Elä tässä ja nyt eläkä hötkyile kaikkialle

Eve Mantu käsitteli hidastamista äskettäin ohjelmassaan radiossa. Hän oli menossa ja osallistui Designing Slow Life -tapahtumaan Lahdessa. Hän demonstroi mainiosti kiireen todellisuutta selostamalla pätkiä ajomatkaltaan.

Ohjelmassa viitattiin Demingin ympyrään - tosin sitä mainitsematta - , joka jäsentää toimemme suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten analysointiin. Järkevää hommaa, mutta jos tämä ote tartuu lähes kaikkiin toimiimme, elämä käy stressaavaksi. Mantun haastattelema tapahtuman puheenjohtaja Jukka Oresto (Lahden ammattikorkeakoulu) totesi, että pitäisi keskittyä juuri siihen mitä tekee eikä jatkuvasti ajatella tulevaa.

Tuossa onkin yksi elämämme dilemmoista. Usein meitä muistutetaan tässä hetkessä elämisen tärkeydestä. Carpe diem! Järki sanoo kuitenkin, että on hölmöä olla ajattelematta huomista. Eihän yhteistyöstäkään tule mitään jollemme sovi aikatauluista jne.

Arvelen, että turvattomuuden tunne on yksi tekijä, joka panee meitä miettimään tulevia. Siihen ajaa meitä myös se, että meillä on luontainen taipumus niin sanotusti pyrkiä elämässä eteenpäin ja tämä tuottaa sitoutumista yhä korkeampaan kotitalouden menotasoon.

Varmaankin meidän kannattaisi tulkita monimuotoisemmin eteenpäin menemisen sisältöä ja myöskin pohtia sen perinteisen tulkinnan välttämättömyyttä. Luulen, että ihmisyyteen kuuluu välttämättömästi ajatus asioiden kehittämisestä ja se on mahdollistanut nykyisen elämänmuotomme syntymisen. Näin ollen on kuolleena syntynyt idea tavoitella pysähtyneisyyden tilaa.

Kultturinen kehitys on tuottanut sen, että omaisuuden karttuminen laajalti mielletään eteenpäin menoksi. Se onkin ymmärrettävää, kun ajatellaan nykyisen länsimaisen elintason historian lyhyyttä.

Mantu haastatteli myös tapahtumassa puhunutta Sitran Timo Hämäläistä, joka toi esiin valitsemisen vaikeuden. Nykyään on niin paljon kivoja juttuja tarjolla sekä työssä että siviilissä, että tulemme olleeksi liian monessa mukana.

Tähän käy esimerkiksi oma addiktoitumiseni sosiaaliseen mediaan. Värkkään tämän leppoistumisblogini lisäksi Honkalat-blogia ja kun kohta taideopiskelublogini saa liittyä hiipuneiden blogieni joukkoon, alan pitää taiteilijablogia. Kun pitää blogeja, lukee myös muiden blogeja. Sähköposti on jatkuvassa käytössä, mikäli se nyt on somea. Facebook vie vääjäämättä aikansa. Käytän myös Youtubea, jossa minulla on oma videostoni. Äskettäin kirjauduin Second Lifeen, joka vaikuttaa jännittävältä maailmalta. Tulin liittyneeni myös Dojolaissivustolle. Mistä luopuisin? Apua! En pysty... No jos nuo dojolaiset voisivat jäädä vähemmälle.

Nyt olisi aika miettiä uudestaan ajankäytön, materiaalin ja tavoitteiden tasapainoa.

Minkälainen downsiftaaja olet?

Mari Koo on ollut tänä aamuna Ykkösen aamu-tv:ssä keskustelemassa kohtuullistamisesta, leppoistamisesta ... vai mikä tämän rakkaan lapsen nimi nyt onkaan.

Mari laittoi hienosti tämän aatteen yhden alalajin periaatteet pakettiin ja esitteli ne selkeästi varsin lyhyessä ajassa. No, en tiedä, katsooko Mari itse edustavansa yhtä kohtuullistamisen suuntausta ja lieneekö tällainen luokittelu tarpeenkaan muutoin kuin ilmiön erittelyn kannalta.

