Eikö hän päivitä tiliään juuri koskaan? Olisiko kyseessä ennakoiva ulosnaamaus?

Niinkin voi käydä, että anfrendaus arkipäiväistyy eikä enää hetkauta. Ehkä tähän tarpeeseen sopisi jokin netikettipykälä. Jos esimerkiksi kaveri on ollut passiivinen kolme kuukautta, sitten hänet voi ulosnaamata ja hän voi taas lähettää uuden kutsun sitten, kun ehtii taas naamailla.

Oman elämän kohtuullistamisen näkökulmasta katsoen naamakirjavirran siivoaminen on paikallaan, kun jää vähemmän koukutuksia houkutuksiksi.

Kirjoitin tässä Sampsan innoittamana nukkumaan menemisestä ihmisten aikoihin ja asetin tavoitteeksi valon sammuttamisen kello 23:n aikaan. Olen onnistunut kahtena iltana, jona kumpanakin valo napsahti pois kutakuinkin määräaikaan. Ensimmäisen iltana nukahdinkin aika pian, mutta toisena en, mikä saattoi johtua opetuksestani tuona iltana. Nukuin kuitenkin kumpanakin yönä enemmän kuin normaalisti. Kiitos Sampsa!

Mainitsin hiljattain Puohiniemen ja Nymanin kirjasta. Luin siitä tänään, että upseerit ovat huolissaan amerikkalaissotilaiden Internetistä johtuvasta univajeesta Irakissa, koska siitä johtuen nämä eivät ole yhtä skarppeja taistelutilanteissa kuin muutoin olisivat.

Päivän pieni ilo: Minulla ei ole ollut tunteja tänään, joten ei ole tarvinnut lähteä mihinkään. Aamullakin sai heräillä rauhassa. Raskas työpäivä tämä kuitenkin on ollut, kun arviointeja olen tehnyt.

Leppoistaja menee ajoissa nukkumaan

Sampsa kirjoittaa vastaansanomattoman viisaasti riittävästä nukkumisesta Vehmas Assemblyssä.

Sellaista on minunkin elämäni. En millään malttaisi illalla mennä riittävän ajoissa nukkumaan, jotta ehtisin saada kunnon unet ennen aamuherätystä. Kun tulen töistä, saatan treenata kuntopyörällä ja sitten onkin päivällisen aika. Tuo Ylen Areena on viheliäinen aikavaras, kun sitä voi katsoa milloin vain ja siellä on tarjolla esimerkiksi dokumentteja, joita tällaisen historiafriikin on vaikea laistaa. No siihen saattaa mennä aikaa, samoin bloggaukseen ja naamakirjailuun. Hesarikin on luettava loppuun. Entä mistä aikaa kirjoille?

Mikäs tässä on puuhastellessa kaikenlaista kiinnostavaa, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja vaimon kanssa kaksin asutaan, mutta rajansa kaikella. Jotenkin tämä virikejanoisuus pitäisi saada aisoihin.

Lupaan noudattaa Sampon neuvoja ainakin tänä iltana. Valot sammukoon klo 23.00. Silloin minun tarpeisiini jää hyvin aikaa nukkua. Jätän syötiksi hesarin siltä osin kuin se on lukematta. Sen luen sängyssä.

Päivän pieni ilo: Katsoin kuntopyöräillessäni Areenasta Darwinia käsittelevän ohjelmasarjan ykkösosan. Esitettiin mielenkiintoinen vaikutusketju. Mitä enemmän talossa, jossa pidetään mehiläisfarmia, on kissoja, sitä enemmän lähistöllä kasvaa puna-apilaa. Kissojen vuoksi mehiläispesiin ei pääse peltohiiriä, jotka ovat tuhoisia pesille. Mehiläiset ovat ainoa laji, mikä pölyttää puna-apilaa.

Leppoistamisen etiikka

Kansallisen ennakointiverkoston teematyöryhmä on pohtinut downsiftaamista eli kohtuullistamista kuten ryhmä esittää sitä kutsuttavan. Jäsenet arvioivat raportissaan "Kohtuullistamisen jäljillä", minkälaista hidastaminen voisi olla eri skenaarioiden toteutuessa.

