tiistai 21. elokuuta 2012

Paluu hetkeksi "oikeaan elämään"

Olemme hoitaneet loppukesästä lastenlapsiamme enemmän kuin olimme ajatelleet. Sellaistahan elämä on. Meitä on tarvittu.

Päivät ovat muovautuneet lasten ehdoilla. Välillä on ollut rankkaa, mutta silti olen tuntenut seesteistä tyyneyttä. Elämä on kuin loksahtanut luontaisille urille. Omat harrastukset eivät ole tuntuneet tärkeiltä. Olin ilmoittautunut eräälle kokopäiväiselle, kahden viikon kurssille, mutta peruin sen.

Päiviin on sisältynyt ruoanlaittoa, vaipanvaihtoa, satujen lukemista yms. Hieman yllättävästi tämä on tuntunut "oikealta elämältä". Lapsien kanssa oleminen ja heistä huolehtiminen on varmasti merkityksellistä. On harrastuksillakin ja muilla sellaisilla oma merkityksensä, mutta asioiden tärkeysjärjestys on nyt tuntunut itsestäänselvältä.

Jos tämä olisi pysyvä olotila, ajankäyttöön olisi tietenkin sisällytettävä näitä muitakin asioita, jotta jaksaisi ja asiat pysyisivät riittävästi näpeissä. Tältä se on kuitenkin näin äkkiseltään tuntunut.

Kun nyt olemme taas kahden kesken, huomaan etten olekaan täyttänyt vapautunutta aikaa kaikenlaisilla tekemisillä vaan olen aloitellut rauhassa uutta lukuvuotta. Työ pitää hoitaa, mutta mihinkäs tässä isovanhemmilla muutoin on niin kiirettä? 




Mukava kun hyppäsitte kyytiin Netta ja Vera. Sydämellisesti tervetuloa!

Kuvat ovat Berliinistä Bahnhof Zoologisher Gartenin tienoilta.


lauantai 18. elokuuta 2012

Eläköön äänikirja!

Yksi ikuisista henkilökohtaisista haasteistani on se, että minulla on taipumus rentoutua liian intensiivisten askareiden parissa. Tällaisia ovat videoiden editointi, valokuvien mulkkaus, bloggaus ja kai maalaaminenkin on mukaan luettava.

On mukava tehdä sellaista, mikä houkuttaa ja koukuttaa. Toisinaan käy niin, että kun olen illan hommaillut, en tahdo saada unta, kun vireys on jäänyt päälle. En ole osannut lopettaa ajoissa. "Vielä tämä ja vielä tämä ..." - tiedättehän.

Huomaan tarvitsevani myös vielä rauhallisempaa olemista. En kuitenkaan pysty loikoilemaan muutamaa minuuttia kauempaa.  Jos istun rantaan katsomaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta, hetken päästä pitkästyn.

Kuuntelin äskettäin äänikirjana teoksen "Ihmisiä telineillä", joka on Kalle Päätalon esikoinen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1958 ja kuvaa sodan jälkeisen ajan työtä rakennustyömaalla. Karskia menoa. Pystyn mielestäni tavoittamaan kuvatun tunnelman, koska jotakin muistan 50-luvultakin.

Olen aikaisemmin lukenut vain yhden päätalon, jonka muistan olleen pitkästyttävä kokemus. Nyt tämä mainittu teos vei mukanaan. Eläytyvällä lukijalla on varmaan osuutensa tässä. Oli rentouttavaa vain olla rauhassa ja kuunnella. Pari kertaa taisin illalla nukahtaakin kuunnellessani teosta sängyssä.

Olemme saaneet lisää porukkaa mukaan leppoistamispohdiskeluun. Lämpimästi tervetuloa mukaan Anni, Iina, Maarit, Merja, Riti, Saara, Sirpa ja Tanja.

Kuvat ovat Berliinistä Potsdamer Platzilta.