Mari otsikoi eilisen postauksensa rohkean ironisesti: Joutilaampaan elämään etuoikeutettu elitisti.
Haluaisin keksiä Marille mielestäni paremmin istuvan epiteetin, mutta en ole sitä tavoittanut - ainakaan vielä.

Tuli mieleen, että voisimme tyypitellä kohtuullistamista meemisetin avulla ja vähän pilke silmäkulmassa. Tässä se tulee. Täytä pois, jos törmäät tähän ja huvittaa tai tulet haastetuksi, ja vaikka et tuntisikaan itseäsi downsiftaajaksi.

Tällainen downsiftaaja olen

1. Kuka?

Heikki, kauppaopettaja, melkein valmis kuvataiteilija, puoliso, isä, pappa.

2. Missä?

Asun kerrostalossa Helsingin Herttoniemessä.

3. Kotoisin?

En mistään. Sukujuuret Kannaksella ja Satakunnassa.

4. Suhteesi leipätyöhösi/pääaktiviteettiisi?

Pidän kovasti opetustyöstäni, vaikka olenkin altis ylikuormittumiselle siinä. Koen ammatin humanistisen luonteen tärkeäksi. Antaa luontaisesti mahdollisuuksia luoviin kokeiluihin. Ihmissuhdetyö - hyvä, että on.
Tarjoaa minulle mahdollisuuden piirtää ja sovitella estraditaiteilijankin kaapua työssäni. Haastavinta on motivoida opiskelijoita aktiiviseen itseohjautuvuuteen ja etsimään yksilöllisesti luontaisia oppimisväyliä.

5. Mitä harrastat?

Kuvataide on minulle niin vakava juttu, että alan lukea sen toiseksi ammatikseni. Lukeminen laidasta laitaan. Nettiaddiktin puuhailut. Valo- ja videokuvaus.

6. Kerro luonteestasi

Virikenälkäinen, lukutoukka, innostuvainen, pohdiskelija, hutilus, perfektionisti, irroittelija, humanisti.

7. Milloin tunnet olevasi eniten oma itsesi?

Puuhaillessani ja pöhköillessäni lastenlasteni kanssa. Maalatessani.

8. Huvittavin heikkoutesi?

"Aina" paperit hukassa ja tavarat sekaisin.

9. Itsellesi tärkein vahvuutesi (No, rohkeasti vain!)?

Taiteellinen luovuus

10. Suhteesi sosiaaliseen mediaan?

Toivottoman addiktoitunut. En kuitenkaan twiittaa.

11. Suhteesi downsiftaukseen?

Downsiftaaja olen. Haluan pitää kiireen aisoissa ja tavoitella minulle sopivaa tempoa tekemisissäni. En tavoittele löysäilyä. Hermostun joutilaisuudessa.

12. Muita slow life -mausteita?

Ekologisuus merkitsee. Slow travel - jesh! Slow food - no jaa .. Leppoisan rennosti tässä ja nyt eikä time managerien avulla. Koen itseni onnelliseksi ja leppoistumisella on ollut tärkeä rooli tämän olotilan saavuttamisessa.

13. Miten slow life näkyy arjessasi?

Meillä ei ole autoa. Käytämme julkisia, taksipalveluja ja CityCarClubin autoja. Asumme kerrostalossa. Yritän siirtää huomiseen sellaista, minkä olen perinteisesti halunnut hoitaa vielä tänä iltana.

14. Suurin henkilökohtainen slow life-/ekohaaste?

Tykkään matkailusta. On kovin vaikea välttää lentämistä.

15. Miten sinusta tuli kohtuullistaja tai miten kiinnostuit aihepiiristä?

Kun nimitys slow life alkoi nostaa päätään, huomasin tavoitelleeni sen tyylistä elämää ja osin onnistuneenikin. Runsas vuosi sitten minut kutsuttiin Aamusydämellä-ohjelmaan keskustelemaan aiheesta ja noihin aikoihin aloitin tämän leppoistusblogin kirjoittamisen. En ole kuitenkaan tehnyt rohkeaa päätöstä hypätä palkkatyöstä yrittäjäksi, kuten esimerkiksi Mari Koo, vaan ajautunut tähän elämän kohtaloissa - toki hiukan veneen kulkua melalla avitellen.