Raportissa nousee yhtenä teemana esiin kohtuullistamisen etiikka. Kun yksilöt tasapainottavat elämää sopeuttamalla vauhtia, heidän katsotaan tekevän sen omien motiiviensa vuoksi. Tällaisen eettisyyttä on hyvä pohtia siitä näkökulmasta, että laajamittainen kohtuullistaminen hidastaa talouskasvua.

Kyseessä on hyvin vakava asia. On tietenkin niin, että nykyisen tavaratuotannon on ynpäristön vuoksi syytä muovautua kestävälle perustalle. Ongelma on siinä, että pitkäaikainen taantuva kysyntä aiheuttaa suuria ongelmia yhteiskunnan toiminnoille. Työttömyyden lisääntyessä levottomuus lisääntyy ja seurauksena voi olla anarkia.

Taloustieteilijä Joseph Schumpeter on esittänyt, että kapitalismi muuttuu "luovan tuhon"kautta. Mitenkähän lienee markkinatalouden laita. Olisi kuitenkin kovin toivottavaa, että järjestelmää voitaisiin uudistaa sopivin askelin ilman suuria inhimillisiä kärsimyksiä.

Päivän äijä:
- Kulta, Stockalla on ale, mentäiskö?
- Ei kuule shoppailut nappaa. Mä oon menossa Biltemaan.

Päivän pieni ilo: Kun alle kaksivuotias prinsessa rutistaa pappaa kaulasta ja painaa päänsä poskea vasten. Mitäpä muuta elämältä voisi toivoa?

Timo, kiva kun liityit seuraan. Lämpimästi tervetuloa!

Leppoistamispätkiä Youtubessa ja miesasiaa

Tässä pullantuoksuista downsiftausta, katsopas.

Esittelyvideo Lahdessa lokakuussa 2009 olleesta tapahtumasta: Designing Slow Life Conference

Tämä on hauska. Työnarkomaani treffeillä.

Ihmettelin hiljattain MOT:n ohjelmaa "Ilmastomuutos peruutettu". Kysäisin asiaa Facebookin kautta kaveriltani, joka on töissä WWF:llä. Sain vahvistusta sille, että ohjelmaa ei kannata ottaa vakavasti.

Paivän kirja: Olen aloitellut Martti Puohiniemen (arvotutkija) ja Göte Nymanin (psykologian professori) kirjaa Mies. Arvot roolit ja tunteet. Vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja sujuvalukuiselta. Kirjoittajat toteavat muun muassa, että miehen tekemiset takautuvat vieläkin vahvasti miehen perirooleihin, joiksi mainitsevat sotapäällikön (markkinointijohtaja), metsästäjän (mies Biltemassa) ja käsityöläisen (uuden tekniikan osaajat). Saapa nähdä, löytyykö kirjasta viisautta leppoistamisen ja kummankin sukupuolen suhteesta.

Päivän äijä (sopii edellisen jatkoksi):

- Se sun fillaris on nyt kunnossa.

- Ihanaa kulta (pusi). Mä rakastan sua. Rakastaks sä mua?

- Äh, mjoo, mis on hesari?

Raha haisee?

Nan pohdiskelee rahan olemusta ja ihmettelee miksi sitä pidetään niin tärkeänä.

Tuo muinaisten lyydialaisten keksintö on aivan verrattoman käytännöllinen elämän apulainen. Sen ansiosta minun ei tarvitset viljellä maata eikä pitää kanoja eikä tehdä itse kenkiäni eikä .... vaan olen voinut erikoistua omaan ammattiini. Raha mahdollistaa työnjaon sujuvuuden.

Miksi emme sitten osaa suhtautua rahaan kuin johonkin arkiseen hyödykkeeseen kuten veteen tai sähköön? Emmekö voisi ajatella siitä kuten vaikkapa saunahaloista? "Aha, puut on vähissä, pitää pilkkoa lisää."

Nan mainitseekin ihmisluonnostamme johtuvia selityksiä asiaan. Yhteiskunnan kilpailukeskeisyys lienee myös yksi vaikuttava tekijä. Omaisuuden määrällä voi osoittaa menestystään. Puhutaan symboliarvosta. Rikas ei tarvitse ruokaa muita enempää, mutta hyvä sijoitus verokalenterissa tuntuu komealta. Saman sukuinen ilmiö voi olla se, että jotkut voivat opiskella vaativan tutkinnon saadakseen tittelin, jota eivät käytännössä erityisemmin tarvitse.

