Näytetään tekstit, joissa on tunniste KIlpailukyky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KIlpailukyky. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Itsekkyydestä ympäristöhyötyä?


Pohdin alkukuussa kestävän kehityksen toimien motiivien puuttumista otsikolla "Raha on lyhytnäköistä - kuka sitä neuvoisi?".





Suomen Kuvalehden lokakuun numerossa on ollut samantapaiset aiheet esillä artikkelissa nimeltä "Ratkaisu ympäristöongelmiin: Itsekkyys hyötykäyttöön". Eräässä tieteellisessä julkaisussa esitetään itsekkyyden rakentuneen ihmisen perimään ja sen vuoksi on hyödytöntä taistella luontaista oman edun tavoittelua vastaan, kun halutaan ohjata kulutuskäyttäytymistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Ihminen ei pysty ajattelemaan tulevien sukupolvien etua, joten on parempi vedota ihmisen itsekkyyden kautta tämän päivän etuihin.

Artikkelin mukaan pitäisi naapurukset saada suuntaamaan kilpailunsa autojen paremmuuden sijasta sähköpolkupyörien hienouteen.

Kaunis ajatus, mutta kuulostaa naiivilta. Kuka tai mikä saisi tämän uudelleen suuntautumisen aikaan?

Tosin, mikä muu sitten auttaisi?




sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Vapaakauppa ratkaisee kaiken?

File:AdamSmith.jpg
Adam Smith
Wikimedia Commons
Kun ruoasta näyttää suuri osa päätyvän kaatopaikalle, elämä on monille kohtuuttoman kiireistä ja epävarmaa, resurssit ja välttämättömät tarpeet eivät kohtaa, joutuu miettimään markkinatalouden mielekkyyttä.

Adam Smith oli vapaakaupan ehkä tunnetuin puolestapuhuja. Tosin hän piti itseään ensisijaisesti moraalifilosofina, mutta kyllä hän taloustieteilijäkin tunnusti olevansa. Smith loi kuuluisan "näkymättömän käden" käsitteen, jolla hän tarkoittaa, että järkevä, omaa etua tavoitteleva henkilö toimii koko yhteisön eduksi, koska toimii kyseisen näkymättömän käden ohjauksessa.

Smith kuvaa vapaakaupan mahdollistaman työnjaon etuja vastaansanomattomasti esimerkillä nuppien teosta. Yksittäinen ihminen pystyy valmistamaan sellaisia ehkä muutaman päivässä, mutta kymmenen henkilöä pystyy tuottamaan organisoidussa yhteistyössä kukaties kymmenentuhatta kappaletta henkeä kohden. (Smith: Kansojen varallisuus 1933). Työnjako mahdollistaa sen, että voimme erikoistua eri ammatteihin, eikä kaikkien tarvitse perustaa elatustaan maanviljelyyn.

Smithin ja muiden vapaakauppaprofeettojen ajatukset ovat saaneet valtavasti hyvää aikaan. Tosin mitä ilmeisimmin pahaakin, jos muistellaan vaikkapa brittilapsien työskentelyä hiilikaivoksissa 1800-luvulla.

Tuntuu luonnolliselta, että asiat tulee paremmin hoidetuiksi paikallisen asiantuntemuksen ja yritteliäisyyden varassa kuin kaukaisen keskusjohdon komennuksessa. Työnjako ja vapaus mahdollistavat ihmisten erilaisten lahjojen hyödyntämisen. Kilpailu on saanut aikaan monia hienoja keksintöjä, joista saamme nauttia.

Mikä on se erehtymätön näkymätön käsi, johon uusliberalismi tuntuu perustavan ajattelunsa? Onko se hyvä isäntä, jos se ajaa yritykset kilpailutilanteessa teettämään töitä niin surkeilla korvauksilla, ettei kaikilla työntekijöillä pitkää päivääkään tekemällä ole toivoa edes lapsille koituvasta paremmasta huomisesta? Pitääkö palvoa sellaista kättä, joka johtaa suureen ruokavarojen tuhlaukseen tai ympäristöongelmiin?

Ei tuomita Smithiä. Uskon että jos hän eläisi nyt, hän kehittäisi ajatauksiaan vielä pitemmälle yllämainittujen ja muidenkin markkinatalouden vikojen korjaamiseksi.      

Väistämätön johtopäätös on se, että vapaakauppaa tarvitaan, mutta se tarvitsee kunnon suitset. Minkälaiset? Pohditaan sitä myöhemmin.











maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kehitä kilpailemattomuuskykyäsi

Pekka Pirhonen näyttää keksineen erinomaisen termin, joka on kilpailemattomuuskyky. Luepa hänen juttunsa hänen blogissaan No Agenda Clubissa.

Tuo on virkistävä ajatus näinä kilpailu-uskon päivinä. Ei kilpailukykyä sovi toki kokonaan unohtaa, kun se on maailmaa vallitseva ajatusmalli, mutta muistetaanpa taas myös ikivanha kohtuullisuuden hyve.

Kilpailullisuus on myös luonteenpiirre. En osaa sanoa, onko periytyvää vai opittua laatua, paitsi ehkä silloin kun se on itsetunnon puutteen kompensaatiota jolloin se kummunnee lapsuuden kokemuksista.

Sellainen ajatus tuntuisi houkuttelevalta, että kun on hyvä itsetunto, ei tarvitse joka radalla kilpailla. No, ei se varmaan näin yksinkertaista ole.

Jos oletetaan, että leipä tulee tienatuksi kohtuullisen pistesijan edellyttämälla vauhdilla, miksi rynnistää kärkeen, kun se usein edellyttää hirvittävää kiirettä ja hyvää paineensietokykyä (jota toki joillakin on luonnostaan). Perinteillä syillä - raha ja kunnia - lienee osuutensa, mutta voihan olla niinkin, että olo tuntuu epävarmalta, jollei ole kärjessä.

Miksi sitten joillakin tuntuu olevan tarve menestyä monella kilparadalla samanaikaisesti? Luulisi sen olevan rankkaa. Vastausta voinen kaivella omankin puseroni sisältä, mutta jääköön toiseen kertaan (jos siihenkään).

Omakohtainen kokemus kertoo, että kilpailemattomuuskykyäkin voi kehittää.

Ehkäpä tässäkin pätee, että vähemmällä pidemmälle tai less is more.

Päivän pieni ilo: Hoksasin tarjoutua menemään vaimon avuksi, kun hänellä oli raskas ostoskärry kotiin tuotavaksi (no hän tosin vihjaisi).