16. Mielikirjasi?

Monen moista. Tässä joitakin välähdyksiä: Kiven Seitsemän veljestä äänikirjana (hieno kokemus, vaikka välillä nukahtelinkin). Lenz, Dostojevski, Haanpää, Nousiaisen Vadelmavenepakolainen oli todella hauska. No tunnustetaan, menee noita dekkareitakin. Tietokirjallisuus kuten historia.

17. Mitä teet, jos sinulle tarjoutuu tunnin luppoaika tilnateessa, jossa et sellaista odottanut.
Ehkä menisin kävelylle nuuskimaan ympäristöä, jos en ole aivan tutuissa nurkissa, tai hankkiudun tietokoneelle pörräämään netissä.

18. Kerro jokin tämänpäiväinen hyvä hetki

Minulla oli hyppytuntipari puolen päivän jälkeen. Väsytti. Kävin ottamassa nokoset työpaikallani siihen tarkoitukseen varatussa tilassa.

19. Kahvi maidolla vai ilman?

Ilman ja myös ilman sokeria ja silloin tällöin ihan illalla ilman kofeiinia.
20. Mitä muuta haluat sanoa?

Mitä ihmeen tavoitteita? Olen jo huipulla.



Jos päätit täyttää tämän meemin, olisin kovin ilahtunut, jos vinkkaisit minulle vaikkapa leppoistelublogini kommentteihin (http://leppoistaminen.blogspot.com/). Olisi mukava lueskella.
Kiva myös, jos lähetät meemiä eteenpäin.

Taidanpa haastaa Mari Koon ja Serenitaan (Moi Ritva! Oli mukava tavata tiistaina.) näin alkajaisiksi.


Mukava kun kiipesitte mukaan kiesiin Huinahaina ja Kati Sarvela (http://katisar.wordpress.com/ ?). Lämpimästi tervetuloa!

Tartun hetkeen kuin saippuaan

Olen saanut kokea hetkiä, jotka ovat olleet minulle harvinaisia. Olen tavoittanut joinakin päivinä tunteen siitä, että minun ei tarvitse ehtiä mihinkään. Minun ei tarvitse odottaa, että tulee jokin loma, jotta voin rauhoittua ja tehdä sitä tai tätä. Ei "sitku" vaan tässä ja nyt. Tavallinen arki on ok. Työ pitää hoitaa, mutta on monia muita asioita, joihin kiire syntyy omassa päässä. Voin työpäivän jälkeen rentoutua ja puuhastella mitä huvittaa.

Menen huomenna taidekoululle palaveriin ja tapaan myös ohjaajani. Vien mukanani kaksi työtä, jotka molemmat ovat keskeneräisiä. Voisin yrittää punnertaa vielä tänä iltana, mutta enpä taida. Ei tämä homma siihen kaadu.

Tunnen että olen saanut välillä otteen jostakin erityisestä. Haluan saada otteen tukevammaksi. Saippua luiskahtaa niin helposti kädestä. Puristaminen kuitenkin pahentaa asiaa. Tässä paremman otteen saa höllentämällä.

Hapuilen vielä. Toivottavasti en hukkaa tätä löytynyttä langanpäätä.

Päivän pieni ilo: Minut oli koulussa kutsuttu erääseen tilaisuuteen, joka meni osittain päällekkäin aamupäivän toppituntiparini kanssa. Olin lähettänyt asianomaiselle ryhmälle sähköpostitse tehtävän. Olisi voinut käydä niin, että harva opiskelija olisi vaivautunut paikalle. Pistäydyin tilaisuudesta tunnin alkamisen aikoihin katsomassa tilannetta ja totesin, että ihan hyvin oli porukkaa paikalla. Ohjeistin heidätlähdin ja tulin takaisin tilaisuuden loputtua. Opiskelijat olivat tehneet hvyin hommia tällä välin.