Päivän pieni ilo: Eräs kollega piti viimeisen oppituntinsa tänään. Ryntäsimme laulaen hänelle sanoitettua viisua kesken tunnin isohkolla joukolla luokkaan. Hän sai kukkaseppeleen päähänsa ja hänet kannettiin kultatuolissa henkilöstöhuoneeseen. Hm, opettajanryöstö.

Dignify - kaikkien elämä arvokkaammaksi

Aioin polkea kuntopyörää ja etsin Ylen Areenasta jotakin katseltavaa reissulleni. Huomasin, että Areenan kautta oli menossa suorana filosofi Pekka Himasen tilaisuus. Tuumin, että se on jotakin Suomi ylös lamasta -sparrausta, ja ajattelin katsella jonkin matkaa.

Tilaisuus näytti olevan menossa Helsingin yliopistolla kuten Esa Saarisen suuret mielenkohotussessiot 90-luvulla. Mietin sitten, että näinköhän Saarinen kannusti meitä edellisestä lamasta ja Himanen nykyisestä. Huomasin sitten, että Saarisen sessiot olivatkin vasta laman jälkeen. Himasen tapahtumassa näyttikin olevan kysymys jostakin vielä suuremmasta. Tästä pääset Ylen sivulle, jonka videoklipeissä Himanen kertoo, mistä Dignifissä on kysymys. Dignifillä on myös oma blogi, jossa on teksti- ja videomateriaalia aiheesta.

Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin, että miten elämästä saataisiin arvokkaampaa meille kaikille.

Himanen puheet yliopistolla olivat kaukana jostakin laskutikkuluovuudesta. Hän puhui hyvin syvällisistä asioista kuten miten me kaikki saamme lapsuudessa sydänhaavoja ja mitä ne meihin vaikuttavat.

Päivän pieni ilo: Aamulla Arndt Pekurisen puiston omenapuut näyttivät kirpeän kauniilta, kun oksilla vielä punotti runsaasti omenia - joukossa valkohattuisia, mutta suurin osa lehdistä oli pudonnut.

Ilmastonmuutos - ketä uskoa?

Ilmastomuutos on kovasti esillä, kun Kööpenhaminan kokous lähestyy.

MOT on tehnyt härnäävän ohjelman otsikolla Ilmastonmuutos peruttu. Ohjelma on nähtävissä Areenassa 15.11. saakka. Siinä esitetään asiantuntijoiden perustelemana, että IPCC:n käyttämät laskelmat, joihin Kööpenhaminan neuvottelut pohjautuvat, ovat tieteelliseltä perustaltaa heiveröisiä. Ohjelmassa jopa spekuloidaan, että ilmastoneuvotteluja jatketaan sen takia, että ilmastonmuutoksen varaan on jo rakennettu niin paljon liiketoimintaa.

Ylen Areenassa on tallenne - ilmeisesti lyhennelmä - äskeisestä Presidenttifoorumista, jossa kolmisenkymmentä eri tahon edustajaa keskusteli ilmastonmuutoksesta. Se on nähtävissä Areenassa 10.12. saakka. Tuossa kokouksessa näyttää vallinneen yksimielisyys siitä, että muutos on totta ja että toimiin on ryhdyttävä.

Median on totta kai tuotava esiin vastakkaisten mielipiteiden edustajien argumentteja, mutta on tämä niin hämmentävää maallikolle. Kehen voimme uskoa?

Areenasta löytyy muitakin aiheeseen liittyviä ohjelmia.

Eilinen kohtuullistamisen käyttöä slow lifen tai downsiftingin suomennoksena käsittelevä juttu tässä blogissa on kirvoittanut mielipiteitä kommenttilaatikkoon. Tunnumme jakavan kirjoittajien kanssa käsityksen siitä, että kohtuullistaminen kuulostaa liian steriililtä.

Päivän pieni ilo: Kävin ryhmänohjaajana koululla HOPS-keskustelun (HOPS on henkilökohtainen oppimissuunnitelma) muutaman opiskelijan kanssa. On mukava jutella rauhassa ja samalla tutustua paremmin opiskelijoihin. Tuntuu hyvältä, jos tuntee pystyvänsä auttamaan heitä ainakin olemalla heille henkilökohtaisena asiamiehenä ja tuttuna keskustelukumppanina.

Kiitos Jenni voi hyvin, kun hyppäsit kyytiin. Lämpimästi tervetuloa!

Kohtuullistaminen, leppoistaminen vai lipuileminen?

Kte kommentoi eilisen juttuni "kohtuullisia" pohdintojani ja sai minutkin epäröimään virallistettua termiä.

Totta, kohtuullistaminen kuullostaa steriililtä ja teknokraattiselta. Siitäköhän se johtuu, että sanassa ei ole tunnetta kuten leppoistamisessa? Tulee mieleen jokin paperinkuiva kohtuullistamispäätös lakituvassa. Syntyy mielikuva siitä, että jokin ulkopuolinen taho laittaa epämieluisan olosuhteemme kohtuulliseen tilaan.

Ja joo, "ota hitaammin" voisi olla hyvä slogan, mutta tuleekohan siitä mieleen raittiusvalistus?

Jenni voi hyvin puolestaan arvelee, että kohtuullistaminen saa kantoaaltoa Ennakointiverkoston päätöksestä. Juu, anglismeja on tosiaan syytä välttää.

Heitänpä vaakaan vielä yhden ehdotuksen. Mielikuvittele, että laiva lipuu hötkyilemättä mutta määrätietoisesti vaativaa reittiä eteenpäin. Säätäkäämme itsemme samanlaiseen lipumismoodiin. Siis lipuiluttaminen tai lipuilu tai lipuileminen?

Mukava kun lähdit mukaan Sanna. Lämpimästi tervetuloa!

Leppoistaminen = slow life = downshifting = kohtuullistaminen?

Kansallinen ennakointiverkosto on tehnyt raportin downshiftaamisesta ja nimennyt sen kohtuullistamiseksi.

Kohtuullistaminen on erittäin hyvä nimitys asialle. Leppoistaminen kuulostaa lupsakalta, mutta on epätarkka. Kohtuullistaminen kertoo paremmin sen, mistä minun mielestäni on kysymys eli vauhdin (ja elämäntavan) säätämisestä oman elämänlaadun parantamiseksi ja luonnon säästämiseksi eikä jostakin loputtomasta riippumatossa notkumisesta.

Tämäkään termi ei täysin naseudu. Jos kohtuullistaminen on yksin otsikkona, ei tiedä onko kyse juridiikasta vai mistä.

Elämän kohtuullistaminen on täsmällinen, mutta hiukan liian pitkä. Elollistuminen? Ei käy, koska sille näyttää muotutuneen jo jonkinlainen sisältö. Kohellustaminen? Nyt lähtee jo mopo käsistä ...
En nyt sitten pystynyt panemaan paremmaksi.

Päivän pieni ilo: Sain arvioiduksi jo tänään aamulla pitämäni kokeen vastausnivaskan. Minulla on hituroimistaipumus tuossa puuhassa, mutta tänään oli hyvä luisto.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Belgemine ja Jonna!

Äijärunoutta isänpäivän kunniaksi

Minä, äijä,
laitan salihousut jalkaan ja lähden.
Pääministeri jää kotiin.



Hallitus lähti iltakouluun.
Minä palaan rasvamonttuun.
Hyvä että meni.



Lissu!
Ootko kotona vielä?
Hyvä
Minulta jäi leatherman takan reunalle.



- Tää oli kiva ranta, mut mä oon ihan hiekassa.
- Mä pesen sut kotona painepesurilla.



- Täällä tuoksuu hyvälle.
- Kulta, sun kätes on ihan mustat. Pesisitkö ne ensin.
- Äh, miksi? HK:n blöössä on hyvä kuori.

Päivän pieni ilo: Yhdessäolo läheisten kanssa (suuri ilohan tämä oikeasti on)

Otetaan välillä hiukan kevyemmin.

Voiko leppoistella ponnistellen?

Tavoitteena seesteisyys -blogin kirjoittaja kuvaa oman luonteenlaatunsa suhdetta leppoistamiseen tavalla, joka tuntuu kovin tutulta. Taitaa olla sukulaissielu. Hän sanoo olevansa "aika laiska hitaaseen elämään". Voi että on nasevan hauska ilmaus ja käytännön esimerkkikin on mainio: "Pihasaunan lämmittäminen on aika ponnistus verrattuna sähkösaunan napsauttamiseen."

Osaan hyvin samastua kirjoittajan fiiliksiin. Jos minulla olisi savusauna, voin kuvitella, että kun lämmitys kestää monta tuntia, en malttaisi pitkään istua pankolla nauttimassa tunnelmasta ja odottamassa seuraavaa pökköpesähetkeä vaan luultavasti kävisin välillä vaikkapa pörräämässä netissä tai ainakin hakemassa kirjan seurakseni.

Kirjoittaja heittää, että hitaan elämän pointti onkin tekemisen riemussa. Tuo kuvaa hyvin maalaushommiani. On mukava uppoutua niihin ja unohtaa ajan kulu. Flow löytyy helposti. Saattaa käydä niin, että rupeama venähtää pitkäksikin ilman, että tulen pitäneeksi taukoja. Välillä tosin vien työn toiseen huoneeseen ja katselen sitä kauempaa, mutta sekin on ajatustyötä.
On mukavampi tehdä, jos ei tarvitse asettaa urakkatavoitteita. Tekemisen kestoa on hankala arvioida edeltä käsin. Teos voi syntyä nopeastikin, mutta mieleen voi myös tulla ideoita, jotka ovat monimutkaisia toteuttaa ja aikaa menee.

Päivän pieni ilo: Kun tulin ulos koulurakennuksesta lähteäkseni kotiin, raitsikka oli juuri tulossa pysäkille ja kun Sörkassa siirryin maan uumeniin, metrokin tuli juuri asemalle.

Onko lastenhoito tavoitteellista toimintaa?

Aloittelin tiistaina taas tavoitteen olemuksen pohtimista. Sampsa kyseli, miten opin keskittymään minulle tärkeisiin asioihin ilman tavoitteita.

Otan esiin minulle tärkeistä asioista kaksi, lastenlasten kanssa olemisen (sisältäen hoitamisen) ja kuvataiteen tekemisen, ja lähestyn asiaa niiden kautta.

Ne ovat molemmat erityisiä, mutta saavuttamisen, mitattavuuden, määräajan ja tuloksen tarpeellisuuden voi minusta kyseenalaistaa. Voitaneen sanoa, että prosessi näissä on tärkeä, mutta sen tulosta ei tiukkana tavoitteena tarvitse määrittää.

On vain kiva olla lastenlasten kanssa. Oleminen sinänsä on tärkeää. Taiteessa helposti voisin luiskahtaa tavoiteajatteluun ja niin on käynytkin. Onneksi olen "tullut järkiini". Voin keskittyä maalaamiseen ja nauttia itse tapahtumasta. Tätä voidaan kutsua harrasteluksi, mutta olen kuitenkin mielissäni, kun työni saavat kodin. Maalaaminen on minulle liian vakava asia ollakseen yksin harrastus. Joudun tietenkin tinkimään tavoitteettomuudesta, kun olen järjestämässä näyttelyä.

Haluan ajatella maalaamisesta niin, että kun tienaan leipäni muualta, minulla on vapaus keskittyä tosissani maalaamiseen ja vähemmin rajoittein (paitsi ajan suhteen) kuin jos minun pitäisi saada siitä elatukseni. Paneudun taiteeseen, haluan löytää ja oppia uutta. Prosessista kehittyy sitten mitä kehittyy. Arvelen, että lopputuloksenkin kannalta näin voi olla parempi.

Päivän pieni ilo: Kirjoitin syyskuussa käynnistäni SavExpo -messuilla. Kävi niin mukavasti, että voitin arpajaisista energiankulutusmittarin. Hain sen tänään postista ja viritin käyttövalmiiksi.

Mitä tavoite tarkoittaa?

Sampsa sparraa minua tavoitepohdintojeni pohjalta seuraavasti:

Olen ymmärtänyt, että nykyään ei enään jaeta ihmisiä jyrkästi vasen- ja oikea-aivoisiksi vaan juuri tiettyjä luonteenpiirteitä korostaviin ihmisiin.
Mikä olisi sinulle sopivin tapa oppia keskittymään niihin sinulle tärkeimpiin asioihin elämässä, jos tavoitteet tuntuvat vierailta?

Löysin englanninkielisestä Wikipediasta määrittelyä tavoitteen käsitteelle. Sitä kuvaavat sellaiset termit kuin aikominen, saavuttaminen, päätepiste ja siihen voidaan liittää myös määräaika.

Wikipedian mukaan tavoitteiden asettamiseen liittyvät myös erityisyys, mitattavuus, saavutettavuus ja realistisuus.

Tässä on alustusta jatkopohdinnoille myöhemmin. Aloitetaan sen verran, että siviilipuolen elämään liittyvissä tavoitteissa voisi ainakin miettiä määräajan tarpeellisuutta.

Päivän pieni ilo: Minulla on kollegani kanssa sellainen "YYA-sopimus", että kun hänellä on hankaluuksia irrottautua työstä ja päivät tuppaavat siksi venymään, minä houkuttelen lähtiessäni häntäkin kotimatkalle. Vastalahjaksi saan häneltä kyydin kodintienoille tai jopa pihaan, samlla suunnalla kun asumme. Järjestely toimii. Tänään minulla päivä venähti ja ajattelin, että nyt kyyti sopisi. Niinpä vain taas hyödytimme toisiamme.

Ahaa - olen holistinen tyyppi ja siksi improvisoin

Käsittelin aiemmin tavoitteita ja niiden merkitystä yhdessä postauksessani. Sampsa on pohdiskellut asiaa tekstini pohjalta eteenpäin. Kiitos Sampsa!

Heitän nyt lisää höökää pannuun. Hiljattain oli Hesarissa artikkeli Timo Lampikoskesta, joka on kirjoittanut teoksen Hidasta! Ajankäytön valinnat arjessa ja työssä.

Lampikoski referoi B. Prashnigia ja esittää kaksi erilaista ajankäytön tyyppiä:

Analyyttinen tyyppi

- järjestelmällinen
- hyvin täsmällinen

- suunnittelee ajankäyttöään

- pitää päiväkirjaa

- pitää muistilistoista

- tekee ennakkosuunnitelmia

- tarvitsee päivärutiineja

- hermostuu, kun aikataulut eivät pidä paikkaansa

- elää reaaliajassa

- aamuihminen

Holistinen tyyppi

- epäjärjestelmällinen

- vaikea noudattaa tarkkoja aikatauluja

- unohtaa usein ajankulun

- ei pidä päiväkirjaa

- inhoaa muistilistoja

- toimii spontaanisti

- kokee rutiinit rajoittavaksi

- venyvä aikakäsitys

- iltapäivä- ja iltaihminen

Lampikoski toteaa Prashnigin perustavan tämän siihen, kumpi aivolohko dominoi, ja antaa esimerkin ruuanlaitosta. Analyyttinen etsii sopivan reseptin, laatii ostoslistan ja laittaa välineet valmiiksi. Holistinen saattaa vilkaista jotakin reseptiä mutta improvisoi eikä tiedä kauppaan mennessään mitä sieltä tuo. Holistinen tyyppi onnistuu usein jopa analyyttistä paremmin, mutta ei oikein osaa tehdä samanlaista uudestaan.

Kummatkin tyypit kuulemma voivat oppia toisiltaan.

Useimmat meistä ovat kuulemma enemmän jompaa kumpaa, mutta on sellaisiakin, jotka sukkuloivat noiden välillä.

Tämä on minulle lohdullinen tieto, koska sen pohjalta ymmärrän, miksi nuo aikataulujen teot ovat minulle niin vaikeita kun näyttäisin tyypiltäni selvästi kallistuvan holismin puolelle.

Päivän pieni ilo: Yksi kälyistäni miehineen piipahti. No eihän tämä ole pieni, mukavia kun ovat.

Kuva ja kaksi otosta sekatekniikka työstä, joka on odottanut noutoa uuteen kotiinsa. Tänään se lähti. Aihe: Näkymä Sienassa